Merihirviö dinosaurukset — esihistorian merimatelijat ja merijättiläiset

Kun dinosaurukset hallitsivat maata, valtameriä hallitsivat aivan yhtä vaikuttavat hirviöt. Jättimäiset merimatelijat, esihistorialliset hait ja muinaiset merten saalistajat täyttivät jokaisen ekologisen lokeron meren pinnasta syvänteisiin.

Ne olivat dinosaurusten aikana merten kiistattomia hallitsijoita — ja monet niistä olivat kooltaan ja saalistustehokkuudeltaan jopa maalla eläviä sukulaisiaan pelottavampia.

Eivät dinosauruksia, vaan oma evoluutiolinjansa

On tärkeää ymmärtää, että merimatelijat eivät olleet dinosauruksia. Dinosaurukset olivat maaeläimiä, eivätkä ne koskaan sopeutuneet merielämään.

Mosasaurit, plesiosaurit, ichthyosaurit ja muut merten matelijat kehittyivät eri matelijalinjoista ja palasivat mereen itsenäisesti — samaan tapaan kuin nykyiset valaat ovat nisäkkäitä, jotka palasivat mereen maalta. Itse asiassa eri merimatelijaryhmät ovat sukua toisilleen vielä kauempaa kuin esimerkiksi krokotiili on tyrannosaurukseen.

Tässä kategoriassa ne on kuitenkin yhdistetty omaan ryhmäänsä, koska ne ovat erottamaton osa mesotsoisen aikakauden tarinaa ja kiinnostavat samaa yleisöä.

Missä päin maailmaa merimatelijat elivät?

Toisin kuin maaeläimillä, valtameret olivat suurelta osin yhteydessä toisiinsa koko mesotsoisen aikakauden ajan. Merimatelijat pystyivät uimaan mantereilta toisille, joten useimmat ryhmät olivat todella maailmanlaajuisia. Sama plesiosauri tai mosasauri saattoi uida Euroopasta Pohjois-Amerikkaan.

Silti tietyt fossiilipaikat ovat tuottaneet erityisen runsaita löytöjä:

• Eurooppa — paleontologian ”syntysija”. Englannin Lyme Regis on tunnettu yli 200 vuotta — siellä Mary Anning löysi ensimmäisen täydellisen ichthyosaurin jo noin 12-vuotiaana (n. 1811) ja ensimmäisen plesiosaurin 1823. Saksan Holzmaden on tuottanut tuhansia jurakauden meriliskoja, ja Hollannin Maastricht antoi mosasauruksille nimen (löydös 1764).
• Pohjois-Amerikka — Western Interior Seaway. Myöhäisliitukauden laaja sisämeri Meksikonlahdelta arktiselle asti oli yksi tärkeimpiä merimatelijaekosysteemejä. Kansasin Niobrara, South Dakotan Pierre Shale ja Albertan Bearpaw ovat tuottaneet lukemattomia mosasaureja, plesiosaureja ja jättikilpikonnan Archelonin.
• Australia — Eromanga Sea. Queenslandin sisämerestä löytyneet plesiosaurit ja ichthyosaurit ovat usein opaaliksi muuttuneita.
• Etelä-Amerikka ja Antarktis. Patagonia ja Antarktiksen Vega-saari ovat tuottaneet myöhäisliitukauden mosasaureja kuten Vegasaurus molyi. Antarktis ei ollut tuolloin jäätikön peittämä.
• Pohjois-Afrikka. Marokon fosfaattikaivokset ovat tuottaneet mosasaureja (Globidens, Prognathodon), ja Egyptin Wadi Al-Hitan tunnetaan varhaisista valaista kuten Basilosauruksesta.
• Aasia. Kiinasta on löydetty maailman vanhimpia ichthyosaureja triaskauden alusta (n. 248 mya), mukaan lukien siirtymäeläin Cartorhynchus lenticarpus.

Yhteistä kaikille näille paikoille on, että ne olivat aikoinaan merenpohjaa. Joka kerta kun kävelet Kansasissa, Maastrichtissä tai Lyme Regisissä, kävelet muinaisten valtamerten pohjalla.

Ichthyosaurit — kalaliskot ja delfiinien kaksoisolennot

Ichthyosaurit eli ”kalaliskot” olivat ensimmäisiä mereen palanneita matelijoita. Ne muistuttivat hämmästyttävästi nykyisiä delfiinejä — esimerkki konvergentista evoluutiosta.

Ne hallitsivat meriä triaskaudella ja jurakaudella (n. 250–145 mya), mutta katosivat jo liitukauden alkupuoliskolla — viimeiset kuolivat sukupuuttoon noin 94 miljoonaa vuotta sitten, paljon ennen dinosaurusten loppua. Fischer ym. (2016) esittivät syyksi ilmastollista epävakautta, ei kilpailua.

Plesiosaurit ja pliosaurit — kahden ruumiinrakenteen mestarit

Plesiosaurit uivat neljällä evämäisellä raajallaan — uintitapa, jolla ei ole modernia vastinetta. Ne jaetaan kahteen päätyyppiin:

• Pitkäkaulaiset plesiosaurit kuten Elasmosaurus (72 kaulanikamaa) ja Albertonectes (peräti 76 nikamaa, 7-metrinen kaula) — jälkimmäinen on virallinen Guinness-ennätyksenhaltija kaulan nikamamäärässä.
• Lyhytkaulaiset, suuripäiset pliosaurit kuten Kronosaurus ja Liopleurodon — valtamerien huippupetoja; jurakauden ”Predator X” oli yli 12 metriä, kallo yksin 3 metriä.

Plesiosaurit ovat innoittaneet lukemattomia merihirviötarinoita — mukaan lukien Loch Nessin hirviön legendaa.

Mosasaurit — liitukauden valtamerien kuninkaat

Mosasaurit olivat liitukauden merien ehdottomia hallitsijoita. Ne kehittyivät pienistä liskoista (varaanien ja käärmeiden sukulaisia) ja kasvoivat jättimäisiksi meripedoiksi, jotka korvasivat ichthyosaurit huippusaalistajina.

Ne ilmestyivät vasta noin 90 mya — pian ichthyosaurien katoamisen jälkeen. Aiemmin luultiin niiden ajaneen ichthyosaurit sukupuuttoon, mutta nykyään tiedetään, että ne hyötyivät tyhjiöstä — eivät aiheuttaneet sitä.

Mosasaurus hoffmannii ja Tylosaurus proriger kasvoivat 12–17 metriä pitkiksi ja söivät lähes kaikkea. Yhdestä Tylosauruksen mahalaukusta on löydetty pieni plesiosauri, hai ja jopa sukeltava lintu Hesperornis. Ne kuolivat sukupuuttoon yhdessä dinosaurusten kanssa 66 miljoonaa vuotta sitten.

Kenen kanssa merihirviöt elivät

Mesotsoiset meret olivat monikerroksisia ekosysteemejä, joissa useita saalistajia eli rinnakkain — ne välttivät kilpailua jakamalla saaliin, sukellussyvyyden ja kokoluokan. Pienemmät kalaliskot pyydystivät kaloja ja kalmareita, suuret pliosaurukset ja mosasaurukset olivat huipulla, ja erikoistuneet lajit kuten Globidens murskasivat simpukoita.

Huippupedolla oli harvoin saalistajia, mutta nuoret yksilöt olivat vaarassa — jättihai Cretoxyrhina tai isompi merihirviö saattoi napata ne. Merihirviöiden tärkein ”saalistaja” oli usein toinen, isompi merihirviö.

Tappelivatko merihirviöt keskenään?

Kyllä — ja siitä on poikkeuksellisen suoraa näyttöä mosasauruksilla. Useiden kalloista on löydetty toisen mosasauruksen hampaiden purujälkiä: osa parantunut eläimen eläessä, osa niin raju, että koitui todennäköisesti kohtaloksi.

Everhart (2008) kuvasi Tylosaurus kansasensiksen kallon, jossa oli syviä pistoja ja mahdollisesti murtunut niska. Vuonna 2023 kuvattiin yksilö, jolta oli purtu puolet kasvoista. Purujälkien sijainti muistuttaa tyrannosaurusten ”kasvojen purentaa” — todennäköinen syy on sama: kilpailu reviiristä, kumppaneista tai saaliista.

Krokotiilisukulaiset, jättikilpikonna ja varhaiset valaat

Tähän kategoriaan on sisällytetty myös eläimiä, jotka eivät ole varsinaisia merimatelijoita mutta kuuluvat samaan esihistoriallisten merten tarinaan.

Deinosuchus ja Sarcosuchus olivat jättimäisiä krokotiilisukulaisia; Deinosuchus saattoi jopa saalistaa dinosauruksia vedestä käsin. Archelon ischyros oli historian suurin kilpikonna, kuori pienen auton kokoinen. Basilosaurus oli varhainen valas (n. 40 mya), joka osoittaa, miten nisäkkäät täyttivät merimatelijoiden jättämän tyhjiön. Megalodon puolestaan oli historian suurin tunnettu hai (jopa 15–18 m) ja eli miljoonia vuosia dinosaurusten jälkeen.

Säilyneet pigmentit ja synnytysmysteerit

Merten esihistoria on vähemmän tunnettu kuin maadinosaurusten tarina, mutta viime vuosikymmeninä on tehty hämmästyttäviä löytöjä:

• Ichthyosaurien fossiileista on löydetty melaniinia — Lindgren ym. (2014) osoittivat, että ne olivat todennäköisesti kokonaan tummia kuten syvänteiden kaskelot.
• Mosasaurien ihosta on tunnistettu värikuvioita — tumma yläosa ja vaalea alaosa kuten nykydelfiineillä, suojaväri saalistukseen ja pakoon.
• Plesiosaurien synnytystapa on selvinnyt sikiöfossiileista — O’Keefe & Chiappe (2011) todistivat, että ne synnyttivät eläviä poikasia, vain yhden kerrallaan, kuten valaat.

Toisinaan unohdettu puolikas

Nämä eläimet muistuttavat, ettei dinosaurusten aikakausi ollut pelkästään maalla elävien jättiläisten tarina.

Valtamerien alla tapahtui yhtä dramaattinen evoluution näytelmä. Aikakausi, jolloin T. rex saalisti hadrosauruksia maalla, oli samalla aikakausi, jolloin 17-metrinen Mosasaurus jahtasi haita Pohjois-Amerikan sisämeressä — yhtä uskomatonta ja paljon vähemmän tunnettua.