Morrison Formation

Jurakauden jättiläisten maailma

Morrison Formation on sarja sedimenttikiviä, jotka kerrostuivat jurakauden lopulla läntiseen Pohjois-Amerikkaan. Kerrostuma ulottuu valtavalle alueelle — Montanasta ja Wyomingista etelään aina New Mexicoon asti, kattaen myös Coloradon, Utahin, Arizonan, Etelä-Dakotan, Oklahoman ja Kansasin alueita. Se sai nimensä Morrisonin pikkukaupungista Coloradossa, jonka lähistöltä löydettiin ensimmäiset fossiilit 1870-luvulla.

Radiometrinen ajoitus osoittaa, että Morrison Formation syntyi noin 157–147 miljoonaa vuotta sitten — jurakauden kimmeridgen ja varhaisen tithonin kausien aikana. Tuolloin alue oli laaja tasanko, jonka halki virtasi jokia, ja jolla oli järviä, soita ja tulvatasankoja. Kukkivia kasveja ei vielä ollut: maisemaa peittivät saniaiset, käpypalmut, kortteet ja havumetsät. Tämä rehevä mutta vuodenaikojen mukaan vaihteleva ympäristö elätti maailmanhistorian vaikuttavimpia eläimiä.

Morrisonin ilmasto oli puolikuiva, ja siinä vaihtelivat selvät märät ja kuivat kaudet. Kuivina kausina joet kutistuivat ja vesi keskittyi harvoihin lampiin ja vesireikiin. Tämä vuodenaikojen rytmi vaikutti syvästi alueen elämään: kasvillisuus oli runsainta jokien varsilla, ja suuret kasvinsyöjät joutuivat todennäköisesti vaeltamaan ravinnon ja veden perässä. Kuivien kausien aikana kuolleet eläimet kasautuivat usein vesireikien lähelle, mikä selittää monet kerrostuman luukasaumat.

Morrison Formation peittää nykyisin noin 1,5 miljoonaa neliökilometriä — alueen, joka on suurempi kuin moni Euroopan maa. Vain murto-osa siitä on paljastunut eroosion myötä ja siten tutkijoiden ulottuvilla, mutta jo tämä murto-osa on tuottanut enemmän jurakauden dinosauruksia kuin mikään muu kerrostuma maailmassa. Tämän vuoksi Morrisonia kutsutaan usein jurakauden dinosaurustutkimuksen kultakaivokseksi.

Bone Wars — luusota Morrisonin kallioilla

Morrison Formationin tarina kytkeytyy paleontologian historian kuuluisimpaan kilpailuun. 1870-luvulla kaksi yhdysvaltalaista tutkijaa, Othniel Charles Marsh ja Edward Drinker Cope, ajautuivat katkeraan kilpailuun siitä, kumpi löytäisi ja nimeäisi eniten dinosauruksia. Tämä "Bone Wars" eli luusota sai alkunsa, kun Arthur Lakes löysi vuonna 1877 ensimmäiset jättifossiilit Morrisonin kaupungin lähistöltä.

Kilpailu oli kiivas ja toisinaan epäreilu — molemmat tutkijat lähettivät kaivausryhmiä Coloradoon ja Wyomingiin, ostivat fossiileja toistensa edestä ja kiiruhtivat nimeämään lajeja. Vauhdin vuoksi syntyi virheitäkin, mutta lopputulos oli valtava: suuri osa maailman tunnetuimmista jurakauden dinosauruksista sai nimensä juuri tänä aikana.

Marshin ja Copen kilpailussa nimettiin muun muassa pedot Allosaurus, Ceratosaurus ja Ornitholestes, sauropodit Apatosaurus, Brontosaurus, Camarasaurus ja Diplodocus, kaksijalkaiset kasvinsyöjät Camptosaurus ja Dryosaurus sekä levyselkäinen Stegosaurus. Monet näistä ovat yhä tänäkin päivänä maailman tunnetuimpia dinosauruksia.

Bone Wars muutti dinosaurustutkimuksen luonnetta pysyvästi. Ennen Marshin ja Copen kilpailua dinosaurukset olivat suurelle yleisölle lähes tuntemattomia — niitä tunnettiin vain kourallinen lajeja. Kilpailun aikana Yhdysvalloista löydettiin ja nimettiin kymmeniä uusia lajeja muutamassa vuosikymmenessä, ja dinosauruksista tuli koko maailman kiehtomia olentoja. Marshin kokoelmat päätyivät pääosin Yalen yliopiston Peabody-museoon ja Copen kokoelmat New Yorkin American Museum of Natural Historyyn.

Kilpailun varjopuoli oli sen kiivaus. Vauhdin vuoksi molemmat tutkijat tekivät virheitä, joista kuuluisin on Brontosaurus-sekaannus: Marsh kuvasi Apatosauruksen ja Brontosauruksen erillisinä lajeina, vaikka ne olivat hyvin lähellä toisiaan. Lisäksi hän asetti väärän kallon Brontosauruksen luurankoon. Nämä virheet korjattiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin — ja niistä tuli paleontologialle tärkeä opetus huolellisuuden merkityksestä.

Morrisonin dinosaurukset

Morrison Formation edustaa yhtä parhaiten tunnetuista muinaisista ekosysteemeistä. Kerrostumasta on kaivettu tuhansia dinosaurusnäytteitä, ja eläimistöä hallitsivat valtavat sauropodit — pitkäkaulaiset kasvinsyöjät, joita tunnetaan kerrostumasta yli tusina lajia. Niiden rinnalla eli levyselkäisiä stegosauruksia, kaksijalkaisia kasvinsyöjiä ja petoja.

Dinosaurusten lisäksi Morrisonin ekosysteemiin kuului paljon muutakin elämää. Joet ja järvet olivat täynnä makean veden simpukoita, kotiloita, kaloja ja kilpikonnia sekä krokotiilien sukulaisia. Maalla eli pieniä jyrsijämäisiä nisäkkäitä, sammakoita ja salamantereita sekä lentäviä pterosauruksia. Kasvillisuus kertoo rehevästä metsä- ja pensasmaisemasta, jossa kasvoi jättimäisiä havupuita — joidenkin arvioiden mukaan yhtä korkeita kuin nykyiset jättisekvoijat.

Miten fossiilit syntyivät

Morrison Formationin sedimentit kerääntyivät jokien, purojen, järvien, mutatasankojen ja soiden ympäristöissä. Suurin osa kerrostuman dinosaurusfossiileista löytyy juuri muinaisista jokiuomista. Monet löydöistä ovat sekavia kasaumia, joissa on kymmenien osittain hajonneiden luurankojen jäänteitä — todennäköisesti dinosaurusten ruhoja, jotka joet kuljettivat virran mukana ja hautasivat hiekkasärkille.

Kerrostuman kivilajit ovat monivärisiä savikiviä, hiekkakiviä ja konglomeraatteja sekä pieniä määriä kalkkikiveä. Sedimentit huuhtoutuivat lännestä, vuoristoista, jotka kohosivat jurakauden lopulla. Kerrostumassa on myös lukuisia tulivuoren tuhkakerroksia, joiden radioaktiivisten mineraalien avulla geologit ovat voineet ajoittaa kivet tarkasti. Juuri tämä tuhka tekee Morrisonin iänmäärityksestä poikkeuksellisen luotettavan.

Fossiloituminen ei ollut Morrisonissa sattumanvaraista. Parhaiten luut säilyivät paikoissa, joissa sedimenttiä kasautui nopeasti — jokien tulva-altailla ja hiekkasärkillä. Kuivina kausina kuolleiden eläinten luut saattoivat maata pinnalla kuukausia, jolloin raadonsyöjät ja sää hajottivat niitä. Vasta seuraavan märän kauden tulvat hautasivat jäänteet. Tämä selittää, miksi monet Morrisonin luurangot ovat osittaisia ja sekoittuneita — täydellinen luuranko on harvinainen aarre.

Morrisonin kuuluisimmat kvartsit kertovat erilaisia tarinoita. Cleveland-Lloyd Quarry Utahissa on täynnä petoja, ennen kaikkea Allosauruksia. Dinosaur National Monumentin Carnegie Quarry taas on jokivirran kasaama luukeskittymä, jossa sauropodit hallitsevat. Jokainen kvartsi on kuin ikkuna hieman erilaiseen hetkeen ja paikkaan jurakauden Morrisonissa — ja yhdessä ne piirtävät kuvan kokonaisesta ekosysteemistä.

Tutkimus jatkuu yhä

Yli 150 vuotta ensimmäisten löytöjen jälkeen Morrison Formation on edelleen yksi maailman tärkeimmistä jurakauden tutkimuskohteista. Uusia kaivauksia tehdään säännöllisesti, ja kerrostumasta löytyy jatkuvasti uusia lajeja ja näytteitä. Monet Morrisonin fossiilit ovat esillä maailman suurissa museoissa — kuten Dinosaur National Monumentissa, joka perustettiin nimenomaan kerrostuman fossiilien suojelemiseksi ja esittelemiseksi.

Morrison on myös tärkeä vertailukohde. Koska kerrostumasta tunnetaan niin monta lajia ja koko ekosysteemi niin tarkasti, tutkijat käyttävät sitä mittapuuna verratessaan muita jurakauden kohteita ympäri maailmaa. Bone Warsin aikana tehdyt virheet — kuten Brontosauruksen ja Apatosauruksen sekaannus — ovat myös opettaneet paleontologialle tärkeitä läksyjä tieteellisestä huolellisuudesta.

Nykytutkimus käyttää menetelmiä, joista Marsh ja Cope eivät voineet uneksiakaan. Luiden mikroskooppinen tarkastelu paljastaa, kuinka nopeasti dinosaurukset kasvoivat. Kemialliset analyysit kertovat niiden ruokavaliosta ja elinympäristöstä. Tietokonemallinnus auttaa ymmärtämään, miten valtavat sauropodit liikkuivat ja kantoivat painonsa. Jokainen uusi menetelmä tuo lisää syvyyttä siihen kuvaan, jonka Morrison antaa jurakauden maailmasta.

Morrison tänään — museot ja perintö

Morrison Formationin fossiilit ovat levinneet maailman museoihin, ja monet niistä ovat museokokoelmien arvokkaimpia näyttelyesineitä. Yalen Peabody-museossa, New Yorkin American Museum of Natural Historyssä ja Pittsburghin Carnegie-museossa on kaikissa ikonisia Morrisonin luurankoja. Carnegie-museon Diplodocus-luuranko oli niin kuuluisa, että sen kopioita lahjoitettiin museoihin ympäri maailmaa 1900-luvun alussa.

Itse kerrostuman alueella toimii useita kohteita, joissa kävijät voivat tutustua jurakauden maailmaan. Dinosaur National Monument Utahin ja Coloradon rajalla sekä Cleveland-Lloyd Quarry Keski-Utahissa esittelevät Morrisonin fossiileja paikan päällä. Coloradon Morrisonin kaupungin lähellä — siellä, mistä kaikki alkoi vuonna 1877 — on yhä nähtävillä historiallisia löytöpaikkoja.

Tutustu muihin löytöalueisiin

Muut löytöpaikat Pohjois-Amerikassa

Dinosauruksia jokaisella mantereella