Lihansyöjä dinosaurukset (Theropoda)

Lihansyöjä dinosaurukset — pedot, saalistajat ja yllättävät kasvinsyöjät — dinosaurusten monipuolisin ryhmä

 

Lihansyöjädinosaurukset eli teropodit olivat dinosaurusten maailman monipuolisin ja evoluutiivisesti menestynein ryhmä. Ne olivat kaksijalkaisia, usein nopeita ja älykkäitä eläimiä, jotka täyttivät jokaisen ekologisen lokeron pienistä hyönteissyöjistä aina historian suurimpiin maapetoihin asti.

Mutta teropodit olivat paljon enemmän kuin pelkkiä petoja — niistä kehittyivät myös linnut, mikä tekee niistä ainoan dinosaurusryhmän, joka elää yhä keskuudessamme. Joka kerta kun näet varisen lentävän, katselet 230 miljoonan vuoden menestystarinan modernia jatkajaa.

Triaskauden ketterät esi-isät

Teropodit kuuluvat liskonlantioisiin (Saurischia) dinosauruksiin ja ilmestyivät jo triaskaudella noin 230 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäiset varhaisimmat dinosaurukset löytyivät Argentiinasta ja Brasiliasta — silloiselta eteläiseltä mannermassalta, joka oli osa Gondwanan eteläosaa.

Varhaisimmat dinosaurukset kuten Eoraptor lunensis (231 mya, Argentiina) ja Herrerasaurus ischigualastensis olivat pieniä, ketteriä ja kaikkiruokaisia. Coelophysis bauri (n. 200 mya, Yhdysvallat) oli jo selkeämmin teropodi — siro ja nopea juoksija.

Ryhmä monimuotoistui nopeasti, ja jurakaudella teropodit olivat jo kehittäneet laajan kirjon erilaisia saalistusstrategioita, ruumiinrakenteita ja kokoluokkia. Liitukaudella ne hallitsivat jokaista mannerta ja olivat sekä huippupetoja että ekosysteemien avainlajeja.

Miksi eri alueilla oli erilaisia petoja? — Pangean hajoaminen muovasi dinosaurusten maailman

Yksi mielenkiintoisimpia teropodien tarinoita liittyy siihen, miten mantereiden liikkeet ohjasivat eri sukulinjojen kehitystä. Tämä on klassinen esimerkki paleobiogeografiasta — siitä, miten maan geologinen historia muovasi elämän evoluutiota.

Triaskaudella, kun ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät, kaikki mantereet olivat yhdistyneenä yhdeksi jättimäiseksi mantereeksi nimeltä Pangea. Tällöin dinosaurukset pystyivät levittäytymään käytännössä kaikkialle ilman valtamerten estettä. Tämän takia varhaisia teropodien sukulinjoja löytyy kaikilta mantereilta.

Mutta noin 200 miljoonaa vuotta sitten Pangea alkoi repeytyä kahtia:

• Pohjoinen manner Laurasia — Pohjois-Amerikka + Eurooppa + Aasia
• Eteläinen manner Gondwana — Etelä-Amerikka + Afrikka + Intia + Madagaskar + Antarktis + Australia

Näiden kahden valtavan mantereen välille muodostui Tethys-meri, joka esti maaeläinten vapaan liikkumisen pohjoisen ja etelän välillä. Tämä eristys johti siihen, että dinosaurukset alkoivat kehittyä eri tavoin pohjoisessa ja etelässä.

Myöhemmin Gondwana itsessään hajosi useammaksi mantereeksi:

• Noin 130–100 mya Etelä-Amerikka erkani Afrikasta, kun Atlantin valtameri alkoi avautua
• Noin 100–80 mya Intia, Madagaskar ja Antarktis-Australia erkanivat lopullisesti

Tämä mantereiden hajoaminen loi endemisia (paikallisia) dinosauruseliöstöjä — jokainen alue kehitti omat ainutlaatuiset huippupedot ja kasvinsyöjät. Myöhäisliitukaudella, juuri ennen sukupuuttoa 66 mya, eri mantereilla oli hyvin erilainen petofauna:

• Laurasia (Pohjois-Amerikka + Aasia) — tyrannosauridit hallitsivat. Tyrannosaurus rex Pohjois-Amerikassa, Tarbosaurus Mongoliassa, Albertosaurus ja Daspletosaurus Kanadassa. Kaikilla yhteistä: massiiviset päät, lyhyet etukäpälät, voimakas purema, kahden sormen kädet. Hadrosauridit (ankannokkaiset) ja ceratopsians (sarvidinosaurukset) olivat tärkeimmät kasvinsyöjät, jotka muodostivat tyrannosauridien saalispohjan.
• Gondwana (Etelä-Amerikka, Afrikka, Intia, Madagaskar) — abelisauridit ottivat tyrannosauridien roolin. Carnotaurus Argentiinassa, Majungasaurus Madagaskarissa, Rajasaurus Intiassa. Niiden saalispohjana olivat titanosauridi-sauropodit (jättiläiskasvinsyöjät kuten Argentinosaurus). Aiemmin keski-liitukaudella myös valtavat carcharodontosauridit (Giganotosaurus, Carcharodontosaurus) olivat Gondwanan huippupetoja, mutta ne hävisivät n. 90 mya, ja abelisauridit ottivat vallan.
• Eurooppa — saaristoa, jossa lajit usein kääpiöityivät saaristoekologialle. Sekä Laurasian että Gondwanan vaikutteita näkyy paikallisten lajien ohella. Romanian Hațeg-saari on klassinen esimerkki kääpiöityneestä saari-faunasta.

Tämä on yksi paleontologian tärkeimpiä havaintoja: maan geologinen historia muovaa elämän evoluutiota. Jos Pangea ei olisi hajonnut, tyrannosauridit olisivat ehkä levittäytyneet myös Etelä-Amerikkaan, eikä abelisaurideja olisi koskaan kehittynyt.

Pienestä jättiläiseen — hämmästyttävät kokoerot

Kokovaihtelu teropodien sisällä on hämmästyttävä.

Pienimmät tunnetut teropodit — kuten Microraptor ja Anchiornis Kiinasta — painoivat alle kilon ja olivat kanan kokoisia. Ne elivät puissa ja saattoivat liidellä neljällä siipimäisellä raajalla.

Toisessa ääripäässä olivat aikakauden jättiläiset:

• Spinosaurus aegyptiacus — kasvoi 14–18 metriä pitkäksi ja painoi arviolta 7–20 tonnia. Ibrahimin ja kollegoiden 2014 ja 2020 tutkimukset (Science, Nature) osoittavat sen olleen semi-aquaattinen — vietti merkittävän osan ajastaan vedessä jokia ja jokisuistoja saalistaen. Sillä oli krokotiilimaiset leuat, lyhyet takajalat ja vahva, melamainen häntä. Tämä tekee siitä ainutlaatuisen kaikkien aikojen teropodien joukossa.
• Tyrannosaurus rex — 12–13 metriä pitkä ja 6–9 tonnia painava — oli historian voimakkain purija maaeläinten joukossa. Bates ja Falkingham (2012) arvioivat sen puruvoiman olleen 35 000–57 000 newtonia — verrattavissa keskikokoiseen norsuun, joka istuu uhrinsa päällä. Ihmisen puruvoima on alle 1 000 N, eli T. rex puri yli 50-kertaisesti voimakkaammin.
• Giganotosaurus carolinii Argentiinasta — 12–13 metriä pitkä carcharodontosauridi, joka eli ennen T. rexiä Gondwanassa. Pituudeltaan se kilpailee T. rexin kanssa, vaikka oli kevyempirakenteinen.

Toisessa ääripäässä olivat nopeat juoksijat kuten Gallimimus ja Ornithomimus, jotka muistuttivat rakenteeltaan nykyisiä strutsilintuja ja saattoivat juosta jopa 50–60 kilometrin tuntinopeudella. Niillä oli hampaaton nokka ja pitkä, joustava kaula — todennäköisesti kaikkiruokaisia opportunisteja kuin pelkkiä saalistajia.

Pääryhmät — petojen monimuotoisuus

Teropodit jaetaan useaan suureen ryhmään, joista jokainen oli sopeutunut omaan ekologiseen lokeroonsa:

Tyrannosauridit — T. rexin heimo — olivat myöhäisen liitukauden hallitsevia huippupetoja Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Vanhin tunnettu Tyrannosauridae-perheen jäsen on Lythronax argestes Utahista (80 mya). Vaikka tyrannosauridien sukulinja on hyvin vanha (Proceratosauridae jurakaudella jo n. 165 mya), varsinaiset jättiläistyrannosauridit kehittyivät vasta liitukauden loppupuolella.

Carcharodontosauridit olivat varhaisen ja keskimmäisen liitukauden jättiläispetoja erityisesti Gondwanassa. Jättimäiset Giganotosaurus carolinii (Argentiina), Carcharodontosaurus saharicus (Pohjois-Afrikka) ja Mapusaurus roseae kuuluivat tähän ryhmään. Ne kuolivat sukupuuttoon n. 90 miljoonaa vuotta sitten — abelisauridit ottivat niiden paikan Gondwanassa.

Abelisauridit — kuten Carnotaurus sastrei (Argentiina), Majungasaurus crenatissimus (Madagaskar) ja Skorpiovenator bustingorryi (Argentiina) — olivat eteläisten mantereiden omaleimaisia huippupetoja myöhäisliitukaudella. Niille tyypillistä olivat lyhennetty, korkea kallo, äärimmäisen lyhyet etukäpälät (vielä T. rexiäkin lyhyemmät) ja sarvenkaltaiset rakenteet päässä.

Spinosauridit olivat kalansyöjiä ja semi-aquaattisia teropodeja, joiden krokotiilimaiset kuonot ja vedessä elämiseen sopeutuneet vartalot tekivät niistä ainutlaatuisia teropodien joukossa. Niitä eli sekä Afrikassa (Spinosaurus, Suchomimus), Etelä-Amerikassa (Irritator, Oxalaia) että Euroopassa (Baryonyx) — sukulinja kehittyi ennen Pangean täydellistä hajoamista.

Allosauridit kuten Allosaurus fragilis olivat jurakauden hallitsevia huippupetoja Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, ennen kuin tyrannosauridit ja carcharodontosauridit ottivat niiden paikan liitukaudella.

Dromaeosaurit — sirppikynnen mestarit

Dromaeosaurit eli ”raptorit” — kuten Velociraptor, Deinonychus ja Utahraptor — ovat populaarikulttuurin suosikkeja.

Nämä pienet tai keskikokoiset saalistajat tunnistaa jalkojen sirppimäisistä kynsistä, joilla ne todennäköisesti pitivät uhriaan paikallaan repimisen aikana. Velociraptor oli todellisuudessa vain noin 2 metriä pitkä ja noin 15 kg painava — ei lähelläkään Jurassic Park -elokuvien valtavia ”raptoreita”. Elokuvan raptorit muistuttavat enemmän Utahraptoria (5–7 m) tai Deinonychusta (3–4 m).

Jurassic Park teki raptoreista maailmankuuluja, vaikka elokuvan ”raptorit” olivat todellisuudessa paljon suurempia ja suomuttomampia kuin oikea Velociraptor. Modernit löydöt Kiinan Jehol-biotasta osoittavat, että dromaeosaurit olivat selvästi höyhenpeitteisiä — niillä oli höyheniä käsivarsissa, hännässä ja koko ruumiissa.

Dromaeosaurit olivat läheistä sukua linnuille, ja monet niistä saattoivat liidellä tai jopa lentää lyhyitä matkoja. Microraptor Kiinasta oli ”nelisiipinen” — sillä oli pitkät höyhenet sekä etu- että takaraajoissa.

Kenen kanssa pedot elivät

Petojen tärkein suhde muihin lajeihin oli tietysti saalistajan ja saaliin välinen — eri mantereiden saalispohjasta kerrottiin jo edellä. Kiinnostava kysymys on kuitenkin, miten useampi suuri peto saattoi elää samassa ekosysteemissä yhtä aikaa kilpailematta toisiaan hengiltä.

Hyvä esimerkki on Pohjois-Amerikan myöhäisjurakautinen Morrison-muodostuma, jossa eli rinnakkain ainakin kolme suurta petoa: ylivoimaisesti yleisin Allosaurus, järeämpi Torvosaurus ja sarvinokkainen Ceratosaurus. Tutkijat selittävät rinnakkaiseloa ekologisella lokerojaolla: pedot eivät todennäköisesti kilpailleet samasta saaliista, vaan jakautuivat kokoluokan, saaliin ja saalistustavan mukaan. Vallitsevan tulkinnan mukaan pienempi Ceratosaurus saalisti pienempiä kasvinsyöjiä, kun taas Allosaurus ja Torvosaurus keskittyivät suurempaan saaliiseen kuten sauropodeihin. Asia on yhä tutkimuksen ja keskustelun kohteena.

Sama ilmiö toistui muillakin alueilla ja aikakausilla: huippupedon rinnalla eli usein pienempiä petolajeja, jotka olivat erikoistuneet eri saaliiseen — samaan tapaan kuin nykyään leijonat, leopardit ja gepardit jakavat saman savannin ilman jatkuvaa suoraa kilpailua. Se, elivätkö suuret pedot yksin vai ryhmissä, on sen sijaan yhä kiistanalaista: osa joukkohaudoista on tulkittu viitteeksi ryhmäelämästä, mutta varmaa todistetta järjestäytyneestä laumametsästyksestä ei ole.

Tappelivatko pedot keskenään?

Toisin kuin monilla kasvinsyöjillä, lihansyöjillä oman lajin sisäisestä väkivallasta on suoria fossiilitodisteita.

Tyrannosauridien kalloissa on usein sekä parantuneita että parantumattomia purujälkiä, jotka ovat peräisin toisen tyrannosauridin hampaista. Tanke ja Currie (1998) kuvasivat tämän kasvojen purennaksi, ja vuonna 2022 julkaistu laaja tutkimus (Paleobiology) löysi 324 tällaista vammaa yli 200 yksilöstä. Yhdessä tapauksessa toisen tyrannosauridin hammas oli jäänyt kiinni uhrin alaleukaan asti. Vammojen säännöllinen sijainti viittaa siihen, että kyse oli toistuvasta, kaavamaisesta käytöksestä — todennäköisesti kilpailusta reviiristä, parista tai arvojärjestyksestä eikä satunnaisista loukkaantumisista. Samankaltaisia jälkiä tunnetaan myös muista suurista pedoista kuten Allosauruksesta ja kiinalaisesta Sinraptorista.

Osa pedoista meni pidemmälle ja söi oman lajinsa edustajia. Madagaskarin abelisauridi Majungasaurus on tästä selkein esimerkki: Rogers, Krause ja Curry Rogers osoittivat vuonna 2003 (Nature), että useiden Majungasaurus-yksilöiden luissa oli purujälkiä, jotka täsmäsivät juuri Majungasauruksen omiin hampaisiin — eikä alueella ollut muita suuria petoja, jotka olisivat voineet ne tehdä. Myös Tyrannosaurus rexistä on löydetty vastaavia kannibalismin merkkejä (Longrich ym. 2010, PLOS ONE). Ei tiedetä varmasti, tappoivatko pedot toisiaan ravinnoksi vai söivätkö ne lähinnä jo kuolleita lajitovereitaan — mutta joka tapauksessa oman lajin liha kelpasi ruoaksi.

Yllättävät kasvinsyöjät ja huolehtivat vanhemmat

Teropodien joukossa oli myös yllättäviä poikkeuksia petodinosauruksen peruskaavasta.

Therizinosauridit — kuten Therizinosaurus cheloniformis Mongoliasta — olivat teropodeja, joista tuli kasvinsyöjiä. Niillä oli lähes metrin mittaisia kynsiä (50–100 cm) etukäpälissä, joita ne käyttivät kasvien repimiseen. Hampaaton nokka edessä, pyöreä vatsa kasvien sulattamiseen ja lintumainen lantio tekivät niistä yhden oudoimmista dinosaurusryhmistä. Modernien laiskiaisten kaltainen anatomia — mutta dinosaurus.

Ornithomimosaurit (strutsidinosaurukset) olivat todennäköisesti kaikkiruokaisia opportunisteja. Niillä oli hampaaton nokka ja kasvinaineksen sulattamiseen sopeutunut suolisto.

Oviraptor osoittautui dramaattisesti munavarkaasta huolehtivaksi vanhemmaksi: kun ensimmäiset fossiilit löydettiin 1920-luvulla, niitä luultiin muna-varkaiksi (mikä on nimen alkuperä — ”muna-varas”). 1990-luvulla löydettiin kuitenkin fossiili Oviraptorista hautomassa omia muniaan — ne suojelivat jälkeläisiään aivan kuten modernit linnut.

Nämä poikkeukset osoittavat, kuinka sopeutumiskykyisiä teropodit olivat — ne eivät jääneet yhteen rooliin vaan valtasivat ekologisia lokeroita, joita ei yleensä yhdistä petodinosauruksiin.

Linnut — teropodien suora perintö

Teropodien merkittävin perintö on linnut. Pienet, höyhenpeitteiset maniraptora-teropodit kehittivät vähitellen lennon edellyttämät piirteet — ontot luut, toiveluun (furcula), siipimäiset etujalat ja lopulta lentoon riittävät höyhenet.

Archaeopteryx lithographica, noin 150 miljoonaa vuotta sitten Saksan Solnhofenissa elänyt harakankokoinen eläin (n. 50 cm), on kuuluisin välimuoto. Sillä oli sekä matelijoiden piirteitä (hampaat, pitkä häntä, kynsiset sormet) että lintujen piirteitä (höyhenet, siivet, toiveluu). Tämä löytö vuonna 1861 oli yksi tärkeimpiä todisteita Darwinin evoluutioteorialle.

Mutta nykyään tiedämme, että höyhenet olivat yleisiä teropodien keskuudessa jo paljon ennen lentokyvyn kehittymistä — ne eristivät kylmältä, houkuttelivat kumppaneita ja viestivät lajitovereille. Jopa tyrannosauridien sukulaisilla, kuten Yutyrannus hualilla (Kiina, 125 mya), oli höyhenpuku. Tämä viittaa siihen, että jopa T. rexillä saattoi olla ainakin osaksi höyhenpuku — ainakin nuoruudessaan.

Sukupuutto ja pelastus — varikset ovat T. rexin sukulaisia

Kun asteroidi iski 66 miljoonaa vuotta sitten Yucatánin niemimaalle nykyiseen Meksikoon, kaikki suuret teropodit kuolivat samoin kuin kaikki muut suuret dinosaurukset. Mutta pienet, höyhenpeitteiset lintujen esi-isät selvisivät.

Maailmassa elää tänään noin 10 000–11 000 lintulajia, ja jokainen niistä on teknisesti teropodi — biologisessa mielessä yhtä lailla dinosaurus kuin T. rex koskaan oli.

Joka kerta kun katsot varista tai pääskyä, katsot teropodien 230 miljoonan vuoden menestystarinan viimeisintä lukua. Linnut ovat ainoa dinosaurusryhmä, joka selviytyi K-Pg-massasukupuuton kautta ja on yhä keskuudessamme — varikset, kanat, papukaijat ja kotkat ovat kaikki suoria jälkeläisiä samasta sukulinjasta, joka tuotti Velociraptorit ja Deinonychuksen.

Velociraptor

Nopea varas Jurassic Park teki Velociraptorista maailmankuulun, mutta todellisuudessa se oli kalkkunan kokoinen — noin 2 metriä pitkä, 15 kiloa painava ja kauttaaltaan höyhenpeitteinen. Se eli 75–71 miljoonaa vuotta sitten Mongolian aavikoilla. Kuuluisa fossiili tallentaa Velociraptoria ja Protoceratopsia kesken taistelun, hiekkapyörteen hautaamana.

Lue kattava artikkeli Velociraptor dinosauruksesta tästä

Allosaurus

Erilainen lisko Jurakauden pelätyin peto — 9 metriä pitkä ja 2 tonnia painava teropodi, joka hallitsi myöhäisen jurakauden Pohjois-Amerikkaa noin 155–150 miljoonaa vuotta sitten. Allosauruksen kallo toimi kuin kirves: se iski ylhäältä alas avoimella leualla, leikaten lihaa kuin sahalla. Fossiililöydöt viittaavat laumasaalistukseen — se saattoi kaataa jopa nuoria sauropodeja.

Lue kattava artikkeli Allosaurus dinosauruksesta tästä

 

Dilophosaurus

Kaksoisharjalisko Jurassic Park esitti Dilophosauruksen pienenä, myrkkyä sylkevänä dinosauruksena. Todellisuudessa se oli 7 metriä pitkä peto — yksi varhaisimmista suurista teropodeista — jolla ei ollut myrkkyä eikä kaulusta. Sen kaksi ohutta luuharjaa päänsä päällä olivat todellisia ja toimivat todennäköisesti lajintunnistusmerkkeinä. Eli noin 193 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa.

Lue kattava artikkeli Dilophosaurus dinosauruksesta tästä

 

Deinonychus

Kauhistuttava kynsi Deinonychus oli se dinosaurus, joka todellisuudessa inspiroi Jurassic Parkin ”raptoreita”. Noin 3,4 metriä pitkä ja 80 kiloa painava saalistaja, jonka jalassa oli 13 senttimetrin sirppikynsi. Eli noin 115–108 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Paleontologi John Ostromin löytö 1960-luvulla käynnisti ”dinosaurusrenessanssin” — mullistuksen, joka muutti käsityksemme dinosauruksista hitaista matelijoista aktiivisiksi eläimiksi.

Lue kattava artikkeli Deinonychus dinosauruksesta tästä

 

Gallimimus

Kananmatkija Strutsinmuotoinen ornithomimosauuri, joka oli yksi nopeimmista dinosauruksista — arviolta 50–60 km/h. Noin 6 metriä pitkä ja 440 kiloa painava Gallimimus eli noin 70 miljoonaa vuotta sitten Mongoliassa. Sillä ei ollut hampaita, ja se söi todennäköisesti kaikkea: hyönteisiä, pieniä eläimiä, siemeniä ja kasveja. Jurassic Park -elokuvan laumajuoksukohtaus teki siitä tutun.

Lue kattava artikkeli Gallimimus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Microraptor

Pikkulisko Nelisiipinen dinosaurus, jolla oli lentohöyhenet sekä käsissä että jaloissa — todiste evoluution kokeiluista eri lentomalleilla. Vain noin 80 senttimetriä pitkä ja alle kilon painoinen. Eli noin 125–120 miljoonaa vuotta sitten Kiinassa. Microraptorin höyhenet olivat mustia ja kiiltäviä kuin variksen — väri on selvitetty fossiloituneista pigmenttisoluista. 

Lue kattava artikkeli Microraptor dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Epidexipteryx

Alle 25-senttinen scansoriopterygidi-teropodi myöhäiseltä jurakaudelta Kiinasta, noin 160 miljoonaa vuotta sitten. Tunnettu poikkeuksellisista pitkistä nauhamaisista pyrstösulistaan, jotka olivat todennäköisesti puhtaasti koristeellisia — parittelunäyttöön tai lajikumppaneiden tunnistamiseen. Epidexipteryx ei osannut lentää, mutta sen höyhenpeitteen monimuotoisuus osoittaa, että parittelusignaalit kehittyivät dinosauruksilla jo varhain.

Lue kattava artikkeli Epidexipteryx dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Utahraptor

Utahin varas Suurin tunnettu raptorien sukuun kuuluva dinosaurus — 5–7 metriä pitkä ja jopa 500 kiloa painava. Eli varhaisella liitukaudella noin 139–134 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Sen sirppikynsi oli jopa 24 senttimetriä pitkä. Utahraptor on se dinosaurus, jota Jurassic Parkin ”Velociraptoreiden” olisi oikeasti pitänyt olla kooltaan ja ulkomuodoltaan.

Lue kattava artikkeli Utahraptor dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Ceratosaurus

Sarvilisko Jurakauden toinen merkittävä peto Allosauruksen rinnalla. Noin 6 metriä pitkä ja tonnin painoinen teropodi, jonka tunnistaa nenänsarvesta ja selkänsä luulevyistä. Eli noin 153–148 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Ceratosaurus saattoi olla erikoistunut kalastamiseen tai pienempien saaliiden pyydystämiseen, mikä vähensi kilpailua Allosauruksen kanssa.

Lue kattava artikkeli Ceratosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Carcharodontosaurus

Haihammassauropedi Afrikan vastaus T. rexille — 12–13 metriä pitkä ja 6–8 tonnia painava huippupeto. Nimi tarkoittaa ”hainhampaista liskoa” viitaten teräviin, sahareunaisiin hampaisiin, jotka muistuttavat valkohaita. Eli noin 100–93 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Afrikassa samoilla alueilla Spinosauruksen kanssa mutta todennäköisesti eri ekologisissa lokeroissa.

Lue kattava artikkeli Carcharodontosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Therizinosaurus

Viikatekäsilisko Yksi dinosaurusten maailman oudompia eläimiä: teropodi — petodinosaurusten sukulainen — josta tuli kasvinsyöjä. Tunnetuin piirre on eturaajojen jopa metrin mittaiset kynnet — pisimmät tunnetut kynnet millään eläimellä. Kynsiä käytettiin todennäköisesti puiden oksien taivuttamiseen, ei saalistukseen. Noin 10 metriä pitkä ja 5 tonnia painava. Eli noin 70 miljoonaa vuotta sitten Mongoliassa.

Lue kattava artikkeli Therizinosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Xenovenator espinosai

Xenovenator espinosai on Meksikon Coahuilasta tammikuussa 2026 kuvattu uusi troodontidi — pieni, ketterä, lintumainen lihansyöjädinosaurus. Sen erikoispiirre on huomattavan paksu ja kupolimainen pääkallo, joka muistuttaa pachycephalosaurien luunpehmustuksia, ja viittaa lajinsisäisten yksilöiden välisiin pääntyrkäystaisteluihin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen sopeutuma on todettu non-avian-maniraptoreilla.

Lue kattava artikkeli Xenovenator espinosai dinosauruksesta tästä

 

Ornithomimus

Lintumatkija Strutsinmuotoinen ornithomimosauuri — noin 3,5 metriä pitkä, hampaaton ja todennäköisesti nopea juoksija. Eli noin 76–66 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Ornithomimus on yksi harvoista ei-lintumaisista dinosauruksista, joista on löydetty todisteet höyhenpeitteestä — vanhemmilla yksilöillä oli pidemmät höyhenet eturaajoissa, mahdollisesti haudonnan apuna.

Lue kattava artikkeli Ornithomimus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Troodon

Haavoittava hammas Troodon on pitkään pidetty älykkäimpänä dinosauruksena — sen aivot olivat suhteessa vartalon kokoon suuremmat kuin millään muulla tunnetulla dinosauruksella. Noin 2,4 metriä pitkä ja 50 kiloa painava pieni saalistaja eli noin 77–72 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa. Sillä oli suuret, eteenpäin suuntautuneet silmät, jotka viittaavat hyvään syvyysnäköön ja mahdollisesti yöaktiiviseen saalistukseen. 

Lue kattava artikkeli Troodon dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Irritator

Ärsyttäjä Irritator on saanut epätavallisen nimensä siitä, että sen fossiilin löytäjät olivat muokanneet kallon muotoa kipsin avulla tehdäkseen siitä näyttävämmän myyntiä varten — mikä ärsytti tutkijoita suunnattomasti. Tämä noin 8 metriä pitkä spinosauridi eli noin 110 miljoonaa vuotta sitten Brasiliassa ja oli kalansyöjä. Irritatorin löytö todisti, että spinosaureja eli myös Etelä-Amerikassa.

Lue kattava artikkeli Irritator dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Sinornithosaurus

Kiinalainen lintulisko Sinornithosaurus oli pieni, noin metrin pituinen ja 3 kiloa painava höyhenpeitteinen dromaeosauridi, joka eli noin 125–120 miljoonaa vuotta sitten Kiinassa. Se oli yksi ensimmäisistä dinosauruksista, joista löydettiin selkeää fossiilinäyttöä höyhenpeitteestä (1999). Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että sen hampaat olivat myrkyllisiä, mutta tämä teoria on kiistanalainen.

Lue kattava artikkeli Sinornithosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Yutyrannus

Höyhenpeitteinen tyranni Suurin tunnettu höyhenpeitteinen dinosaurus — 9 metriä pitkä ja 1,4 tonnia painava T. rexin varhainen sukulainen, joka eli noin 125 miljoonaa vuotta sitten Kiinassa. Yutyrannus todisti, että suuretkin teropodit saattoivat olla kauttaaltaan höyhenten peitossa — mullistava löytö, joka herätti kysymyksen siitä, oliko myös T. rex höyhenpeitteinen (todennäköisesti ei, koska se eli lämpimämmässä ilmastossa).

Lue kattava artikkeli Yutyrannus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Tarbosaurus

Pelottava lisko T. rexin lähin tunnettu sukulainen — noin 12 metriä pitkä ja 5–6 tonnia painava tyrannosauroidi, joka eli noin 70–68 miljoonaa vuotta sitten Mongoliassa ja Kiinassa. Tarbosaurus oli Aasian vastaus T. rexille ja täytti saman ekologisen lokeron toisella mantereella. Sen kallo oli kapeampi kuin T. rexillä, ja sen kädet olivat vielä pienemmät suhteessa kokoon.

Lue kattava artikkeli Tarbosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Mapusaurus

Maan lisko Mapusaurus oli Giganotosauruksen läheinen sukulainen — noin 12 metriä pitkä ja 5–6 tonnia painava carcharodontosauridi. Se eli noin 97–93 miljoonaa vuotta sitten Argentiinan Patagoniassa. Mapusaurus on merkittävä, koska siitä on löydetty useita yksilöitä yhdestä paikasta — vahva todiste siitä, että nämä jättiläispedot saalistavat laumoissa ja pystyivät yhdessä kaatamaan jopa suuria titanosaureja.

Lue kattava artikkeli Mapusaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Gorgosaurus libratus

Kanadan tyrannosauri (77 Mya), ”kauhea lisko”, 9 metriä pitkä ja kevyempi kuin Daspletosaurus. Nopea ja tappava saalistaja, joka eli samalla alueella lähisukulaisensa kanssa mutta metsästi eri kokoisia uhreja. Fossiileista tunnetaan kasvuseries vastasyntyneestä aikuiseen — harvinainen näkymä tyrannosaurin elämänkaareen.

Lue kattava artikkeli Gorgosaurus libratus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Bambiraptor feinbergi

Pieni (90 cm pitkä) dromaeosauri Montanasta (72 Mya), nimetty Disney-hirven mukaan koska fossiili oli nuori yksilö. Sen aivot olivat suhteellisesti suurimpia kaikista dinosauruksista — EQ jopa 6,0, mikä tekee siitä älyn voittajan. Höyhenpukuinen, sirpin muotoiset kynsineen ja tarkka stereonäkö. Eri minilinnun esiaste.

Lue kattava artikkeli Bambiraptor feinbergi dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Masiakasaurus knopfleri

Pieni (2 metriä) madagaskarilainen petoteropodi (70 Mya), nimetty Dire Straits -yhtyeen Mark Knopflerin mukaan koska paleontologit kuuntelivat hänen musiikkiaan kaivauksilla. Alaleuan etuhampaat sojottivat eteenpäin kuin pieni harava — luultavasti kalojen ja hyönteisten pyydystämiseen. Uniikki hammasrakenne koko dinosaurusten joukossa.

Lue kattava artikkeli Masiakasaurus knopfleri dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Caudipteryx zoui

Noin kalkkunan kokoinen kiinalainen teropodi (125 Mya), yksi ensimmäisiä löytyneitä sulkapukuisia dinosauruksia. Tästä lajista tuli käännekohta, kun 1998 se todisti, että ei-lintulaiset dinosaurukset käyttivät todellisia höyheniä. Lyhyet kädet, pitkät jalat ja värikkäät pyrstösulat viittaavat parittelunäyttöön — ”riikinkukko” dinosaurusten joukossa.

Lue kattava artikkeli Caudipteryx zoui dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Stenonychosaurus inequalis

Kanadan troodontidi (76 Mya), joka monissa uudemmissa tutkimuksissa on tulkittu synonyymiksi Troodonille — mutta alkuperäinen nimi ja jotkut paleontologit pitävät sen erillisenä. Kumpi kanta pitää, on nykyisen tutkimuksen avoin kysymys. 2 metrin pituinen älykkäin dinosaurus — suuri stereonäköiset silmät ja kehittynyt aivotoiminta.

Lue kattava artikkeli Stenonychosaurus inequalis dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Sinosauropteryx prima

Sinosauropteryx oli Kiinan varhaisliitukauden 1-metrinen pieni teropodi, joka mullisti dinosaurustutkimuksen 1996 — sen fossiileissa nähtiin selvät höyhenten jäänteet. Tämä oli ensimmäinen ei-lintumainen dinosaurus, jolla höyhenet on todistettu, ja se vahvisti lintujen evoluutiosta dinosauruksista. Modernit tutkimukset ovat jopa rekonstruoineet sen oranssi-valkoisen häntäkuvioinnin.

Lue kattava artikkeli Sinosauropteryx prima dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Moros intrepidus

Moros oli Yhdysvaltain Utahin keskiliitukauden noin 1,2-metrinen pieni tyrannosauroidi, kuvattu 2019. Sen olemassaolo täytti kriittisen aukon tyrannosauridien sukupuussa — laji eli aikana, jolloin sukulinja oli pieni mutta valmistautumassa myöhäisliitukauden jättikokoiseen valloitukseen. Sen nimi viittaa kreikan kohtalon jumalaan.

Lue kattava artikkeli Moros intrepidus  dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Deinocheirus mirificus

Deinocheirus oli Mongolian myöhäisliitukauden 11-metrinen ornithomimosauri, joka oli pitkään tunnettu vain 2,4-metrisistä etujaloistaan vuodesta 1965. Vasta 2014 löytyivät täydellisemmät fossiilit, jotka paljastivat kameliaisen kyttyrän, leveän nokan ja hidasta kävelyä. Laji oli kookas sekasyöjä, joka söi kasveja ja kaloja.

Lue kattava artikkeli Deinocheirus mirificus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Rugops primus

Rugops oli Nigerin liitukauden noin 6-metrinen abelisauridi, kuvattu 2004. Sen nimi viittaa pään yläpinnan ryppyiseen, urakkasilta luupinnan rakenteeseen, joka todennäköisesti tuki runsasta verisuonistoa näytösväreille. Sen heikot leuat viittaavat siihen, että laji oli pääasiassa raadonsyöjä — ei aktiivinen huippusaalistaja.

Lue kattava artikkeli Rugops primus  dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Oxalaia quilombensis

Oxalaia oli Brasilian myöhäisliitukauden 12-14 metriä pitkä jättisuuri spinosauridi, kuvattu 2011. Sen valtava koko teki siitä yhden suurimpia tunnettuja Etelä-Amerikan teropodeja — kilpaileva jopa Spinosauruksen kanssa. Laji oli erikoistunut kalansyöntiin kapeine kuonoineen, ja eli liitukauden lopun trooppisilla rannikoilla.

Lue kattava artikkeli Sinosauropteryx prima dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Proceratosaurus

Ennen Ceratosaurusta Proceratosaurus on nimensä perusteella harhaanjohtava — se ei ole Ceratosauruksen esi-isä vaan yksi vanhimmista tunnetuista tyrannosauroidesta, T. rexin kaukaisista sukulaisista. Vain noin 3 metriä pitkä ja kevyt rakenteinen, se eli keskijurakaudella noin 166 miljoonaa vuotta sitten Englannissa. Pieni luuharjas nenänsä päällä muistuttaa Ceratosaurusta — mistä harhaanjohtava nimi johtuu. 

Lue kattava artikkeli Proceratosaurus dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Skorpiovenator bustingorryi

Skorpiovenator oli Argentiinan myöhäisliitukauden 6-metrinen abelisauridi, kuvattu 2008. Sen nimi tarkoittaa ”skorpionimetsästäjää” — viittaus alueen runsaaseen skorpionien kantaan kaivausalueella. Laji oli klassinen abelisauridi — lyhyet hyödyttömät etujalat, massiivinen pää ja ryppyinen kallon yläpinta — yksi parhaiten tunnettuja Etelä-Amerikan myöhäisliitukauden saalistajia.

Lue kattava artikkeli Skorpiovenator bustingorryi dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Nothronychus mckinleyi

Nothronychus on Yhdysvaltain Uuden-Meksikon myöhäisliitukauden 4,5-metrinen therizinosauridi, kuvattu 2001. Tämän kasvinsyöjäteropodin leveä lantio, suuri vatsa ja pitkät kaareutuvat etujalkojen kynnet todistavat, että teropodit olivat paljon monimuotoisempia kuin pitkään uskottiin. Laji on Pohjois-Amerikan ainutlaatuinen löytö.

Lue kattava artikkeli Nothronychus mckinleyi dinosauruksesta tästä (tulossa)

 

Ptychotherates bucculentus

ychotherates bucculentus on Yhdysvaltain New Mexicosta huhtikuussa 2026 kuvattu uusi varhainen lihansyöjädinosaurus. Ainutlaatuinen kuvaus perustuu vuonna 1982 löydettyyn kallon palaseen, joka oli vuosikymmenien ajan tutkimatta sen heikon kunnon takia. Lopulta opiskelija Simba Srivastava rekonstrukoi sen palasista. Lajin tunnusomaisin piirre on poikkeuksellisen syvä jugaali (poskiluu), joka on syvempi kuin millään muulla triaskauden dinosauruksella.

Lue kattava artikkeli Ptychotherates bucculentus dinosauruksesta tästä (tulossa)