Dinosaurukset

Mitä dinosaurukset ovat?

Dinosaurukset ovat joukko matelijoita, jotka hallitsivat maapalloa yli 170 miljoonaa vuotta — triaskaudelta (noin 230 miljoonaa vuotta sitten) liitukauden loppuun (66 miljoonaa vuotta sitten). Ne olivat maapallon historian menestyksekkäin maaeläinryhmä.

Dinosaurukset kehittyivät pienistä, ketteristä kaksijalkaisista matelijoista satoiksi eri lajeiksi: pienten kanan kokoisten petojen ja jättimäisten, yli 70 tonnia painavien sauropodien välillä oli valtava kirjo muotoja, kokoja ja elintapoja. Dinosauruksia tunnetaan tällä hetkellä yli tuhat lajia, ja uusia dinosauruslajeja nimetään noin viisikymmentä vuodessa.

Miten dinosaurukset eroavat muista matelijoista?

Dinosauruksen erottaa muista matelijoista yksi ratkaiseva ominaisuus: pystysuorat jalat. Krokotiileilla ja liskoilla jalat levittäytyvät sivuille, mutta dinosauruksilla ne asettuvat suoraan vartalon alle — kuten hevosella tai ihmisellä. Tämä mahdollisti tehokkaamman liikkumisen, suuremman koon ja paremman kestävyyden.

Miten dinosaurukset jaetaan ryhmiin?

Dinosaurukset jaetaan kahteen suureen lahkoon: liskonlantioisiin (Saurischia), joihin kuuluvat teropodit ja sauropodit, ja linnunlantioisiin (Ornithischia), joihin kuuluvat panssaridinot, sarvidinot ja ankannokkaiset. Paradoksaalisesti linnut eivät polveudu linnunlantioisista vaan liskonlantioisista teropodeista.

Mistä sana dinosaurus tulee?

Suomen kielessä sana dinosaurus taipuu monella tapaa: yksi dinosaurus, monta dinosaurusta, useita dinosauruksia, dinosaurukset, dinosaurusten, dinosauruksissa. Monikkomuoto dinosauruksia on yleisin osittaisrakenteissa (kuten "useita dinosauruksia löydettiin"), kun taas dinosaurukset on perusmonikko. Tieteellisesti oikea muoto on aina dinosaurus, lyhennettynä myös dino.

Sana tulee kreikan sanoista deinos (kauhea, mahtava) ja sauros (lisko), joten kirjaimellinen käännös olisi "kauhea lisko". Termin loi 1842 brittiläinen anatomi Richard Owen, kun hän ryhmitteli yhteen siihen mennessä löydetyt matelijoiden fossiilit yhdeksi tieteelliseksi ryhmäksi — ja samalla syntyi koko paleontologian tieteenala.

Hämmästyttävä monimuotoisuus — ja elossa yhä

Dinosaurusten monimuotoisuus oli hämmästyttävä. Pienimmät dinosaurukset olivat tikun kokoisia hyönteissyöjiä, suurimmat yli 35 metriä pitkiä ja 70 tonnia painavia jättiläisiä. Osa dinosauruksista oli kasvinsyöjiä, osa saalistajia, osa kaikkiruokaisia.

Jotkut elivät laumoissa, toiset yksin. Jotkut olivat nopeita kaksijalkaisia juoksijoita, toiset hitaita nelijalkaisia tankkeja. Höyhenpeitteiset pienet teropodit elivät rinnakkain panssaroitujen ankylosaurien ja sarvipäisten ceratopsien kanssa. Tätä monimuotoisuutta ei ollut missään muussa matelijaryhmässä — eikä ole sen jälkeenkään.

Dinosaurukset elävät yhä — linnut

Dinosaurukset eivät ole sukupuuttoon kuolleita. Yksi dinosaurusten haara — teropodit — kehitti höyheniä ja oppi lentämään, ja niistä polveutuvat nykyiset linnut. Tänään maapallolla elää noin 11 000 lintulajia, jotka ovat kaikki dinosauruksia. Kun puhumme "dinosaurusten sukupuutosta", tarkoitamme oikeastaan ei-lintudinosaurusten katoamista Chicxulub-asteroidin iskun jälkeen 66 miljoonaa vuotta sitten.

Dinosaurusten historia — esihistoriasta nisäkkäiden nousuun

Dinosaurusten tarina ei alkanut tyhjästä. Ennen ensimmäistä dinosaurusta maapallo kävi läpi neljä miljardia vuotta mullistuksia — tulivuorenpurkauksia, jääkausia ja joukkosukupuuttoja. Kambrikauden räjähdyksestä lähtien elämä kehittyi merestä maalle ordoviikilla, siluurilla ja devonilla, hapen kulta-aika karbonissa kasvatti hyönteiset jättiläisiksi, ja Pangea-supermantereen muodostuminen huipentui permikauden Suureen kuolemaan.

Sen jälkeen dinosaurukset hallitsivat maapalloa kolmen geologisen kauden ajan: triaskaudella ne syntyivät pieninä sivustaseuraajina, jurakaudella ne kasvoivat jättiläisiksi ja liitukaudella ne saavuttivat monimuotoisuutensa huipun — kunnes yksi asteroidi päätti kaiken. Niiden katoamisen jälkeen nisäkkäät täyttivät tyhjät ekologiset lokerot hämmästyttävän nopeasti. DinojenMaailma kattaa koko kaaren viidessätoista aikakausisivussa.

Prekambri — 4,6 mrd – 538,8 milj. vsaMaapallon synty, ensimmäinen elämä, happikatastrofi ja Lumipallomaa. Neljä miljardia vuotta ennen dinosauruksia.

Kambrikausi — 538,8–485 mvsElämän räjähdys. Anomalocaris, trilobitit ja ensimmäiset selkärankaiset. Lähes kaikki eläinkunnat syntyivät 20 miljoonassa vuodessa.

Ordoviikki — 485–443 mvsCameroceras hallitsi meriä 6-metrisenä kotilojättiläisenä. Ensimmäiset koralliriutat ja varhaiset kalat. 85 % lajeista katosi sukupuutossa.

Siluuri — 443–419 mvsMaavalloitus alkaa. Cooksonia oli ensimmäinen maakasvi, Pterygotus 2-metrinen merilukki. Caledoninen vuoristo kohosi — Lapin tunturit ovat sen rauniot.

Devoni — 419–359 mvsKalojen aikakausi. Dunkleosteus oli 6-metrinen panssarikala, Tiktaalik teki evoluution suurimman askeleen — kalat oppivat kävelemään.

Karbon — 359–299 mvsHapen kulta-aika (35 %). Meganeura-jättikorento siipivälinä 70 cm, Arthropleura 2,5 m tuhatjalkainen. Karbonin metsistä syntyi nykyinen kivihiili.

Permi — 299–252 mvsPangea muodostui ja Dimetrodon (synapsidi, ei dinosaurus) hallitsi maata. Permikausi päättyi Suureen kuolemaan: 96 % merieläimistä kuoli.

Triaskausi — 252–201 mvsEnsimmäiset dinosaurukset ilmestyvät Pangea-supermantereelle. Eoraptor, Herrerasaurus ja ensimmäiset nisäkkäät.

Jurakausi — 201–145 mvsJättiläisten aika. Brachiosaurus, Diplodocus, Allosaurus. Archaeopteryx ja ensimmäiset lentävät dinosaurukset.

Liitukausi — 145–66 mvsDinosaurusten viimeinen ja näyttävin luku. T. rex, Triceratops, Spinosaurus, kukkivat kasvit ja mosasaurit.

Dinosaurusten sukupuutto — 66 mvsChicxulub-asteroidi, ydintalvi ja 76 % lajeista katoaa. K-Pg-raja ja todisteet kivikerroksissa.

Dinosaurusten evoluutioMiten matelijoista tuli jättiläisiä ja jättiläisistä lintuja. Höyhenten vallankumous ja 11 000 lintulajia.

Paleoseeni — 66–56 mvsNisäkkäiden nousu. Titanoboa, Gastornis ja saniaisitiöpiikki. Dinosaurusten perilliset hallitsivat aluksi.

Eoseeni — 56–34 mvsMaapallon kuumin kausi. Valaiden evoluutio maalta mereen, koiran kokoiset hevoset ja kädelliset.

Oligoseeni — 34–23 mvsRuohotasankojen synty. Paraceratherium, Entelodon-"helvetinsika" ja ensimmäiset apinat.

Maapallon ilmasto kautta aikojen

Ilmasto on muovannut elämää maapallolla aivan yhtä paljon kuin evoluutio. Dinosaurusten aikana maailma oli pääosin kasvihuoneilmaston vallassa: napa-alueilla ei ollut jäätä, megamonsuunit ravisuttivat Pangeaa ja jopa polaarialueilla eli omia dinosauruslajejaan. Suomen oma tarina taas kertoo äärimmäisen pitkän kaaren — vanhimmasta kallioperästä aina viime jääkauteen ja nykypäivään asti. Nämä kaksi syväluotaavaa teemasivua avaavat ilmaston roolin maapallon ja Suomen historiassa.

Dinosaurusten ajan ilmasto — 252–66 mvsMesotsoinen kasvihuonemaailma: megamonsuunit, jäättömät navat, kuumat huippukaudet ja polaariset dinosaurukset.

Suomen ilmastohistoria — aikojen alusta nykypäiväänSuomen kallioperän synnystä jääkausiin ja nykypäivään. 12 fossiililöytöä, meteoriittikraaterit ja Itämeren vaiheet.

Kotimaan geologia — Suomen kallioperä ja jääkausien jäljet

Dinosaurusten tarina on maailmanlaajuinen, mutta sama syvä aika näkyy myös Suomen kallioperässä. Suomi seisoo Euroopan vanhimman kallioperän päällä: prekambriset peruskalliot, sammuneiden tulivuorten juuret, jättimäiset meteoriittikraaterit ja viimeisen jääkauden hiomat muodot kertovat miljardien vuosien geologisen tarinan. Alla kootusti kotimaan geologian kiinnostavimmat aiheet — jokaisesta löytyy oma syväluotaava artikkelinsa.

Dinosaurukset maailmalla — mantereittain

Dinosauruksia eli jokaisella mantereella. Kun Pangea-supermanner hajosi jurakaudella, jokainen manner kehitti omia ainutlaatuisia dinosauruslajejaan eristyksissä toisistaan. Eteläiset mantereet — Etelä-Amerikka, Afrikka, Australia ja Antarktis — muodostivat Gondwanan, ja niillä eli omia dinosaurusryhmiään, jotka erosivat selvästi pohjoisen mantereen Laurasiassa kehittyneistä lajeista.

Mistä dinosauruksia on löydetty?

Pangean hajoaminen alkoi noin 200 miljoonaa vuotta sitten ja jatkui koko jura- ja liitukauden. Aluksi supermanner repesi kahtia pohjoiseen Laurasiaan ja eteläiseen Gondwanaan.

Laurasiasta kehittyivät myöhemmin Pohjois-Amerikka, Eurooppa ja suurin osa Aasiasta. Gondwana puolestaan hajosi Etelä-Amerikaksi, Afrikaksi, Intiaksi, Australiaksi ja Antarktikseksi.

Tämä mantereiden ajelehtiminen vaikutti suuresti siihen, miten dinosauruksia kehittyi: titanosaurit hallitsivat Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa, kun taas tyrannosauridit ja hadrosauridit syntyivät Aasiassa ja levisivät Pohjois-Amerikkaan.

Australia ja Antarktis säilyttivät pisimpään yhteyden, ja niillä eli omia, muusta maailmasta poikkeavia dinosauruslajeja. Saaristossa elävillä dinosauruksilla on usein nähty kääpiöitymistä — saarille jääneet sukulaislajit pienenivät evoluution myötä, mikä näkyy esimerkiksi Romanian ja Saksan liitukauden dinosauruksissa.

Alla tiivistelmä jokaisesta maanosasta — mitä dinosauruksia sieltä on löytynyt, missä ne löydettiin, ketkä paleontologit niitä tutkivat ja mitkä niiden tunnetuimmat fossiilit ovat. Jokaisesta maanosasta löytyy myös erillinen, yksityiskohtaisempi sivu.

Yli 300 dinosauruslajia yhdeksässä kategoriassa

DinojenMaailma kattaa yli 300 dinosauruslajia lajikorttien ja artikkelien avulla. Jokainen lajikortti sisältää avainmitat, elinajan, löytöpaikan ja tieteelliset faktat.

Dinosauruslajit on ryhmitelty yhdeksään kategoriaan: lihansyöjät (teropodit kuten T. rex ja Velociraptor), pitkäkaulaiset (sauropodit kuten Diplodocus ja Argentinosaurus), panssaridinosaurukset (ankylosaurit ja stegosaurit), sarvidinosaurukset (ceratopsiaanit kuten Triceratops), ankannokkaiset (hadrosaurit kuten Parasaurolophus), paksupäiset (pachycephalosaurit), lentoliskot (pterosaurukset), merihirviöt (mosasaurit, plesiosaurit) ja varhaiset esi-isät (triaskauden ensimmäiset dinosaurukset ja niiden edeltäjät).

Tunnetuimpia dinosauruslajeja ovat Tyrannosaurus rex (historian tunnetuin peto, puruvoima 57 000 N), Triceratops (kolmisarvinen kasvinsyöjä, 6–12 tonnia), Velociraptor (höyhenpeitteinen pikkupeto, todellisuudessa kalkkunan kokoinen), Diplodocus (27 metriä pitkä sauropodi piiskahännällä), Stegosaurus (levyselkäinen jurakauden ikoni) ja Spinosaurus (historian suurin maapeto, 15–18 metriä pitkä puolivesieläin). Uusia dinosauruslajeja nimetään yhä noin 50 vuodessa — dinosaurusten tarina on kaukana valmiista.

Suurimmat, pienimmät ja oudoimmat dinosaurukset

Yksi yleisimmistä kysymyksistä dinosauruksia koskien on kokoluokka: mitkä olivat suurimpia, mitkä pienimpiä, mitkä oudoimman näköisiä?

Suurimmat dinosaurukset

Suurimmat koskaan eläneet dinosaurukset olivat sauropoduksia eli pitkäkaulaisia kasvinsyöjiä. Argentinosaurus huinculensis on arvioiden mukaan painanut 70–100 tonnia ja ollut 35–40 metriä pitkä. Patagotitan mayorum oli vain hieman pienempi, ja sen alkuperäinen luuranko Argentiinan Patagoniassa on yksi paleontologian merkittävimmistä löydöistä viimeisten vuosikymmenten aikana.

Muita jättiläisiä ovat Dreadnoughtus schrani, Puertasaurus reuili ja Mamenchisaurus sinocanadorum, jonka kaula oli yksi pisimmistä koskaan eläneistä — yli 15 metriä pitkä. Suurin lihansyöjä-dinosaurus oli puolestaan Spinosaurus aegyptiacus (15–18 m) tai Giganotosaurus carolinii (12–13 m), jotka molemmat olivat T. rexiä kookkaampia.

Pienimmät dinosaurukset

Pienimmät ei-lintudinosaurukset olivat varpusten kokoisia. Microraptor oli noin 80 cm pitkä, mutta painoi vain 1 kg. Anchiornis oli vielä pienempi, ja Parvicursor oli vain 30–40 cm pitkä — todennäköisesti pienin koskaan tunnettu ei-lintudinosaurus.

Jos linnut lasketaan dinosauruksiksi — ja tieteellisesti ne ovat dinosauruksia — pienin elossa oleva dinosaurus on Kuuban mehiläiskolibri (Mellisuga helenae), joka painaa vain 1,8 grammaa ja on 5 cm pitkä. Suurin elossa oleva dinosaurus puolestaan on noin 2,8-metrinen strutsi.

Oudoimman näköiset dinosaurukset

Oudoimpien näköisiä dinosauruksia olivat esimerkiksi Therizinosaurus metrin pituisine kynsineen, Carnotaurus sarvineen ja kummallisen lyhyine etujalkoineen, sekä Deinocheirus mirificus, jolla oli pelikaaninnokkainen suu, 2,5-metriset etujalkojen kynnet ja hevosen kokoinen ruumis.

Spinosauruksen selässä oli 2-metrinen "purje", jonka tarkoitus on yhä mysteeri — saalistusko, lämmönsäätelyko vai parittelumerkkikö? Stegosaurus kantoi selässään 17 kolmiomaista levyä, joiden todellinen toimintatarkoitus on yhä keskustelun aiheena tutkijoiden kesken. Parasaurolophus-hadrosauruksen päässä oli yli metrin pituinen ontto, taaksepäin kaartuva harja, joka toimi kuin matalaääninen torvi — paleontologit ovat rekonstruoineet sen alkuperäisen äänen tietokonemallinnuksen avulla.

Paleontologian historia — dinosauruksia tutkineet tutkijat

Dinosaurusten tutkimus on yksi 1800-luvulla syntyneistä tieteenaloista. Sana dinosauria ("kauheat liskot") syntyi Lontoossa 1842, kun anatomi Richard Owen tunnisti, että Iguanodon, Megalosaurus ja Hylaeosaurus muodostivat oman matelijaryhmänsä. Sitä ennen William Buckland oli kuvannut tieteellisesti ensimmäisen dinosauruksen — Megalosauruksen — 1824, ja Gideon Mantell oli tunnistanut Iguanodonin samana vuosikymmenenä.

Heidän rinnallaan työskenteli Lyme Regisin rannoilla Mary Anning, joka löysi nuorena tyttönä ensimmäisen täydellisen ichthyosauruksen luurangon (1811) ja ensimmäisen plesiosauruksen luurangon (1823). Anningin nimi jäi vuosikymmeniksi pimentoon naispuolisuutensa ja matalan yhteiskuntaluokkansa vuoksi, mutta nykyään hänet tunnustetaan paleontologian uranuurtajana.

Bone Wars ja löytöjen kulta-aika

Pohjois-Amerikassa 1800-luvun lopulla käytiin paleontologian kuuluisin kilpailu: Bone Wars eli "luusodat" Othniel Charles Marshin (Yale) ja Edward Drinker Copen (Philadelphia) välillä. He kuvasivat keskenään yli 130 uutta dinosauruslajia, mukaan lukien Apatosaurus, Allosaurus, Triceratops, Stegosaurus ja Diplodocus.

1900-luvun alussa Roy Chapman Andrews johti American Museum of Natural Historyn retkikuntia Mongolian Gobin aavikolle, ja löysi ensimmäiset varmuudella tunnistetut dinosauruksen munat sekä Velociraptorin, Oviraptorin ja Protoceratopsin. Andrews oli niin värikäs persoona, että hänen sanotaan inspiroineen Indiana Jonesin hahmon.

Saksalainen Werner Janensch johti 1909–1912 Tendaguru-retkikuntaa Saksan Itä-Afrikan siirtomaassa (nyk. Tansania) ja toi Berliinin Museum für Naturkundeen jurakauden jättisauropodien luurankoja — mukaan lukien Giraffatitanin, joka seisoo yhä museossa 13 metriä korkeana. Egyptiläinen Ernst Stromer kuvasi Spinosauruksen 1915, mutta hänen elämäntyönsä tuhoutui suurelta osin Münchenin pommituksissa toisessa maailmansodassa.

Modernit tutkijat ja menetelmät

Modernin paleontologian uudistajat ovat 1970-luvulta lähtien olleet amerikkalaiset Jack Horner (Maiasauran ja sosiaalisen dinosauruskäsityksen löytäjä, Jurassic Parkin tieteellinen konsultti) ja Paul Sereno (Saharan dinosauruslöytöjen uranuurtaja). Kiinassa Xu Xing on kuvannut yli 80 uutta dinosauruslajia ja johti höyhenpeitteisten dinosaurusten tutkimuksen vallankumousta. Etelä-Amerikassa José F. Bonaparte ja hänen oppilaansa Rodolfo Coria ovat kuvanneet useimmat patagonialaiset titanosaurit, mukaan lukien Argentinosauruksen ja Giganotosauruksen.

DinojenMaailman Paleontologian historia -osiossa esitellään yli kolmekymmentä dinosauruksia tutkinutta paleontologia — heidän elämäkertansa, löytönsä ja vaikutuksensa tieteenalaan. Tutkijat kattavat sekä 1800-luvun pioneerit että nykypäivän huipputeoreetikot.

Kuinka dinosauruksia tutkitaan nykyään?

Modernin paleontologian menetelmät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana. Aiemmin paleontologi kaivoi luun, mittasi sen ja kuvasi sen sanallisesti. Nykyään dinosauruksia tutkitaan CT-skannereilla, jotka paljastavat luun sisäisen rakenteen rikkomatta fossiilia, massaspektrometrialla, joka tunnistaa fossiilin alkuperäisiä proteiineja, melanosomien mikroskooppisten muotojen avulla, jotka kertovat dinosaurusten alkuperäiset värit, sekä fylogeneettisellä analyysillä, joka käyttää tietokoneita lajien sukulaisuussuhteiden määrittämiseksi.

Tämän vuoksi viimeisten 25 vuoden aikana kuva dinosauruksista on muuttunut perusteellisesti: harmaista, lihaksenpaksuista jättiläisistä on tullut värikkäitä, höyhenpeitteisiä, sosiaalisia ja yllättävän älykkäitä eläimiä. Dinosaurusten tutkimus on yhä yksi tieteen vilkkaimmista aloista, ja uusia mullistuksia on luvassa joka vuosi.

Tunnetuimmat fossiilit — maailman merkittävimmät dinosauruslöydöt

Dinosaurusten tutkimuksen kannalta yksittäiset fossiilit ovat usein yhtä tärkeitä kuin kokonaiset lajit. Tietyt löydöt ovat muuttaneet käsityksemme dinosauruksista perustavalla tavalla — joko siksi että ne ovat poikkeuksellisen täydellisiä, koska niillä on tieteellinen merkitys, tai koska ne kuuluvat paleontologian kulttuurihistoriaan. DinojenMaailman Tunnetuimmat fossiilit -osio esittelee yli kolmekymmentä yksittäistä dinosaurusfossiilia, joista jokainen ansaitsee oman tarinansa.

Kuuluisat T. rex- ja sauropodiluurangot

Tyrannosaurus rex -yksilöistä tunnetuin on Sue — Field Museumissa Chicagossa esillä oleva ~90-prosenttisesti täydellinen luuranko, joka myytiin Sotheby'sin huutokaupassa 1997 hintaan 8,36 miljoonaa dollaria. Scotty Royal Saskatchewan Museumissa puolestaan on yksi maailman vanhimmista ja raskaimmista T. rex -yksilöistä. Stan myytiin 2020 Christie'sin huutokaupassa ennätyshintaan 31,8 miljoonaa dollaria ja päätyi Abu Dhabin uuteen luonnonhistorialliseen museoon.

Tunnetuimpia sauropodifossiileja ovat Patagotitan mayorumin alkuperäinen luuranko Argentiinan MEF Trelewissä, Argentinosaurus huinculensiksen tyyppinäyte Plaza Huinculissa ja Diplodocus carnegii, jonka kipsivaloksia Andrew Carnegie lähetti lahjana useisiin Euroopan luonnontieteellisiin museoihin (mm. Lontoon "Dippy" ja Berliinin näyttely).

Maailmankuulut yksittäiset löydöt

Mary Anningin löytöjä Lyme Regisistä ovat ensimmäinen täydellinen ichthyosauruksen luuranko (1811) ja ensimmäinen plesiosauruksen luuranko (1823) — molemmat nyt Lontoon Natural History Museumissa. Archaeopteryx-yksilöistä tunnetaan vain noin kymmenen, ja niistä kuuluisin on Berliinin Archaeopteryx Saksan Museum für Naturkundessa. Sophie Stegosaurus Lontoossa on maailman täydellisin Stegosaurus-luuranko.

Aasiasta tulleet maailmankuulut fossiilit ovat taistelevat dinosaurukset (Velociraptor ja Protoceratops kuolivat taistelussa hiekkamyrskyyn) ja Big Mama Citipati (oviraptoridi joka hautautui pesänsä päälle). Liaoningin Mikroraptor-fossiili paljasti sateenkaarihohtoiset höyhenet 2012 — ensimmäinen kerta kun dinosauruksen alkuperäinen väritys voitiin todentaa. Lopulta dinosaurusten muumiot kuten Dakota Edmontosaurus Pohjois-Dakotassa ja Leonardo Brachylophosaurus Houstonissa antavat meille kuvan myös dinosaurusten ihosta ja pehmytkudoksista.

Miten fossiili syntyy?

Dinosaurusten fossiloituminen on harvinaista. Suurin osa kuolleista dinosauruksista hajosi jälkiä jättämättä — ne syötiin, ne lahosivat, niiden luut tuhoutuivat sään vaikutuksesta. Fossiloituminen vaatii erityisolosuhteet: eläimen on hautauduttava nopeasti sedimenttiin (yleensä veden alle tai hiekkamyrskyssä), sedimentin on suojeltava sitä lahottavilta bakteereilta, ja miljoonien vuosien aikana kalsiumfosfaatti tai piioksidi korvaa alkuperäisen luun mineraalin.

Tämän vuoksi parhaat dinosaurusfossiilit löytyvät tietyiltä erityisalueilta: Hell Creek ja Morrison Yhdysvalloissa, Liaoning Kiinassa, Patagonia Argentiinassa ja Solnhofen Saksassa. Joka kerta kun fossiili löytyy, se on miljoonien vuosien kuoleman, hautautumisen ja mineraalikorvautumisen tarkka kuvajainen — pieni ihme, jonka avulla voimme tutkia dinosauruksia jotka eivät enää koskaan kävele maapallolla.

Dino-Oppaat ja Dino-Magazine — syväluotaava sisältö

Dino-Oppaat vastaavat kysymyksiin, joita kävijät useimmin esittävät: mikä oli suurin dinosaurus, mikä nopein, mikä vaarallisin? Oppaat ovat pitkiä, kattavia artikkeleita, jotka käsittelevät dinosauruksia teemoittain ja vertailevat lajeja keskenään tieteellisten lähteiden pohjalta. Oppaista löydät muun muassa suurimmat dinosaurukset kautta aikojen, nopeimmat ja vaarallisimmat pedot, älykkäimmät dinosaurukset ja niiden aivokoko, höyhenpeitteisyyden vallankumouksen ja dinosaurusten ja lintujen yhteyden.

Dino-Magazine on DinojenMaailman premium-julkaisu — aikakauslehtisarja, joka kertoo dinosaurusten ja maapallon tarinaa kuin laadukas tietokirja. Jokainen numero keskittyy yhteen aikakauteen tai teemaan ja yhdistää syvällisen tieteellisen sisällön taiteellisiin rekonstruktioihin, infografiikkoihin ja tarinankerrontaan.

Dino-OppaatSyväluotaavia artikkeleita: suurimmat, nopeimmat, vaarallisimmat ja älykkäimmät dinosaurukset, evoluution käännekohdat ja paljon muuta.

Dino-MagazinePremium-aikakauslehti, joka kertoo dinosaurusten ja maapallon tarinaa numero kerrallaan.