Lentävät dinosaurukset lentoliskot (Pterosauria)

Lentoliskot — taivaiden hallitsijat — ensimmäiset selkärankaiset, jotka valloittivat taivaan

Lentoliskot eli pterosaurit olivat ensimmäiset selkärankaiset, jotka valloittivat taivaan. Ne nousivat ilmaan myöhäisellä triaskaudella, noin 220 miljoonaa vuotta sitten — kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisiä lintuja, jotka kehittyivät vasta jurakauden lopulla noin 150 miljoonaa vuotta sitten.

Lentoliskot hallitsivat taivaita koko dinosaurusten valtakauden ajan aina suureen K-Pg-massasukupuuttoon asti 66 miljoonaa vuotta sitten. Niiden lentotaival kesti hämmästyttävät noin 155 miljoonaa vuotta, mikä tekee niistä kaikkien aikojen menestyneimmän lentävän selkärankaisryhmän ajallisesti mitattuna. Vertailun vuoksi: modernit linnut ovat olleet olemassa ”vain” noin 150 miljoonaa vuotta, ja meidän nisäkkäiden kanssa lentävät lepakot vasta noin 50 miljoonaa vuotta.

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia vaan näiden läheisiä sukulaisia.

Missä päin maailmaa lentoliskot elivät?

Lentoliskot olivat todella maailmanlaajuinen ryhmä. 155 miljoonan vuoden aikana ne ehtivät levittäytyä kaikille mantereille ja kehittyä paikallisiin olosuhteisiin sopiviin muotoihin. Eri alueilta löytyy hyvin erilaisia lentoliskoja, ja monet paleontologisesti rikkaimmat löytöpaikat ovat tuottaneet kymmeniä lajeja kukin:

• Eurooppa — lentoliskotutkimuksen ”kotimaa”. Italian, Itävallan ja Sveitsin Alpit ovat tuottaneet vanhimmat varmat fossiilit (Preondactylus, Eudimorphodon) noin 220 miljoonan vuoden takaa. Saksan Solnhofenin kalkkikivikerrostumat ovat maailmankuuluja myöhäisjurakauden (150 mya) fossiililöydöistä, joista on löydetty satoja yksilöitä lajeista kuten Pterodactylus antiquus (suvun nimi-laji, joka antoi nimen koko pterosauri-ryhmälle) ja Rhamphorhynchus muensteri. Romanian Hațeg-saari myöhäisliitukaudella oli kotia jättiläiselle Hatzegopteryx thambema:lle, joka oli saaren huippusaalistaja.
• Aasia (Kiina) — viime vuosikymmenten ”lentoliskovallankumous”. Liaoningin maakunnan Jehol Biota (Yixian- ja Jiufotang-kerrostumat, 130–120 mya) on tuottanut kymmeniä uusia varhaisliitukauden lajeja, mukaan lukien pieniä hyönteissyöjiä (Jeholopterus), tapejaridit (Sinopterus), filtraatiosyöjät ja ”siirtymälajeja” lyhythäntäisten ja pitkähäntäisten muotojen välillä (Wukongopterus, Darwinopterus). Xinjiangin alueelta löydettiin erikoinen kovakuoristen murskaaja Dsungaripterus weii.
• Etelä-Amerikka (Brasilia) — yksi maailman tärkeimpiä pterosauri-aluelta. Araripe Basin Cearán osavaltiossa koillis-Brasiliassa (Crato- ja Romualdo-kerrostumat, n. 115–110 mya) on tuottanut poikkeuksellisen hyvin säilyneitä fossiileja, joissa on jäljellä pehmytkudoksia ja jopa harja-rakenteita. Tunnetut lajit: Tapejara wellnhoferi, Tupandactylus imperator (suurine purjehdusmaisine harjoineen), Tupuxuara, Thalassodromeus sethi, Anhanguera. Monilla brasilialaisilla pterosaureilla oli näyttäviä, värikkäitä harjoja päässä.
• Pohjois-Amerikka — myöhäisliitukauden lentoliskojen kotia. Kansasin Niobrara-kerrostumat ovat tuottaneet kuuluisan Pteranodonin, jonka takaranteessa oli pitkä huippu ja jonka siipien kärkiväli oli 6–7 metriä. Texasin Big Bend National Park tuotti jättiläisen Quetzalcoatlus northropin — yhden suurimpia koskaan löydettyjä lentäviä eläimiä. Nyctosaurus oli toinen Kansasin merilentoliskolaji.
• Afrikka — vähemmän tunnettu, mutta merkittäviä löytöjä. Tansanian Tendaguru-kerrostumat ovat tuottaneet myöhäisjurakauden lentoliskoja. Marokon Kem Kem -kerrostumat (n. 100 mya) sisältävät jättiläisiä saalistus-pterosaureja kuten Alanqa, ja maan fosfaattikaivokset ovat tuottaneet myöhäisliitukauden Phosphatodracon mauritanicusin — yhden viimeisimmistä pterosauri-lajeista, joka kuoli aivan K-Pg-massasukupuuton kynnyksellä.
• Australia — fossiileja on tunnetuista lajeista vähän, mutta merkittäviä löytöjä on tehty: Mythunga camara, Aussiedraco molnari ja vuonna 2019 kuvattu Ferrodraco lentoni. Nämä olivat keskikokoisia kalansyöjä-pterosaureja, jotka elivät Australian sisämeren reunamilla.
• Antarktis — eteläisimmiltä mantereilta on löydetty vain harvalukuisia fragmentaarisia pterosauri-fossiileja. Liitukauden Antarktis ei ollut jäätikön peitossa vaan oli mannerten välillä yhteydessä Etelä-Amerikkaan ja Australiaan, joten lentoliskot eivät levittäytyneet sinne erityisen runsaasti — tai sitten emme vielä ole löytäneet niiden fossiileita.

Tärkeä ekologinen havainto: eri alueet kehittivät hyvin erilaisia pterosauri-yhteisöjä. Brasilian Araripe Basinin lentoliskot olivat värikkäitä, näyttävien harjojen koristamia merenrannan asukkaita. Kiinan Jehol-ekosysteemissä eli pieniä hyönteissyöjiä ja outoja siirtymälajeja. Pohjois-Amerikan Niobrara-merta hallitsivat suuret kalansyöjät kuten Pteranodon, ja Quetzalcoatlus käveli maalla. Romanian Hațeg-saarella jätti-azhdarchidi oli ekosysteemin huipulla. Tämä alueellinen erikoistuminen muistuttaa modernien lintujen jakautumista — eri saarille ja mantereille kehittyy omanlaisia paikallisia faunoja.

Vanhimmat lentoliskot — Italian Alpeilta

Maailman vanhimmat varmat lentoliskofossiilit on löydetty Italian, Itävallan ja Sveitsin Alpeilta, jossa Norian-vaiheen kerrostumat (n. 220–208 mya) ovat tuottaneet useita varhaisia lajeja kuten Preondactylus buffarinii, Eudimorphodon ranzii, Austriadactylus cristatus ja Peteinosaurus zambellii.

Yksi varhainen löytö Grönlannista (Arcticodactylus) ja muutamat löydöt Argentiinasta osoittavat, että lentoliskot levisivät nopeasti koko maailmaan jo triaskauden lopussa. Mielenkiintoinen yksityiskohta: varhaisimmat lentoliskot olivat jo täysin kehittyneitä lentäjiä, eli niillä oli kaikki lennon edellyttämät anatomiset piirteet. Tämä viittaa siihen, että lentokyky kehittyi vielä aikaisemmin, mutta ”missing link” -fossiilit puuttuvat vielä — paleontologian suuri arvoitus.

Anatominen ihme — siipi neljännestä sormesta

Lentoliskojen siipi oli rakenteeltaan täysin erilainen kuin linnun tai lepakon siipi. Sen muodosti yksi ainoa poikkeuksellisen pitkä sormi — neljäs sormi — johon kiinnittyi ohut mutta vahva nahkakalvo. Kalvo ulottui sormesta vartalon kylkeen ja osalla lajeista aina takajalkaan asti.

Tämä rakenne teki siivistä kevyitä mutta vahvoja, ja lentoliskot pystyivät sekä liitelemään pitkiä matkoja termiikeissä että räpyttelemään aktiivisesti.

Joillakin lajeilla siipikalvo sisälsi jäykkeitä säikeitä — aktinofibrilleja — jotka auttoivat säätelemään siiven muotoa lennon aikana. Vertailun vuoksi: lepakon siipi muodostuu neljästä venyneestä sormesta, ja linnun siipi koostuu höyhenistä, jotka kiinnittyvät käsivarteen. Kolme eri lentävää selkärankaisryhmää ovat siis kehittäneet kolme aivan eri ratkaisua samaan ongelmaan — klassinen konvergentin evoluution esimerkki.

Pienestä jättiläiseen — uskomattomat kokoerot

Lentoliskojen kokohaarukka oli hämmästyttävän laaja. Pienimmät lajit olivat varpusen kokoisia ja painoivat muutamia kymmeniä grammoja.

Suurimmat — kuten Quetzalcoatlus northropi Pohjois-Amerikasta ja Hatzegopteryx thambema Romaniasta — saavuttivat 10–11 metrin siipien kärkivälin ja olivat kaikkien aikojen suurimpia lentäviä eläimiä. Nämä jättiläiset olivat kirahvin korkuisia (5–5,5 m) maassa seisoessaan ja painoivat moderneilla arvioilla noin 200–250 kiloa (Witton & Habib).

Vanhemmat arviot Quetzalcoatluksen siipien kärkivälistä ulottuivat aina 15,5 metriin asti, mutta nämä on revisioitu pienemmiksi modernin tutkimuksen myötä. Painoarviot vaihtelevat yhä paljon — joidenkin tutkijoiden mukaan jopa yli 500 kg, toisten mukaan vain 70 kg — koska kokonaisia fossiileita on harvalukuisia.

Niiden olemassaolo haastaa käsityksemme siitä, kuinka suuri eläin voi lentää. Vuonna 2021 julkaistu Quetzalcoatluksen anatomiaa käsittelevä tutkimusarja (Journal of Vertebrate Paleontology) ehdotti, että jättiläiset nousivat ilmaan 2,5 metriä korkealla hyppäyksellä nelijalkaisesta asennosta — käyttäen kaikkia neljää raajaa kuten lepakot tekevät. Ne saattoivat liidellä jopa 130 km/h nopeudella ja kattaa 640 km päivässä.

Kaksi pääryhmää — varhaiset ja kehittyneet

Pterosaurit jaetaan perinteisesti kahteen pääryhmään.

Varhaiset lentoliskot eli ”rhamphorhynchoidit” olivat tyypillisesti pienikokoisia, ja niillä oli pitkä, jäykkä häntä joka auttoi vakautuksessa lennossa. Dimorphodon, Rhamphorhynchus ja Sordes kuuluvat tähän ryhmään. Modernissa fylogenetiikassa tämä on parafyleettinen ryhmä — eli ”rhamphorhynchoidit” eivät muodosta yhtenäistä evolutiivista linjaa vaan ovat kokoelma varhaisia pterosaureja.

Kehittyneemmät lentoliskot eli pterodaktyloidit ilmestyivät jurakaudella ja korvasivat vähitellen hännälliset muodot. Niillä oli lyhyt häntä, pidempi kaula ja usein suurempi koko. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki liitukauden suuret lentoliskot kuten Pteranodon, Quetzalcoatlus ja Anhanguera.

Monipuolinen ruokavalio — kalansyöjiä, kovakuoristen murskaajia ja maasaalistajia

Lentoliskojen elintavat olivat monimuotoisia. Monet olivat kalansyöjiä, jotka pyydystivät saaliinsa meren pinnalta lennossa — todennäköisesti ”skim-feeding” -tekniikalla, jossa kuono liu’utettiin veden pinnassa lennon aikana. Useimmat eivät kuitenkaan sukeltaneet syvälle kuten modernit merilinnut.

Toiset, kuten Dsungaripterus, olivat erikoistuneet kovakuoristen eläinten murskaamiseen vahvoilla leuoillaan — sen hampaat oli sopeutettu rikkomaan simpukoita ja muita kovia kuoria.

Erityisen mielenkiintoinen ryhmä olivat azhdarchidit — suuret pterodaktyloidit kuten Quetzalcoatlus ja Hatzegopteryx. Witton ja Naish ehdottivat vuonna 2008, että ne saalistivat maassa kuin jättiläismäiset haikarat — kävelemällä nelijalkaisesti ja nappaamalla pieniä eläimiä pitkällä nokallaan. Tämä ”ground-stalking” -hypoteesi on nykyään yleisesti hyväksytty.

Hatzegopteryx oli erityislaatuinen — sen kaula oli vain noin 1,5 metriä pitkä, eli vain 50–60 % muiden vastaavan kokoisten azhdarchidien kaulasta. Sen kallo oli kuitenkin valtava, ja Mark Witton sekä Darren Naish (2017) ehdottivat, että se oli Hațeg-saaren huippusaalistaja — saarella ei ollut suuria teropodeja, joten lentoliskosta tuli sen sijaan ekosysteemin tärkein liharuoanhakija, joka söi jopa kääpiöityneitä dinosauruksia kuten Zalmoxes.

Tapejara ja Tupuxuara saattoivat syödä hedelmiä ja siemeniä, mikä tekisi niistä harvinaisia kasvinsyöjiä lentoliskojen joukossa, vaikka tämä on yhä kiistanalaista.

Karvapeite — eivät paljaita, vaan lämminverisiä

Lentoliskojen luut olivat ontot ja ohutseinäiset — keveyden kannalta välttämätöntä mutta fossiloitumisen kannalta ongelmallista. Siksi kokonaisia lentoliskofossiileja on suhteellisen vähän, ja monet lajit tunnetaan vain fragmenteista.

Viime vuosikymmenien löydöt ovat kuitenkin mullistaneet käsityksemme niistä: fossiileista on löydetty jälkiä pyknokuiduista — karva- tai höyhenmäisistä rakenteista, jotka peittivät lentoliskojen vartalon.

Vuonna 2018 Zixiao Yang ja kollegat julkaisivat Nature Ecology & Evolution -lehdessä tutkimuksen, jonka mukaan pyknokuiduista löytyi jopa neljä erilaista tyyppiä, mukaan lukien haarautuvia rakenteita, jotka muistuttavat moderneja höyheniä. Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, se tarkoittaisi että höyhenten alkuperä ulottuisi paljon kauemmas kuin aiemmin luultiin — dinosaurusten ja pterosaurien yhteiseen kantaisään myöhäisellä permikaudella tai varhaisella triaskaudella. Asia on kuitenkin yhä kiistanalainen; Unwin ja Martill (2020) ehdottivat, että nämä rakenteet ovat vain pinnalle hajonneita ihokuituja, eivät oikeita höyheniä.

Joka tapauksessa lentoliskot eivät olleet paljaita ja suomuisia vaan todennäköisesti pehmeän peitteen suojaamia, lämpimänverisiä (endotermisiä) eläimiä. Luuhistologia osoittaa nopean kasvuvauhdin ja runsaasti verisuonia — molemmat tunnusmerkkejä lämminverisille eläimille.

Sukupuutto — taivaan tyhjeneminen

Lentoliskot kuolivat sukupuuttoon yhdessä dinosaurusten kanssa K-Pg-massasukupuutossa 66 miljoonaa vuotta sitten, kun asteroidi iski Yucatánin niemimaan kohdalle. Liitukauden lopulla lentoliskojen monimuotoisuus oli jo laskenut — jäljellä oli enää lähinnä jättiazhdarchideja kuten Quetzalcoatlus ja Hatzegopteryx, kun pienemmät lajit olivat jo aiemmin korvautuneet linnuilla.

Niiden jälkeen taivas oli tyhjä suurista lentäjistä, kunnes linnut — dinosaurusten jälkeläiset — täyttivät vähitellen saman ekologisen lokeron. Mutta linnut eivät ole koskaan saavuttaneet lentoliskojen jättiläiskokoa. Suurin tunnettu lentävä lintu, Pelagornis sandersi (eli n. 25 miljoonaa vuotta sitten), oli vain noin 6,4 metrin siipien kärkivälillä — paljon vähemmän kuin Quetzalcoatluksen 10–11 metriä.

Quetzalcoatluksen kaltaista olentoa ei ole nähty taivaalla 66 miljoonaan vuoteen — ja todennäköisesti ei nähdä koskaan enää.

Quetzalcoatlus

Sulkakäärme Quetzalcoatlus northropi oli kaikkien aikojen suurin lentävä eläin. Sen siipien kärkiväli oli 10–12 metriä — pienlentokoneluokaa — ja maassa seisoessaan se oli kirahvin korkuinen, noin 5 metriä. Se painoi arviolta 200–250 kiloa. Quetzalcoatlus eli aivan liitukauden lopussa noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Se saalistit todennäköisesti maassa kävellen kuin jättiläismäinen haikara, nappaamalla pieniä dinosauruksia ja muita eläimiä pitkällä nokallaan.

Lue kattava artikkeli Quetzalcoatlus dinosauruksesta tästä

Pterodactylus

Siipisormi Pterodactylus antiquus on se kuuluisa ”pterodaktyyli”, jonka nimestä koko lentoliskojen arkikielen nimi juontuu. Se oli todellisuudessa melko pieni — siipien kärkiväli vain noin metri — ja eli jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Saksassa. Pterodactylus oli yksi ensimmäisistä koskaan löydetyistä lentoliskoista, ja se kuvattiin tieteellisesti jo vuonna 1784, vuosikymmeniä ennen kuin sanaa ”dinosaurus” edes keksittiin.

Lue kattava artikkeli Pterodactylus dinosauruksesta tästä

Anhanguera

Vanhat pirut Anhanguera oli suuri kalansyöjälentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 4,5 metriä. Se eli varhaisella liitukaudella noin 110 miljoonaa vuotta sitten Brasiliassa. Anhangueran tunnistaa leuan ylä- ja alapuolella olevista pyöreistä harjanteista eli köleistä, jotka todennäköisesti auttoivat leikkaaman veden pintaa lennon aikana kaloja pyydystäessä. Nimi tulee tupi-guaraní-kielestä ja tarkoittaa ”vanhaa pirua”.

Lue kattava artikkeli Anhanguera dinosauruksesta tästä

Nyctosaurus gracilis

Yösiipi Nyctosaurus oli pieni ja erikoinen liitukauden lentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 2 metriä. Se eli noin 85–84 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Nyctosauruksen hämmästyttävin piirre oli sen pääharjas — joillakin yksilöillä se oli valtava, L-kirjaimen muotoinen luupiikki, joka oli pidempi kuin koko muu kallo. Harjan tarkoitus on kiistanalainen: se on saattanut kannattaa purjemaista nahkakalvoa, toimia viestintävälineenä tai olla seksuaalinen koristus.

Lue kattava artikkeli Nyctosaurus dinosauruksesta tästä

Tapejara

Vanhan olennon tie Tapejara oli pieni mutta näyttävä lentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 3,5 metriä. Se eli noin 112 miljoonaa vuotta sitten Brasiliassa. Tapejaran tunnistaa valtavasta pääharjasta, joka oli purjeenmuotoinen ja ulottui sekä eteen- että taaksepäin päästä. Harjas oli todennäköisesti kirkkaan värinen ja toimi houkuttimena parittelukumppaneiden houkuttelemisessa. Tapejaraa on pidetty mahdollisena kasvinsyöjänä — harvinaisuus lentoliskojen joukossa.

Lue kattava artikkeli Tapejara dinosauruksesta tästä

Hatzegopteryx

Hatseg-saaren siipi Hatzegopteryx oli Quetzalcoatluksen veroinen jättiläinen — siipien kärkiväli arviolta 10–12 metriä — mutta se eli Euroopassa, tarkemmin sanottuna liitukauden Hatseg-saarella nykyisessä Romaniassa. Se eli noin 66 miljoonaa vuotta sitten aivan ennen sukupuuttoa. Hatzegopteryx oli saarensa huippupeto — Hatsegin saarella ei ollut suuria petodinosauruksia, joten tämä jättiläismäinen lentolisko täytti sen ekologisen lokeron. Se saalistit todennäköisesti pieniä kääpiödinosauruksia maassa kävellen. 

Lue kattava artikkeli Hatzegopteryx dinosauruksesta tästä (tulossa)

Sordes

Likaisuus Sordes pilosus on yksi paleontologian tärkeimmistä lentoliskolöydöistä, koska se todisti ensimmäisenä, että lentoliskot olivat karvaisia. Tämä pieni, noin 60 senttimetrin siipien kärkivälinen lentolisko löydettiin Kazakstanista ja eli jurakaudella noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Fossiilissa näkyy selkeästi pyknokuituja — karvamäisiä rakenteita, jotka peittivät vartalon. Nimi ”likaisuus” viittaa vaikeasti tulkittavaan fossiilijälkeen. 

Lue kattava artikkeli Sordes dinosauruksesta tästä (tulossa)

Arambourgiania philadelphiae

Jordanialainen jätti-pterosauri (66 Mya), kuvattu 1940-luvulla alun perin ”Titanopteryxinä”. Arvioitu siipiväli 7–13 metriä (tarkka mitta epävarma puutteellisten fossiilien vuoksi), mahdollisesti Quetzalcoatluksen kokoinen. Kaulanikamat ovat poikkeuksellisen pitkiä — jopa 62 cm yksi ainoa nikama. Azhdarkidien pitkäkaulainen haara.

Lue kattava artikkeli Arambourgiania philadelphiae dinosauruksesta tästä (tulossa)

Darwinopterus modularis

Darwinopterus on paleontologian klassikkosiirtymälaji keskijurakaudelta Kiinasta, kuvattu 2010. Sen anatomiassa etupää on jo edistyneiden pterodactyloidien tyyppinen, mutta häntä ja jalat ovat vielä alkukantaisten rhamphorhynchoidien kaltaiset — todiste evoluution vaiheittaisesta etenemisestä. Sen siipiväli oli noin 90 cm.

Lue kattava artikkeli Darwinopterus modularis dinosauruksesta tästä (tulossa)

Jeholopterus ninchengensis

Jeholopterus eli myöhäisellä jurakaudella Kiinassa, ja sen fossiileissa on säilynyt selvät pyknohöyhenet — primitiiviset karvamaiset rakenteet, jotka peittivät ruumista. Sen 90 cm siipiväli ja anurognathidi-anatomia tekivät siitä pienen, ketterä yöhyönteissaalistajan. Löytö 2002 todisti pterosaurien olevan höyhenpukuisia.

Lue kattava artikkeli Jeholopterus ninchengensis dinosauruksesta tästä (tulossa)

Caiuajara dobruskii

Caiuajara on Brasilian liitukauden tazdacrid-lentolisko, joka tunnetaan erinomaisesta yhteislöydöstä — yli 47 yksilöä on löydetty samasta paikasta. Tämä on paleontologian vahvin todiste pterosaurien lauma-elämästä. Aikuiset olivat 2,4 m siipiväliin yltäviä, ja yksilöitä eri-ikäisiltä — vauvoista täysikasvuisiin.

Lue kattava artikkeli Caiuajara dobruskii dinosauruksesta tästä (tulossa)

Dorygnathus banthensis

Dorygnathus oli varhaisen jurakauden 1,5 m siipiväliin yltävä lentolisko Saksasta noin 180 miljoonaa vuotta sitten. Sen erittäin pitkät, ulospäin suuntautuvat etuhampaat olivat erikoistunut kalanpyydystystyökalu — laji nappasi liukkaita kaloja vesistä lennossa. Kuvattiin 1830 — yksi varhaisimpia tunnettuja pterosaureja.

Lue kattava artikkeli Dorygnathus banthensis dinosauruksesta tästä (tulossa)

Ikrandraco avatar

Ikrandraco on Kiinan varhaisliitukauden lentolisko, jolla oli alaleuassa erikoinen luupussi — muistuttava modernien pelikaanien purjeharkkua. Lajin nimi viittaa Avatar-elokuvan ikran-olentoihin. Sen 1,5 m siipiväli ja erikoinen leuka viittaavat kalanpyydystyssopeutumaan — kalat työnnetiin pussiin kuten pelikaaneilla.

Lue kattava artikkeli Ikrandraco avatar dinosauruksesta tästä (tulossa)

Alanqa saharica

Alanqa oli liitukauden lopun 6 m siipiväliin yltävä azhdarchidi Marokon Saharan alueelta. Sen erittäin pitkä ja kapea kuono ja anatomian piirteet viittaavat maaeläinten saalistamiseen — kuten nykyiset suuret merikotkat tai jättihaikarat. Kuvattu 2010, ja se edustaa Saharan paleontologisen rikkauden moninaisuutta.

Lue kattava artikkeli Alanqa saharica dinosauruksesta tästä (tulossa)

Campylognathoides liasicus

Campylognathoides oli varhaisen jurakauden 1,5 m siipiväliin yltävä lentolisko Saksasta. Sen nimi tarkoittaa ”käyrä leukainen” — viittaus eläimen leuan erikoiseen muotoon. Tämä laji oli opportunistinen lihansyöjä, joka söi kaloja, hyönteisiä ja pieniä matelijoita. Se edustaa varhaisen jurakauden monilajista pterosaurifaunaa

Lue kattava artikkeli Campylognathoides liasicus dinosauruksesta tästä (tulossa)