Mosasaurus hoffmanni

Mosasaurus hoffmanni on Maastrichtin kalliosta löytynyt meriliskon kallo, joka 1700-luvun lopulla aloitti tieteellisen keskustelun sukupuutosta — ja sai aikaan modernin paleontologian alkupisteen.

Mosasaurus hoffmanni on jurakauden lopulla — noin 66 miljoonaa vuotta sitten — Euroopan rannikkomerellä elänyt iso merilisko. Sen ensimmäinen tunnettu fossiili löydettiin 1764 Alankomaiden eteläosassa olevasta Maastrichtin kalkkikivilouhoksesta, ja sittemmin maailmankuuluksi nousi toinen, lähes täydellinen kallo, joka kaivettiin esiin 1770-luvun alussa.

Tämän eläimen tarina ei ole pelkästään yksittäisen fossiilin tarina vaan koko nykypaleontologian alkutarina. Maastrichtin kallon avulla ranskalainen luonnontieteilijä Georges Cuvier osoitti vuonna 1808, että kyseessä oli laji, joka ei enää eläisi missään päin maailmaa. Tämä havainto oli ratkaisevassa asemassa, kun tiede ensimmäistä kertaa hyväksyi käsitteen sukupuutosta — että kokonaisia eläinlajeja oli voinut hävitä maapallolta kokonaan.

Tämä kallo kuljetettiin ranskalaisten sotajoukkojen mukana Pariisiin vuonna 1794, ja se on edelleen Muséum national dHistoire naturellessa Pariisissa. Sukunimi Mosasaurus tulee Meuse-joen latinalaisesta muodosta — "Meusen lisko" — ja lajinimi hoffmanni kunnioittaa Maastrichtin paikallista lääkäriä Johann Leonard Hoffmannia, joka osallistui löydön tunnetuksi tekemiseen.

Pyhän Pietarin vuori

Kalkkikivilouhokset

Maastricht sijaitsee Alankomaiden eteläisimmässä kärjessä Meuse-joen rannalla. Kaupungin lähellä kohoaa Pyhän Pietarin vuori (Sint-Pietersberg), joka on itse asiassa kalkkikivisestä kalliosta muodostunut kukkula. Vuosisatojen ajan paikalliset asukkaat ovat kaivaneet vuoresta kalkkikivilohkareita rakennusmateriaaliksi — koko Maastricht on itse asiassa rakennettu suurelta osin näistä kalkkikivilohkareista.

Ensimmäinen löytö 1764

Eläimen fossiileja oli löytynyt kalkkikivistä jo aiemminkin. Vuonna 1764 ranskalainen luutnantti Jean Baptiste Drouin löysi maan alla olevasta kaivoksesta kallon palasia, jotka kerättiin talteen. Vuonna 1784 Martinus van Marum, Teylers Museumin perustaja Haarlemissa, hankki nämä luut museonsa kokoelmiin. Hän kuvasi ne vuonna 1790 omituiseksi "isoksi hengittäväksi kalaksi" — siis valaaksi. Tämä virhetulkinta oli vasta alku tieteen pitkälle prosessille tunnistaa eläin oikein.

Theodorus Goddingin pelto

Toinen ja paljon kuuluisampi kallo löytyi vuosien 1770 ja 1774 välillä. Sen omistajaksi tuli paikallinen pappi Theodorus Joannes Godding, jonka maa-alueella louhintatyö tehtiin. Godding asetti kallon esille omalle kotitalonsa rinteelle, ja sieltä se nopeasti houkutteli paikallisen lääkärin Johann Leonard Hoffmannin kiinnostuksen.

Johann Leonard Hoffmann

Saksalaissyntyinen sotilaslääkäri

Hoffmann oli alunperin Saksasta kotoisin oleva sotilaslääkäri, joka oli asettunut Maastrichtiin. Hän oli kiinnostunut paikallisen vuoren geologiasta ja kerännyt itse useita fossiilinpaloja. Maksamalla louhostyöntekijöille pieniä summia hän rohkaisi heitä tuomaan hänen tarkasteltavakseen jokainen löytyvä omituinen luunpalanen.

Kirjeenvaihto Camperin kanssa

Hoffmann tunnisti, että Goddingin kallo oli jotain aivan erilaista kuin tunnetut nykyeläimet. Hän epäili sen olevan krokotiilin kallo ja kirjoitti löydöstään tunnetulle alankomaalaiselle anatomistille Petrus Camperille. Camper kuitenkin osoitti vertailevalla anatomialla, ettei eläin voinut olla krokotiili — ja että se muistutti enemmän valasta. Tämä keskustelu nosti Maastrichtin löydön kansainväliseen tietoisuuteen.

Pojan ja Cuvierin huomio

Camperin poika Adriaan Gilles Camper jatkoi isänsä työtä ja teki vuonna 1808 lopullisen tunnistuksen yhdessä Georges Cuvierin kanssa: eläin oli ollut merielämään sopeutunut lisko, "iso Maastrichtin eläin", joka muistutti monitorliskoja, mutta ei mitään nykyeläintä.

Ranskalaiset vievät kallon Pariisiin

Sodan saalis 1794

Vuonna 1794 Ranskan vallankumousarmeija valtasi Maastrichtin. Kuuluisa Mosasaurus hoffmanni -kallo oli jo tuolloin tunnettu kaikkialla Euroopassa, ja ranskalaiset sotilaat olivat tietoisia sen tieteellisestä arvosta. Tarinan mukaan kallo otettiin sotasaaliina ja kuljetettiin Pariisiin. Yksi paljon toistettu legenda kertoo, että ranskalaiset luovuttivat sen vaihtokaupassa 600 viinipullosta — vaikka tämä on todennäköisesti vain myöhempi värittävä lisäys.

Muséum national dHistoire naturelle

Kallo päätyi Pariisin Muséum national dHistoire naturelleen, jossa se on edelleen esillä. Tämä museonpäätyminen oli ratkaiseva tieteen kannalta, sillä siellä työskenteli juuri tuolloin nuori paleontologi Georges Cuvier, joka oli kehittämässä modernin paleontologian peruskäsitteitä.

Cuvierin sukupuutto-idea

Tieteen vallankumous 1808

Georges Cuvier ymmärsi vuonna 1808 julkaistun tutkimuksensa pohjalta, että Maastrichtin eläin oli niin omituinen, ettei sillä ollut yhtään nykyistä vastinetta. Tämä oli vallankumouksellinen johtopäätös: sitä ennen yleinen oletus oli, että Jumala oli luonut kaikki lajit alussa ja että ne kaikki elivät edelleen jossain päin maailmaa. Cuvier osoitti, että näin ei voinut olla — kokonaisia lajeja oli kuollut sukupuuttoon.

Catastrophism — katastrofiteoria

Cuvier kehitti löydön pohjalta katastrofiteorian. Sen mukaan maapallolla oli tapahtunut useita suuria katastrofeja, joiden seurauksena monet lajit olivat hävinneet. Tämä teoria oli myöhemmin yksi evoluutioteorian edeltäjistä, ja se vaikutti suoraan Charles Darwinin myöhempään ajatteluun.

Mosasauruksen tieteellinen nimi

Cuvier ei vielä antanut eläimelle virallista tieteellistä nimeä. Sen teki vasta englantilainen geologi William Daniel Conybeare vuonna 1822 — sukunimen Mosasaurus. Vuonna 1829 toinen englantilainen, Gideon Mantell, antoi lajinimen hoffmannii Maastrichtin lääkärin kunniaksi. Cuvier oli sitä ennen jo merkinnyt toisen kallon holotyypiksi.

Mosasaurus hoffmanni -löytö antoi tieteelle ensimmäisen vakuuttavan todisteen siitä, että kokonaisia eläinlajeja oli voinut hävitä maapallolta — tämä oli paleontologian todellinen alku.

Mosasaurus elämässä

Iso merilisko

Mosasaurus hoffmanni oli iso, vesielämään sopeutunut lisko, joka eli noin 82–66 miljoonaa vuotta sitten myöhäisliitukauden meressä. Pituudeltaan eläin oli noin 12–17 metriä, ja se kuului mosasauridien heimoon. Sukulaisuussuhde nykyisiin liskoihin näkyy esimerkiksi siinä, että sen leuat olivat saranamaisesti nivellytetyt — eläin pystyi niiden avulla nielemään isoja saaliita kerralla, kuten nykyiset käärmeet.

Liitukauden meren huippupeto

Mosasaurukset olivat liitukauden lopun merien huippupetoja. Ne saalistivat kaloja, mustekaloja ja muita meriliskoja — Mosasaurus hoffmanni oli yksi suurimmista ja viimeisistä koskaan eläneistä lajeista. Eläimet kuolivat sukupuuttoon yhdessä muiden suurten merimatelijoiden ja ei-lintujen dinosaurusten kanssa Chicxulub-asteroidin osumisen seurauksena 66 miljoonaa vuotta sitten. Tämä sukupuutto vei mukanaan paitsi mosasaurukset myös ichthyosaurukset, plesiosaurukset, lentoliskot ja kolme neljäsosaa kaikista maapallon eliölajeista. Maastrichtin kallon ironista historiaa on se, että se kuoli juuri tämän tapahtuman alussa — eläin eli viime hetkiin asti, ja sen fossiili kuvastaa myös sukupuuton hetkeä itsessään. Liitukauden viimeisten miljoonien vuosien meriliskot olivat saavuttaneet ihmeellisen monimuotoisuuden ennen joukkokuolemaa, ja maastrichtilainen kallo on yhä yksi parhaiten säilyneistä viime hetkien edustajista.

Muut erityislöydöt

Jokainen näistä kolmesta löydöstä kertoo jotain tieteen kulusta — sukupuutto-idean syntymästä värifossiileihin ja huutokauppahistoriaan. Tutustu muihin ryhmän sivuihin: