Löytöalueet · Australia ja Antarktis

James Ross Island

Antarktiksen ensimmäinen dinosaurus

Antarktiksen niemimaan myöhäisliitukautinen löytöpaikka, jolta löytyi Antarctopelta — kaikkien aikojen ensimmäinen antarktinen dinosaurus.

James Ross Island — panssaroitu Antarctopelta myöhäisliitukauden metsässä Antarktiksella

James Ross Island on Antarktiksen merkittävä löytöpaikka — saari, jolta löydettiin Antarctopelta, kaikkien aikojen ensimmäinen Antarktiksesta tavattu dinosaurus.

Ensimmäinen dinosaurus jäämantereelta

Antarktiksen niemimaan tuntumassa sijaitsee saari, jolla on erityinen paikka dinosaurustieteen historiassa — James Ross Island. Juuri täältä löydettiin ensimmäinen koskaan Antarktiksesta tavattu dinosaurus.

Saaren dinosaurusfossiilit ovat peräisin myöhäiseltä liitukaudelta, noin 70 miljoonan vuoden takaa. Tuolloin Antarktis ei ollut jään peittämä autiomaa vaan metsäinen, viileän lauhkea manner.

Kuuluisin löytö on Antarctopelta — panssaroitu kasvinsyöjädinosaurus, jonka selkää ja kylkiä suojasi luinen haarniska. Se oli ensimmäinen dinosaurus, joka koskaan löydettiin Antarktikselta.

Löytöpaikan dinosaurukset elivät aikana, jolloin Antarktiksen niemimaa oli yhä kiinni Etelä-Amerikassa. Eläimet pystyivät liikkumaan mantereiden välillä, eikä Antarktis ollut eristynyt jään saari.

Saaren merkitys on suuri. Se yhdessä Antarktiksen toisen dinosauruskohteen kanssa kertoo lähes kaiken, mitä mantereen dinosauruksista tiedetään.

Myöhäisliitukausi oli dinosaurusten tarinan loppuvaihetta. Se oli aikaa juuri ennen suurta joukkotuhoa, joka lopulta hävitti suuret dinosaurukset. Tältä ajalta tunnetaan paljon fossiileja monelta mantereelta — mutta Antarktiksen osalta tieto on yhä niukkaa, mikä tekee saaren löydöistä erityisen arvokkaita.

Antarktiksen kivet ovat tutkimukselle vaativia. Suurin osa mantereesta on jään peitossa, ja paljaita, fossiilipitoisia kerroksia on vain harvoissa paikoissa. Niemimaan saaret, kuten tämä, kuuluvat näihin harvoihin kohteisiin.

James Ross Island on tässä suhteessa onnekas. Saaren rannoilla ja rinteillä on laajoja jäästä paljaita alueita, joiden kivikerroksiin pääsee käsiksi. Juuri tämä on tehnyt siitä yhden Antarktiksen tärkeimmistä paikoista etsiä menneen elämän jälkiä.

Vuosikymmenen kaivaus

Antarktiksen ensimmäinen dinosaurus löytyi vuonna 1986. Argentiinalaiset geologit tutkivat saaren kivikerroksia, kun he törmäsivät panssaroidun dinosauruksen jäänteisiin.

Löytö oli mullistava. Siihen asti dinosauruksia ei ollut tavattu Antarktiksesta lainkaan — manner oli ainoa, jolta niitä ei tunnettu.

Ennen tätä löytöä Antarktiksen rooli dinosaurusten maailmassa oli arvoitus. Tutkijat olettivat, että dinosaurukset olivat eläneet myös siellä, koska manner oli ollut osa Gondwanaa — mutta varmaa todistetta ei ollut. Vasta panssaroidun dinosauruksen jäänteet vahvistivat asian.

Löytö herätti laajaa huomiota. Se täydensi maailmankarttaa, jossa dinosauruksia oli jo löydetty kaikilta muilta mantereilta. Antarktis oli viimeinen pala — ja sen myötä kävi selväksi, että dinosaurukset olivat todella valloittaneet koko maapallon.

"Antarctopelta on ensimmäinen koskaan Antarktiksesta löydetty dinosaurus — todiste siitä, että nämä eläimet asuttivat jokaisen mantereen."

Itse kaivaminen kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen. Antarktiksen ankarat olot, jäätynyt maa ja säät keskeyttivät työn yhä uudelleen, joten luut saatiin esiin vain pala kerrallaan usean kesän aikana.

Vaikka dinosaurus löydettiin jo 1986, sille annettiin tieteellinen nimi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Lopulta laji sai nimekseen Antarctopelta — nimi viittaa sekä mantereeseen että eläimen haarniskaan.

Kiinnostava yksityiskohta on, että vaikka Antarctopelta löydettiin ensimmäisenä, se ei ollut ensimmäinen nimetty antarktinen dinosaurus. Tämän kunnian sai toinen laji, joka kuvattiin tieteelle nopeammin. Antarctopelta on siis ensimmäinen löydetty mutta toinen nimetty — esimerkki siitä, kuinka kauan fossiilin tutkiminen voi kestää.

James Ross Islandin löydöt

Saaren ja sen lähialueiden kivistä on löydetty useita dinosauruslajeja sekä runsaasti muiden eläinten jäänteitä.

Antarctopelta	Panssaroitu, nelijalkainen kasvinsyöjä. Antarktiksen ensimmäinen löydetty dinosaurus ja toistaiseksi sen ainoa tunnettu panssaridinosaurus.
Morrosaurus	Pienikokoinen, kaksijalkainen kasvinsyöjädinosaurus, joka nimettiin saaren löytöpaikan mukaan.
Trinisaura	Toinen pienehkö kasvinsyöjä — todiste siitä, että saarella eli useampia dinosauruslajeja.
Merten matelijat	Alueelta tunnetaan myös runsaasti meressä eläneitä matelijoita, kuten mosasauruksia ja plesiosauruksia.
Panssaridinosaurusten suku	Antarctopelta kuuluu eteläisten panssaridinosaurusten ryhmään yhdessä Etelä-Amerikan ja Australian sukulaislajien kanssa.

Yhdessä löydöt kertovat, että saaren alue oli myöhäisliitukaudella elävä eliöyhteisö — sekä maalla että lähistön merissä riitti elämää.

Erityisen runsaita ovat merten eläinten fossiilit. Saaren kivet kerrostuivat aikoinaan merenpohjaan, joten niihin on säilynyt paljon meressä eläneitä matelijoita ja muita eliöitä. Dinosaurusten luut ovat tässä joukossa harvinaisempia mutta sitäkin arvokkaampia löytöjä.

Dinosauruslajien lisäksi alueelta tunnetaan myös muinaisia lintuja sekä lentäviä matelijoita. Yhdessä nämä löydöt piirtävät kuvan kokonaisesta myöhäisliitukautisesta eliöyhteisöstä, jossa elämää oli niin maalla, ilmassa kuin meressäkin.

Maa ja meri samassa maailmassa

James Ross Islandin eläinyhteisö jakautui kahtia maan ja meren välille. Maalla eli rauhallinen kasvinsyöjäseura: panssaroitu Antarctopelta sekä pienet ornitopodit Morrosaurus ja Trinisaura. Suuria maapetoja ei toistaiseksi tunneta — ainoa alueelta löydetty saalistaja on pieni dromaeosauridi eli "raptori", joten maan ravintoketjun huippu on yhä arvoitus.

Meressä tilanne oli toinen. Saaren rannikkovesissä uivat ajan pelätyimmät pedot: mosasaurukset, kuten James Rossilta tunnettu Taniwhasaurus antarcticus ja lähisaarilta jopa kymmenmetrinen Kaikaifilu, sekä runsaat plesiosaurukset kuten Aristonectes. Juuri meri oli tämän napaseudun varsinainen saalistajien valtakunta.

Tämä kahtiajako näkyy myös fossiileissa: valtaosa saaren luista on merieläimiä, ja jopa maalla elänyt Antarctopelta päätyi merikerrostumaan, kun sen ruumis ajautui rannalta ulapalle. Merten pedoista kerrotaan tarkemmin merihirviöiden omassa osiossa.

Metsiä napaseudun rannalla

James Ross Islandin fossiilit syntyivät myöhäisliitukautiseen rannikkoympäristöön. Saaren kivet kerrostuivat matalaan mereen, jonka rannoilla levittäytyivät tiheät metsät.

Myöhäisliitukaudella James Ross Islandin seutu oli jäätön ja metsäinen napaseutu.

Antarctopelta löydettiin merikerrostumista, vaikka se oli maaeläin. Selitys on yksinkertainen: dinosauruksen ruumis on todennäköisesti ajautunut kuoleman jälkeen mereen, jossa se vähitellen hautautui pohjan lietteeseen.

Tällainen tapahtumaketju ei ole harvinainen. Myös muualta maailmasta tunnetaan panssaridinosauruksia, jotka on löydetty merikerrostumista. Raskaan, haarniskoidun eläimen ruumis saattoi ajelehtia rannikolta merelle ennen vajoamistaan — ja päätyä lopulta fossiiliksi merenpohjan sedimenttiin.

Antarctopeltan luut olivat pitkän merimatkan ja vuosimiljoonien jäljiltä kuluneita ja rikkonaisia. Tämä on tehnyt lajin tutkimisesta haastavaa, sillä luita on säilynyt vain osa. Silti jäänteet riittivät osoittamaan, että kyseessä oli kokonaan uusi panssaridinosaurus.

Tutkimusta tukee se, että saaren kivikerroksia tunnetaan jo melko hyvin. Geologit ovat kartoittaneet aluetta vuosikymmenten ajan, joten uusien löytöjen ikä ja ympäristö pystytään määrittämään tarkasti. Tämä tekee James Ross Islandista vakaan perustan, jolle Antarktiksen dinosaurustutkimusta voidaan rakentaa.

Jäätön, metsäinen Antarktis

Myöhäisliitukaudella Antarktis oli aivan toisenlainen kuin nykyään. Vaikka manner sijaitsi jo lähellä etelänapaa, maapallon ilmasto oli huomattavasti lämpimämpi, eikä pysyvää jäätä ollut. Antarktiksen niemimaata peittivät tiheät havumetsät, ja seassa kasvoi myös muita ikivihreitä kasveja. Ilmasto oli viileän lauhkea — ei trooppinen — ja napaseudun erikoisuutena oli valon rytmi: kuukausien pimeä talvi ja vaalea kesä. Tärkeää oli myös, että Antarktiksen niemimaa oli yhä kiinni Etelä-Amerikassa. Tämä yhteys tarkoitti, että dinosaurukset ja muut eläimet saattoivat liikkua mantereelta toiselle. Antarktis ei siis ollut eristynyt maailma vaan osa suurempaa eteläistä kokonaisuutta, jonka eläimistö muistutti naapurimantereiden lajistoa.

Tutkimus jatkuu yhä

James Ross Island ja sen lähisaaret ovat edelleen tärkeitä tutkimuskohteita. Antarktiksen oloissa työ on hidasta, mutta jokainen retkikunta voi tuoda esiin uusia löytöjä.

Antarctopeltan tarkka sukulaisuus on selvinnyt vasta viime vuosina. Pitkään panssaridinosaurus oli vaikea sijoittaa sukupuuhun, koska sen luita tunnettiin vain vähän. Vasta kun Etelä-Amerikasta ja Australiasta löytyi sukulaislajeja, sen paikka alkoi hahmottua.

Nykytutkimus pitää Antarctopeltaa osana eteläistä panssaridinosaurusten ryhmää. Tämä ryhmä eli vain Gondwanan eteläisillä mantereilla, ja sen jäsenet — Antarktiksesta, Etelä-Amerikasta ja Australiasta — kertovat, miten dinosaurukset kehittyivät omaan suuntaansa eteläisellä pallonpuoliskolla.

James Ross Islandin perintö

James Ross Island on jäänyt dinosaurustieteen historiaan saarena, jolta Antarktiksen ensimmäinen dinosaurus löytyi. Antarctopelta on yksi maailman kuuluisimmista antarktisista fossiileista.

Kohteen suurin merkitys on siinä, että se täydensi dinosaurusten kartan. Antarctopeltan löytö osoitti, että dinosaurukset asuttivat todella jokaista mannerta — myös sitä, joka nykyään on jään peittämä.

Miksi James Ross Island on tärkeä?

James Ross Islandin arvo on poikkeuksellinen. Se on toinen Antarktiksen kahdesta merkittävästä dinosauruskohteesta ja tärkein lähde myöhäisliitukautisista antarktisista dinosauruksista. Kun Mt Kirkpatrick kertoo varhaisesta jurakaudesta, James Ross Island valaisee dinosaurusten aikakauden loppuvaihetta. Saaren löydöt ovat myös avainasemassa, kun tutkitaan, miten eteläisten mantereiden eläimistöt olivat sukua toisilleen. Antarctopelta yhdistää Antarktiksen, Etelä-Amerikan ja Australian dinosaurukset samaksi tarinaksi. Ennen kaikkea saari muistuttaa, että dinosaurukset olivat todella maailmanlaajuisia eläimiä — eikä yksikään manner jäänyt niiden ulottumattomiin.