Agujaceratops mariscalensis – Agujansarvinaama – Texasin rannikkokosteikoiden chasmosauriini
Dino-kortti:
- Nimi: Agujaceratops mariscalensis
- Suomeksi: Agujansarvinaama
- Nimen merkitys: Viittaa Aguja-muodostumaan ja kreikan sanoihin keras (sarvi) ja ops (kasvot); lajinimi mariscalensis viittaa Mariscal-vuoreen Big Bendissä
- Eli: Myöhäinen liitukausi (kampani), noin 77 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat, Texas (Big Bend National Park, Aguja-muodostuma)
- Pituus: Noin 4,3 metriä
- Paino: Arviolta 1,5 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Yksi eteläisimmistä chasmosauriineista, lyhyt nenäsarvi ja pitkät otsasarvet, sydämenmuotoinen lovi kaulurin takaosassa, eli rannikon kosteikoissa
Agujansarvinaama on yksi eteläisimmistä tunnetuista suurista sarvidinosauruksista, eli laji, joka todistaa, kuinka chasmosauriinit levittäytyivät aina Texasin alueelle asti. Sukunimi viittaa Aguja-muodostumaan, josta fossiilit löydettiin, ja lajinimi mariscalensis viittaa Mariscal-vuoreen Big Bendissä. Kreikan sanat keras (sarvi) ja ops (kasvot) täydentävät nimen merkityksen. Tällainen Texasin dinosaurus laajentaa merkittävästi käsitystä siitä, kuinka laajalle sarvidinosaurukset levisivät myöhäisellä liitukaudella.
Agujaceratops mariscalensis eli myöhäisellä liitukaudella kampani-vaiheessa, noin 77 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Texasin Big Bendin alueella. Aikuinen yksilö oli noin 4,3 metriä pitkä ja painoi arviolta 1,5 tonnia, joten kyseessä oli kohtuullisen kokoinen chasmosauriini. Laji oli sopeutunut elämään laajan sisämeren etelärannan elinympäristöön. Hakusanana Agujaceratops dinosaurus johtaa juuri tähän lajiin, joka oli aikansa eläimistön huomattavimpia kasvinsyöjiä alueellaan.
Löytö ja monivaiheinen tutkimushistoria
Holotyyppi UTEP P.37.7.086 löytyi vuonna 1938, kun William Strain kaivoi esiin kolme dinosaurusten luukerrostumaa Big Bendin kansallispuiston alueelta Texasista. Holotyyppi on osittainen aikuisen kallo, joka sisältää aivokopan, vasemman otsasarven ytimen, vasemman yläleuan ja oikean alaleuan. Materiaali otettiin talteen, mutta sitä ei kuvattu tieteellisesti pitkään aikaan. Myöhemmin Texasin alueelta löytyi myös muuta aineistoa, joka auttoi täydentämään kuvaa lajin anatomiasta.
Yli viidenkymmenen vuoden tauon jälkeen Thomas Lehman kuvasi löydön vihdoin vuonna 1989 Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä nimellä Chasmosaurus mariscalensis. Lehman katsoi tuolloin, ettei materiaali poikennut tarpeeksi muista Chasmosaurus-lajeista oman suvun perustamiseksi. Vuonna 2006 paleontologit Spencer Lucas, Robert Sullivan ja Adrian Hunt kuitenkin tarkastelivat materiaalia uudelleen ja päättivät, että erot olivat riittävät uuden suvun perustamiseksi, jolloin uusi suku Agujaceratops sai alkunsa. Vuonna 2016 Lehman ja kollegat kuvasivat lisäksi toisen lajin, Agujaceratops mavericus, jonka kaulus ja otsasarvet ovat hieman suuremmat kuin tyyppilajilla Agujaceratops mariscalensis.
Chasmosauruksesta omaksi suvuksi
Lajin tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka paleontologinen luokittelu kehittyy ajan myötä, sillä sama dinosaurus voi vaihtaa nimeä ja asemaa tutkimuksen edetessä. Lucas, Sullivan ja Hunt perustelivat itsenäistä sukuasemaa kallon ja kaulurin rakenteilla, eli pitkät otsasarvet, lyhyt nenäsarvi ja kaulurin reunapiikit olivat heidän mukaansa riittävän erilaisia perustelemaan eron Chasmosauruksesta. Lajien rajojen vetäminen onkin yksi paleontologian haastavimmista tehtävistä, koska tutkijoilla on käytössään vain luita eikä elävää eläintä.
Lehmanin alkuperäinen tulkinta ei ollut virheellinen, vaan se kuvasti aikansa tutkimuksen rajoja, ja vasta uudet menetelmät sekä laajempi vertailumateriaali johtivat tarkennettuun tulkintaan. Tämä on tavallista paleontologiassa, jossa lajien rajat tarkentuvat sitä mukaa kuin uutta aineistoa kertyy. Laji nimeltä Agujaceratops mariscalensis havainnollistaa hyvin, kuinka tieteellinen ymmärrys kehittyy vähitellen ja kuinka samasta fossiilista voidaan tehdä erilaisia tulkintoja eri aikakausina. Luokittelun muutokset eivät tarkoita, että aiemmat tutkijat olisivat erehtyneet, vaan että tiede etenee ja korjaa itseään.
Pentaceratops-tyyppinen koristelu
Anatomisesti laji muistuttaa erityisesti Pentaceratopsia, sillä Agujansarvinaamalla oli lyhyt nenäsarvi, pitkät otsasarvet ja pitkä kaulus, jonka reunaa kiertivät pienet sarvimaiset reunapiikit. Kaulurin takaosassa on vahva sydämenmuotoinen lovi, joka on jaettu Pentaceratopsin ja Chasmosauruksen kanssa. Otsasarvet osoittavat ylös ja sivulle, ja ne kaartuvat sivuprofiilissa hieman taaksepäin, mikä on tyypillinen piirre eteläisille chasmosauriineille.
Kaulurin reunalla on lukuisia matalia ja tylppiä pikkupiikkejä, jotka antavat sille sahalaitamaisen ulkonäön. Tämä vahvasti koristeltu reuna on eteläisen chasmosauriinihaaran tunnusmerkki. Eteläisen Laramidian chasmosauriinit muodostivat oman evolutiivisen haaransa erillään pohjoisista sukulaisistaan. Koristelun yksityiskohdat, kuten piikkien lukumäärä ja muoto, ovat tärkeitä tunnusmerkkejä, joiden avulla tutkijat erottavat eri chasmosauriinilajit toisistaan. Tällainen Texasin dinosaurus erottuu siten selvästi pohjoisemmista lajeista juuri kaulurinsa koristelun perusteella. Sydämenmuotoinen lovi ja pitkät otsasarvet yhdessä tekevät siitä helposti tunnistettavan, ja ne kertovat samalla sen läheisestä sukulaisuudesta Pentaceratopsin kanssa.
Rannikon kosteikoiden dinosaurus
Toisin kuin usein luullaan, Big Bendin alue ei ollut kuiva erämaa liitukaudella. Päinvastoin, sedimenttien tyyppi viittaa siihen, että alue oli kostea ja soinen rannikkoseutu laajan sisämeren etelärannalla. Lehman ehdotti, että lajin elinympäristö oli rannikon suo, jota halkoivat jokisuiden kanavat. Tämä tarkoittaa, että laji oli todennäköisesti sopeutunut kosteikkoihin ja vesistöjen läheisyyteen. Sedimenttien tarkka tutkiminen on yksi tärkeimmistä keinoista, joilla tutkijat voivat päätellä, millaisessa ympäristössä laji eli.
Elinympäristö muistuttaa jossain määrin pohjoisen Albertan Anchiceratopsin ympäristöä, joka myös eli rannikon kosteikoissa. Kaksi maantieteellisesti kaukaista chasmosauriinilajia jakoi siten samanlaisen mieltymyksen meren läheisiin elinympäristöihin. Tämä osoittaa, että vaikka eteläiset ja pohjoiset chasmosauriinit kehittyivät erillään, ne saattoivat silti suosia samankaltaisia elinympäristöjä. Rannikon kosteikot tarjosivat runsaasti kasvillisuutta, mikä teki niistä houkuttelevia suurille kasvinsyöjille. Kostea ympäristö tarjosi myös hyvät olosuhteet fossiilien säilymiselle, mikä on osaltaan auttanut säilyttämään lajin jäänteet jälkipolville.
Big Bendin kansallispuiston dinosaurus
Lajin fossiilit löydettiin Big Bendin kansallispuiston alueelta Brewster Countystä, joka on yksi Texasin vaikuttavimmista maisema-alueista. Nykyään se on kuiva aavikkokanjoni, mutta liitukaudella se oli rannikon kosteikko laajan sisämeren etelärannalla. Maiseman muutos on hyvin havainnollinen esimerkki siitä, kuinka paljon ympäristö voi muuttua kymmenien miljoonien vuosien aikana. Sama paikka, joka oli aikoinaan rehevä ja kostea, on nykyään yksi Pohjois-Amerikan kuivimmista alueista.
Big Bendin alueelta tunnetaan myös monia muita dinosauruksia, kuten hadrosauridi Kritosaurus ja pieniä petodinosauruksia, sekä lentoliskoja, joista valtava Quetzalcoatlus on tunnetuin koko maailmassa. Agujaceratops tekee alueesta yhden harvoista Texasin dinosauruslöytöpaikoista, joista tunnetaan suuria sarvidinosauruksia. Useimmat muut tunnetut chasmosauriinit löytyivät selvästi pohjoisempaa, mikä korostaa entisestään tämän eteläisen lajin merkitystä. Tällainen Texasin dinosaurus on siten arvokas lisä alueen tunnettuun eläimistöön ja täydentää kuvaa myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikasta.
Eteläisen Laramidian chasmosauriini
Agujansarvinaama on tärkeä todiste siitä, kuinka laajalle chasmosauriinit levittäytyivät. Pohjoisesta Albertasta ja Montanasta etelämpään Utahiin ja New Mexicoon ja aina Texasiin asti, sarvidinosaurukset hallitsivat koko Laramidian mannerta. Tämä laji täydentää kuvaa sarvidinosaurusten maantieteellisestä monimuotoisuudesta ja osoittaa, että ne menestyivät hyvin erilaisissa elinympäristöissä. Eteläisimpien lajien tunteminen on tärkeää, koska se kertoo, kuinka pitkälle etelään nämä eläimet pystyivät leviämään.
Laji kuuluu eteläisten chasmosauriinien haaraan yhdessä Pentaceratopsin ja meksikolaisen Coahuilaceratopsin kanssa. Tämä eteläinen haara kehittyi maantieteellisesti eristyksissä pohjoisista sukulaisistaan, ja se osoittaa, että eteläinen Laramidia oli oma erillinen ekologinen alueensa myöhäisellä liitukaudella. Eristyneisyys johti siihen, että etelän lajit kehittivät omat tunnistettavat piirteensä, jotka erosivat pohjoisten lajien piirteistä. Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka maantieteellinen erottuneisuus lisäsi sarvidinosaurusten monimuotoisuutta yhdellä mantereella. Mitä etelämmäs siirrytään, sitä vähemmän alueen sarvidinosauruksia on toistaiseksi löydetty, mikä tekee jokaisesta uudesta löydöstä erityisen arvokkaan.
Tieteellinen perintö
Agujansarvinaama on Texasin paleontologian ylpeys ja yksi harvoista chasmosauriineista, jotka tunnetaan osavaltion alueelta. Se on todiste siitä, että eteläiset chasmosauriinit muodostivat oman evolutiivisen haaransa erillään pohjoisista sukulaisistaan, eivätkä ne olleet pelkkä kopio pohjoisten metsien ja kosteikkojen lajeista, vaan oma erillinen lajistonsa. Harva laji havainnollistaa yhtä hyvin eteläisen Laramidian omaleimaisuutta ja itsenäistä kehitystä.
Big Bendin nykyisissä aavikkomaisemissa käveli noin 77 miljoonaa vuotta sitten sarvidinosaurus, joka hallitsi rannikon kosteikkoja laajan sisämeren etelärannalla. Lajin pitkä tutkimushistoria, joka ulottuu Strainin löydöstä vuonna 1938 Lehmanin kuvaukseen vuonna 1989 ja edelleen Lucasin uudelleennimeämiseen vuonna 2006, osoittaa, kuinka pitkä matka voi olla löydöstä lajin täydelliseen ymmärtämiseen. Agujaceratops mariscalensis säilyttää paikkansa yhtenä eteläisen Laramidian tärkeimmistä sarvidinosauruksista. Sen tarina muistuttaa myös siitä, että fossiili voi odottaa vuosikymmeniä ennen kuin tiede ehtii tunnistaa sen täyden merkityksen.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä dinosaurus Agujaceratops oli?
Agujaceratops oli keskikokoinen kasvinsyöjä sarvidinosaurus, joka eli myöhäisellä liitukaudella noin 77 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Texasissa. Se oli yksi eteläisimmistä tunnetuista chasmosauriineista ja eli rannikon kosteikoissa nykyisen Big Bendin alueella.
Miksi Agujaceratops on tieteellisesti tärkeä?
Se on yksi harvoista suurista sarvidinosauruksista, jotka tunnetaan Texasin alueelta, ja se todistaa, kuinka laajalle chasmosauriinit levittäytyivät. Se kuuluu eteläisten chasmosauriinien haaraan yhdessä Pentaceratopsin ja meksikolaisen Coahuilaceratopsin kanssa, jotka kaikki elivät eteläisellä Laramidialla.
Miksi Agujaceratops sai aiemmin eri nimen?
Laji kuvattiin alun perin vuonna 1989 nimellä Chasmosaurus mariscalensis. Vuonna 2006 tutkijat päättivät, että erot muihin Chasmosaurus-lajeihin olivat riittävät oman suvun perustamiseksi, ja laji nimettiin uudelleen Agujaceratopsiksi.
Millaisessa ympäristössä Agujaceratops eli?
Toisin kuin nykyinen kuiva Big Bendin aavikko, alue oli liitukaudella kostea ja soinen rannikkoseutu. Laji oli todennäköisesti sopeutunut kosteikkoihin ja vesistöjen läheisyyteen, joista se löysi runsaasti ravintoa.