Liitukausi

Muuttuva ja monipuolinen maailma

Liitukausi oli dinosaurusten pisin yksittäinen aikakausi — se kesti lähes 80 miljoonaa vuotta, jurakaudesta aina suureen sukupuuttoon asti. Mantereet olivat siirtyneet jo lähemmäs nykyisiä paikkojaan, vaikka eroja oli vielä merkittävästi. Eurooppa oli hajanainen saaristo, Pohjois-Amerikan halkaisi leveä Läntinen sisämeri, ja Intia ajelehtii omana saarenaan valtameren halki kohti Aasiaa.

Mantereiden eriytyminen johti siihen, että eri puolilla maailmaa kehittyi omia, ainutlaatuisia dinosauruspopulaatioita. Etelä-Amerikan titanosaurit, Pohjois-Amerikan tyrannosaurit ja Aasian omituiset teropodit olivat kaikki vastauksia paikallisiin olosuhteisiin. Dinosaurusten monimuotoisuus oli liitukaudella suurempi kuin koskaan aiemmin niiden historiassa.

Kauden merkittävin ekologinen mullistus oli kukkakasvien ilmestyminen. Liitukauden alkupuolella kukkivat kasvit olivat harvinaisia ja vaatimattomia, mutta ne levisivät nopeasti ja kauden loppuun mennessä ne olivat vallanneet suuren osan maailmasta. Kukkien mukana tulivat pölyttävät hyönteiset — mehiläiset, perhoset ja kovakuoriaiset — ja koko ravintoverkko monimuotoistui valtavasti. Ruoho ilmestyi myös ensimmäistä kertaa, vaikka se ei vielä muodostanut laajoja niittyjä kuten nykyään.

Ilmasto oli suurimman osan liitukaudesta lämmin ja tasainen — napajäätiköitä ei ollut ja trooppiset olosuhteet ulottuivat paljon nykyistä pohjoisemmaksi. Liitukauden loppupuolella ilmasto alkoi kuitenkin muuttua epävakaammaksi, mikä saattoi vaikuttaa dinosaurusten populaatioihin jo ennen asteroidin iskua.

Liitukauden kuuluisimmat dinosaurukset

Suurin osa ihmisten tuntemista dinosauruksista eli nimenomaan liitukaudella — ja useimmat niistä aivan sen lopussa, viimeisten 10–15 miljoonan vuoden aikana.

Tyrannosaurus rex on kaikkien aikojen tunnetuin dinosaurus. Se eli 68–66 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa ja oli yksi viimeisistä dinosauruksista ennen sukupuuttoa. T. rex kasvoi 12–13 metriä pitkäksi ja painoi 6–9 tonnia. Sen puruvoima — noin 57 000 newtonia — on kovin koskaan mitattu maaeläimellä. Se pystyi murskaamaan luun kuin tikun.

Triceratops horridus oli T. rexin kuuluisin aikalainen ja mahdollinen saaliseläin. Tämä 9 metriä pitkä ja 6–12 tonnia painava sarvidinosaurus oli yksi viimeisistä ceratopsiaanisista. Sen kolme sarvea ja massiivinen luinen kauluri tekivät siitä vaikean saaliin jopa T. rexille. Fossiileista on löydetty T. rexin purujälkiä Triceratopsin kaulurien luissa — todiste näiden kahden kohtaamisista.

Ankylosaurus oli liitukauden panssaroitu tankki. Se oli kauttaaltaan luulevyjen peittämä, ja sen nuijamainen häntä pystyi iskeämään niin lujaa, että se olisi murtanut T. rexin sääriluun. Parasaurolophus, ankannokkaisiin kuuluva hadrosaurus, tunnetaan pitkästä kaarevasta pääharjastaan, joka toimi resonanssitorvena matalien äänien tuottamiseen.

Spinosaurus — suurin peto koskaan

Liitukauden alkupuolella eli maapallon historian suurin tunnettu maapeto: Spinosaurus aegyptiacus. Tämä 15–18 metriä pitkä ja 7–10 tonnia painava jättiläinen asui nykyisen Pohjois-Afrikan jokialueilla noin 95 miljoonaa vuotta sitten. Spinosaurus oli monella tavalla ainutlaatuinen dinosaurus, erilainen kuin mikään muu tunnettu laji.

Sen selässä kohosi valtava purje — jopa kaksi metriä korkea — jonka tarkoituksesta tutkijat ovat kiistelleet vuosikymmeniä. Purje saattoi toimia lämmönsäätelyrakenteena, lajintunnistuskeinona tai seksuaalisena houkuttimena. Spinosauruksen kuono oli pitkä ja kapea kuin krokotiililla, täynnä kartiomäisiä hampaita, jotka sopivat täydellisesti liukkaiden kalojen pyydystämiseen.

Vuonna 2020 julkaistu tutkimus (Ibrahim et al.) ehdotti, että Spinosauruksella oli litteä, aironmainen häntä, joka tuki sopeutumista vesielämään. Vuosien 2022-2024 lisätutkimukset ovat kuitenkin haastaneet täyden uimari-tulkinnan, ja nykyinen konsensus pitää Spinosaurusta enemmän rannalla saalistavana kala-syöjänä — heron-tyyppisenä saalistajana, joka väijyi rantavesissä. Spinosaurus oli ensimmäinen tunnettu suuri puolivesieläin dinosaurus.

Toisin kuin populaarikulttuuri esittää, Spinosaurus ja T. rex eivät koskaan kohdanneet. Ne elivät eri mantereilla ja eri aikakausilla — niiden välillä oli noin 30 miljoonan vuoden aikaero.

Taivaan ja meren jättiläiset

Liitukaudella matelijat saavuttivat äärimmäiset mittasuhteet myös ilmassa ja vedessä. Lentoliskot olivat kasvaneet triaskauden metrin siipivälisistä pioneereista hämmästyttäviin mittoihin.

Quetzalcoatlus northropi oli kaikkien aikojen suurin lentänyt eläin. Sen siipien kärkiväli oli 10–11 metriä — saman verran kuin pienellä pienkoneella. Seisaaltaan se oli kirahvin korkuinen, noin 5 metriä. Painoa sillä oli arviolta 200–250 kiloa, mikä tekee siitä raskaimman lentokyvyn saavuttaneen eläimen. Quetzalcoatlus ei todennäköisesti lentänyt siipien räpyttelyllä vaan käytti nousuvirtauksia liitelyyn kuin nykyiset albatrossit — mutta paljon suuremmassa mittakaavassa.

Merissä jurakauden iktyosaurukset olivat väistyneet, ja niiden tilalle olivat nousseet mosasaurit — valtavat meriliskot, jotka olivat nykyisten varaanien sukulaisia. Mosasaurus hoffmanni kasvoi jopa 13 metriä pitkäksi ja oli liitukauden merien ehdoton huippupeto. Sen leuat olivat kaksinkertaisesti nivelletyt kuin käärmeellä, mikä mahdollisti suurten saaliiden nielemisen kokonaisina.

Elasmosaurus, 14 metriä pitkä plesiosauurusten jälkeläinen, oli toinen liitukauden merien ikoninen asukas. Sen kaula oli yli puolet koko ruumiin pituudesta — siinä oli 72 kaulanikamaa, enemmän kuin millään muulla tunnetulla eläimellä.

Älykkäät saalistajat — dromeosaurit

Liitukaudella kehittyi myös eräs dinosaurusten merkittävimmistä ryhmistä: dromeosaurit eli "raptorit". Nämä pienet ja keskikokoiset teropodit olivat höyhenpeitteisiä, nopeita ja todennäköisesti älykkäimpiä dinosauruksia koskaan.

Velociraptor mongoliensis oli todellisuudessa paljon pienempi kuin elokuvissa — vain kalkkunan kokoinen, noin 2 metriä pitkä ja 15 kiloa painava. Se oli kuitenkin tehokkaasti aseistettu: jokaisen jalan toisessa varpaassa oli iso, kaarevamuotoinen sirppikynsi, jolla se todennäköisesti kiinnittyi saaliiseen ja repi sitä auki. Vuonna 1971 Mongoliasta löydetty kuuluisa "taistelevat dinosaurukset" -fossiili tallentaa Velociraptorin ja Protoceratopsin viimeisen taistelun — ne kuolivat kesken kamppailun, mahdollisesti hiekkadyynin romahdettua niiden päälle.

Deinonychus antirrhopus oli suurempi sukulainen, noin 3,4 metriä pitkä, ja juuri sen löytö 1960-luvulla muutti käsityksemme dinosauruksista: ne eivät olleetkaan hitaita, tyhmiä matelijoita vaan aktiivisia, nopeita ja mahdollisesti lämminverisiä eläimiä. Tätä vallankumousta kutsutaan dinosaurusrenessanssiksi.