Othniel Charles Marsh

Hän nimesi kymmeniä dinosauruksia, löysi hampailliset linnut ja teki Yalesta paleontologian keskuksen. Othniel Charles Marsh (1831–1899) oli Yhdysvaltain ensimmäinen paleontologian professori — ja Edward Drinker Copen pelätyin vastustaja kuuluisassa luusodassa.

1800-luvun jälkipuoliskolla amerikkalainen paleontologia muuttui muutamassa vuosikymmenessä harrastuksesta arvostetuksi tieteenalaksi. Yhdysvaltain läntiset erämaat paljastivat valtavia fossiilikenttiä, ja niiden tutkiminen vaati sekä rahaa että järjestelmällisyyttä. Yksi mies osasi yhdistää nämä kaksi paremmin kuin kukaan toinen. Othniel Charles Marsh oli järjestelmällinen, varakas ja kunnianhimoinen tiedemies, joka rakensi paleontologialle vakaan institutionaalisen perustan. Hän ei ollut yhtä kiivas tai tuottelias kuin kilpailijansa Cope, mutta hänellä oli vahvempi asema, parempi rahoitus ja huolellisempi ote. Marshin tarina kertoo siitä, kuinka tieteenala ammattimaistui — mutta myös siitä, kuinka katkeraksi kilpailu saattoi äityä.

Köyhästä pojasta Yalen professoriksi

Lapsuus Lockportissa

Marsh syntyi vuonna 1831 Lockportin kaupungissa New Yorkin osavaltiossa. Hänen isänsä Caleb Marsh oli vähävarainen maanviljelijä ja kengäntekijä, joten perhe ei ollut varakas. Marshin äiti kuoli koleraan, kun poika oli vasta kolmevuotias. Tämä varhainen menetys vaikutti syvästi hänen lapsuuteensa. Nuoren Marshin elämä olisi hyvin todennäköisesti kulunut tavallisen maanviljelijän työssä. Yksi sukulainen kuitenkin muutti hänen kohtalonsa täysin.

George Peabodyn tuki

Marshin äidin veli oli George Peabody, yksi aikansa rikkaimmista amerikkalaisista ja tunnettu hyväntekijä. Peabody otti vastuun sisarenpoikansa koulutuksesta ja kustansi sen kokonaan. Tämä tuki avasi Marshille ovet, jotka muuten olisivat pysyneet suljettuina. Myöhemmin Marsh suostutteli enonsa lahjoittamaan varoja luonnonhistoriallisen museon perustamiseen Yaleen. Näin syntyi Peabody Museum of Natural History vuonna 1866. Suvun varallisuus ja Marshin kunnianhimo loivat yhdessä amerikkalaisen paleontologian keskuksen.

Opinnot ja Saksan vuodet

Peabodyn tuella Marsh opiskeli arvostetussa Phillips Academyssa Andoverissa ja valmistui Yale Collegesta vuonna 1860. Hän jatkoi opintojaan Yalen Sheffield Scientific Schoolissa ja matkusti sen jälkeen Saksaan. Berliinissä, Breslaussa ja Heidelbergissä hän opiskeli anatomiaa ja paleontologiaa noin kolmen vuoden ajan. Berliinissä Marsh tapasi nuoren amerikkalaisen Edward Drinker Copen, ja miehistä tuli aluksi ystäviä. Tuolloin kumpikaan ei aavistanut tulevaa kilpailua. Saksan vuodet antoivat Marshille perusteellisen tieteellisen koulutuksen.

Yhdysvaltain ensimmäinen paleontologian professori

Peabody-museon synty

Vuonna 1866 Marsh nimitettiin Yalen paleontologian professoriksi — ensimmäisenä koko Yhdysvalloissa ja länsimaissa. Asema oli poikkeuksellinen, sillä siihen ei aluksi kuulunut palkkaa eikä opetusvelvollisuutta. Tämä antoi Marshille mahdollisuuden keskittyä kokonaan tutkimukseen ja kokoelmien rakentamiseen. Hän toimi vastaperustetun Peabody-museon kuraattorina ja käytännön johtajana. Museosta tuli hänen elämäntyönsä keskus. Se teki Yalesta amerikkalaisen paleontologian johtavan keskuksen.

Yalen tutkimusretket länteen

Vuosina 1870–1873 Marsh johti neljä suurta tutkimusretkeä Yhdysvaltain länteen. Mukana oli joukko Yalen opiskelijoita, ja retket suuntautuivat fossiilirikkaille alueille Nebraskaan, Wyomingiin ja Dakotoihin. Olot olivat vaaralliset, ja matkat vaativat varautumista myös konflikteihin. Retkiltä kertyi valtava määrä aineistoa: pelkästään vuoden 1873 retki toi Peabody-museoon useita tonneja fossiileja. Marsh tunsi vetovoiman, jonka lännen koskemattomat fossiilikentät tarjosivat. Niiltä löytyi materiaali, joka teki hänestä kuuluisan.

Kokoelmien kartuttaminen

Toisin kuin moni aikalaisensa, Marsh ei juuri itse kaivanut fossiileja vaan johti laajaa kerääjien verkostoa. Hän palkkasi ammattimaisia fossiilinetsijöitä, jotka työskentelivät hänen lukuunsa eri puolilla länttä. Marsh kustansi työn ja sai löydöt itselleen kuvattaviksi ja nimettäviksi. Tämä järjestelmällinen, hyvin rahoitettu malli oli tehokas mutta myös kiistanalainen. Se antoi Marshille selvän edun kilpailussa. Hänen kokoelmansa kasvoivat valtaviksi.

Luusota Copen kanssa

Ystävyydestä kilpailuun

Marsh ja Cope olivat tutustuneet Berliinissä ystävinä, mutta heidän suhteensa kääntyi 1870-luvun alussa kilpailuksi. Miesten luonteet olivat hyvin erilaiset, ja heidän taustansa erosivat: Marsh oli muodollisesti koulutettu ja varakas, Cope itseoppinut ja kiivas. Kilpailu kärjistyi kiistaksi tutkimusalueista ja löytöjen omistusoikeudesta. Tästä alkoi noin kahdenkymmenen vuoden mittainen taistelu, jota kutsutaan luusodaksi. Se määritti molempien miesten loppuelämän. Harva tieteellinen kiista on jäänyt yhtä kuuluisaksi.

Kilpailun keinot

Luusota ei rajoittunut tieteelliseen väittelyyn. Molemmat miehet syyttivät toisiaan vakoilusta, fossiilien varastamisesta ja epärehellisistä menetelmistä. Aikalaiskertomusten mukaan kilpailijat saattoivat jopa tuhota fossiilikenttiä estääkseen toisiaan hyötymästä niistä. Marsh hyödynsi asemaansa ja varallisuuttaan rajoittaakseen Copen toimintamahdollisuuksia. Kilpailu kiihdytti löytöjen tahtia mutta vahingoitti molempien mainetta. Kiire julkaista johti myös tieteellisiin virheisiin. Kilpailusta tuli pakkomielle, joka kesti kuolemaan asti.

USGS ja valta-asema

Vuonna 1882 Marsh nimitettiin Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen ensimmäiseksi selkärankaispaleontologiksi. Tämä asema antoi hänelle huomattavaa valtaa tieteen kentällä ja vahvisti hänen etuaan Copeen nähden. Marsh toimi tehtävässä vuoteen 1892 asti. Hänen vahva institutionaalinen asemansa oli yksi syy siihen, että luusota kallistui pitkään hänen edukseen. Cope menetti pääsynsä valtion resursseihin, mikä vaikeutti tämän työtä. Valta-asema oli kilpailussa ratkaiseva tekijä.

Hampailliset linnut ja hevosen historia

Marshin tieteellisesti merkittävimpiin saavutuksiin kuuluu hampaillisten lintujen löytäminen. Yalen tutkimusretkiltä löytyi liitukauden lintuja, jotka hän nimesi Hesperornikseksi ja Ichthyornikseksi. Näillä muinaisilla linnuilla oli yhä hampaat leuoissaan, mikä oli aikanaan hämmästyttävä havainto. Löydöt yhdistivät linnut ja matelijat toisiinsa selvällä tavalla. Ne tarjosivat vahvaa tukea Charles Darwinin evoluutioteorialle. Darwin itse arvosti Marshin löytöjä suuresti. Toinen Marshin kuuluisa saavutus oli hevosen kehityshistorian jäljittäminen. Hän kokosi laajan sarjan fossiileja, jotka osoittivat, kuinka hevoseläimet olivat muuttuneet pienistä, monivarpaisista esi-isistä nykyisiksi hevosiksi. Tämä kehityssarja oli yksi vakuuttavimmista esimerkeistä evoluution toiminnasta. Sitä käytettiin laajasti opetuksessa ja evoluutioteorian puolustamisessa. Marsh osoitti, että fossiilit saattoivat kertoa kokonaisen kehitystarinan. Tämä työ vahvisti hänen mainettaan myös Euroopassa. Marsh nimesi uransa aikana noin kahdeksankymmentä uutta dinosauruslajia ja laajensi tunnettujen dinosaurusten määrän alle kahdestakymmenestä yli sataankolmeenkymmeneen. Hänen nimeämiään dinosauruksia ovat muun muassa Stegosaurus, Triceratops, Allosaurus, Diplodocus ja Apatosaurus. Hän kuvasi myös Brontosauruksen, joka osoittautui myöhemmin samaksi eläimeksi kuin Apatosaurus. Nämä nimet ovat yhä tuttuja kaikille dinosauruksista kiinnostuneille. Marshin työ antoi monelle kuuluisalle dinosaurukselle sen tieteellisen nimen. Hänen panoksensa dinosaurustutkimukseen on valtava. Othniel Charles Marshin tieteellinen vaikutus ulottui myös Euroopan tiedeyhteisöön asti. Hänen hampaillisia lintuja ja hevosen kehityssarjaa koskevat löytönsä tunnettiin laajalti, ja niitä pidettiin vahvana todistusaineistona evoluutiosta. Charles Darwin itse kiitti Marshin työtä kirjeessään ja totesi sen tukevan hänen teoriaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tunnustus oli Marshille suuri kunnia ja osoitti hänen työnsä merkityksen. Se osoitti myös, että amerikkalainen paleontologia oli noussut tasavertaiseksi eurooppalaisen tutkimuksen rinnalle. Othniel Charles Marsh oli tämän nousun aivan keskeinen hahmo, jonka löydöt ratkaisivat suuria tieteellisiä kysymyksiä.

Tiedeyhteisön johtaja

Marsh ei ollut vain tutkija vaan myös vaikutusvaltainen tiedeyhteisön johtaja. Hänet valittiin Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian puheenjohtajaksi, ja hän toimi tehtävässä vuosina 1883–1895. Tämä oli pidempi kausi kuin yhdelläkään häntä edeltäneellä tai seuranneella puheenjohtajalla. Asema antoi hänelle huomattavaa arvovaltaa amerikkalaisen tieteen kentällä. Marsh käytti tätä asemaa myös oman tutkimusalansa edistämiseen. Hän oli aikansa amerikkalaisen tieteen keskeisiä hahmoja. Yksityiselämässään Marsh oli pidättyväinen ja yksinäinen hahmo. Hän ei koskaan mennyt naimisiin vaan eli yksin lähellä Yalen kampusta. Tiede ja kokoelmat täyttivät käytännössä koko hänen elämänsä. Hän oli järjestelmällinen, varovainen ja hallitseva — luonteeltaan hyvin erilainen kuin kiivas kilpailijansa Cope. Tämä pidättyväisyys näkyi myös hänen tavassaan johtaa työtään. Marsh oli ennen kaikkea omistautunut tieteelle. Elämänsä loppupuolella Marsh varmisti, että hänen elämäntyönsä säilyisi tuleville sukupolville. Hän lahjoitti laajat kokoelmansa — fossiilit, luunäytteet sekä arkeologiset ja etnografiset esineet — Yalen yliopistolle. Lahjoitus vahvisti Peabody-museon asemaa yhtenä maailman merkittävimmistä luonnonhistoriallisista kokoelmista. Osa näytteistä päätyi myös Smithsonian-instituuttiin. Näin Marshin elämäntyö siirtyi pysyvästi tieteen käyttöön. Kokoelmat palvelevat tutkijoita yhä. Othniel Charles Marshilla oli vahva ja määrätietoinen luonne, joka näkyi kaikessa hänen toiminnassaan. Hän johti kokoelmiaan, kerääjäverkostoaan ja museotaan tiukalla otteella eikä helposti jakanut tunnustusta muille tutkijoille. Tämä piirre teki hänestä tehokkaan mutta samalla vaikean työtoverin. Marshin vahva asema Yalessa ja kansallisessa tiedeakatemiassa antoi hänelle huomattavaa valtaa, jota hän käytti myös oman tutkimusalansa edistämiseen. Hänen järjestelmällisyytensä oli kuitenkin yksi tärkeä syy siihen, miksi hänen elämäntyönsä kesti hyvin aikaa. Othniel Charles Marsh rakensi instituutioita, ei pelkästään kokoelmia, ja juuri se teki hänestä tieteenalan perustajan.

Marshin perintö

Othniel Charles Marsh kuoli New Havenissa 18. maaliskuuta 1899. Hän oli ehtinyt muuttaa amerikkalaisen paleontologian perusteellisesti. Marsh teki tieteenalasta ammattimaisen ja institutionaalisesti vakaan, ja hän nosti Yalen sen johtavaksi keskukseksi. Hänen kuvaamansa dinosaurukset ja hampailliset linnut kuuluvat yhä tieteen tärkeimpiin löytöihin. Hänen kokoelmansa ovat edelleen tutkijoiden käytössä. Marshin perintö elää sekä museoissa että tieteen rakenteissa. Marshin perintöön kuuluu väistämättä myös luusota. Hänen ja Copen kilpailu osoitti, kuinka kunnianhimo ja henkilökohtainen viha saattoivat sekä vauhdittaa että vahingoittaa tiedettä. Kiire julkaista johti virheisiin, ja molempien miesten maine kärsi. Samalla kilpailu tuotti ennennäkemättömän määrän uusia löytöjä. Luusota on jäänyt tieteenhistoriaan opettavaisena esimerkkinä. Se kertoo yhtä paljon ihmisluonteesta kuin tieteestä. Nykyään Marsh muistetaan amerikkalaisen paleontologian perustajahahmona. Hänen järjestelmällinen otteensa, vahva rahoituksensa ja institutionaalinen näkemyksensä tekivät tieteenalasta kestävän. Vaikka hänen maineensa on luusodan vuoksi osin ristiriitainen, hänen saavutuksensa ovat kiistämättömät. Marsh osoitti, että paleontologia tarvitsi sekä kenttätyötä että vakaita instituutioita. Hänen elämäntyönsä loi pohjan, jolle myöhemmät amerikkalaiset tutkijat rakensivat. Luusodan tarinaa ei voi kertoa ilman häntä. Marshin ja Copen kilpailu on saanut myöhemmin paljon huomiota, mutta se ei saa peittää alleen Marshin todellisia tieteellisiä ansioita. Hänen kuvaamansa dinosaurukset, hampailliset linnut ja hevosen kehityssarja olivat aitoja ja kestäviä saavutuksia. Marsh osoitti, että huolellinen ja hyvin rahoitettu tutkimus saattoi tuottaa pysyviä tuloksia. Juuri tämä yhdistelmä teki hänestä amerikkalaisen paleontologian perustajahahmon. Hänen työnsä kestää arvioinnin myös ilman luusodan värikästä dramatiikkaa.

Muut luusodan tutkijat

Othniel Charles Marsh oli yksi 1800-luvun lopun kuuluisan luusodan keskeisistä hahmoista. Tutustu kahteen muuhun saman aikakauden tutkijaan:

› Kaikki paleontologian tutkijat ja historia