Triaskausi
Dinosaurusten synty — 252–201 miljoonaa vuotta sitten
Yksi supermanner, polttava kuumuus ja pienet, vaatimattomat eläimet, joista pian tulisi maapallon kiistattomia hallitsijoita.
Triaskausi: Pangea — yksi manner, yksi maailma
Triaskauden alussa, noin 252 miljoonaa vuotta sitten, maapallo näytti täysin erilaiselta kuin nykyään. Kaikki mantereet olivat sulautuneet yhteen muodostaen valtavan supermantereen nimeltä Pangea — kreikaksi "koko maa". Se oli niin suuri, että sen halki olisi voinut kävellä Pohjoisnavalta Etelänavalle ilman, että olisi ylittänyt yhtäkään merta.
Pangean ympärillä levittäytyi ainoa valtameri, Panthalassa, ja mantereen itäreunaan työntyi suuri sisämeri nimeltä Tethys. Tethys-meren rannikot olivat triaskauden rikkainta elinaluetta — siellä syntyi suuri osa uusista eläinlajeista, ja juuri sieltä dinosaurukset todennäköisesti alkoivat levittäytyä.
Ilmasto oli äärimmäinen ja nykyihmiselle vieras. Pangean sisäosat olivat polttavan kuumia ja kuivia — keskilämpötilat saattoivat nousta yli 50 asteeseen. Napajäätiköitä ei ollut lainkaan, ja merenpinta oli selvästi nykyistä korkeammalla. Rannikkoalueilla ilmasto oli kosteampi ja siedettävämpi, mutta suurin osa mantereesta oli käytännössä autiomaata, jossa vain kaikkein sitkeimmät eliöt selvisivät.
Kasvillisuus oli niukkaa verrattuna myöhempiin aikakausiin. Kukkivia kasveja ei ollut vielä olemassakaan — ne ilmestyisivät vasta kymmeniä miljoonia vuosia myöhemmin. Triaskauden metsissä kasvoi saniaisia, käpypalmuja, havupuita kuten araukarioita ja sypressejä, sekä kortteita, jotka saattoivat kasvaa useita metrejä korkeiksi. Ruohoa ei vielä ollut — se kehittyisi vasta dinosaurusten katoamisen jälkeen.
Tiesitkö — Pangea ja ilmasto
Pangean sisäosissa lämpötila saattoi nousta yli 50 °C:een. Vertailun vuoksi: Maan kuumimman paikan ennätys on 56,7 °C (Death Valley, 1913). Triaskaudella tällaiset lämpötilat olivat arkipäivää laajoilla alueilla. Mantereen keskusta oli niin kuuma ja kuiva, ettei siellä juurikaan elänyt mitään. Kaikki elämä — dinosaurukset mukaan lukien — keskittyi rannikoille ja jokien varsille.
Maailma ennen dinosauruksia
Triaskauden alussa maapallo oli juuri toipumassa historian tuhoisimmasta joukkosukupuutosta. Permikauden lopun "suuri kuolema", noin 252 miljoonaa vuotta sitten, oli tappanut arviolta 81 prosenttia merilajeista ja 70 prosenttia maaeläimistä (Stanley 2016, PNAS). Se oli niin tuhoisa, ettei vastaavaa ole tapahtunut ennen eikä jälkeen — edes dinosaurukset tuhonnut asteroidi ei aiheuttanut yhtä laajaa tuhoa.
Syylliseksi epäillään Siperian valtavia tulivuorenpurkauksia, jotka kestivät satoja tuhansia vuosia ja pumppasivat ilmakehään valtavat määrät hiilidioksidia ja myrkyllisiä kaasuja. Ilmasto kuumeni katastrofaalisesti, meret happamoituivat ja happikatoja levisi laajoille alueille.
Tuhon jälkeisessä maailmassa kilpailu oli vähäistä, ja selviytyneet eläinryhmät alkoivat täyttää tyhjiä ekologisia lokeroita. Arkosaurit — matelijaryhmä, johon kuuluvat nykyiset krokotiilit ja linnut sekä kaikki dinosaurukset — olivat yksi menestyneimmistä selviytyjistä.
Mutta triaskauden alkupuolella dinosaurukset eivät vielä olleet hallitsevia. Maata hallitsivat pseudosuchiat — krokotiilien esi-isät, jotka olivat tuolloin paljon monimuotoisempia ja suurempia kuin nykyään. Postosuchus, 4-metrinen ja 300-kiloinen saalistaja, oli triaskauden ehdoton huippupeto. Dinosaurukset olivat tässä maailmassa pieniä sivustakulkijoita.
Ensimmäiset dinosaurukset
Varhaisimmat tunnetut dinosaurukset ilmestyivät noin 230 miljoonaa vuotta sitten triaskauden puolivälissä. Useimmat niistä on löydetty nykyisen Argentiinan ja Brasilian alueilta, mikä viittaa siihen, että dinosaurukset kehittyivät alkujaan Gondwana-supermantereen eteläosissa.
Eoraptor lunensis on yksi varhaisimmista tunnetuista dinosauruksista. Tämä noin metrin pituinen, kevytrakenteinen eläin löydettiin Argentiinan Ischigualasto-muodostumasta vuonna 1991. Eoraptor oli todennäköisesti kaikkiruokainen — sen hampaisto sisälsi sekä lihansyöjälle tyypillisiä teräviä hampaita että kasvinsyöjälle sopivia leveämpiä hampaita. Se painoi ehkä 10 kiloa — suunnilleen saman verran kuin pieni koira.
Herrerasaurus ischigualastensis oli selvästi suurempi, 3–6 metriä pitkä ja jopa 350 kiloa painava. Se oli yksi aikakautensa suurimmista dinosauruksista ja selkeästi lihansyöjä: sen pitkät, kaarevat hampaat ja tarttumiseen sopivat kädet tekivät siitä tehokkaan saalistajan.
Näiden varhaisten dinosaurusten yhteinen ja ratkaiseva piirre oli niiden jalkojen asento. Toisin kuin muilla sen ajan matelijoilla, joiden jalat työntyvät sivuille, dinosaurusten jalat kasvoivat suoraan vartalon alle. Tämä teki niistä tehokkaampia liikkujia, jotka pystyivät juoksemaan pidempään, nopeammin ja vähemmällä energialla kuin kilpailijansa.
Triaskauden avainlajit
Coelophysis — triaskauden menestyjä
Yksi triaskauden tunnetuimmista dinosauruksista on Coelophysis bauri, noin 3 metriä pitkä ja vain 20–30 kiloa painava peto, joka eli noin 216 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä New Mexicossa. Coelophysis on poikkeuksellisen hyvin tunnettu, koska sitä on löydetty valtavina joukkohautauksina — yhdestä löytöpaikasta, Ghost Ranchista, on kaivettu esiin satoja yksilöitä.
Nämä massakuolemat kertovat, että Coelophysis eli todennäköisesti laumoissa. Se oli kevytrakenteinen ja nopea saalistaja, jonka pitkä kaula ja terävät hampaat sopivat pienten eläinten pyydystämiseen. Sen ontot luut — nimi Coelophysis tarkoittaa kirjaimellisesti "onttoa muotoa" — tekivät siitä kevyen ja ketterän.
Myös ensimmäiset suuremmat kasvinsyöjädinosaurukset ilmestyivät triaskauden lopulla. Plateosaurus, jopa 8 metriä pitkä ja tonnin painava, oli yksi ensimmäisistä dinosauruksista, jotka alkoivat lähestyä sitä jättiläiskokoa, josta dinosaurukset myöhemmin tulisivat tunnetuiksi. Plateosaurus oli sauropodien kaukainen esi-isä — niistä pitkäkaulaisista jättiläisistä, jotka hallitsisivat jurakaudella.
Ensimmäiset nisäkkäät ja lentoliskot
Dinosaurukset eivät olleet ainoa uusi eläinryhmä, joka ilmestyi triaskaudella. Kaksi muuta ryhmää, jotka tulisivat myöhemmin hallitsemaan maapalloa, syntyivät samaan aikaan.
Ensimmäiset nisäkkäät ilmestyivät triaskauden lopulla, noin 225 miljoonaa vuotta sitten. Ne olivat pieniä, päästäisen kokoisia yöeläimiä, jotka piileskelivät dinosaurusten jalkojen alla ja selvisivät syömällä hyönteisiä ja pieniä selkärangattomia. Morganucodon ja Adelobasileus ovat varhaisimpia tunnettuja nisäkkäitä — vain muutaman senttimetrin mittaisia ja muutaman gramman painoisia. Nämä vaatimattomat olennot elivät dinosaurusten varjossa 160 miljoonaa vuotta, kunnes asteroidi-isku avasi niille tien valtaan.
Lentoliskot eli pterosaurit ilmestyivät myös triaskauden lopulla. Ne olivat ensimmäisiä selkärankaisia, jotka oppivat lentämään aktiivisesti — ei vain liitelemään puusta puuhun. Varhaisin tunnettu lentolisko, Eudimorphodon, eli noin 210 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Italian alueella. Sen siipien kärkiväli oli noin metrin. Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia, mutta ne olivat niiden lähisukulaisia — molemmat kuuluivat arkosaurien ryhmään.
Tiesitkö — Kolme vallankumousta yhtä aikaa
Triaskausi synnytti kolme eläinryhmää, jotka tulisivat hallitsemaan maapallon kolmea eri ympäristöä: dinosaurukset hallitsivat maata, lentoliskot valloittivat taivaan ja nisäkkäät — vaikka ne olivatkin aluksi pieniä — odottivat vuoroaan 160 miljoonaa vuotta, kunnes niistä tuli maapallon uudet hallitsijat dinosaurusten kadottua. Kaikki kolme ryhmää syntyivät samalla aikakaudella, samassa maailmassa.
Triaskauden loppu — toinen mullistus
Triaskauden lopulla, noin 201 miljoonaa vuotta sitten, maapalloa kohtasi uusi joukkosukupuutto. Tämä niin sanottu triaskauden ja jurakauden rajalla tapahtunut sukupuutto ei ollut yhtä tuhoisa kuin permikauden lopun katastrofi, mutta se muutti eläinmaailman voimasuhteita peruuttamattomasti.
Sukupuuton syyksi epäillään valtavaa Keski-Atlantin magmaprovinssia — laajaa tulivuoritoiminnan aluetta, joka syntyi, kun Pangea-supermanner alkoi murtua kahtia. Valtavat laavavuodot peittivät satoja tuhansia neliökilometrejä, ja tulivuoret pumppasivat ilmakehään suuria määriä hiilidioksidia ja rikkidioksidia.
Suurimmat häviäjät olivat juuri ne eläimet, jotka olivat siihen asti hallinneet maata: suuret pseudosuchiat — krokotiilien sukulaiset, jotka olivat olleet triaskauden huippupetoja. Lähes kaikki maalla eläneet pseudosuchiat katosivat. Jäljelle jäivät vain vedessä elävät muodot, joista kehittyivät nykyiset krokotiilit.
Dinosaurukset puolestaan selvisivät. Kun pseudosuchiat katosivat, dinosaurukset täyttivät vapautuneet ekologiset lokerot. Ne kasvoivat suuremmiksi, monimuotoistuivat ja levittäytyivät joka puolelle maapalloa. Jurakaudella dinosauruksista tulisi maapallon kiistattomia hallitsijoita.
Pangea ja triaskauden dinosaurusten löytöpaikat
Kun katselemme maapalloa avaruudesta tänään, näemme tutun kuvan: kuusi mannerta hajallaan valtamerten erottelemina. Triaskaudella, dinosaurusten syntyaikaan, maailmankartta näytti aivan toisenlaiselta. Kaikki nykyiset mantereet olivat liimautuneet yhteen yhdeksi valtavaksi suurmantereeksi, jota kutsutaan Pangeaksi — kreikan kielen sanoista "koko maa".
Mantereet eivät ole paikallaan, vaan ne liikkuvat hitaasti maan vaipan päällä, muutamia senttimetrejä vuodessa. Ihmiselle tämä on huomaamatonta, mutta miljoonien vuosien aikana mantereet ovat ehtineet kulkea valtavia matkoja. Pangea oli vain yksi vaihe tässä jatkuvassa liikkeessä: se muodostui noin 335 miljoonaa vuotta sitten, kun kaikki silloiset mannerlaatat törmäsivät yhteen, ja se pysyi koossa noin 150 miljoonaa vuotta ennen kuin se alkoi hajota jurakaudella.
Pangean ulkopuolella levittäytyi yksi valtava valtameri, Panthalassa. Mantereen itäosassa oli kapea, kiilamainen meri nimeltä Tethys, joka työntyi idästä kohti Pangean keskustaa kuin valtava lahti. Tämä yhtenäinen rakenne oli avain dinosaurusten leviämiselle: koska mantereet olivat yhtenäisiä, varhaiset dinosaurukset pystyivät vaeltamaan toisen Pangean puolelta toiselle ilman valtamerien estettä. Tämän vuoksi triaskauden tärkeimmät dinosaurus-löytöpaikat sijaitsevat alueilla, jotka nykyään ovat hajallaan ympäri maapalloa — vaikka silloin ne kuuluivat kaikki yhteen ja samaan suurmantereen.
Miten karttaa luetaan
Kartta esittää maapallon noin 220 miljoonaa vuotta sitten — siis aikaa, jolloin ensimmäiset dinosaurukset olivat juuri ilmestyneet. Värit kertovat eri ilmasto- ja maaperätyypeistä: ruskea sisämaa oli kuivaa aavikkoa, vihreät rannikot olivat kosteita monsuunialueita, ja siniset alueet ovat valtameriä. Numeroidut paikkamerkit kuvaavat seitsemää maailman tärkeintä triaskauden dinosaurus-fossiilipaikkaa. Niiden välimatka kartalla näyttää kuinka laajalle dinosaurukset levisivät — siitä huolimatta, että monet näistä paikoista ovat nykyään tuhansia kilometrejä toisistaan.
Triaskauden 7 tärkeintä dinosaurus-löytöpaikkaa
Ischigualasto, Argentiina
Maailman tärkein varhaisten dinosaurusten löytöpaikka. Täältä on löydetty Eoraptor ja Herrerasaurus — kaksi maailman vanhimpia tunnettuja dinosauruksia, jotka elivät noin 230 miljoonaa vuotta sitten. UNESCO:n maailmanperintökohde, jossa lähes koko triaskausi on säilynyt häiriintymättömänä kerrostumana. Kiehtova yksityiskohta: dinosaurukset olivat vain 6 % löydöistä — riistakaurit ja nisäkäs-kaltaiset kynodontit olivat paljon yleisempiä. Tämä kertoo siitä, että dinosaurukset eivät heti hallinneet maailmaa.
Chinle Formation, Yhdysvallat
Petrified Forest -kansallispuiston punaiset kalliot ovat Pohjois-Amerikan tärkein triaskauden fossiilipaikka. Coelophysis-laumat — yli sata yksilöä samasta paikasta — antavat ainutlaatuisen näkymän varhaisten teropodien sosiaaliseen elämään. Chinle kertoo Pangean kuivasta, monsuuni-ilmastoisesta sisämaasta, jonka jokirannoilla dinosaurukset elivät kasvinsyöjien ja saalistajien rinnalla.
Trossingen, Saksa
Euroopan tunnetuin triaskauden löytöpaikka. Plateosaurus — varhainen pitkäkaulainen kasvinsyöjä ja sauropodien esi-isä — on löydetty täältä jopa kymmenissä yksilöissä. Suuret laumakuolemat tulvaolosuhteissa ovat antaneet poikkeuksellisen täydelliset luurangot tutkimukseen. Trossingen on osoittanut, että ensimmäiset jättiläiskasvinsyöjät ilmestyivät jo triaskaudella.
Dolomiitit, Italia
Maailman parhaiten ajoitetut triaskauden dinosaurus-jalanjäljet. Bernardi et al. (2018) osoittivat täältä, että dinosaurusten räjähdys osui täsmälleen Carnian Pluvial Episode -sadejakson kanssa. Jälkifossiilit kertovat dinosaurusten yleisyyden noususta alle 5 %:sta yli 90 %:iin muutamassa miljoonassa vuodessa — yksi paleontologian dramaattisimmista käännekohdista.
Elliot Formation, Lesotho ja Etelä-Afrikka
Eteläisen Pangean tärkein varhaisten dinosaurusten paikka. Sisältää sekä triaskauden lopun että jurakauden alun fossiilit, joten näemme kerrostumissa, kuinka triaskauden lopun sukupuutto tasoitti dinosaurusten tien valtaan. Massospondylus ja muut prosauropodit kukoistivat täällä, ja niiden poikaspesistä on löydetty maailman vanhimmat dinosaurus-embryot.
Lufeng-muodostuma, Kiina
Aasian tärkein varhaisten dinosaurusten löytöpaikka. Lufengosaurus — pitkäkaulainen prosauropodi — oli yksi ensimmäisistä Aasiasta tunnetuista dinosauruksista, kuvattu jo vuonna 1941. Triaskauden lopulla ja jurakauden alussa Pangean itäreuna oli vielä yhteydessä muuhun mantereeseen, ja kiinalaiset dinosaurukset muistuttivat läheisesti niitä, joita löytyy Etelä-Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.
Itä-Grönlanti
Yllättävä pohjoinen löytöpaikka. Itä-Grönlannista on löydetty Plateosaurus-sukulaisia, jotka osoittavat varhaisten sauropodimorfien levinneen hyvin laajalle Pangeassa — jopa lähelle pohjoista pyörähdysakselia. Tämä on toinen muistutus siitä, että triaskauden mantereet olivat yhdistettyjä ja dinosaurukset pystyivät kulkemaan vapaasti supermantereen halki.
Mitä seuraavaksi tapahtui?
Pangea ei pysynyt koossa kovin kauan triaskauden jälkeen. Jurakaudella supermanner alkoi rakoilla: Atlantin valtameri alkoi avautua kapeana railona Pohjois-Amerikan ja Afrikan väliin, ja Pangea jakautui hitaasti kahtia. Tämä mantereiden hajoaminen muutti dinosaurusten maailmaa pysyvästi — eri mantereilla dinosaurukset alkoivat eriytyä omilla teillään.