Dinosaurusten sukupuutto

Chicxulub — kuoleman kraatteri

Noin 66 miljoonaa vuotta sitten tavallinen päivä liitukauden maailmassa päättyi yhdessä hetkessä. Halkaisijaltaan 10–15 kilometrin asteroidi — suunnilleen Mount Everestin kokoinen kivenlohkare — iskeytyi nykyisen Meksikon Jukatanin niemimaan rannikolle noin 70 000 kilometrin tuntivauhdilla. Törmäyksen energia vastasi noin 100 miljoonaa megatonnia TNT:tä — yli miljardi Hiroshiman atomipommia. Se synnytti Chicxulub-kraatterin, jonka halkaisija on 180 kilometriä ja joka on yhä Jukatanin maaperän alla.

Asteroidi iskeytyi matalaan mereen ja tunkeutui maankuoreen useiden kilometrien syvyyteen. Se höyrysti valtameren vettä, sulatti ja särki kallioperää ja synnytti valtavan määrän sulaa kiveä, joka sinkoutui ilmakehän läpi ympäri maapalloa. Maanjäristys — voimakkuudeltaan arviolta 10–11 magnitudia Richterin asteikolla — ravisteli koko planeettaa. Satoja metrejä korkeita tsunameja levisi joka suuntaan valtamerille.

Iskupaikalta ilmakehään sinkoutunut hehkuva kivimateriaali satoi takaisin maahan tulipalloina, ja tutkijat uskovat, että tämä tulikivisade sytytti metsiä tuleen laajoilla alueilla — mahdollisesti jopa maailmanlaajuisesti. Ilmakehään nousi valtavat määrät rikkidioksidia, hiilidioksidia ja hienojakoista pölyä. Muutamassa päivässä ne muodostivat koko maapallon peittävän pilven, joka muuttaisi ilmastoa vuosikymmeniksi.

Ydintalvi — kaksi vuotta pimeyttä, vuosikymmen viilennystä

Tuhon todellinen laajuus tuli iskun jälkivaikutuksista. Ilmakehään noussut pöly- ja rikkipilvi peitti auringonvalon kuukausiksi. Rikkidioksidi muuttui rikkihapoksi, joka satoi alas happamana sateena ympäri maapalloa. Meret happamoituivat ja suuri osa merien planktonista — ravintoketjun perustasta — kuoli.

Seurannut ydintalvi viilensi maapalloa noin vuosikymmenen ajan, ja täydellinen pimeys kesti arviolta kaksi vuotta. Ilman auringonvaloa kasvit eivät voineet yhteyttää, ja ne alkoivat kuolla. Ravintoketjut romahtivat alhaalta ylöspäin: ensin kasvit, sitten kasvinsyöjät, lopulta pedot. Lämpötilat laskivat dramaattisesti kaikkialla maapallolla.

Kaikki yli 25 kiloa painavat maaeläimet kuolivat. Tämä tarkoittaa, että jokainen suuri dinosaurus katosi — T. rexistä Triceratopsiin, Ankylosauruksesta sauropodeihin. Samalla tuhoutuivat lentoliskot, suuret merimateliat, ammoniitit ja lukuisat muut eläinryhmät. Yhteensä yli 75 prosenttia kaikista lajeista katosi lopullisesti.

K-Pg-raja — todiste kivikerroksissa

Vuonna 1980 fyysikko Luis Alvarez ja hänen poikansa geologi Walter Alvarez julkaisivat vallankumouksellisen löydön. He olivat havainneet, että kaikkialla maailmassa, juuri liitukauden ja paleoseenin rajalla, on ohut savikerros, joka sisältää poikkeuksellisen paljon iridiumia — alkuainetta, joka on erittäin harvinainen maapallolla mutta yleinen asteroideissa.

Tämä K-Pg-rajakerros (aiemmin K-T-raja) on yksi geologian kuuluisimmista rajanvedoista. Se on löydetty yli sadasta paikasta ympäri maailmaa — Tanskasta Uuteen-Seelantiin, Japanista Pohjois-Amerikkaan. Jokaisessa paikassa tulos on sama: rajakerroksen alapuolella on dinosaurusten fossiileja. Sen yläpuolella ei ole ainoatakaan.

Rajakerros sisältää iridiumin lisäksi iskukvartsikiteitä — kvartsikiteitä, joissa on iskun aiheuttamia mikroskooppisia murtumakuvioita, joita syntyy vain valtavissa törmäyksissä tai ydinräjähdyksissä. Se sisältää myös pieniä lasikuulia (tektiittejä), jotka ovat peräisin iskussa sulatetusta ja ilmakehään sinkoutuneesta kallioperästä. Yhdessä nämä todisteet muodostavat kiistattoman näytön asteroidi-iskusta.

Miksi linnut selvisivät?

Kaikista dinosauruksista yksi ryhmä selvisi: pienet, höyhenpeitteiset teropodit — lintujen esi-isät. Heidän selviytymisensä ei ollut sattumaa vaan useiden ominaisuuksien yhdistelmä, joka teki niistä sopeutuvaisempia kuin sukulaisensa.

Ensinnäkin lintujen esi-isät olivat pienikokoisia. Ne tarvitsivat murto-osan siitä ruokamäärästä, jonka suuri dinosaurus vaati päivittäin. Toiseksi niillä oli monipuolinen ruokavalio — ne pystyivät syömään siemeniä, hyönteisiä, pieniä eläimiä ja mätänevää ainesta, joita riitti vielä katastrofin jälkeenkin.

Kolmanneksi höyhenet eristivät kylmyydeltä ydintalven aikana, jolloin lämpötilat laskivat dramaattisesti. Neljänneksi lentokyky mahdollisti liikkumisen laajoilla alueilla ruoan ja suojan etsimiseen.

Mutta linnut eivät olleet ainoita selviytyjiä. Krokotiilit selviytyivät makean veden elinympäristöissään, joissa hajoavat orgaaniset aineet tarjosivat energiaa ravintoketjuille ilman auringonvaloa. Pienet nisäkkäät pärjäsivät kaivoissa ja koloissa syöden siemeniä ja hyönteisiä. Kilpikonnat, sammakkoeläimet ja käärmeet selvisivät nekin — hitaan aineenvaihduntansa ansiosta ne kestivät pitkiä aikoja ilman ruokaa. Merissä hait selviytyivät, kuten ne olivat selviytyneet neljästä aiemmasta joukkosukupuutosta.