Kambrikausi
Kambrikauden räjähdys oli elämän räjähdys — 538,8–485 miljoonaa vuotta sitten
20 miljoonassa vuodessa syntyi lähes kaikki nykyiset eläinkunnat. Ensimmäiset pedot, ensimmäiset silmät ja ensimmäiset selkärankaiset — dinosaurusten kaukaisimmat esi-isät.
Kambrikauden räjähdys — evoluution suurin mysteeri
Noin 538,8 miljoonaa vuotta sitten tapahtui jotain, jota evoluutiobiologit pitävät elämän historian merkittävimpänä käännekohtana.
Vain noin 20 miljoonan vuoden aikana — geologisesti silmänräpäys — merten pohjalle ilmestyi valtava määrä uusia, monimutkaisia eläinmuotoja. Lähes kaikki nykyiset eläinkunnat, kuten niveljalkaiset, nilviäiset, piikkinahkaiset ja selkärankaiset, saivat alkunsa tämän lyhyen ajanjakson aikana. Tapahtumaa kutsutaan kambrikauden räjähdykseksi, ja se aloitti geologisen aikakauden, jota tutkijat kutsuvat kambriksi eli kambrikaudeksi.
Ennen kambrikautta lähes kaikki eläimet olivat olleet yksinkertaisia, pehmytkehoisia olentoja ilman silmiä, jalkoja tai kuoria. Kambrikausi muutti tämän täysin. Yhtäkkiä ilmestyivät eläimet, joilla oli kovat kuoret ja ulkotukirangat, monimutkaiset silmät, nivelikkäät jalat, leuat ja kynnet. Meristä tuli ensimmäistä kertaa kilpailun ja saalistuksen näyttämöjä.
Miksi tämä tapahtui juuri silloin? Yhtä ainoaa syytä ei ole — tutkijat pitävät kambrikauden räjähdystä usean tekijän yhteisvaikutuksena. Ne voidaan jakaa karkeasti ympäristöllisiin, geneettisiin ja ekologisiin syihin, jotka kaikki osuivat samaan ajanjaksoon.
Ympäristö muuttui suotuisaksi. Ilmakehän ja merten happipitoisuus oli noussut riittävälle tasolle tukemaan aktiivisia, energiaa kuluttavia eläimiä — suuri peto ei yksinkertaisesti voi elää hapettomassa meressä. Sitä ennen maapallo oli käynyt läpi ankaria lumipallomaa-jääkausia, joiden sulaminen huuhtoi mantereilta meriin valtavat määrät ravinteita ja kivennäisaineita. Merten kohonnut kalsiumpitoisuus antoi eläimille myös rakennusaineen, josta muodostaa ensimmäiset kovat kuoret ja tukirangat.
Eläinten geenit kehittyivät. Samaan aikaan eläinten perimässä kehittyi monimutkaisten kehonrakenteiden rakennusohjeisto — geenit, jotka ohjaavat esimerkiksi raajojen, silmien ja kehosegmenttien muodostumista. Kun tämä "kehitysgeenien työkalupakki" oli valmis, evoluutio pystyi kokeilemaan lukemattomia uusia ruumiinmuotoja lyhyessä ajassa.
Ekologia kiihtyi. Ja ehkä ratkaisevinta oli silmien evoluutio, joka laukaisi saalistaja–saalis-kilpavarustelun. Se ajoi eläinryhmiä kehittämään yhä monimutkaisempia puolustus- ja hyökkäyskeinoja — kuoria, piikkejä, kaivautumista ja nopeutta — kiihtyvällä tahdilla. Kun yksi laji kehitti paremmat aseet, toisten oli pakko vastata, ja niin evoluutio ryntäsi eteenpäin.
Tiesitkö — Silmien vallankumous
Kambrikauden räjähdyksen merkittävin käynnistäjä oli todennäköisesti silmien evoluutio. Ennen silmiä saalistus oli satunnaista — pedot löysivät saaliinsa vain koskettamalla tai haistamalla. Kun ensimmäiset yhdistelmäsilmät kehittyivät, saalistajat pystyivät yhtäkkiä näkemään saaliinsa kaukaa. Tämä pakotti saaliit kehittämään suojamekanismeja: kovat kuoret, piikit, naamiovärityksen ja nopeuden. Näin alkoi evoluution kilpavarustelu, joka jatkuu yhä.
Tiesitkö — Maa oli autio
Kambrikaudella kaikki eläinelämä oli merissä. Maalla ei ollut vielä ainuttakaan eläintä — ei matelijoita, ei hyönteisiä, ei mitään. Mantereet olivat elottomia kivierämaita, joilla eli korkeintaan mikrobeja. Matelijat kehittyivät vasta noin 300 miljoonaa vuotta sitten kivihiilikaudella, lähes 200 miljoonaa vuotta kambrin päättymisen jälkeen. Kambrin maailma oli siis puhtaasti mereinen — ja dinosaurusten aika oli vielä satojen miljoonien vuosien päässä tulevaisuudessa.
Kambrin aikajana — neljä epookkia
Kambrikausi ei ollut yhtenäinen jakso, vaan se jaetaan neljään pienempään aikakauteen eli epookkiin. Kansanomaisesti puhutaan usein varhaisesta, keskisestä ja myöhäisestä kambrista, mutta geologien virallinen jaottelu on tarkempi. Rajat perustuvat tiettyjen eläinten — erityisesti trilobiittien — ilmestymiseen kivikerrostumissa. Alla olevat vuodet ovat likiarvoja, jotka tarkentuvat tutkimuksen edetessä.
Kambrin vanhin epookki, "trilobiitteja edeltävä kambri". Sen alku määritellään erään kaivautuvan eläimen jättämän jälkifossiilin mukaan. Tänä aikana räjähdyksen toinen vaihe toi meriin ensimmäiset pienet kuorieläimet ja monet kantamuodot — mutta trilobiitteja ei vielä ollut.
Trilobiittien valtakausi alkaa: niiden ilmestyminen määrittää tämän epookin alun. Samaan aikaan kukoistivat Kiinan Chengjiangin merten eläimet, joista tunnetaan yksi vanhimmista selkärankaisista, Haikouichthys. Epookki päättyi merkittävään sukupuuttoaaltoon.
Kambrin kuuluisin ajanjakso. Tältä ajalta on peräisin Kanadan Burgess Shale, jonka poikkeuksellisesti säilyneet fossiilit paljastavat kambrin oudot pehmytkehoiset eläimet — Anomalocariksen, Opabinian, Marrellan ja monet muut.
Kambrin viimeinen epookki eli myöhäiskambri. Trilobiitit hallitsivat meriä, mutta toistuvat sukupuuttoaallot uudistivat eläimistöä kerta toisensa jälkeen. Epookki — ja koko kambrikausi — päättyi noin 485 miljoonaa vuotta sitten, kun ordoviikkikausi alkoi.
Näistä epookeista vanhin, Terreneuve, oli erikoinen maailma. Trilobiitteja ei vielä ollut, ja meriä asuttivat oudot, usein pehmytkehoiset kantamuodot sekä ensimmäiset pienet kuorieläimet. Vasta seuraavan epookin alussa trilobiitit levittäytyivät meriin niin runsaina, että niiden ilmestymistä käytetään koko epookin rajana. Näin fossiilit itse jäsentävät kambrin aikajanan.
Kambrin jälkeen elämä ei suinkaan pysähtynyt: seuraava ordoviikkikausi toi mukanaan vieläkin suuremman monimuotoistumisen. Mutta juuri kambrissa luotiin ne peruspiirteet, joiden varaan kaikki myöhempi eläinelämä — dinosaurukset mukaan lukien — rakentui.
Anomalocaris — ensimmäinen huippupeto
Anomalocaris oli kambrikauden kiistaton hallitsija ja maapallon historian ensimmäinen suuri saalistaja. Se kasvoi jopa metrin pituiseksi — jättiläinen maailmassa, jossa useimmat eläimet olivat vain senttimetrien kokoisia. Anomalocaris oli oman aikakautensa T. rex.
Sen anatomia oli hämmästyttävä. Pään edessä oli kaksi suurta, nivelikästä tartuntaraajaa, jotka kaartuivat sisäänpäin kuin katkaravun pyrstö. Suu oli pyöreä, ananasviipaleelta näyttävä rakenne, joka ei sulkeutunut kokonaan. Sen yhdistelmäsilmät sisälsivät arviolta 16 000 linssiä — parhaat silmät koko kambrikaudella ja mahdollisesti tarkimmat, mitä eläinkunnassa oli siihen mennessä nähty.
Anomalocaris ui sivuilla aaltoilevien läppien avulla. Se oli nopea ja ketterä saalistaja. Pitkään uskottiin sen murskaavan trilobiittien kuoria, mutta uudemmat tutkimukset osoittavat, että sen suu oli siihen liian pehmeä — leuat olisivat hajonneet ennen trilobiitin panssaria. Nykyisin tutkijat arvelevat sen saalistaneen ennen kaikkea pehmytkehoisia eläimiä sekä juuri kuorensa luoneita, vielä pehmeitä trilobiitteja. Fossiloituneista ulosteista löydetyt kuoripalat kertovat silti, että jotkut sen sukulaiset pystyivät hyödyntämään kovakuorista saalista.
Anomalocaris ei ollut aivan yksin. Se kuului suureen saalistajien ryhmään, jota kutsutaan radiodonteiksi ja jonka jäseniä on löydetty ympäri maailmaa. Osa niistä oli tehokkaita petoja, mutta jotkut myöhemmät sukulaiset kehittyivät jättimäisiksi planktonsiivilöijiksi, jotka suodattivat vedestä pieneliöitä nykyisen valaan tapaan. Yksi ja sama evoluutiolinja tuotti siis sekä merten pelätyimmät pedot että sen lempeimmät jättiläiset.
Kambrin oudot ja ihmeelliset eläimet
Kambrin eläimet olivat niin outoja, että monet niistä näyttävät enemmän tieteiselokuvalta kuin todellisilta eläimiltä. Useimpia ei voi luokitella mihinkään nykyiseen eläinryhmään, ja jotkut ovat herättäneet vuosikymmeniä kestänyttä tieteellistä kiistaa. Nämä neljä ovat kambrin kuuluisimpia kummajaisia.
Näiden eläinten oudot muodot eivät ole sattumaa. Kambrin räjähdyksessä evoluutio ikään kuin kokeili kaikkia mahdollisia ruumiinrakenteita yhtä aikaa. Osa kokeiluista jäi eloon ja kehittyi nykyisiksi eläinryhmiksi, osa taas katosi jättämättä jälkeläisiä. Juuri siksi kambrin merissä eli olentoja, joilla ei ole vastinetta missään myöhemmässä aikakaudessa — ne edustavat joko evoluution umpikujaan päättyneitä haaroja tai suurten eläinryhmien varhaisimpia, vielä muotoutumattomia esiasteita. Kun tutkija katsoo tällaista fossiilia, hän katsoo hetkeä, jolloin luonto vielä etsi muotoaan.
Opabinia
Opabinia regalisKambrin kummallisimpiin kuuluva olento Burgess Shalesta. Sillä oli viisi silmää ja pitkä, eteenpäin suuntautuva imuri-raaja, jonka päässä oli tartuntapihdit. Kun sen rekonstruktio esiteltiin tiedeyleisölle Oxfordissa vuonna 1972, sali puhkesi nauruun — kukaan ei uskonut, että tällainen eläin oli todella elänyt.
Katso lisää lajeja →
Hallucigenia
Hallucigenia sparsaParin sentin mittainen olento, joka käveli seitsemällä parilla hoikkia jalkoja ja kantoi selässään rivistöä pitkiä piikkejä. Kun se löydettiin vuonna 1977, tutkijat kokosivat sen aluksi ylösalaisin ja väärinpäin — piikit jalkoina ja jalat selässä. Vasta 1990-luvulla eläin käännettiin oikein päin.
Katso lisää lajeja →
Marrella
Marrella splendensYksi Burgess Shalen yleisimmistä eläimistä — sitä on löydetty yli 25 000 yksilöä, ja se oli myös ensimmäinen fossiili, jonka Charles Walcott poimi kuuluisalta löytöpaikalta vuonna 1909. Tämä noin 2 cm mittainen niveljalkainen sai lempinimen "pitsirapu". Se ei ole trilobiitti, hämähäkkieläin eikä äyriäinen, vaan yksi varhaisimmista niveljalkaisten kantamuodoista.
Katso lisää lajeja →
Wiwaxia
Wiwaxia corrugataEtanamainen merenpohjan asukas, jonka soikea, enintään noin 5,5 cm pitkä ruumis oli lähes kokonaan suomumaisten panssarilevyjen peitossa. Selässä kohosi kaksi riviä pitkiä, teräviä piikkejä suojana saalistajia vastaan. Tutkijat ovat kiistelleet vuosikymmeniä siitä, oliko Wiwaxia nilviäisten vai monisukasmatojen sukulainen.
Katso lisää lajeja →Trilobiitit — kambrin menestyjät
Trilobiitit olivat kambrin menestyneimpiä eläimiä ja koko paleontologian tunnetuimpia fossiileja. Monille tutkijoille kambrikausi on ennen kaikkea trilobiittien aikakausi. Nämä niveljalkaiset olivat ensimmäisiä eläimiä, joilla oli monimutkaiset yhdistelmäsilmät — samanlaiset kuin nykyisillä hyönteisillä ja äyriäisillä.
Trilobiitit menestyivät poikkeuksellisen pitkään. Ne elivät kaikkiaan noin 270 miljoonaa vuotta — paljon pidempään kuin dinosaurukset — ennen kuin katosivat suuressa permikauden lopun sukupuutossa. Pelkästään kambrikaudelta on kuvattu tuhansia trilobiittilajeja ja satoja sukuja, ja koko niiden historian ajalta on kuvattu yli 22 000 lajia.
Trilobiittien silmät olivat luonnon insinöörityön mestariteos. Ne rakentuivat läpinäkyvistä kalsiittikiteistä — trilobiitit ovat ainoita tunnettuja eläimiä, jotka käyttivät kivennäisainetta linssiensä materiaalina. Kuten kaikki niveljalkaiset, trilobiitit myös vaihtoivat panssariaan kasvaessaan, ja monet niistä osasivat kääriytyä palloksi kuin siili suojautuakseen saalistajilta. Juuri nämä kestävät panssarit ovat syy siihen, miksi trilobiiteista jäi niin runsaasti fossiileja.
Koska trilobiitit kehittyivät nopeasti ja levisivät ympäri maailmaa, ne ovat paleontologeille korvaamattoman arvokkaita. Eri lajit elivät hyvin tarkkoina ajanjaksoina, joten tutkijat käyttävät niitä kivikerrostumien iän määrittämiseen — kuin luonnon omina aikaleimoina. Juuri trilobiittien ilmestyminen määrittää myös kambrin sisäisten epookkien rajoja.
Ensimmäiset selkärankaiset — suora yhteys dinosauruksiin
Kambrikauden tärkein perintö dinosaurusten historialle ei ole mikään suuri peto vaan kaksi pientä, vaatimatonta olentoa. Niissä otettiin ensimmäiset askeleet kohti selkärankaisia — sitä eläinlinjaa, joka johtaa kalojen, sammakkoeläinten ja matelijoiden kautta lopulta dinosauruksiin, nisäkkäisiin ja ihmisiin.
Ero näiden olentojen ja kambrin muiden eläinten välillä on ratkaiseva. Useimmilla kambrin eläimillä kova tukirakenne oli ruumiin ulkopuolella — kuori tai panssari, joka suojasi mutta myös rajoitti kasvua. Selkärankaisten esi-isillä tukiranka alkoi sen sijaan kehittyä ruumiin sisälle, ensin joustavaksi selkäjänteeksi ja myöhemmin varsinaiseksi selkärangaksi. Tämä näennäisen pieni ero avasi tien aivan uudenlaiselle kehityssuunnalle: sisäinen luuranko pystyi kasvamaan eläimen mukana ja mahdollisti lopulta valtavat koot — aina suurimpiin dinosauruksiin asti.
Haikouichthys
Haikouichthys ercaicunensisVain noin 2,5 cm pitkä, kalamainen olento, joka ui Kiinan Chengjiangin merissä noin 518 miljoonaa vuotta sitten. Se on yksi vanhimmista tunnetuista selkärankaisista — sillä oli selkäjänne (notokordi), V-kirjaimen muotoiset lihaslohkot, silmät ja varhaiset kidusrakenteet. Tästä pienestä uimarista alkaa suora evoluutiolinja aina dinosauruksiin ja meihin asti.
Katso lisää lajeja →
Pikaia
Pikaia gracilensNoin 4 cm pitkä, litteä ja ankeriasmainen olento Burgess Shalesta. Sillä oli selkäjänne ja lihaslohkot, mikä tekee siitä varhaisen selkäjänteisen eli kordaatin — ei vielä varsinainen selkärankainen, mutta lähellä sitä haaraa, josta ne kehittyivät. Pitkään Pikaiaa pidettiin vanhimpana tunnettuna kordaattina, kunnes Kiinan vielä vanhempi Haikouichthys löydettiin.
Katso lisää lajeja →Tiesitkö — Olet kambrin perillinen
Jokainen selkärankainen maapallolla — kalat, linnut, dinosaurukset ja sinä itse — polveutuu Haikouichthysin ja Pikaian kaltaisista varhaisista olennoista, jotka uivat kambrin merissä yli puoli miljardia vuotta sitten. Kun katsot dinosauruksen luurankoa museossa, katsot samalla kaukaisia sukulaisiasi — ja kaikki juontuu näistä pienistä kambrin uimareista.
Burgess Shale ja Chengjiang — ikkunat kambrikauteen
Suurin osa tietämyksestämme kambrin elämästä tulee muutamasta poikkeuksellisesta fossiilipaikasta. Tärkein niistä on Burgess Shale Kanadan Kalliovuoristossa. Amerikkalainen paleontologi Charles Walcott löysi sen vuonna 1909 ja kaivoi esiin kymmeniätuhansia fossiileja, jotka olivat säilyneet hämmästyttävän tarkasti — jopa pehmytkudokset, suolet ja sisäelimet olivat tallentuneet.
Tämä on harvinaista. Normaalisti fossiloituvat vain kovat osat kuten kuoret ja luut, mutta Burgess Shalen hienojakoisessa liuskekivessä säilyi koko eläin — kuin valokuva kambrin merten arjesta. Ilman Burgess Shalea emme tietäisi Hallucigeniasta, Opabiniasta tai lukuisista muista pehmytkehoisista eläimistä mitään. Ne olisivat kadonneet jäljettömiin.
Miten tällainen säilyminen oli mahdollista? Burgess Shalen eläimet hautautuivat todennäköisesti äkillisissä mutavyöryissä, jotka kuljettivat ne nopeasti hapettomaan syvänteeseen. Siellä ei ollut happea eikä raadonsyöjiä hajottamassa ruumiita, joten jopa hauraimmat pehmytkudokset ehtivät painua kiveen ennen kuin ne katosivat. Näin syntyi ainutlaatuinen aikakapseli, joka avaa meille suoran näkymän yli 500 miljoonan vuoden taakse.
Vastaavia poikkeuksellisia löytöpaikkoja on sittemmin löydetty Kiinan Chengjiangista, joka on Burgess Shalea vanhempi ja sisältää vielä varhaisempia eläimiä, sekä Grönlannin Sirius Passetista. Yhdessä nämä löytöpaikat ovat antaneet meille hämmästyttävän yksityiskohtaisen kuvan elämästä yli puoli miljardia vuotta sitten.
Kaikki kambrin fossiilit eivät kuitenkaan ole kokonaisia eläimiä. Varhaisimmat merkit räjähdyksestä ovat pieniä, muutaman millimetrin kokoisia kuorenpalasia — piikkejä, levyjä ja putkia, joita kutsutaan pieniksi kuorifossiileiksi. Ne ovat ensimmäisten kovakuoristen eläinten jäänteitä, ja niiden ilmestyminen merkitsee hetkeä, jolloin eläimet oppivat rakentamaan itselleen mineraalisia tukirakenteita.
Samaan aikaan tapahtui myös hiljainen mutta perustavanlaatuinen muutos merenpohjassa. Ennen kambria pohjat olivat tiiviiden bakteerimattojen peitossa. Kambrin aikana eläimet alkoivat kaivautua pohjasedimenttiin, mikä sekoitti ja ilmasti pohjan aivan uudella tavalla. Tätä kutsutaan joskus merenpohjan vallankumoukseksi, ja se muutti pysyvästi sitä, millaisessa ympäristössä meren eläimet elivät.
Tiesitkö — Kuinka monta lajia tunnetaan?
Yhdeltä ainoalta kalliomuodostumalta, Burgess Shalesta, tunnetaan yli 170 lajia, ja Kiinan Chengjiangista yli 300. Trilobiittilajeja kambrilta on kuvattu kaikkiaan tuhansia. Ja tämä on vasta pintaraapaisu: koska pehmytkehoiset eläimet säilyvät fossiileina vain poikkeusoloissa, todellinen monimuotoisuus oli varmasti paljon suurempi kuin fossiilit paljastavat.
Kambrin sisäiset sukupuutot
Kambrikausi ei ollut pelkkää elämän kukoistusta. Sen sisällä tapahtui useita sukupuuttoaaltoja, jotka pyyhkivät pois suuren osan merten eläimistä ja uudistivat elämän kerta toisensa jälkeen. Tutkijat tunnistavat kambrista noin kuusi maailmanlaajuisesti jäljitettävää sukupuuttotapahtumaa. Vaikka mikään niistä ei yltänyt myöhempien suurten joukkotuhojen tasolle, ne muovasivat elämän kulkua ratkaisevasti — ja niiden taustalta paljastuu sama toistuva syyllinen.
Tiesitkö — Elämän toistuva nollautuminen
Myöhäiskambrin sukupuutot eivät olleet satunnaisia, vaan ne toistuivat lähes rytmisesti. Tutkijat kutsuvat näitä jaksoja biomeereiksi. Kaava oli aina sama: runsaslajinen, matalan veden trilobiittiyhteisö pyyhkiytyi pois ja korvautui vähälajisella, vähähappisuutta sietävällä, syvemmän veden lajistolla — joka sitten monipuolistui, kärsi uuden sukupuuton ja korvautui taas. Kambrin meret ikään kuin nollautuivat yhä uudelleen.
Tässä kambrin sukupuutot aikajärjestyksessä — mitä katosi, milloin ja miksi.
Kambrin suurin sukupuuttoaalto vei jopa 50–80 % merisukujen kirjosta. Se tuhosi riuttoja rakentaneet arkeosyattisienet, pienet kuorieläimet sekä lukuisia trilobiitteja, käsijalkaisia, hyoliitteja ja nilviäisiä. Syyksi epäillään Pohjois-Australian Kalkarindjin tulikivikenttää — yhtä maapallon vanhimmista laajoista basalttipurkauksista, joka syyti ilmakehään valtavat määrät hiilidioksidia, kuumensi meret ja tukahdutti niiden pohjat hapettomiksi. Siperian paksut mustaliuskeet tallensivat tapahtuman.
Kun kambrikauden epookki 2 päättyi, katosivat klassiset varhaiskambrin trilobiittiryhmät, redlichiidit ja olenellidit. Näiden panssaroitujen pohjaeläinten häviämisen taustalla oli jälleen merenpinnan muutos, joka levitti hapettomuutta matalille merille.
Myöhäiskambrissa uusi aalto vei noin 40 % merisukuja. Sen rinnalla kulki SPICE-tapahtuma, valtava heilahdus merten hiilenkierrossa. Kun hapetonta vettä levisi mannerjalustoille, trilobiitit vaihtuivat jälleen — mutta samalla merenpohjaan hautautui niin paljon orgaanista ainesta, että ilmakehän happipitoisuus nousi. Yksi kambrin tuhoisimmista tapahtumista siis rikastutti maailman happea.
Kambri–ordoviikki-rajalla koko aikakausi päättyi sukupuuttoon, joka vei suuren osan merten lajeista. Syyksi tutkijat esittävät kylmän, hapettoman veden tunkeutumista mannerjalustalle. Osa liittää siihen myös maapallon viilenemisen ja jäätiköitymisen, joka laski merenpintaa ja tuhosi lämpimän veden lajeja.
Kaikkia näitä aaltoja yhdistää sama tekijä: merten toistuva hapettomuus. Sitä ajoivat vuoroin tulivuoritoiminta ja ilmaston lämpeneminen, vuoroin merenpinnan ja merivirtojen muutokset. Vähähappinen vesi nousi syvänteistä matalille merille, joilla useimmat eläimet elivät, eivätkä ne kestäneet olosuhteita.
Mutta sukupuutot ovat aina myös uusia alkuja. Joka kerta kun yksi eläinryhmä katosi, se jätti jälkeensä tyhjiä ekologisia lokeroita, jotka toiset ryhmät täyttivät. Vielä merkittävämpää oli, että näiden myllerrysten aikana merenpohjaan hautautunut hiili pumppasi happea ilmakehään. Juuri tämä happipulssi loi osaltaan olosuhteet seuraavan aikakauden valtavalle elämän räjähdykselle — ordoviikkikauden suurelle monimuotoistumiselle. Kambrin tuhot eivät siis olleet vain loppuja, vaan ne valoivat perustan sille, mikä seuraisi.
Kambrin loppu ja pysyvä perintö
Kambrikausi päättyi noin 485 miljoonaa vuotta sitten, kun viimeinen sukupuuttoaalto katkaisi aikakauden alkuperäisen eläimistön kehityksen ja antoi tilaa uusille muodoille. Seurasi ordoviikkikausi, jolloin elämä räjähti jälleen uudelle tasolle: meret täyttyivät koralliriutoista, jättimäisistä mustekaloista ja varhaisista kaloista.
Kambrin perintö on kuitenkin pysyvä. Sen 50 miljoonan vuoden aikana syntyivät ne peruspiirteet, joiden varaan kaikki myöhempi eläinelämä rakentui: silmät, jalat, kuoret, leuat ja selkäjänne. Jokainen eläin, joka on koskaan elänyt maapallolla — dinosaurukset mukaan lukien — polveutuu niistä oudoista, pienistä olennoista, jotka ilmestyivät kambrin meriin.
Juuri siksi kambrikausi on niin tärkeä osa dinosaurusten historiaa. Dinosaurukset itsessään ilmestyivät vasta yli 250 miljoonaa vuotta myöhemmin, mutta niiden koko olemus — luuranko, silmät, hampaat ja raajat — sai alkunsa kambrin räjähdyksessä. Kambri loi perustan kaikelle, mikä seurasi.
Kun mietimme, kuinka kaukana kambri on, mittasuhteet ovat huikeat. Kambrikaudesta on kulunut yli puoli miljardia vuotta. Sinä aikana mantereet ovat vaeltaneet toiselle puolelle maapalloa, meret ovat nousseet ja laskeneet lukemattomia kertoja, ja elämä on käynyt läpi useita suuria joukkotuhoja. Ja silti jokainen näistä muutoksista rakentui sille perustalle, joka valettiin kambrin merissä yli 500 miljoonaa vuotta sitten.
Kambrikausi ei siis ole vain kokoelma outoja fossiileja kaukaisesta menneisyydestä. Se on kertomus siitä, miten monimutkainen elämä sai alkunsa — ja samalla siitä, miten meidänkin tarinamme alkoi. Seuraava luku tässä valtavassa tarinassa on ordoviikkikausi, jolloin selkärankaiset ottivat harppauksen kohti tulevaa ja meret täyttyivät aivan uudenlaisesta elämästä.