Paleoseeni

Tuhkasta nousee uusi maailma

Kun Chicxulub-asteroidin nostama pölypilvi viimein hälveni ja auringonvalo palasi maapallon pinnalle, jäljellä oli autio ja hiljainen maailma. Metsät olivat palaneet laajoilta alueilta, suuret eläimet olivat kuolleet ja ravintoketjut romahtaneet. Mutta elämä on sitkeää — ja toipuminen alkoi yllättävän nopeasti.

Ensimmäisinä palautuivat saniaiset. Fossiilikerroksissa asteroidi-iskun jälkeen näkyy selvä "saniaisitiöpiikki" — valtava saniaisten lisääntyminen, koska ne pystyvät leviämään nopeasti autiomaille. Saniaiset peittivät poltetun maaperän muutamassa vuodessa, aivan kuten ne tekevät tänään metsäpalojen jälkeen. Muutamassa sadassa tuhannessa vuodessa metsät palautuivat, mutta ne olivat erilaisia kuin ennen — lehtipuut ja kukkivat kasvit valtasivat havupuiden ja käpypalmujen paikat.

Paleoseenin ilmasto oli lämmin ja kostea. Napajäätiköitä ei ollut, ja trooppiset metsät ulottuivat paljon nykyistä pohjoisemmaksi. Mantereet olivat jo lähellä nykyisiä asemiaan, mutta Intia ei ollut vielä törmännyt Aasiaan eikä Himalajan vuoristoa ollut vielä olemassa. Atlantin valtameri oli kapeampi kuin nykyään, ja Australia oli yhä kiinni Antarktikassa.

Nisäkkäiden räjähdysmäinen monimuotoistuminen

Dinosaurusten katoaminen jätti maapallon ekosysteemeihin valtavat tyhjät lokerot. Nisäkkäät, jotka olivat eläneet 160 miljoonaa vuotta pieninä, yöaktiivisina hyönteissyöjinä dinosaurusten jalkojen alla, saivat viimein tilaisuutensa. Ja ne käyttivät sen hämmästyttävän nopeasti.

Vain 300 000 vuodessa — geologinen silmänräpäys — nisäkkäät kasvoivat päästäisen kokoisista olioista koiran kokoisiksi. Kymmenessä miljoonassa vuodessa niistä oli kehittynyt hevosen kokoisia eläimiä. Tämä adaptiivinen radiaatio — nopea monimuotoistuminen, jossa yksi ryhmä täyttää useita ekologisia lokeroita — on yksi evoluutiohistorian nopeimmista.

Paleoseenin nisäkkäät eivät kuitenkaan muistuttaneet nykyisiä. Condylarttit, varhaisten kavioeläinten ryhmä, olivat yleisiä kasvinsyöjiä, mutta ne eivät olleet sukua nykyisille hevosille tai naudoille. Mesonychiat olivat susimaisia petoja, joilla oli kaviot kynsien sijaan — outoja yhdistelmiä, jotka eivät kunnolla muistuttaneet mitään nykyistä eläintä.

Purgatorius, yksi varhaisimmista tunnetuista kädellisten sukulaisista, eli heti asteroidi-iskun jälkeen, noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Se oli pieni, oravankokoinen puissa elävä hyönteissyöjä. Purgatorius on kaukaisin tunnettu sukulaisemme — kaikki apinat, ihmisapinat ja ihmiset polveutuvat sen kaltaisista pienistä metsäneläjistä.

Titanoboa ja Gastornis — uudet hallitsijat

Vaikka nisäkkäät monimuotoistuivat nopeasti, ne eivät heti nousseet ravintoketjun huipulle. Paleoseenin suurimmat pedot olivat matelijoita ja lintuja — dinosaurusten muita perillisiä.

Titanoboa cerrejonensis on kaikkien aikojen suurin tunnettu käärme. Se eli noin 60–58 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Kolumbian alueella ja kasvoi 12,8 metriä pitkäksi. Se painoi arviolta yli 1 000 kiloa — enemmän kuin nykyinen vesipuhveli. Titanoboa oli puolivesieläin, joka saalistoi krokotiilien ja suurten kalojen kaltaisia uhreja trooppisissa jokiympäristöissä.

Titanoboan valtava koko kertoo myös paleoseenin ilmastosta. Vaihtolämpöiset eläimet kuten käärmeet tarvitsevat lämmintä ympäristöä kasvaakseen suuriksi, ja Titanoboan koon perusteella tutkijat ovat laskeneet, että trooppinen keskilämpötila oli tuolloin noin 32–33 °C — useita asteita nykyistä kuumempi.

Gastornis (aiemmin tunnettu nimellä Diatryma) oli lähes kahden metrin korkuinen lentokyvytön lintu, joka eli Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sen valtava, voimakas nokka näytti pedon nokalta, ja pitkään oletettiin sen olleen huippupeto. Uudempi tutkimus on kuitenkin kyseenalaistanut tämän — Gastorniksen ruokavalio saattoi olla kasvisvoittoinen, ja se murskasi nokkallaan kovia pähkinöitä ja siemeniä dinosaurusten hadrosaurien tapaan.

Maailma muuttuu — kohti eoseenia

Paleoseenin kuluessa maapallo lämpeni tasaisesti. Trooppiset metsät levisivät yhä pohjoisemmaksi, ja jopa Huippuvuorten ja Antarktiksen alueilla kasvoi lehtipuumetsiä. Merivirtaukset muuttuivat mantereiden liikkuessa, ja valtameriin syntyi uusia merireittejä, jotka muuttivat globaalia ilmastoa.

Nisäkkäiden evoluutio kiihtyi koko paleoseenin ajan. Ensimmäiset jyrsijät ilmestyivät, samoin varhaiset sorkka- ja kavioeläinten esi-isät. Merissä varhaiset valaiden esi-isät — pienet, maalla elävät sorkkaeläimet — alkoivat siirtyä vesielämään. Tämä hämmästyttävä siirtymä maalta mereen jatkuisi eoseenissa ja tuottaisi lopulta maapallon historian suurimmat eläimet.

Paleoseeni päättyi noin 56 miljoonaa vuotta sitten dramaattiseen ilmastotapahtumaan: PETM eli paleoeseni–eoseenilämpömaksimi. Maapallon lämpötila nousi 5–8 astetta vain 20 000 vuodessa — geologisesti silmänräpäys. Syyksi epäillään valtavaa metaanin vapautumista merenpohjasta. PETM muutti ekosysteemejä maailmanlaajuisesti ja käynnisti eoseenin — maapallon historian lämpimimmän aikakauden.