Eoseeni

Kasvihuonemaailma — maapallon kuumin aika

Eoseeni alkoi dramaattisella PETM-lämpöhuipulla (paleoseeni–eoseenilämpömaksimi) noin 56 miljoonaa vuotta sitten. Maapallon lämpötila nousi 5–8 astetta vain 20 000 vuodessa — todennäköisesti merenpohjasta vapautuneen metaanin voimistaman kasvihuoneilmiön seurauksena. Tämä johti eoseenin varhaiseen ilmastohuippuun, jolloin maapallo oli lämpimämpi kuin kertaakaan 50 miljoonaan vuoteen.

Eoseenin maailma oli vihreä ja trooppinen lähes kaikkialla. Napajäätiköitä ei ollut lainkaan. Jopa Antarktiksen ja Huippuvuorten alueilla kasvoi tiheitä lehtipuumetsiä, ja krokotiilien sukulaisia eli napa-alueilla. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä oli noin 2–4 kertaa nykyistä korkeampi, ja maapallon keskilämpötila oli 10–15 astetta nykyistä korkeampi.

Mantereet liikkuivat kohti nykyisiä paikkojaan. Eoseenin merkittävin mannerliike oli Intian törmäys Aasiaan noin 50 miljoonaa vuotta sitten. Törmäys synnytti Himalajan vuoriston, joka kohoaa yhä tänään — noin 5 millimetriä vuodessa. Australia alkoi erkaantua Antarktikasta, mikä tulisi myöhemmin mullistamaan maailman ilmaston.

Maalta mereen — valaiden hämmästyttävä evoluutio

Eoseenin hämmästyttävin evoluutiotarina on valaiden kehittyminen maaeläimistä merten hallitsijoiksi. Se on yksi parhaiten dokumentoiduista evoluutiolinjoista koko fossiilihistoriassa — lähes jokainen välivaihe tunnetaan.

Kaikki alkoi pienestä, susimaista maaeläimestä. Pakicetus, noin 53 miljoonaa vuotta sitten elänyt sorkkaeläin, oli koiran kokoinen peto, joka saalistaa kalojen ja pienten eläinten kaltaisia uhreja jokivarsilla. Sillä ei ollut mitään ilmeistä yhteyttä valaisiin — paitsi korvaluun rakenne, joka oli identtinen nykyisten valaiden kanssa.

Ambulocetus — kirjaimellisesti "kävelevä valas" — eli noin 49 miljoonaa vuotta sitten. Se oli noin 3 metriä pitkä ja eli krokotiilin tavoin vedessä ja maalla. Se ui unduloimalla selkäänsä ylös ja alas, aivan kuten nykyiset valaat tekevät — ei sivuttain kuten kalat.

Basilosaurus oli eoseenin merien jättiläinen — jopa 18 metriä pitkä, täysin vesieläin, jolla oli pienet, käyttökelvottomat takajalat todisteena maaelämästä. Nimestään huolimatta Basilosaurus ei ollut lisko vaan valas. Se eli noin 41–34 miljoonaa vuotta sitten ja oli aikakautensa merien huippupeto. Sen pitkä, käärmeemäinen vartalo poikkesi nykyisten valaiden muodosta, mutta se oli kiistattomasti niiden sukulainen.

Tämä siirtymä maalta mereen kesti vain noin 15 miljoonaa vuotta — evoluution mittakaavassa hämmästyttävän nopeaa. Se osoittaa, kuinka voimakkaasti luonnonvalinta voi muokata eliöitä, kun uusia ekologisia lokeroita avautuu.

Pienet hevoset ja kukoistavat kädelliset

Eoseenin metsissä juoksi eläin, jota ei kukaan tunnistaisi hevoseksi. Hyracotherium (myös nimellä Eohippus eli "aamunkoiton hevonen") oli koiran kokoinen, noin 60 senttimetriä pitkä ja painoi ehkä 25 kiloa. Sillä oli neljä varvasta etujaloissa ja kolme takajaloissa — kaukana nykyisen hevosen yhdestä kaviosta. Se eli tiheissä metsissä ja söi lehtiä ja hedelmiä, ei ruohoa.

Hevosen evoluutio Hyracotheruimista nykyiseen muotoon on paleontologian klassisin esimerkki asteittaisesta evoluutiosta. Se sisälsi varpaiden vähenemisen neljästä yhteen, hampaiston muutoksen lehtien syönnistä ruohon jauhamiseen ja koon kasvun koirasta hevoseksi — mutta näihin muutoksiin meni vielä yli 50 miljoonaa vuotta.

Kädelliset kukoistivat eoseenin trooppisissa metsissä. Darwinius masillae, liikanäimeltään "Ida", on yksi tunnetuimmista eoseenin kädellisfossiileista. Se löydettiin Saksan Messelin kuuluisasta öljyliuskepaikasta hämmästyttävän täydellisesti säilyneenä — jopa ruoansulatuskanavan viimeinen ateria oli tunnistettavissa. Ida eli noin 47 miljoonaa vuotta sitten ja muistuttaa nykyisiä makeja — suuria silmiä, tarttuvia käsiä ja pitkää häntää.

Eoseenissa ilmestyivät myös ensimmäiset lepakot. Onychonycteris, noin 52 miljoonaa vuotta sitten elänyt varhainen lepakko, osasi jo lentää mutta ei vielä käyttänyt kaikuluotausta — todiste siitä, että lento kehittyi ennen kaikuluotausta eikä toisinpäin.

Viilenemisen alku — kohti uutta maailmaa

Eoseenin loppupuolella, noin 40–34 miljoonaa vuotta sitten, maapallon ilmasto alkoi muuttua perusteellisesti. Australia irtautui lopullisesti Antarktikasta, ja niiden väliin avautui meriväylä. Tämä mahdollisti Antarktiksen ympärikulkuvirran (Antarctic Circumpolar Current) syntymisen — merivirtauksen, joka eristää Antarktiksen lämpimistä trooppisista vesistä.

Seuraukset olivat dramaattiset. Antarktis alkoi jäähtyä ja lopulta jäätyä ensimmäistä kertaa sitten dinosaurusten ajan. Jäätiköt alkoivat muodostua mantereen vuoristoalueille. Globaali ilmasto viileni, ja trooppiset metsät vetäytyivät kohti päiväntasaajaa. Tämä viileneminen kiihtyi eoseenin lopussa tapahtumassa, jota kutsutaan Grande Coupureksi — "suureksi katkokseksi".

Grande Coupure noin 34 miljoonaa vuotta sitten oli merkittävä eläimistön vaihtuminen erityisesti Euroopassa. Monet eoseenin tyypilliset nisäkäslajit katosivat, ja niiden tilalle tulivat Aasiasta levinneet uudet ryhmät. Euroopan eläimistö muuttui perusteellisesti muutamassa sadassa tuhannessa vuodessa. Samalla alkoi siirtymä kohti oligoseenin avoimempaa, viileämpää maailmaa.

Eoseeni oli viimeinen aika, jolloin maapallo oli kauttaaltaan trooppinen. Sen jälkeen ilmasto on viilennyt asteittain — trendi, joka jatkuu yhä ja joka lopulta johti jääkausiin ja nykyiseen ilmastoon.