Saurolophus – Piikkiharjainen ankannokkainen — kaksi mannerta, kaksi lajia
Dino-kortti
- Nimi: Saurolophus osborni, Saurolophus angustirostris
- Suomeksi: Piikkiharja
- Nimen merkitys: ”Liskoharja” (kreikan sauros = lisko, lophos = harja)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, noin 70 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Kanada (Alberta), Mongolia (Gobi)
- Pituus: 10–12 metriä
- Paino: Arviolta 3–5 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Taaksepäin suuntautuva luupiikki pään päällä, kuuluu saurolofiini-alaryhmään (ei ontto harja), kaksi tunnettua lajia kahdelta eri mantereelta, ihonpainaumia on säilynyt
Saurolophus on yksi parhaiten tunnetuista ankannokkaisista dinosauruksista ja poikkeuksellinen siinä, että siitä tunnetaan kaksi eri lajia kahdelta mantereelta. Sen nimi tarkoittaa ”liskoharjaa” — kreikan sauros (lisko) ja lophos (harja). Suomeksi lajia voidaan kutsua piikkiharjaksi sen omaleimaisen pään rakenteen takia.
Piikkiharja eli myöhäisellä liitukaudella noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Saurolophus osborni löydettiin Kanadan Albertasta ja kuvattiin 1912 Barnum Brownin toimesta, kun taas angustirostris-laji on Mongolian Gobin aavikolta ja kuvattiin 1952. Kaksi lajia kahdelta mantereelta on poikkeuksellinen ilmiö hadrosauridien joukossa.
Taaksepäin suuntautuva luupiikki
Tämän lajin tavaramerkki on sen taaksepäin suuntautuva luupiikki pään päällä. Toisin kuin lambeosauriinien ontot kuvut, tämä rakenne oli kiinteä luuta — se kuului saurolofiineihin, ankannokkaisten alaryhmään ilman ontoa harjaa. Piikki kohosi pään päältä taaksepäin ja saattoi olla yli 20 senttimetriä pitkä aikuisilla yksilöillä.
Piikin toiminta on ollut keskustelunaihe paleontologien keskuudessa. Koska luu oli kiinteä, se ei voinut toimia resonanssikammiona kuten Parasaurolophuksen ontto torvi. Sen sijaan piikki saattoi olla lajintunnistusmerkki, sukupuolivalinnan koriste tai kannattelevana tukirakenteena nahkalle, joka muodosti pää-päällä oleva ”liekkikuvio”. Uudet löydöt viittaavat siihen, että piikkiin kiinnittyi ihoa tai rustoa, joka teki siitä eläessä vielä isomman ja dramaattisemman.
Kaksi mannerta, kaksi lajia
Saurolophus on harvinainen esimerkki siitä, että samaa sukua löytyy sekä Pohjois-Amerikasta että Aasiasta. Tämä viittaa siihen, että ankannokkaisten ryhmä vaelsi kahden mantereen välillä Beringin maasillan kautta. Kaksi lajia eroavat yksityiskohdissaan — mongolialainen angustirostris on hieman isompi ja sillä on kapeampi kuono.
Tämä poikkeuksellinen levinneisyys teki lajista tärkeän tutkimuskohteen biogeografeille. Se osoittaa, että myöhäisen liitukauden dinosaurusten maailma ei ollut täysin eristäytynyt mantereisiin vaan että jotkut eläimet onnistuivat levittäytymään laajalti.
Ihon jäljet
Piikkiharjasta on säilynyt poikkeuksellisen hyvin ihon painaumia. Sen iho oli suomumainen, samanlainen kuin nykyaikaisella matelijalla, mutta suomut olivat suurempia selässä ja pienempiä vatsan alla. Joissakin näytteissä on viitteitä myös pigmenttikuvioinnista — eläimellä saattoi olla selvästi erottuva väritys, kuten raidat tai täplät.
Tämä on tärkeä havainto, koska ihomateriaali säilyy fossiilisesti hyvin harvoin. Tämän lajin ja muiden hadrosauridien ihojäljet ovat antaneet paleontologeille parhaan kuvan siitä, miltä dinosaurukset todella näyttivät — ei vain luurangoita vaan eläviä, värikkäitä eläimiä.
Laumaeläin
Saurolophus eli todennäköisesti suurissa laumoissa. Tästä viittaa siihen löydetyt massafossiilipaikat, joista on kaivettu esiin useita yksilöitä samoilta alueilta. Aikuiset yksilöt saavuttivat noin 10–12 metrin pituuden ja painoivat 3–5 tonnia — suuri eläin, mutta laumassa se oli vielä vaikeampi saalis petoeläimille.
Sen aikalaisiin Mongoliassa kuuluivat Tarbosaurus (iso petoeläin), Velociraptor (ryöstäjä) ja monet muut dinosaurukset. Kanadassa laji jakoi elinympäristönsä Edmontosauruksen, Triceratopsin ja muiden myöhäisen liitukauden lajien kanssa. Molemmilla mantereilla se oli yksi viimeisistä ankannokkaisista ennen 66 miljoonaa vuotta sitten tapahtunutta sukupuuttoa.
Saurolophuksen perintö
Piikkiharja on paleontologiassa tärkeä laji kahdesta syystä. Ensinnäkin se on klassinen esimerkki ankannokkaisten monimuotoisuudesta — saurolofiinien ryhmä kehitti omat erikoiset pääratkaisunsa ilman ontoa harjaa. Toiseksi sen kaksi mannerlajia todistavat myöhäisen liitukauden dinosaurusten levittäytymistä laajoilla alueilla. Se on muistutus siitä, että hadrosauridit olivat yksi onnistuneimmista dinosaurusryhmistä koskaan. Paleontologit jatkavat lajin tutkimusta, ja uudet fossiililöydöt sekä Kanadasta että Mongoliasta tuovat jatkuvasti lisää tietoa siitä, miten tämä suku levittäytyi mantereelta toiselle ja kuinka sen elämäntavat erosivat eri ilmasto-oloissa.
Lue lisää muista ankannokkaisista: