Mary Anning plesiosaurus 1823

Mary Anning plesiosaurus 1823 -löytö on yksi 1800-luvun mullistavimmista paleontologisista löydöistä — täydellinen luuranko eläimestä, jonka olemassaoloa monet aikalaistutkijat pitivät mahdottomana.

Mary Anning plesiosaurus 1823 löytyi 10. joulukuuta 1823 Lyme Regisin kallioilta. Se oli ensimmäinen koskaan löytynyt täydellinen plesiosauruksen luuranko ja paljasti maailmalle eläimen, jollaista ei ollut kukaan koskaan kuvitellut: pitkäkaulaisen merilisko, jolla oli pieni pää, neljä iso melaa ja olematon, käärmemäinen kaula.

Löytö nousi heti tieteen sensaatioksi. Kuuluisin aikansa luonnontieteilijä Georges Cuvier piti aluksi luurankoa väärennöksenä, niin oudolta se näytti. Löytö oli kuitenkin aito, ja sen myötä paleontologian piti hyväksyä, että muinaisilla merillä eli eläimiä, joita kukaan nykytiede ei osannut kuvitella.

Joulukuu 1823 ja löytöilta

Sama kallio kuin Ichthyosaurus

Mary Anning oli vuoteen 1823 mennessä noussut Lyme Regisissä jo arvostetuksi fossiilikauppiaaksi. Hän oli 24-vuotias ja jatkanut isänsä työtä menestyksellisesti. Joulukuun 10. päivänä hän työskenteli samalla kallioseinämällä, jolta hänen ja Josephin ichthyosaurus oli kaivettu kymmenen vuotta aiemmin. Sieltä paljastui uusi, mutta vielä erikoisempi luuranko.

Pieni pää, pitkä kaula

Luuranko oli kooltaan noin 3 metriä pitkä ja 2 metriä leveä. Sen omituisin piirre oli kaula: se oli niin pitkä ja täynnä nikamia, että monet pitivät sitä epätodellisena. Eläimellä oli neljä isoa, mela-mainen evää ja pieni, ohut pää käärmemäisellä kaulalla. Ei mikään nykyeläin näytä tältä — eivätkä myöskään ichthyosaurukset, joita Anning oli kaivanut aiemmin.

Anningin kirjeet ja luonnokset

Heti löydön jälkeen Anning kirjoitti tutkijaystävilleen. Hän lähetti 19.12.1823 kirjeen Henry Bunburylle, Geological Societyn jäsenelle, sekä geologi William Bucklandille. Kirjeissä hän kuvasi löytöä yksityiskohtaisesti ja liitti mukaan oman piirroksensa, joka oli niin tarkka, että nykyäänkin paleontologit hämmästelevät sen ammattimaista jälkeä. Tämä löytö on yhä yksi tarkimmin dokumentoiduista 1800-luvun fossiililöydöistä.

Buckinghamin herttua ostaa fossiilin

150 guineaa

William Buckland kertoi löydöstä Richard Grenvillelle, Buckinghamin ensimmäiselle herttualle. Herttua osti Mary Anning plesiosauruksen 150 guinealla — aikanaan huomattava summa, vaikkakin osa siitä päätyi välimiesten kautta eikä Anningille itselleen. Mary olisi todennäköisesti saanut paremman hinnan, jos olisi pystynyt itse käymään kauppaa Lontoossa, mutta tästä huolimatta luuranko siirtyi nopeasti tieteen ulottuville.

Conybeare ja portaikon ongelma

Helmikuussa 1824 luuranko kuljetettiin Lontooseen Geological Societyn kokoukseen, jossa se oli tarkoitus esitellä jäsenistölle. William Conybeare ja kaksi työmiestä yrittivät kantaa kolmemetrisen kalkkikivilohkareen Bedford Streetin pieneen kokoushuoneeseen, mutta lohkaretta ei saatu mahtumaan rappuihin. Konferenssi pidettiin lopulta ilman alkuperäistä fossiilia, mutta Conybearen tarkat piirrokset levisivät nopeasti ympäri Eurooppaa.

Plesiosaurus dolichodeirus

Conybearen aiempi suvun nimitys

Plesiosauruksen sukua oli kuvattu jo vuonna 1821. Silloin Conybeare ja Henry de la Beche olivat tutkineet osittaista luurankoa, joka oli everstiluutnantti Thomas Birchin kokoelmasta. Mahdollisesti tuon näytteen oli kerännyt Anning itse, mutta sitä ei mainittu virallisessa kuvauksessa. Conybeare antoi suvulle nimen Plesiosaurus — "lähes lisko" — sillä eläin muistutti hänen mielestään enemmän nykymatelijoita kuin ichthyosaurukset.

1824: dolichodeirus-laji

Vuonna 1824 Conybeare julkaisi monografian "On the Discovery of an almost perfect Skeleton of the Plesiosaurus" Geological Societyn julkaisusarjassa. Tässä hän nimesi Mary Anning plesiosauruksen lajiksi Plesiosaurus dolichodeirus, mikä tarkoittaa "pitkäkaulainen". Anningin nimi mainittiin paperissa, mutta vain ohimennen — kuten useimmiten silloin, kun naispuolinen löytäjä ei kuulunut tieteen virallisiin järjestöihin.

Holotyyppinäyte NHMUK OR 22656

Tämä yksilö on yhä Plesiosaurus dolichodeirus -lajin virallinen tyyppinäyte. Se sai myöhemmin virallisen luettelotunnuksen NHMUK PV OR 22656 ja siirtyi vuonna 1848 Buckinghamin herttuan jäämistöstä British Museumiin. Luuranko on siten paitsi yksittäinen kuuluisa fossiili myös koko Plesiosaurus-suvun tieteellinen mittapuu.

Cuvier ja maine

Pidettiin aluksi väärennöksenä

Aikansa kuuluisin paleontologi, ranskalainen Georges Cuvier, oli vakuuttunut, että Anningin näyte oli väärennös. Cuvier oli aikoinaan luonut koko sukupuuton käsitteen tieteeseen, mutta plesiosaurus näytti niin oudolta, ettei hän uskonut sen olevan aito eläin. Hän epäili, että Anning oli liittänyt yhteen luurangon osia eri eläimistä.

Conybeare ja Buckland vakuuttavat

Conybeare ja Buckland kävivät kirjekeskustelua Cuvierin kanssa ja vakuuttivat tämän siitä, että Mary Anning plesiosaurus 1823 oli aito. Cuvier myönsi virheensä, mikä oli aikanaan harvinaista tieteen huipulta. Hän lähetti emissaarinsa Constant Prevostin Britanniaan hankkimaan vastaavanlaisen fossiilin Pariisin Muséum Nationaliin. Prevost päätyi Lyme Regisiin kesäkuussa 1824 ja osti Anningilta toisen, osittaisen plesiosauruksen kymmenellä punnalla.

Mary Anning plesiosaurus 1823 oli niin omituinen, että jopa aikansa kuuluisin tiedemies piti sitä aluksi mahdottomana — kunnes joutui myöntämään sen aitouden.

Plesiosauruksen elämä myöhäistriaskaudella

Pitkäkaulaisten merten kuningas

Plesiosaurus dolichodeirus eli noin 200 miljoonaa vuotta sitten varhaisjurakaudella. Se oli melko pieni omassa luokassaan — myöhemmin löydetyt plesiosaurukset, kuten pliosauridi Liopleurodon tai pitkäkaulainen Elasmosaurus, olivat huomattavasti suurempia. Mary Anning plesiosaurus 1823 kuitenkin asetti perustan koko ryhmän tunnistamiselle ja avasi tutkimukselle ovet löytää muitakin lajeja.

Anatomiaa ja saalistustapaa

Plesiosauruksen ruumis oli matala ja levynmuotoinen, ja sen neljä isoa melaa toimivat samanaikaisesti — eteen ja taaksepäin. Tutkijat ovat yhä erimielisiä siitä, kuinka eläin tarkalleen ottaen ui, mutta yleinen näkemys on, että se liikutti melojaan kuin lentoa kuin tavallista uimaliikettä. Pitkän kaulan avulla se pystyi nappaamaan saaliinsa nopeasti yllätyksenä — pieni, leveä pää sopi täydellisesti pienten kalojen pyydystämiseen.

Mary Anning plesiosaurus 1823 tänään

Lontoon Natural History Museumissa

Alkuperäinen luuranko on edelleen esillä Natural History Museumissa Lontoossa, missä se on yhä yksi museon arvostetuimmista yksittäisistä esineistä. Plesiosaurus dolichodeirus on koko Plesiosaurus-suvun virallinen tyyppinäyte, joten jokaista uutta plesiosauruslöytöä verrataan ensin tähän Lyme Regisin kallioista löytyneeseen luurankoon.

Anningin tieteellinen panos

Mary Anning plesiosaurus 1823 on muistutus paitsi yksittäisen fossiilin merkityksestä myös tieteen sukupuolittuneista käytännöistä. Anning ei voinut julkaista löydöstä omaa tieteellistä kuvausta, koska hänellä ei ollut pääsyä tieteellisiin järjestöihin. Niinpä Conybeare nimesi lajin ja sai siitä tieteellisen kunnian, kun taas Anningin osuus jäi vuosikymmeniksi varjoon, vaikka hänen kirjeensä ja piirroksensa olivat olleet ratkaisevia. Vasta 1900-luvun puolivälissä paleontologian historioitsijat alkoivat korjata tätä epätasapainoa, ja nykyisin Anningin nimi on lähes erottamattomasti yhdistetty plesiosauruksen tieteen kuvaan.

Mary Anningin muut kuuluisat löydöt

Mary Anning löysi vuosikymmenien aikana useita tieteen mullistaneita fossiileja. Tutustu muihin ryhmän sivuihin:

Lue myös tutkijaesittely: Mary Anning – paleontologian uranuurtaja