Lentävät Dinosaurukset Lentoliskot (Pterosauria)

Lentoliskot taivaiden hallitsijat – Ensimmäiset selkärankaiset jotka valloittivat taivaan

Lentoliskot eli pterosaurit olivat ensimmäiset selkärankaiset, jotka valloittivat taivaan. Ne nousivat ilmaan noin 230 miljoonaa vuotta sitten — kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisiä lintuja — ja hallitsivat taivaita koko dinosaurusten valtakauden ajan aina suureen sukupuuttoon asti 66 miljoonaa vuotta sitten. Niiden lentotaival kesti hämmästyttävät 160 miljoonaa vuotta, mikä tekee niistä kaikkien aikojen menestyneimmän lentävän selkärankaisryhmän ajallisesti mitattuna.

Vaikka lentoliskot esiintyvät lähes jokaisessa dinosauruskirjassa ja -elokuvassa, ne eivät olleet dinosauruksia. Ne olivat dinosaurusten läheisiä sukulaisia — molemmat kuuluivat arkosaurien yläryhmään — mutta kehittyivät omaksi erilliseksi linjakseen jo triaskaudella. Ero on tärkeä: dinosaurukset olivat maaeläimiä, ja lentoliskot olivat erikoistuneet lentämiseen aivan eri tavalla kuin dinosauruksista kehittyneet linnut.

Lentoliskojen siipi oli rakenteeltaan täysin erilainen kuin linnun tai lepakon siipi. Sen muodosti yksi ainoa poikkeuksellisen pitkä sormi — neljäs sormi — johon kiinnittyi ohut mutta vahva nahkakalvo. Kalvo ulottui sormesta vartalon kylkeen ja osalla lajeista aina takajalkaan asti. Tämä rakenne teki siivistä kevyitä mutta vahvoja, ja lentoliskot pystyivät sekä liitelemään pitkiä matkoja termiikeissä että räpyttelemään aktiivisesti. Joillakin lajeilla siipikalvo sisälsi jäykkeitä säikeitä — aktinofibrilleja — jotka auttoivat säätelemään siiven muotoa lennon aikana.

Lentoliskojen kokohaarukka oli hämmästyttävän laaja. Pienimmät lajit olivat varpusen kokoisia ja painoivat muutamia kymmeniä grammoja. Suurimmat — kuten Quetzalcoatlus ja Hatzegopteryx — saavuttivat 10–12 metrin siipien kärkivälin ja olivat kaikkien aikojen suurimpia lentäviä eläimiä. Nämä jättiläiset olivat kirahvin korkuisia maassa seisoessaan ja painoivat arviolta 200–250 kiloa. Niiden olemassaolo haastaa käsityksemme siitä, kuinka suuri eläin voi lentää — ja tutkijat kiistelevät yhä siitä, miten ne tarkalleen ottaen nousivat ilmaan.

Pterosaurit jaetaan kahteen pääryhmään. Varhaiset lentoliskot eli rhamphorhynchoidit olivat tyypillisesti pienikokoisia, ja niillä oli pitkä, jäykkä häntä joka auttoi vakautuksessa lennossa. Dimorphodon, Rhamphorhynchus ja Sordes kuuluvat tähän ryhmään. Kehittyneemmät lentoliskot eli pterodaktyloidit ilmestyivät jurakaudella ja korvasivat vähitellen hännälliset muodot. Niillä oli lyhyt häntä, pidempi kaula ja usein suurempi koko. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki liitukauden suuret lentoliskot kuten Pteranodon, Quetzalcoatlus ja Anhanguera.

Lentoliskojen elintavat olivat monimuotoisia. Monet olivat kalansyöjiä, jotka pyydystivät saaliinsa meren pinnalta lennossa tai sukeltamalla. Toiset olivat erikoistuneet äyriäisten murskaamiseen vahvoilla leuoillaan. Jotkut suuret pterodaktyloidit saalistavat todennäköisesti maassa kuin jättiläismäiset haikarat — kävelemällä nelijalkaisesti ja nappaamalla pieniä eläimiä. Tapejara ja Tupuxuara saattoivat syödä hedelmiä ja siemeniä, mikä tekisi niistä harvinaisia kasvinsyöjiä lentoliskojen joukossa.

Lentoliskojen luut olivat ontot ja ohutseinäiset — keveyden kannalta välttämätöntä mutta fossiloitumisen kannalta ongelmallista. Siksi kokonaisia lentoliskofossiileja on suhteellisen vähän, ja monet lajit tunnetaan vain fragmenteista. Viime vuosikymmenien löydöt ovat kuitenkin mullistaneet käsityksemme niistä: fossiileista on löydetty jälkiä pyknokuiduista — karva- tai höyhenmäisistä rakenteista, jotka peittivät lentoliskojen vartalon. Tämä tarkoittaa, että lentoliskot eivät olleet paljaita ja suomuisia vaan todennäköisesti pehmeän peitteen suojaamia, lämpimänverisiä eläimiä.

Lentoliskot kuolivat sukupuuttoon yhdessä dinosaurusten kanssa 66 miljoonaa vuotta sitten. Niiden jälkeen taivas oli tyhjä suurista lentäjistä, kunnes linnut — dinosaurusten jälkeläiset — täyttivät vähitellen saman ekologisen lokeron. Mutta linnut eivät ole koskaan saavuttaneet lentoliskojen jättiläiskokoa. Quetzalcoatluksen kaltaista olentoa ei ole nähty taivaalla 66 miljoonaan vuoteen.

Quetzalcoatlus

Sulkakäärme Quetzalcoatlus northropi oli kaikkien aikojen suurin lentävä eläin. Sen siipien kärkiväli oli 10–12 metriä — pienlentokoneluokaa — ja maassa seisoessaan se oli kirahvin korkuinen, noin 5 metriä. Se painoi arviolta 200–250 kiloa. Quetzalcoatlus eli aivan liitukauden lopussa noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Se saalistit todennäköisesti maassa kävellen kuin jättiläismäinen haikara, nappaamalla pieniä dinosauruksia ja muita eläimiä pitkällä nokallaan.

Lue kattava artikkeli Quetzalcoatlus dinosauruksesta tästä

Pterodactylus

Siipisormi Pterodactylus antiquus on se kuuluisa ”pterodaktyyli”, jonka nimestä koko lentoliskojen arkikielen nimi juontuu. Se oli todellisuudessa melko pieni — siipien kärkiväli vain noin metri — ja eli jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Saksassa. Pterodactylus oli yksi ensimmäisistä koskaan löydetyistä lentoliskoista, ja se kuvattiin tieteellisesti jo vuonna 1784, vuosikymmeniä ennen kuin sanaa ”dinosaurus” edes keksittiin.

Lue kattava artikkeli Pterodactylus dinosauruksesta tästä

Anhanguera

Vanhat pirut Anhanguera oli suuri kalansyöjälentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 4,5 metriä. Se eli varhaisella liitukaudella noin 110 miljoonaa vuotta sitten Brasiliassa. Anhangueran tunnistaa leuan ylä- ja alapuolella olevista pyöreistä harjanteista eli köleistä, jotka todennäköisesti auttoivat leikkaaman veden pintaa lennon aikana kaloja pyydystäessä. Nimi tulee tupi-guaraní-kielestä ja tarkoittaa ”vanhaa pirua”.

Lue kattava artikkeli Anhanguera dinosauruksesta tästä

Tustustu myös Dino-äänisarjaan youtubessa

Nyctosaurus

Yösiipi Nyctosaurus oli pieni ja erikoinen liitukauden lentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 2 metriä. Se eli noin 85–84 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Nyctosauruksen hämmästyttävin piirre oli sen pääharjas — joillakin yksilöillä se oli valtava, L-kirjaimen muotoinen luupiikki, joka oli pidempi kuin koko muu kallo. Harjan tarkoitus on kiistanalainen: se on saattanut kannattaa purjemaista nahkakalvoa, toimia viestintävälineenä tai olla seksuaalinen koristus.

Lue kattava artikkeli Nyctosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

Tapejara

Vanhan olennon tie Tapejara oli pieni mutta näyttävä lentolisko, jonka siipien kärkiväli oli noin 3,5 metriä. Se eli noin 112 miljoonaa vuotta sitten Brasiliassa. Tapejaran tunnistaa valtavasta pääharjasta, joka oli purjeenmuotoinen ja ulottui sekä eteen- että taaksepäin päästä. Harjas oli todennäköisesti kirkkaan värinen ja toimi houkuttimena parittelukumppaneiden houkuttelemisessa. Tapejaraa on pidetty mahdollisena kasvinsyöjänä — harvinaisuus lentoliskojen joukossa. 

Lue kattava artikkeli Tapejara dinosauruksesta tästä (tulossa)

Hatzegopteryx

Hatseg-saaren siipi Hatzegopteryx oli Quetzalcoatluksen veroinen jättiläinen — siipien kärkiväli arviolta 10–12 metriä — mutta se eli Euroopassa, tarkemmin sanottuna liitukauden Hatseg-saarella nykyisessä Romaniassa. Se eli noin 66 miljoonaa vuotta sitten aivan ennen sukupuuttoa. Hatzegopteryx oli saarensa huippupeto — Hatsegin saarella ei ollut suuria petodinosauruksia, joten tämä jättiläismäinen lentolisko täytti sen ekologisen lokeron. Se saalistit todennäköisesti pieniä kääpiödinosauruksia maassa kävellen. 

Lue kattava artikkeli Hatzegopteryx dinosauruksesta tästä (tulossa)

Sordes

Likaisuus Sordes pilosus on yksi paleontologian tärkeimmistä lentoliskolöydöistä, koska se todisti ensimmäisenä, että lentoliskot olivat karvaisia. Tämä pieni, noin 60 senttimetrin siipien kärkivälinen lentolisko löydettiin Kazakstanista ja eli jurakaudella noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Fossiilissa näkyy selkeästi pyknokuituja — karvamäisiä rakenteita, jotka peittivät vartalon. Nimi ”likaisuus” viittaa vaikeasti tulkittavaan fossiilijälkeen. 

Lue kattava artikkeli Sordes dinosauruksesta tästä (tulossa)