Lyme Regis

Merimatelijoiden löytöjen kotikaupunki

Etelä-Englannin Dorsetissa, Jurassic Coastin rannikolla, sijaitsee pieni kaupunki nimeltä Lyme Regis. Tämä vaatimaton merenrantakaupunki on yksi paleontologian historian kuuluisimmista paikoista.

Kaupungin maine perustuu erääseen ihmiseen: fossiilinkerääjä Mary Anningiin, joka eli ja työskenteli kaupungissa 1800-luvun alkupuolella. Hänen löytönsä mullistivat tieteen aikana, jolloin paleontologia oli vasta syntymässä.

Kaupungin rannikon kalliot ovat peräisin varhaiselta jurakaudelta, noin 199–195 miljoonan vuoden takaa. Tuolloin alue oli lämpimän, matalan meren peitossa — meren, jota kansoittivat suuret merimatelijat, kalat ja lukemattomat ammoniitit.

Juuri näiden merimatelijoiden fossiilit tekivät Lyme Regisistä kuuluisan. Kalaliskojen ja plesiosaurusten ensimmäiset luurangot tulivat tieteen tietoon juuri täältä, ja ne osoittivat, että muinaisissa merissä eli eläimiä, joita ei enää ole olemassa.

On hyvä muistaa, että kalaliskot ja plesiosaurukset eivät olleet dinosauruksia. Ne olivat omia matelijaryhmiään, jotka kuitenkin elivät samaan aikaan dinosaurusten kanssa — meressä, samalla kun dinosaurukset hallitsivat maata.

Varhaisjurakautinen Eurooppa oli suurelta osin merien peitossa. Mannerten asema oli erilainen, ilmasto lämpimämpi, ja matalat meret levittäytyivät laajoille alueille. Näissä lämpimissä vesissä eli runsas eläimistö, jonka huipulla olivat suuret merimatelijat. Kun nämä eläimet kuolivat ja vajosivat pohjaan, niiden jäänteet hautautuivat mereen kerrostuvaan mutaan.

Mary Anningin tarina

Mary Anning syntyi vuonna 1799 köyhään perheeseen. Hänen isänsä oli puuseppä, joka keräsi sivutyönään fossiileja rannikon kallioilta ja myi niitä matkailijoille. Kun isä kuoli Maryn ollessa vain 11-vuotias, perhe jäi varattomaksi — ja fossiilien myynnistä tuli sen toimeentulon lähde.

Jo 12-vuotiaana Mary osallistui ensimmäisen kalaliskon luurangon esiin kaivamiseen. Hänen veljensä oli löytänyt eläimen kallon, ja Mary kaivoi esiin loput luurangosta. Löytö oli aikanaan hämmästyttävä: kukaan ei tiennyt, mikä eläin oli kyseessä.

Vuosien mittaan Mary teki yhä uusia merkittäviä löytöjä. Vuonna 1823 hän kaivoi esiin ensimmäisen lähes täydellisen plesiosauruksen luurangon — pitkäkaulaisen merimatelijan, jota aikalaiset kutsuivat "merilohikäärmeeksi". Vuonna 1828 hän löysi ensimmäisen Saksan ulkopuolelta tunnetun lentoliskon.

Plesiosauruksen löytö herätti erityistä huomiota. Eläimen pitkä kaula oli niin epätavallinen, että jotkut tutkijat epäilivät koko löydön aitoutta. Vasta kun tarkat piirrokset luurangosta levisivät tieteen pariin, epäilijät vakuuttuivat. Löytö osoitti, että muinaiset meret olivat täynnä eläimiä, joista kenelläkään ei ollut aiempaa käsitystä.

Mary Anning ei saanut elinaikanaan ansaitsemaansa tunnustusta. Naisena ja köyhän perheen jäsenenä hänet jätettiin usein tieteellisten julkaisujen ulkopuolelle, vaikka löydöt olivat hänen tekemiään. Vasta jälkikäteen hänet on tunnustettu yhdeksi paleontologian historian tärkeimmistä hahmoista.

Mary oli paljon muutakin kuin pelkkä fossiilinkerääjä. Hän opetti itse itselleen geologiaa, eläinten anatomiaa ja tieteellistä piirtämistä. Hän osasi tunnistaa fossiilit tarkasti, ymmärsi niiden rakenteen ja kävi kirjeenvaihtoa aikansa johtavien tutkijoiden kanssa. Monet näistä tutkijoista tulivat hänen luokseen oppimaan — vaikka he saivat löydöistä julkisen kunnian.

Köyhyys varjosti Maryn elämää loppuun asti. Vaikka hänen löytönsä olivat tieteellisesti korvaamattomia, fossiilien myynti oli epävarmaa toimeentuloa, ja hyvät löytökaudet vuorottelivat huonojen kanssa. Hän kuoli vuonna 1847 vain 47-vuotiaana, edelleen taloudellisissa vaikeuksissa.

Maryn löydöt innoittivat myös taidetta ja tiedettä laajemmin. Hänen merimatelijoistaan tehtiin varhaisia kuvituksia, joissa muinainen elämä esitettiin ensimmäistä kertaa fossiilien pohjalta. Tällaisesta kuvataiteesta kasvoi oma lajinsa, jota kutsutaan nykyään paleotaiteeksi — ja sen juuret ovat osittain juuri näissä varhaisissa löydöissä.

Lyme Regisin löydöt

Kaupungin rannikon fossiilit edustavat kokonaista varhaisjurakautista meriekosysteemiä — suuria petoja, niiden saaliita ja lukemattomia selkärangattomia.

Kaupungin fossiilit olivat erityisen arvokkaita, koska ne olivat usein lähes täydellisiä luurankoja. Kokonaiset merimatelijat tekivät mahdolliseksi tutkia näitä eläimiä kokonaisuutena ja ymmärtää, miltä ne todella näyttivät.

Ammoniitit ovat rannikon yleisin fossiili. Nämä kierukkakuoriset eläimet olivat mustekalojen sukulaisia, ja niitä eli muinaisissa merissä valtavat määrät. Rannikon kalliosta on tunnistettu kymmeniä eri ammoniittikerroksia, joista jokainen sisältää oman lajinsa. Ammoniitit ovatkin tutkijoille tärkeitä: niiden avulla voidaan ajoittaa kivikerroksia tarkasti.

Koproliitit ovat erityisen kiehtova löytöryhmä. Tutkiessaan kalaliskojen luurankoja Mary huomasi vatsan kohdalla usein outoja kappaleita. Kun hän avasi niitä, sisältä paljastui kalanluita ja suomuja. Tämän havainnon avulla geologi William Buckland ymmärsi, että kyse oli kivettyneistä ulosteista. Ne kertovat suoraan, mitä muinaiset eläimet söivät — harvinaista ja arvokasta tietoa.

Sininen Lias

Kaupungin fossiilit ovat peräisin kivikerroksesta, jota kutsutaan nimellä Blue Lias eli "sininen Lias". Se on varhaisjurakautista kiveä, jossa vuorottelevat siniharmaa kalkkikivi ja tummempi liuske.

Blue Lias syntyi lämpimän, matalan meren pohjalle. Kalkki ja muta kerrostuivat vuorotellen, ja niiden väliin hautautui meressä eläneitä eläimiä. Ajan myötä kerrokset kovettuivat kiveksi, ja maankuoren liikkeet kallistivat ne kohti merta.

Kalkin ja liuskeen vuorottelu kertoo ympäristön muutoksista. Vuorottelu syntyi, kun olosuhteet meressä vaihtelivat säännöllisesti — toisinaan vesi oli kirkkaampaa ja toisinaan mutaisempaa. Jokainen kerrospari edustaa siis pientä ajanjaksoa, ja yhdessä kerrokset muodostavat tarkan aikajanan varhaisjurakautisesta merestä.

Tutkimus jatkuu yhä

Tämä rannikko on edelleen yksi maailman tunnetuimmista fossiilinetsintäpaikoista. Eroosio paljastaa fossiileja jatkuvasti, ja rannoilla liikkuu ympäri vuoden sekä tutkijoita että harrastajia.

Mary Anningin aikoinaan löytämiä fossiileja tutkitaan yhä uudelleen. Modernit menetelmät ovat paljastaneet vanhoista luurangoista yksityiskohtia, joita 1800-luvun tutkijat eivät voineet havaita. Osa vanhoista löydöistä on jopa tunnistettu uudelleen kokonaan uusiksi lajeiksi — ja jotkin niistä on nimetty Mary Anningin kunniaksi.

Myös uusia löytöjä tehdään jatkuvasti. Kaupungin museo ja paikalliset opastuskeskukset järjestävät säännöllisesti opastettuja fossiiliretkiä, ja monet merkittävät löydöt tulevat yhä esiin tavallisten ihmisten havaintojen ansiosta — aivan kuten Mary Anningin aikana.

Tutkimus on viime vuosina valaissut myös merimatelijoiden elämää tarkemmin. Vatsasisältöjen ja luuston rakenteen perusteella tiedetään yhä paremmin, mitä kalaliskot söivät, miten ne uivat ja kuinka ne lisääntyivät. Kaupungin vanhat fossiilit ovat näin edelleen tärkeää tutkimusaineistoa, vaikka osa niistä kaivettiin esiin jo kaksisataa vuotta sitten.

Rannikon fossiilinetsintä on myös tarkasti säädeltyä. Vastuullinen kerääjä poimii vain irtonaisia, rannalle huuhtoutuneita löytöjä eikä riko kallioita. Näin rannikon fossiiliperintö säilyy myös tuleville sukupolville, ja meri saa rauhassa tehdä työnsä — paljastaa uusia löytöjä omaan tahtiinsa.

Lyme Regisin perintö

Kaupunki on tänä päivänä ylpeä historiastaan. Kaupungissa toimii museo Mary Anningin entisen kodin paikalla, ja vuonna 2022 hänelle pystytettiin patsas — pitkän kampanjan tulos, jonka pani alulle 11-vuotias tyttö.

Kaupungin suurin merkitys on siinä, miten sen fossiilit muuttivat tiedettä. Lyme Regisin löydöt todistivat, että eläimiä on kuollut sukupuuttoon ja että muinaiset meret olivat aivan toisenlaisia kuin nykyiset. Tämä oli yksi paleontologian peruskäsitteistä.

Tutustu muihin löytöalueisiin

Muut löytöpaikat Euroopassa

Dinosauruksia jokaisella mantereella