Oligoseeni

Metsistä tasangoille — maailma muuttuu

Oligoseeni oli aikakausi, jolloin maapallon maisema alkoi muistuttaa nykyistä. Eoseenin trooppiset metsät vetäytyivät kohti päiväntasaajaa, ja niiden tilalle levisivät ensimmäistä kertaa laajat ruohotasangot. Tämä yksinkertainen muutos — puista ruohoon — mullisti koko eläinkunnan evoluution.

Ilmasto viileni merkittävästi. Antarktiksen jääpeite kasvoi ja vakiintui pysyväksi, ja sen ympärikulkuvirta eristi eteläisen mantereen lopullisesti lämpimistä vesistä. Maapallon keskilämpötila laski useita asteita eoseenin huipusta. Vuodenaikojen vaihtelut voimistuivat, ja kuivat kaudet yleistyivät sisämaassa.

Ruohotasankojen leviäminen muutti evoluution suuntaa perusteellisesti. Avoimella tasangolla ei voinut piiloutua puiden taakse. Menestyminen vaati nopeutta, kestävyyttä ja terävää näköaistia. Kasvinsyöjät kehittyivät nopeammiksi juoksijoiksi pitkillä jaloilla, ja pedot seurasivat perässä. Hampaistot muuttuivat: lehtien syönnistä siirryttiin kovan, piipitoisen ruohon jauhamiseen, mikä vaati korkeampia ja kestävämpiä hampaita.

Paraceratherium — kaikkien aikojen suurin maanisäkäs

Paraceratherium (aiemmin Indricotherium) oli suurin maanisäkäs, joka on koskaan elänyt maapallolla. Tämä sarvikuonojen sukulainen eli noin 34–23 miljoonaa vuotta sitten Keski-Aasian tasangoilla ja oli mittasuhteiltaan hämmästyttävä.

Paraceratherium seisoi yli 5 metriä korkeana olkapäistä — korkeampana kuin nykyinen kirahvi. Sen pää ylsi lähes 8 metrin korkeuteen, ja se painoi arviolta 15–20 tonnia — noin neljä kertaa niin paljon kuin suurin afrikkalainen norsu. Se oli sarveton, pitkäkaulainen ja pitkäjalkainen, ja se muistutti ulkonäöltään enemmän jättiläishevosta kuin sarvikuonoa.

Paraceratherium söi puiden lehtiä ja oksia, joihin se ylsi pitkän kaulansa ansiosta ilman kilpailijoita. Se on osoitus siitä, kuinka suuriksi nisäkkäät voivat kasvaa — mutta silti se jäi kauas dinosaurusten sauropodien mitoista. Suurimmat sauropodit painoivat 5–7 kertaa enemmän kuin Paraceratherium. Nisäkkäiden fysiologia — tasalämpöisyys, istukan kautta tapahtuva lisääntyminen, imetys — asettaa rajat, joita dinosaurusten matelijabiologia ei tuntenut.

Entelodon ja oligoseenin pedot

Oligoseenin tasangot olivat vaarallinen paikka. Ravintoketjun huipulla oli joukko petoja ja kaikkiruokaisia, joista monet olivat nykyihmiselle täysin vieraita.

Entelodon, liikanäimeltään "helvetinsika", oli yksi oligoseenin pelottavimmista eläimistä. Tämä lähes 2 metriä korkea ja tonnin painoinen siansukulainen oli kaikkiruokainen jättiläinen, jolla oli massiiviset leuat ja kauhistuttava ulkonäkö. Entelodonin kallon sivuilla oli suuret luukyhmyt, jotka saattoivat toimia sekä lajintunnistuksena että aseina lajitovereiden välisissä kamppailuissa. Fossiileista on löydetty todiste siitä, että entelodonit hyökkäsivät toistensa kimppuun puremalla päähän.

Hyaenodon oli toinen oligoseenin merkittävä peto — jopa 1,4 metriä korkea lihaönsyöjä, joka ei ollut sukua nykyisille hyeenoille nimestään huolimatta. Hyaenodon-suku oli yksi menestyneimmistä petojen ryhmistä, ja eri lajeja eli lähes 30 miljoonaa vuotta usealla mantereella.

Oligoseenissa ilmestyivät myös ensimmäiset nimravidit — eläimet, jotka näyttivät hämmästyttävästi sapelihammaskissoilta mutta eivät olleet aitoja kissaeläimiä. Ne olivat yksi luonnon parhaista esimerkeistä konvergenttisesta evoluutiosta: kaksi täysin eri sukuista ryhmää kehittyi samaan muotoon, koska samanlainen elinympäristö suosii samanlaisia ratkaisuja. Todelliset kissaeläimet ja koiraeläimet ilmestyivät nekin oligoseenissa — Proailurus oli ensimmäinen aito kissaeläin ja Hesperocyon ensimmäinen koiraeläin.

Ensimmäiset apinat ja tie kohti ihmistä

Oligoseenin trooppisissa metsissä — jotka yhä peittivät Afrikan ja osan Aasiaa — tapahtui hiljainen mutta ratkaiseva evoluutiokäänne. Ensimmäiset varsinaiset apinat ilmestyivät, erottuen vanhemmista kädellisistä kehittyneemmällä näköaistillaan, suuremmilla aivoillaan ja sosiaalisella käyttäytymisellään.

Aegyptopithecus, noin 30 miljoonaa vuotta sitten Egyptin Fayumin aavikolta löydetty kädellinen, on yksi varhaisimmista tunnetuista apinoiden esi-isistä. Se oli kissan kokoinen puissa elävä hedelmänsyöjä, jolla oli eteenpäin suuntautuvat silmät ja tarttumakykyiset kädet. Aegyptopithecuksesta — tai sen kaltaisista kädellisistä — kehittyivät myöhemmin sekä vanhan maailman apinat, ihmisapinat että lopulta ihmiset.

Samaan aikaan Etelä-Amerikassa, joka oli oligoseenissa erillinen saarimanner, kehittyi oma kädellisten ryhmänsä: leveänenäiset apinat. Ne pääsivät mantereelle todennäköisesti kellumalla kasvillisuuslautoilla Afrikan rannikolta — uskomaton mutta fossiilitodisteiden tukema matka yli kaventuvan Atlantin.

Oligoseeni oli viimeinen aikakausi ennen kuin maapallo alkoi siirtyä kohti nykyistä ilmastoaan. Sen jälkeen tulivat mioseeni ja plioseeni, joiden aikana ihmisapinat kehittyivät, savannit laajenivat ja lopulta ensimmäiset ihmiset astuivat esiin Afrikan tasangoilla. Oligoseenin ruohotasangoilla, nopeilla pedoilla ja ensimmäisillä apinoilla luotiin perusta sille maailmalle, jossa me elämme.