Kosmoceratops richardsoni – Koristeltu sarvinaama – sarvidinosaurusten näyttävyyden huippu
Dino-kortti:
- Nimi: Kosmoceratops richardsoni
- Suomeksi: Koristeltu sarvinaama
- Nimen merkitys: Kreikan kosmos (koristeltu) ja keras (sarvi) ja ops (kasvot) – ”koristeltu sarvinaama”; lajinimi richardsoni kunnioittaa Scott Richardsonia, vapaaehtoista kenttätyöntekijää, joka löysi holotyypin
- Eli: Myöhäinen liitukausi (kampani), noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat, Utah (Kaiparowits-muodostuma, Grand Staircase-Escalante National Monument)
- Pituus: Noin 4,5 metriä
- Paino: Arviolta 1,2 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Yhteensä 15 sarvea ja piikkiä kasvoissa ja kaulurissa, lyhyt ja leveä kauluri eteenpäin kaartuvilla koukuilla, lähin sukulainen Vagaceratops Albertasta
Koristeltu sarvinaama on yksi näyttävimmistä sarvidinosauruksista, jotka tieteellisesti tunnetaan. Sukunimi yhdistää kreikan sanat kosmos (koristeltu) ja keras (sarvi) ja ops (kasvot), ja se viittaa lajin selvimpään piirteeseen: pään yltäkylläiseen sarvi- ja piikkikoristeluun. Lajinimi richardsoni kunnioittaa Scott Richardsonia, vapaaehtoista kenttätyöntekijää, joka löysi holotyypin Utahissa. Tällainen Utahin dinosaurus on yksi paleontologian 2000-luvun ikonisimmista löydöistä, ja se on muuttanut käsitystä siitä, kuinka monipuolinen Pohjois-Amerikan liitukauden ceratopsiaani-eläimistö oli.
Kosmoceratops richardsoni eli myöhäisellä liitukaudella noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten Laramidian saari-mantereella, jossa nykyisen Utahin alue sijaitsi. Se kuuluu Chasmosaurinae-alaheimoon yhdessä Chasmosauruksen, Pentaceratopsin ja Triceratopsin kanssa. Lajin pituus oli vain noin 4,5 metriä ja paino noin 1,2 tonnia, mikä tekee siitä keskisuuren ceratopsiaanin. Sen näyttävyys ei perustunut kokoon vaan poikkeukselliseen kallorakenteeseen. Laramidia oli liitukauden loppupuolella saari-manner, jonka erotti itäisestä Pohjois-Amerikasta Sisämaan meri, ja se oli omanlaisensa evolutiivinen näyttämö.
Vapaaehtoisen löytö Kaiparowitsissa
Lajin holotyyppi UMNH VP 17000 löytyi vuosina 2006–2007 Grand Staircase-Escalante National Monumentin Kaiparowits-muodostumasta Utahissa. Löytäjä oli Scott Richardson, vapaaehtoinen kenttätyöntekijä, joka osallistui Utah Museum of Natural Historyn ja Bureau of Land Managementin yhteistyöhön nimeltä Kaiparowits Basin Project. Richardson löysi näytteitä kahdesta paikasta (UMNH Locality VP 890 ja VP 951), joista holotyyppi ja yksi subadulti yksilö ovat peräisin. Holotyyppi on lähes täydellinen aikuinen kallo, jota täydentää osittainen postkraniaalinen luuranko, mikä tekee aineistosta poikkeuksellisen kattavan.
Aineisto käsiteltiin Utah Museum of Natural Historyn laboratorioissa Salt Lake Cityssä, missä holotyyppi on edelleen näytteillä. Lajinimen valinta on epätavallinen kunnianosoitus: useimmat dinosaurukset nimetään tunnettujen paleontologien tai löytöalueen mukaan, mutta tässä tapauksessa lajinimi annettiin harrastajavapaaehtoiselle, joka oli aktiivisesti mukana kaivauksissa. Tämä on muistutus siitä, että paleontologinen tutkimus tarvitsee kaikenlaisia tekijöitä, ammattilaisia ja vapaaehtoisia. Kaiparowits-muodostuman aiemmat aineistot olivat olleet melko niukkoja ennen tätä projektia, joten Richardsonin järjestelmällinen kenttätyö tuotti todellista tieteellistä lisäarvoa.
Tieteellinen kuvaus 2010
Lajin kuvasivat virallisesti Scott D. Sampson, Mark A. Loewen, Andrew A. Farke, Eric M. Roberts, Catherine A. Forster, Joshua A. Smith ja Alan L. Titus vuonna 2010 PLoS ONE -lehdessä julkaistussa artikkelissa. Samassa julkaisussa kuvattiin myös toinen uusi Kaiparowits-muodostuman ceratopsiaani Utahceratops gettyi ja Albertan aineistosta uudelleennimetty Vagaceratops irvinensis, joka oli aiemmin tunnettu nimellä Chasmosaurus irvinensis. Julkaisun otsikko oli ”New Horned Dinosaurs from Utah Provide Evidence for Intracontinental Dinosaur Endemism”.
Julkaisu oli yksi 2010-luvun merkittävimmistä paleontologisista uutisista. Se osoitti, että Laramidia oli jakautunut pohjoiseen ja eteläiseen provinssiin, joiden ceratopsiaanit kehittyivät eri suuntiin. Tällainen Utahin dinosaurus on yksi parhaiten dokumentoiduista tämän eteläisen provinssin lajeista, ja sen löytö muutti tutkijoiden käsitystä Pohjois-Amerikan liitukauden ekosysteemistä. Etelä-Laramidian dinosaurusten endeeminen kehitys oli sittemmin yksi keskeisimmistä tutkimusaiheista paleontologiassa.
Viisitoista sarvea
Koristellun sarvinaaman tunnusomaisin piirre on sen sarvi- ja piikkikoristelu. Natural History Museum of Utahin virallisen kuvauksen mukaan kallossa on yhteensä viisitoista sarvi- tai piikkirakennetta. Yksi sarvi sijaitsee nenässä, kaksi otsasarvea silmäkuoppien yläpuolella ja kaksi piikkiä poskien takaosassa. Kaulurin takareunalla on lisäksi kymmenen sarvi- tai piikkimäistä ulokketta, jotka muodostavat näyttävän rivin. Yhteensä nämä viisitoista koristerakennetta tekevät tästä lajista koko tunnetun dinosaurusten joukon koristelluimman. Tämän vuoksi laji on saanut englanninkielisessä kielenkäytössä lempinimen, joka kuvaa sitä koko dinosaurusmaailman sarvikkaimmaksi eläimeksi.
Kaulurin reunan kymmenen ulokkeen joukossa useat ovat selvästi eteenpäin kaartuvia. Tällainen rakenne on harvinainen koko ceratopsiaanien ryhmässä, ja se on yksi keskeinen syy, miksi tämän lajin lähin sukulainen on Vagaceratops, eikä Chasmosaurus tai Pentaceratops. Lyhyt ja leveä kauluri yhdessä eteenpäin kaartuvien koukkujen kanssa erottaa selvästi nämä kaksi sukua muista chasmosauriineista, joiden kauluri tyypillisesti ulottuu pitkälle taaksepäin. Koristellun sarvinaaman kalloa pidetään yhtenä barokkityylisistä luonnon mestariteoksista.
Miksi näin monta sarvea?
Niin runsaan koristelun syyksi tutkijat pitävät pääosin sukupuolivalintaa. Samalla tavalla kuin riikinkukon pyrstö tai hirvieläinten sarvet, ceratopsiaanien kaulurikoristeet kehittyivät todennäköisesti siksi, että näyttävyys signaloi yksilön terveydestä ja perimän laadusta. Mitä monipuolisempi ja näyttävämpi koristelu, sitä parempi geneettinen vastine se oli partnerin valinnan kannalta. Tämä on johtanut äärimmäisiin rakenteisiin monella eläinryhmällä luonnonhistoriassa. Lisäksi koristelu auttoi yksilöitä tunnistamaan oman lajinsa edustajat, mikä oli erityisen tärkeää alueilla, joilla eli useita lähisukulaislajeja rinnakkain.
Tämän lajin kohdalla ”koristelun kilpavarustelu” oli päässyt erityisen pitkälle. Pään pinta-alaan mahtui lähes maksimimäärä koristerakenteita, ja anatominen tila oli käytännössä täytetty. Tutkijat ovat huomauttaneet, että tämä on yksi äärimmäisimmistä esimerkeistä, joissa sukupuolivalinta on muokannut dinosauruksen ulkomuotoa. Koristerakenteilla saattoi olla myös puolustuksellista arvoa pedoilta suojautumisessa, mutta pääpaino oli selvästi visuaalisessa viestinnässä. Vastaavanlaisia rakenteita tunnetaan myös muiden ceratopsiaanien joukosta, mutta yksikään ei yllä tämän lajin tasolle koristelumäärässä.
Grand Staircase-Escalanten rikas aineisto
Grand Staircase-Escalante National Monument perustettiin vuonna 1996, ja sieltä on sittemmin löydetty kymmeniä uusia dinosauruslajeja. Alue on yksi 2000-luvun tärkeimmistä uusien dinosauruslöytöjen lähteistä koko maailmassa. Kaiparowits-muodostuman keskiosa edustaa noin 76–75 miljoonan vuoden takaisia rannikkotasankoja, joissa elivät rinnakkain monet hyvin erilaiset dinosaurukset. Alue oli kostea ja kasvirikas subtrooppinen ympäristö, jossa joet, suot ja rantaviivat tarjosivat monimuotoista elinympäristöä.
Tällaisia Utahin dinosauruksia tunnetaan alueelta nykyään useita. Niihin kuuluvat ceratopsiaaneista Utahceratops gettyi ja Nasutoceratops titusi, tyrannosauroideista Teratophoneus curriei ja Lythronax argestes, hadrosauridi Parasaurolophus cyrtocristatus, oviraptorosauri Hagryphus giganteus ja troodontidi Talos sampsoni. Lisäksi alueelta tunnetaan jättiläiskrokotiili Deinosuchus. Tämä monimuotoisuus on tehnyt Kaiparowits-muodostumasta yhden parhaiten tutkituista koko liitukauden eteläisen Laramidian ekosysteemistä. Lajiston rikkaus kertoo siitä, että alue tarjosi runsasta ravintoa ja monipuolisia elinympäristöjä.
Kahden ceratopsiaanin rinnakkaiselo
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Kosmoceratops richardsoni eli samalla alueella samanaikaisesti Utahceratopsin kanssa. Kaksi sukulaislajia samassa ekosysteemissä viittaa siihen, että ne olivat erikoistuneet eri ravinnonlähteisiin tai elinympäristöihin. Tällainen ekologinen lokeroituminen on tunnettu ilmiö myöhäisliitukauden Pohjois-Amerikassa myös muiden ceratopsiaanien välillä, esimerkiksi Einiosauruksen ja Styracosauruksen Montanassa. Kahden lajin rinnakkaiselo edellytti, että ne hyödynsivät samoja resursseja vain rajallisesti, eivätkä joutuneet suoraan kilpailuun keskenään.
Utahceratops oli huomattavasti kookkaampi laji, jonka pituus saattoi olla jopa 6–7 metriä ja paino 3–4 tonnia. Sen kauluri oli muodoltaan toisenlainen, ja se kuului samaan Chasmosaurinae-alaheimoon mutta erilaiseen evolutiiviseen haaraan. Samassa ekosysteemissä eli vielä centrosauriini Nasutoceratops, jolla oli pitkät eteenpäin osoittavat otsasarvet kuin nykyisillä häriköillä. Kolme erilaista ceratopsiaania yhdellä alueella kertoo Kaiparowits-muodostuman poikkeuksellisesta lajirikkaudesta. Lajien rinnakkaiselo ja kilpailu muodostavat sen tyyppisen tieteellisen aineiston, jota harvoin näkee yhdessä kerrostumassa.
Lähin sukulainen Vagaceratops
Sampsonin ja kollegojen 2010 tutkimus osoitti, että tämän lajin lähin sukulainen on Vagaceratops irvinensis, joka tunnetaan Kanadan Albertasta. Kaksi sukua jakavat lyhyen ja leveän kaulurin sekä eteenpäin kaartuvat koukkupiikit kaulurin takareunalla. Tämä yhteys oli niin selvä, että Sampsonin tiimi uudelleennimesi alkuperäisen Chasmosaurus irvinensisin omaksi sukukseen Vagaceratopsiksi nimenomaan tämän sukulaisuuden vuoksi. Suvun nimi tarkoittaa ”vaeltavaa sarvikasvoa” ja viittaa sen yhteyteen kaukana etelässä elävään lähisukulaiseensa. Tämä nimivalinta korostaa kuinka tärkeää sukulaisuus oli koko julkaisun fylogeneettiselle tulokselle.
Sukujen samankaltaisuus on niin huomattava, että jotkut tutkijat ovat ehdottaneet niiden yhdistämistä yhdeksi suvuksi. Toistaiseksi niitä pidetään kuitenkin erillisinä, mutta keskustelu jatkuu. Tämä sukulaisuus kahden eri provinssin välillä on samalla mielenkiintoinen evoluutiotarina: chasmosauriinit muuttivat etelästä pohjoiseen tai päinvastoin, ja niiden kehitys jatkui erikseen molemmilla provinsseilla. Tällainen sukulaisuus eteläisen Kosmoceratops richardsoni -lajin ja pohjoisen Vagaceratopsin välillä todistaa, että Laramidian eri osien välillä oli liikkumista, vaikkakin rajoitettua.
Tieteellinen perintö
Koristeltu sarvinaama edustaa sarvidinosaurusten näyttävyyden huippua. Sen viisitoista sarvi- ja piikkirakennetta tekevät siitä koko tunnetun dinosaurusten joukon koristelluimman lajin. Holotyyppi on näytteillä Natural History Museum of Utahissa Salt Lake Cityssä, missä kävijät voivat nähdä omin silmin tämän poikkeuksellisen kallon. Lajin löytö ja kuvaus muuttivat tutkijoiden ymmärrystä Laramidian eteläisen provinssin dinosauruksista ja avasivat uuden vaiheen Pohjois-Amerikan liitukauden tutkimuksessa. Kosmoceratops richardsoni on samalla yksi parhaiten dokumentoiduista esimerkeistä siitä, kuinka sukupuolivalinta voi muokata eläimen ulkomuotoa äärimmäisiin rajoihin saakka.
Tällainen Utahin dinosaurus on samalla muistutus paleontologisen tutkimuksen yhteisöllisestä luonteesta. Scott Richardsonin vapaaehtoistyö Kaiparowits-muodostumassa palkittiin tieteellisellä kuolemattomuudella, mikä on harvinainen mutta inspiroiva esimerkki siitä, miten harrastajatutkijat voivat osallistua tieteen edistämiseen. Lajin tarina näyttää, että jokainen löytö voi olla ratkaiseva tieteen kannalta ja että pienikin alue voi paljastaa täysin uusia eläinmaailman lukuja. Kaiparowits-muodostuman tutkimukset jatkuvat edelleen ja uusia lajeja löydetään aluetta yhä järjestelmällisemmin tutkimalla.