Georges Cuvier

Ennen häntä monet uskoivat, ettei mikään eläinlaji koskaan katoa maailmasta. Georges Cuvier (1769–1832) osoitti yhdellä tarkalla luuvertailulla, että sukupuutto on tosiasia — ja loi samalla perustan koko paleontologialle ja vertailevalle anatomialle.

1700-luvun lopulla luonnontieteilijät kiistelivät kiivaasti siitä, mitä maasta löytyvät tuntemattomat, jättimäiset luut oikeastaan olivat. Yleinen käsitys oli, että jokainen Jumalan luoma laji eli yhä jossakin — ehkä jollakin vielä tutkimattomalla seudulla. Ajatus siitä, että laji voisi kadota maailmasta kokonaan, tuntui monista mahdottomalta ja jopa väärältä. Tämä uskomus esti pitkään ymmärtämästä fossiilien todellista merkitystä.

Georges Cuvier ei ollut fossiilinetsijä eikä kenttäretkeilijä, joka olisi viettänyt päivänsä louhoksilla. Hän oli ennen kaikkea anatomi — tutkija, joka tunsi eläinten luuston rakenteen tarkemmin kuin kukaan muu aikalaisistaan. Juuri tämä syvällinen tieto antoi hänelle keinon lukea fossiileja aivan uudella tavalla. Hän pystyi näkemään luunsiruissa kokonaisia eläimiä ja niiden elintapoja. Tämä kyky mullisti käsityksen elämän historiasta.

Montbéliardista Pariisin museoon

Nuoruus Württembergissä

Cuvier syntyi vuonna 1769 Montbéliardin kaupungissa, joka tuolloin kuului saksankieliseen Württembergin herttuakuntaan ja liitettiin Ranskaan vasta myöhemmin. Hän osoitti jo nuorena poikkeuksellista lahjakkuutta ja voimakasta kiinnostusta luonnonhistoriaan. Cuvier opiskeli arvostetussa Stuttgartin Karlsschulessa, joka oli aikansa vaativa oppilaitos. Siellä hän perehtyi vertailevaan anatomiaan ja oppi dissektoimaan eläimiä erittäin huolellisesti. Tämä taito muodostui myöhemmin hänen koko uransa perustaksi. Ilman sitä hänen suuret löytönsä eivät olisi olleet mahdollisia.

Kotiopettajana ja tutkijana

Valmistumisensa jälkeen Cuvier työskenteli useita vuosia kotiopettajana Normandian rannikolla. Asema antoi hänelle vakaan toimeentulon, mutta myös aikaa omille tutkimuksilleen. Hän paneutui erityisesti merien selkärangattomiin, varsinkin nilviäisiin, joita rannikolla riitti tutkittavaksi. Hänen tarkat havaintonsa ja huolelliset muistiinpanonsa lähetettiin Pariisiin, missä ne herättivät huomiota tiedepiireissä. Näin syrjäisen rannikon nuori opettaja päätyi vähitellen aikansa tieteen keskukseen. Hänen kykynsä tunnistettiin nopeasti.

Luonnonhistorian museoon

Vuonna 1795 Georges Cuvier kutsuttiin Pariisin luonnonhistorialliseen museoon, ja samana vuonna hänet valittiin Ranskan tiedeakatemiaan. Museon valtava, kaikkialta maailmasta koottu luukokoelma oli hänelle korvaamaton voimavara. Se antoi hänelle ainutlaatuisen vertailuaineiston, jota vasten hän saattoi tarkastella jokaista eteensä tuotua fossiilia. Cuvier pystyi tunnistamaan, mikä luussa oli tuttua ja mikä taas täysin uutta. Museosta tuli hänen elämäntyönsä keskus. Siellä hän teki tärkeimmät löytönsä.

Todiste sukupuutosta

Norsujen arvoitus

Vuonna 1796 Georges Cuvier esitti tiedeakatemialle paperin, jossa hän vertaili huolellisesti eläviä ja fossiilisia norsuja. Tarkalla anatomisella analyysilla hän osoitti ensimmäisenä, että Intian ja Afrikan norsut ovat kaksi eri lajia. Vielä tärkeämpää oli toinen havainto: Siperiasta löytyvän mammutin luut erosivat selvästi molemmista nykyisistä norsuista. Mammutti ei siis ollut mikään tunnettu, yhä elävä eläin. Se oli aivan oma, erillinen lajinsa. Tämä päätelmä avasi tien suurelle oivallukselle.

Missä ovat elävät mammutit?

Cuvier esitti yksinkertaisen mutta murskaavan kysymyksen: jos mammutteja yhä eläisi jossakin, niin missä? Niin suurta ja näkyvää eläintä ei voinut piiloutua tutkijoilta jo melko hyvin kartoitetussa maailmassa. Ainoa järkevä päätelmä oli, että mammutit olivat kuolleet sukupuuttoon. Sama päättely toistui hänen tutkiessaan muita suuria fossiilieläimiä, joita ei löytynyt mistään elävänä. Yksi kerrallaan kadonneet eläimet alkoivat hahmottua. Maapallon menneisyys osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin oli luultu.

Käännekohta tieteessä

Tämä päätelmä päätti pitkän ja kiivaan kiistan: sukupuutto oli tosiasia, jonka jokaisen tulevan elämän teorian oli pakko ottaa huomioon. Cuvier vahvisti havaintonsa myöhemmin lukuisilla muilla fossiileilla. Hän tutki muun muassa jättiläislaiskiaista, irlanninhirveä ja mastodonttia, jolle hän itse antoi nimen. Maapallolla oli siis joskus elänyt eläimiä, joita ei enää ollut olemassa. Tämä ajatus oli vallankumouksellinen. Se loi pohjan koko paleontologialle tieteenä.

Vertailevan anatomian mestari

Osien vastaavuuden periaate

Cuvier kehitti kuuluisan periaatteen, jota kutsutaan ”osien korrelaatioksi”. Sen mukaan eläimen jokainen elin ja luu liittyy toiminnallisesti kaikkiin muihin osiin. Esimerkiksi lihansyöjän teräviin hampaisiin kuuluu väistämättä petomaiset kynnet ja tietynlainen ruoansulatusjärjestelmä. Tämän periaatteen ansiosta Cuvier saattoi päätellä jo yhden ainoan luun perusteella, millaiseen eläimeen se kuului. Hän pystyi kertomaan, miten eläin oli elänyt ja mitä se oli syönyt. Menetelmä teki häneen syvän vaikutuksen myös aikalaisiin.

Kadonneiden eläinten herättäjä

Georges Cuvier rekonstruoi tuntemattomia fossiilieläimiä pelkkien luunsirujen pohjalta. Tämä taito tuntui aikalaisista lähes taikuudelta, sillä hän vaikutti herättävän kadonneet eläimet henkiin. Hän osoitti, että outo lentävä fossiili, jonka hän nimesi pterodaktyyliksi, oli lentokykyinen matelija. Hän myös tunnisti Maastrichtin kuuluisan ”hirviön” suunnattomaksi merimatelijaksi ja antoi sille nimen mosasaurus. Nämä tunnistukset olivat aikansa merkittäviä saavutuksia. Ne osoittivat, kuinka monenlaisia eläimiä menneisyydessä oli elänyt.

Eläinkunnan jäsentäjä

Cuvier uudisti myös eläinten luokittelun perusteellisesti. Hän hylkäsi vanhan ajatuksen yhdestä katkeamattomasta ”olentojen ketjusta”, joka oli pitkään hallinnut ajattelua. Sen sijaan hän jakoi eläinkunnan neljään suureen päähaaraan niiden rakennetyypin mukaan. Cuvier vaati, että luokittelun tuli perustua eläinten todelliseen anatomiaan ja elintoimintoihin. Nämä periaatteet loivat perustan modernille eläintieteelle. Hänen luokittelunsa vaikutti tieteeseen pitkälle tulevaisuuteen.

Katastrofit ja kiista evoluutiosta

Cuvier selitti havaitsemansa sukupuutot katastrofismilla, joka oli hänen oma teoriansa. Hänen mukaansa maapallon historiaa olivat muokanneet äkilliset, väkivaltaiset ”mullistukset” — laajat tulvat ja muut suuret katastrofit. Nämä mullistukset pyyhkivät kerralla pois kokonaisia lajeja. Niiden jälkeen elämä alkoi vahingoittuneella alueella vähitellen uudelleen. Teoria selitti hyvin äkilliset muutokset fossiiliaineistossa. Se oli aikanaan vakuuttava tapa ymmärtää sukupuuttojen syitä.

Vaikka Cuvier tutki menneitä, kadonneita eläimiä, hän vastusti jyrkästi evoluutioajatusta. Tätä ajatusta kannatti hänen aikalaisensa ja kollegansa Jean-Baptiste Lamarck. Cuvier uskoi, että eläimen rakenne oli niin tarkasti viritetty kokonaisuus, ettei se voinut muuttua vähitellen. Hänen mukaansa pienikin muutos saisi koko eläimen lakkaamaan toimimasta. Tämä näkemys johti pitkään tieteelliseen kiistaan. Cuvier puolusti kantaansa voimakkaasti loppuun asti.

Vuonna 1830 Georges Cuvier kävi kuuluisan julkisen väittelyn Étienne Geoffroy Saint-Hilairen kanssa. Kiista koski sitä, määrääkö eläimen rakenne vai sen toiminta lopulta anatomian. Väittely seurattiin tarkasti tiedeyhteisössä, ja se herätti laajaa keskustelua. Vaikka Cuvier itse torjui evoluution, hänen löytönsä menneistä eläimistä osoittautuivat myöhemmin tärkeiksi. Ne tarjosivat keskeistä aineistoa Charles Darwinin evoluutioteorialle. Cuvier siis valmisteli tahtomattaan tietä juuri sille ajatukselle, jota hän vastusti.

Cuvierin katastrofismi oli aikanaan vakavasti otettava tieteellinen teoria, ei pelkkä uskonnollinen oletus. Se perustui havaintoon, että fossiiliaineistossa lajit näyttivät vaihtuvan äkillisesti kerrostumasta toiseen. Myöhempi tutkimus osoitti, että monet muutokset olivat hitaampia kuin Cuvier oletti. Silti ajatus äkillisistä joukkotuhoista ei kadonnut kokonaan. Nykytiede tuntee useita joukkosukupuuttoja, joiden takana on ollut suuria mullistuksia. Näin Cuvierin perusajatuksesta osa on osoittautunut yllättävän kestäväksi.

Asema ja viimeiset vuodet

Cuvier ei ollut pelkkä tiedemies vaan myös huomattavan vaikutusvaltainen valtiomies. Hän toimi useissa korkeissa julkisissa tehtävissä eri hallitusten aikana. Cuvier oli myös Ranskan tiedeakatemian pysyvä sihteeri, mikä antoi hänelle suuren vallan tieteen kentällä. Tämä asema teki hänestä yhden Euroopan arvovaltaisimmista tieteen hahmoista. Hänen mielipiteellään oli painava merkitys. Harva uskalsi haastaa häntä julkisesti.

Georges Cuvier kuoli 13. toukokuuta 1832 Pariisissa koleraepidemian aikana. Hän kuoli vain vuotta ennen kuin nuori Charles Darwin palasi Beagle-laivan pitkältä maailmanympärysmatkalta. Tuo matka johti lopulta aivan toisenlaiseen näkemykseen elämän historiasta kuin se, jota Cuvier oli koko ikänsä puolustanut. Kahden ajattelutavan välinen ero kuvastaa hyvin tieteen murrosta. Cuvierin kuolema päätti yhden aikakauden. Sen jälkeen evoluutioajattelu alkoi vähitellen voittaa alaa.

Cuvier vaikutti voimakkaasti myös koulutukseen ja tieteen järjestäytymiseen Ranskassa. Hän osallistui yliopistojärjestelmän uudistamiseen ja edisti luonnontieteiden opetusta laajasti. Monet hänen oppilaistaan ja seuraajistaan jatkoivat vertailevan anatomian ja paleontologian kehittämistä eri puolilla Eurooppaa. Näin hänen ajattelutapansa levisi pitkälle hänen oman elämänsä ulkopuolelle. Cuvier ei siis ollut pelkkä yksittäinen nero vaan myös tieteenalan rakentaja. Hän loi sekä menetelmät että instituutiot, joiden varassa tutkimus saattoi jatkua.

Paleontologian perustaja

Georges Cuvieria kutsutaan usein paleontologian isäksi, ja syystä. Hän toi fossiilit osaksi eläinten tieteellistä luokittelua, mikä oli aikanaan uutta. Cuvier osoitti myös maakerrostumien ja niiden sisältämien fossiilien välisen järjestyksen. Lisäksi hän teki vertailevasta anatomiasta täsmällisen ja luotettavan tieteen. Nämä saavutukset yhdessä loivat pohjan koko paleontologialle. Hänen menetelmänsä ovat yhä tunnistettavissa nykytieteessä.

Kaikki Cuvierin ajatukset eivät kestäneet ajan testiä. Katastrofismi ja evoluution torjunta jäivät myöhempien löytöjen ja teorioiden jalkoihin. Hänen perusoivalluksensa kuitenkin pysyi täysin voimassa. Sukupuutto on todellinen ilmiö, ja maapallolla on elänyt eläimiä, joita ei enää ole. Tämä ajatus on osoittautunut yhdeksi tieteen kestävimmistä. Se ei ole menettänyt merkitystään lainkaan.

Tämä yksi ajatus on yhä koko paleontologian kivijalka. Ilman sitä dinosaurusten kaltaisten kadonneiden eläinten tutkiminen ei olisi koskaan voinut alkaa. Cuvierin työ teki mahdolliseksi sen, että myöhemmät tutkijat saattoivat nimetä ja luokitella muinaisia eläimiä. William Buckland, Gideon Mantell ja Richard Owen rakensivat kaikki hänen luomalleen perustalle. Georges Cuvier muutti pysyvästi sen, miten ihminen ymmärtää elämän historiaa. Hänen perintönsä elää jokaisessa fossiilitutkimuksessa.

On kiinnostavaa, että juuri sukupuuton vastustaja päätyi todistamaan sukupuuton todeksi. Cuvier ei pyrkinyt mullistamaan maailmankuvaa vaan ainoastaan tutkimaan luita mahdollisimman tarkasti. Hänen huolellinen menetelmänsä johti kuitenkin väistämättä johtopäätökseen, joka muutti tieteen suunnan. Tämä osoittaa, kuinka rehellinen havainnointi voi viedä tutkijan kauemmas kuin hän itse aikoi. Cuvierin perintö ei ole vain joukko löytöjä vaan myös esimerkki tieteellisestä rehellisyydestä. Hän seurasi todisteita silloinkin, kun ne johtivat odottamattomaan suuntaan.

Muut paleontologian pioneerit

Georges Cuvier kuului tutkijasukupolveen, joka loi paleontologian perustan 1700- ja 1800-luvuilla. Tutustu muihin tämän aikakauden uranuurtajiin: