Hadrosaurus foulkii – Paksulisko — paleontologian historian mullistaja
Dino-kortti
- Nimi: Hadrosaurus foulkii
- Suomeksi: Paksulisko
- Nimen merkitys: ”Foulken Haddonfieldin paksulisko” — Leidyn sanaleikki! Sukunimi on portmanteau Haddonfield + sauros (löytöpaikka), mutta tieteellisesti johdettu kreikan hadros (paksu, suuri) + sauros (lisko). Lajinimi foulkii kunnioittaa William Parker Foulkea, joka kaivoi luurangon esiin
- Eli: Myöhäinen liitukausi (Campanian-vaihe), noin 80,5–78,5 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: New Jersey, USA (Woodbury-muodostuma, Haddonfield, Camden County)
- Pituus: 7–8 metriä
- Paino: arviolta 2–4 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Pohjois-Amerikan ensimmäinen lähes täydellinen dinosaurusluuranko (löydetty 1838 Hopkins, kaivettu 1858 Foulke), kuvattu Joseph Leidy 1858, ankannokkaisten perheen tyyppilaji, maailman ensimmäinen koottu dinosaurus-luuranko julkisesti näytteillä (1868 Philadelphia), holotyyppi ANSP 10005, National Historic Landmark -löytöpaikka
Paleontologian mullistanut löytö
Paksulisko on yksi historiallisesti merkittävimpiä dinosauruksia koskaan — se oli ensimmäinen lähes täydellinen dinosauruksen luuranko, joka Pohjois-Amerikassa kaivettiin esiin. Sukunimi tarkoittaa ”paksua liskoa” — kreikan hadros (paksu, kestävä) ja sauros (lisko). Lajinimi foulkii kunnioittaa William Parker Foulkea, joka johti kaivuksen 1858. Suomi-nimi seuraa samaa logiikkaa: yhdistää sanat ”paksu” ja ”lisko”.
Joseph Leidy keksi nimen sanaleikkinä: se on samalla portmanteau Haddonfieldista (löytöpaikan kaupungista) ja sauros-päätteestä, mutta tieteellisesti perusteltu kreikan hadros-sanasta. Yhdessä nimi tarkoittaa sekä ”Haddonfieldin liskoa” että ”Foulken paksu lisko” — Leidyn paleontologinen humori!
Paksulisko eli myöhäisellä liitukaudella, Campanian-vaiheessa, noin 80,5–78,5 miljoonaa vuotta sitten nykyisen New Jerseyn osavaltiossa USA:ssa. Aikuinen yksilö oli noin 7–8 metriä pitkä ja painoi 2–4 tonnia — keskikokoinen ankannokkainen, pienempi kuin Shantungosaurus mutta suurempi kuin monet muut sukulaisensa.
Hopkinsista Foulkeen — 20 vuoden tarina
Toisin kuin yleisesti luullaan, löytötarinan alku ei ole 1858, vaan 20 vuotta aikaisemmin:
1838: Maanviljelijä John Estaugh Hopkins kaivoi marl-kuopassa Cooper-joen pienen sivuhaaran rannalla Haddonfieldissa, New Jerseyssä — alueella, joka kuuluu Campanian-aikakauden Woodbury-muodostumaan. Hän löysi suuria luita ja toi ne kotiinsa näytteille, missä hän jopa antoi joitain pieniä paloja vierailijoille souvenireina, tietämättä niiden tieteellistä merkitystä!
Kesä 1858: William Parker Foulke (asianajaja ja amatöörigeologi) vieraili Hopkinsin luona ja näki luut. Tuntien niiden potentiaalisen merkityksen, hän pyysi lupaa kaivaa marl-kuopassa uudelleen. Foulke ja hänen työryhmänsä löysivät loput luista noin 9 jalan (3 m) syvyydestä.
Foulke kontaktoi Joseph Leidya (1823–1891), Philadelphian Academy of Natural Sciencesin anatomia, joka tunnetaan selkärankaisten paleontologian perustajana Yhdysvalloissa. Yhdessä he kaivoivat esiin 8 hammasta, dental battery -fragmentteja, vasemman maxillan paloja, 3 osittaista dorsaalinikamaa, 13 caudaalista centrumia, oikean coracoidin, vasemman humeruksen, radiusin ja ulnan, vasemman iliumin, oikean ischiumin, oikean osittaisen pubisin sekä vasemman takajalan kokonaan (femur, tibia, fibula + metatarsalit). Vain kallo puuttuu lähes kokonaan — vain hampaita ja kaksi pientä leukaluun palasta!
Leidy nimesi lajin vuonna 1858 Hadrosaurus foulkii, kunnioittaen yhteistyökumppaniaan. Hän tunnisti luut dinosauruksiksi vertaamalla niitä Iguanodoniin Englannista, joka oli kuvattu vuosikymmeniä aiemmin Mantellin toimesta. Holotyyppi on ANSP 10005 (Academy of Natural Sciences of Philadelphia).
Leidyn monografia ja sisällissota
Leidyn perusteellinen monografia, joka kuvasi luurangon yksityiskohtaisesti, julkaistiin vasta 1865 — 7 vuotta nimeämisen jälkeen! Viive johtui Yhdysvaltain sisällissodasta (1861–1865), joka pysäytti useimmat tieteelliset julkaisut. Tämä tekee monografiasta yhden tieteen historian merkittävimmistä ”viivästyneistä” julkaisuista.
Ensimmäinen kaksijalkainen dinosaurus
Tämän lajin luuston tutkimus paljasti tärkeän löydön: dinosaurukset eivät olleet nelijalkaisia ”matelijan kaltaisia” olentoja kuten aiemmin oletettiin, vaan monet niistä kulkivat kaksijalkaisina. Joseph Leidy osoitti, että eläimen takajalat olivat huomattavasti etujalkoja pidemmät — selvä todiste bipedaalisesta liikkumisesta.
Tämä löytö oli vallankumouksellinen. Se mullisti ajatukset siitä, miten dinosaurukset liikkuivat ja elivät. Tämä oli maailman ensimmäinen dinosaurus, jonka näyttely rakennettiin kaksijalkaisena asennossa — vuonna 1868 Philadelphian Academy of Natural Sciencesissa, brittiläisen kuvanveistäjän Benjamin Waterhouse Hawkinsin ohjauksessa, Leidyn johdolla. Tämä oli maailman ensimmäinen koskaan koottu dinosaurus-luuranko julkisessa näyttelyssä ja suuri yleisömenestys, joka herätti dinosauruskuumeen ympäri maailmaa.
Marine sediments — tarinaa kuolemasta
Holotyyppi löytyi merisedimenteistä, mikä on hyvin epätavallista maaeläimen kohdalla! Tämä viittaa siihen, että ruumis kuljettui virralla mereen kuoleman jälkeen, kelluu jonkin aikaa, ennen kuin se vajosi pohjaan, ja hautautui liitukauden Atlantin matalan rannan sedimenteissä, jotka nyt ovat New Jerseyn savialueita. Tämä kuljetus virralla selittää myös, miksi luuranko on niin lähellä täydellistä, mutta kallo puuttuu — kallo todennäköisesti irtosi ruumiista kuljetuksen aikana ja katosi virtaan.
Ankannokkaisten perheen tyyppilaji
Paksulisko antoi nimensä koko ankannokkaisten perheelle — ankannokkaisten heimon nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”Hadrosauruksen kaltaisia liskoja”. Kaikki tunnetut ankannokkaiset — Edmontosaurus, Corythosaurus, Parasaurolophus, Lambeosaurus — kuuluvat samaan perheeseen kuin tämä tyyppilaji. Se on siis ankannokkaisten alkulaji taksonomisesti.
Tämä on merkittävää, koska taksonominen tyyppilaji on eräänlainen ”vertailustandardi” kaikille muille ryhmän jäsenille. Kun uusi ankannokkainen laji löydetään, sitä verrataan tähän tyyppilajiin, jotta ymmärretään sen evolutionaarinen asema. Tämän vuoksi koko ankannokkaisten perhe ja Saurolophinae-alaheimo ovat saaneet nimensä tästä yhdestä yksilöstä, joka makasi Hopkins-suvun marl-kuopassa Haddonfieldissa.
Epätäydellinen mutta merkittävä — Prieto-Márquez 2011
Ironista kyllä, tämän lajin fossiilinäyttö ei ole paras tämän ryhmän joukossa — siitä puuttuu kallo lähes kokonaan. Tämän vuoksi 1900-luvulla osa tutkijoista piti sitä nomen dubiumina (epäselvänä nimenä) ja ehdotti sen poistamista.
Prieto-Márquez et al. 2011 -uudelleenanalyysi (Zootaxa 2765:61-68, otsikolla ”A reevaluation of the enigmatic dinosaur Hadrosaurus foulkii”) kuitenkin vahvisti pätevyyden omana sukunaan, perustuen iliumin, ischiumin ja humeruksen uniikkeihin piirteisiin. Vaikka kallon rakenne on tuntematon, eläin luultavasti muistutti muita saurolofiineja — ilman ontoa harjaa, ehkä pienellä luulevyllä pään päällä.
Paksuliskon perintö
Paksulisko on paleontologian suurimpia historiallisia löytöjä koskaan. Se ei ole kuuluisimpia dinosauruksia lapsille, mutta se on vastaansanomattomasti tärkein ankannokkaisten joukossa — ilman sitä meillä ei olisi edes nimeä koko ankannokkaisten perheelle. Sen merkitys on kerrostuva:
- Pohjois-Amerikan ensimmäinen lähes täydellinen dinosaurus-luuranko
- Maailman ensimmäinen koottu dinosaurus-luuranko julkisesti näytteillä (1868 Philadelphia)
- Toinen Pohjois-Amerikassa nimetty dinosaurus (Trachodon Leidy 1856 oli ensimmäinen)
- Ankannokkaisten perheen tyyppilaji
- Bipedaalisuuden todiste — mullisti dinosaurusten kuvan
Holotyyppi on yhä näytteillä Academy of Natural Sciencesissa (nykyisin Drexel University) Philadelphiassa, ja tämä laji on virallinen New Jerseyn osavaltiofossiili — ainutlaatuinen kunnia fossiilille, joka mullisti koko tieteenalan. Haddonfieldin kaupunki on ylpeä lajistaan: John Giannottin veistämä luonnonkokoinen patsas seisoo kaupungin keskustassa, ja Hadrosaurus foulkii Leidy Site on virallinen National Historic Landmark Yhdysvalloissa. Boy scout Christopher Brees löysi alkuperäisen kaivospaikan uudelleen 1984 osana yhteisöprojektiaan, ja paikalla on nykyään pronssikilpi muistomerkkinä.
Jokainen lapsi, joka käy dinosaurusnäyttelyssä, näkee todistuksen tämän lajin löydön aiheuttamasta tieteellisestä mullistuksesta.
Lue lisää muista ankannokkaisista: