Gideon Mantell

Päivisin hän hoiti potilaita Sussexin maaseudulla, öisin hän tutki kivettyneitä luita. Gideon Mantell (1790–1852) oli kiireinen maalaislääkäri, jonka palava intohimo fossiileihin johti yhteen varhaisen paleontologian tärkeimmistä löydöistä — Iguanodoniin, ensimmäiseen tunnistettuun kasvinsyöjädinosaurukseen.

Sussexin kreivikunnan louhokset ja liitukivikalliot olivat 1800-luvun alussa täynnä kivettymiä. Lähes poikkeuksetta niitä pidettiin merieläinten jäänteinä, sillä kaikki alueen siihen asti tunnetut fossiilit olivat peräisin muinaisesta merestä. Erään lewesiläisen lääkärin sitkeä ja periksiantamaton uteliaisuus osoitti kuitenkin vähitellen, että sama maaperä kätki myös aivan toisenlaisia, kuivalla maalla eläneitä jättiläisiä. Tämä oivallus muutti perusteellisesti kuvaa muinaisesta elämästä.

Gideon Mantell ei ollut varakas eikä yliopistossa koulutettu tiedemies vaan itseoppinut harrastaja, joka rahoitti tutkimuksensa raskaalla lääkärintyöllä. Hänen uransa kuvastaa varhaisen paleontologian inhimillistä puolta erityisen kirkkaasti. Siihen mahtui suurten löytöjen riemua, mutta myös jatkuvaa tunnustuksen tavoittelua, syvenevää taloudellista ahdinkoa ja katkeria pettymyksiä. Mantellin tarina on yhtä paljon kertomus ihmisestä kuin tieteestä.

Lääkäri ja intohimoinen keräilijä

Lewesin poika

Mantell syntyi vuonna 1790 Lewesin kaupungissa Sussexissa ja päätyi nuorena oppipojaksi paikalliselle kirurgille. Hän keräsi fossiileja jo varhaisesta lapsuudestaan saakka, sillä Sussexin liitukivinen maaperä oli niitä täynnä ja löytöjä syntyi helposti. Pojan kiinnostus luonnonhistoriaan ei ollut ohimenevä innostus vaan se vain syveni vuosien myötä. Lääkäriksi kouluttautuminen ja fossiilien tutkiminen kulkivat hänellä alusta asti rinta rinnan. Ne olivat kaksi intohimoa, joista kumpaakaan hän ei ollut valmis hylkäämään. Tämä kaksoiselämä määritti koko hänen myöhemmän uransa.

Oma lääkärinvastaanotto

Mantell osti oman lääkärinpraktiikan kotikaupungissaan ja sai pian maineen ahkerana, taitavana ja omistautuneena lääkärinä. Kiireisimpinä aikoina hän hoiti kymmeniä potilaita päivässä ja avusti satojen lasten synnytyksissä vuosittain. Työ oli raskasta ja vei valtaosan hänen valveillaoloajastaan. Vähäisen vapaa-aikansa Mantell käytti silti tinkimättä geologiaan. Hän tutki ja luetteloi löytämiään kivettymiä usein pitkälle aamuyöhön, kun potilaat oli hoidettu ja talo oli jo nukahtanut. Tämä periksiantamattomuus oli hänelle ominaista.

Mary Anningin innoittamana

Mary Anningin sensaatiomainen ichthyosaurus-löytö Lyme Regisin rannikolta innoitti Mantellia paneutumaan entistä vakavammin oman kotiseutunsa fossiileihin. Vuonna 1822 hän julkaisi ensimmäisen kirjansa Sussexin geologiasta, joka oli kunnianhimoinen tieteellinen teos. Sen kauniit kuvalaatat piirsi hänen vaimonsa Mary Ann Mantell, taitava piirtäjä, joka osallistui miehensä tieteelliseen työhön monin tavoin. Kirja oli kuitenkin kallis tuottaa ja hinnaltaan korkea. Niinpä se jäi taloudellisesti tappiolliseksi, kuten valitettavasti moni Mantellin myöhempikin teos. Raha-asiat varjostivat hänen uraansa jo alusta alkaen.

Iguanodon — toinen dinosaurus

Arvoituksellinen hammas

Noin vuonna 1822 Tilgate Forestin louhokselta alkoi löytyä outoja hampaita, joiden kuluneet pinnat olivat tyypillisiä kasvinsyöjälle. Tunnetuimman kertomuksen mukaan Mantellin vaimo Mary Ann löysi ensimmäiset hampaat tienvarresta odottaessaan miestään tämän potilaskäynnin aikana. Tarinasta on myöhemmin esitetty toisistaan poikkeavia versioita, eikä sen yksityiskohtia voida varmistaa. Varmaa on kuitenkin se, että hampaat olivat poikkeuksellisen suuria. Kukaan aikansa asiantuntija ei osannut aluksi selittää, mistä eläimestä ne olivat peräisin. Niitä pidettiin milloin kalan, milloin nisäkkään jäänteinä.

Iguaanin jälki

Mantell lähetti hampaan tutkittavaksi kuuluisalle Georges Cuvierille Pariisiin, joka oli aikansa arvostetuin asiantuntija. Cuvier arveli sitä aluksi virtahevon tai sarvikuonon hampaaksi, mutta Mantell ei tyytynyt tähän vastaukseen. Ratkaiseva oivallus syntyi lopulta Lontoossa, Royal College of Surgeonsin museossa. Mantell näki siellä iguaanin leuan ja tajusi heti, että hänen fossiilihampaansa muistuttivat sitä hämmästyttävän tarkasti — mutta olivat moninkertaisesti suurempia. Eläin oli siis ollut jättiläismäinen, kasvinsyöjä matelija. Tämä oli aikanaan käänteentekevä päätelmä.

Uusi jättiläismatelija

Vuonna 1825 Gideon Mantell julkaisi tieteellisen paperin löydöstään, ja se luettiin arvostetussa Royal Societyssa. Hän nimesi eläimen Iguanodoniksi, mikä tarkoittaa ”iguaanin hammasta”. Iguanodon oli toinen tieteelle koskaan kuvattu dinosaurus ja ensimmäinen tunnistettu kasvinsyöjä. Löytö osoitti, että muinaismaailmassa oli petojen lisäksi elänyt myös valtavia kasvissyöjiä, mikä laajensi kuvaa kadonneesta elämästä ratkaisevasti. Mantell jatkoi Iguanodonin tutkimista vuosikymmenten ajan. Hän pyrki yhä tarkempaan käsitykseen siitä, millainen eläin oikein oli ollut.

Lisää löytöjä ja oma museo

Hylaeosaurus ja muut

Mantell jatkoi löytöjään väsymättä myös Iguanodonin jälkeen. Vuonna 1833 hän kuvasi Hylaeosauruksen, yhden ensimmäisistä tunnetuista panssaroiduista dinosauruksista, jonka selkää suojasivat piikit ja luulevyt. Myöhemmin hän löysi ja nimesi myös Pelorosauruksen ja Regnosauruksen. Aikanaan Gideon Mantellin katsottiin löytäneen peräti neljä viidestä silloin tunnetusta dinosaurussuvusta. Saavutus oli huomattava ja teki hänestä yhden koko alan johtavista hahmoista. Harva aikalainen pystyi samaan.

Wealdenin makean veden maailma

Yksi Mantellin merkittävimmistä geologisista oivalluksista koski Sussexin Wealden-kerrostumia. Hän osoitti huolellisella tutkimuksella, että ne olivat syntyneet makeassa vedessä — toisin kuin kaikki siihen asti Englannista tunnetut liitukauden fossiilit, jotka olivat peräisin merestä. Tämä oli tärkeä havainto. Se paljasti, että alueella oli aikoinaan ollut kokonainen makean veden ja kuivan maan ekosysteemi jokineen ja kasvillisuuksineen. Juuri tällainen ympäristö oli ollut dinosaurusten todellinen elinpiiri. Mantell rakensi näin kuvaa kokonaisesta kadonneesta maisemasta.

Museo, joka ei kannattanut

Mantellin alati kasvava fossiilikokoelma vei yhä suuremman osan hänen vaatimattomista lääkärintuloistaan. Hän muutti Brightoniin, missä kaupunki muutti hänen talonsa museoksi yleisön iloksi. Museo kuitenkin epäonnistui taloudellisesti. Syynä oli osin se, että Mantell jätti usein hyväsydämisesti perimättä pääsymaksun vierailta, jotka halusivat nähdä kokoelman. Lopulta hänen oli pakko myydä koko elämäntyönään kokoamansa kokoelma British Museumille. Hän sai siitä vain murto-osan sen todellisesta arvosta.

Kilpailu Richard Owenin kanssa

Mantell ja nouseva anatomi Richard Owen olivat aluksi kohtuullisen hyvissä väleissä, mutta heistä tuli vuosien mittaan katkeria kilpailijoita. Owen oli poliittisesti taitavampi, paremmin verkostoitunut ja institutionaalisesti selvästi vahvemmassa asemassa kuin maaseudun lääkäri Mantell. Tämä epätasapaino kärjisti heidän suhdettaan. Kilpailu kahden miehen välillä muuttui aikaa myöten avoimen vihamieliseksi. Se varjosti molempien uria ja jakoi tiedeyhteisön mielipiteitä.

Owen yritti tiettävästi jopa estää Mantellia saamasta Royal Societyn arvostettua tieteellistä mitalia. Kun Owen vuonna 1842 perusti Dinosauria-ryhmän, hän teki ”hirmuliskoista” tieteellisesti käytännössä omansa. Tämä oli Mantellille katkera isku, sillä monet ryhmän perustana olleista löydöistä olivat alun perin juuri Gideon Mantellin tekemiä. Mantellin osuus uhkasi jäädä Owenin saavutusten varjoon. Aikalaiset tunnistivat tilanteen epäoikeudenmukaisuuden, mutta Owenin asema oli vahva.

Mantell osoitti silti olleensa monessa tieteellisessä kysymyksessä oikeassa. Hän todisti, että Iguanodonin etujalat olivat takajalkoja selvästi lyhyemmät — toisin kuin Owen oli väittänyt. Hän osoitti myös, että useat Owenin eri lajeille jakamat nikamat kuuluivat tosiasiassa kaikki samalle eläimelle, Iguanodonille. Nämä havainnot kestivät ajan testin paremmin kuin Owenin tulkinnat. Tieteellisesti Mantell oli usein askeleen edellä kilpailijaansa.

Kilpailu Owenin kanssa ei ollut pelkkä henkilökohtainen riita vaan se kuvasti myös laajempaa muutosta tieteen kentällä. Mantellin kaltaiset itseoppineet harrastajat olivat aiemmin olleet luonnontieteen keskiössä, mutta vähitellen valta siirtyi palkatuille ja yliopistoasemaisille ammattilaisille. Owen edusti tätä uutta, ammattimaista tiedettä, kun taas Mantell jäi vanhan harrastajaperinteen viimeisiin edustajiin. Tämä rakenteellinen muutos teki Mantellin asemasta yhä vaikeamman. Hänen oli kilpailtava resursseista ja huomiosta osapuolten kanssa, joilla oli vahvempi institutionaalinen tuki. Monella tapaa hänen tarinansa kertoo kokonaisen aikakauden päättymisestä.

Kipua ja sinnikkyyttä

Vuonna 1841 Mantell joutui vakavaan vaunuonnettomuuteen, joka vahingoitti hänen selkärankaansa pahasti. Loppuelämänsä hän eli jatkuvassa, voimakkaassa kivussa ja vähitellen vääntyneessä asennossa. Vamma rajoitti hänen liikkumistaan ja varjosti hänen viimeisiä vuosiaan raskaasti. Kärsimys oli päivittäistä eikä siihen ollut tehokasta hoitoa. Silti Mantell ei antanut vamman pysäyttää työtään kokonaan. Hän jatkoi tutkimusta sen verran kuin voimat antoivat myöten.

Kärsimyksestä huolimatta Mantell pysyi tieteelle uskollisena. Hän jatkoi tutkimustaan, julkaisi tieteellisiä kirjoja ja luennoi yleisölle aina kun se oli mahdollista. Hänen luentonsa olivat poikkeuksellisen suosittuja ja täyttivät salit. Siinä missä William Buckland luennoi usein vain kourallliselle kuulijoita, Gideon Mantell saattoi vetää satapäisen yleisön. Hän osasi puhua tieteestä tavalla, joka kiehtoi myös tavallisia kuulijoita. Tämä taito teki hänestä rakastetun luennoitsijan.

Gideon Mantell kuoli 10. marraskuuta 1852 Lontoossa. Kuolinsyynä oli oopiumin yliannostus, joka oli epätoivoinen yritys lievittää selkävamman jatkuvaa, sietämätöntä tuskaa. Hänen elämänsä viimeiset vuodet olivat sekä fyysisesti että taloudellisesti raskaita. Kuollessaan hänen katsottiin löytäneen neljä viidestä silloin tunnetusta dinosaurussuvusta. Se oli saavutus, jollaiseen harva oli yltänyt. Mantellin kuolema päätti yhden varhaisen paleontologian sitkeimmistä urista.

Mantellin perintö

Iguanodonin tarina kytkeytyy lopullisesti Mantellin nimeen. Belgian Bernissartin hiilikaivoksesta löydettiin vuonna 1878, vuosikymmeniä Mantellin kuoleman jälkeen, yli kolmekymmentä lähes täydellistä Iguanodonin luurankoa. Ne vahvistivat lopullisesti eläimen merkityksen tieteelle. Löytö paljasti myös Iguanodonin todellisen rakenteen tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Näin Mantellin elämäntyö sai vahvistuksen kauan hänen kuolemansa jälkeen. Hänen alkuperäinen oivalluksensa osoittautui kestäväksi.

Pitkään Gideon Mantell jäi kilpailijansa Richard Owenin varjoon, ja hänen osuutensa dinosaurusten löytämisessä uhkasi unohtua kokonaan. Nykyään hänet kuitenkin tunnustetaan dinosaurustutkimuksen keskeiseksi uranuurtajaksi. Tieteenhistorian tutkijat ovat viime vuosikymmeninä nostaneet hänen ansionsa uudelleen esiin. Mantellin merkitys nähdään nyt selvemmin kuin hänen omana elinaikanaan. Hänen nimensä on palautettu sille kuuluvalle paikalle.

Mantellin tarina muistetaan myös vahvana esimerkkinä siitä, kuinka itseoppinut harrastaja saattoi muuttaa tiedettä. Hänellä ei ollut varallisuutta, yliopistovirkaa eikä vaikutusvaltaista asemaa. Hänellä oli sen sijaan palava intohimo, tarkka silmä ja poikkeuksellinen sinnikkyys. Näiden voimin hän vei dinosaurustutkimusta eteenpäin vaikeuksista, köyhyydestä ja kivusta huolimatta. Gideon Mantellin elämä on kertomus periksiantamattomuudesta tieteen palveluksessa.

Muut paleontologian pioneerit

Gideon Mantell kuului tutkijasukupolveen, joka loi paleontologian perustan 1700- ja 1800-luvuilla. Tutustu muihin tämän aikakauden uranuurtajiin: