Utahceratops gettyi – Utahinsarvinaama – eteläisen Laramidian basaali chasmosauriini
Dino-kortti:
- Nimi: Utahceratops gettyi
- Suomeksi: Utahinsarvinaama
- Nimen merkitys: Yhdistää Utahin osavaltion ja kreikan sanat keras (sarvi) ja ops (kasvot); lajinimi gettyi kunnioittaa Mike Gettyä, joka löysi holotyypin
- Eli: Myöhäinen liitukausi (kampani), noin 76–74 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat, eteläinen Utah (Kaiparowits-muodostuma, Grand Staircase-Escalante National Monument)
- Pituus: Noin 4,5–5 metriä
- Paino: Arviolta 2 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Kookas basaali chasmosauriini, sivulle ja ylöspäin suunnatut otsasarvet, taakse sijoittunut nenäsarvi, Kosmoceratopsin naapuri, Pentaceratopsin sisarlaji
Utahinsarvinaama on yksi parhaiten tunnetuista eteläisen Laramidian sarvidinosauruksista, eli basaali chasmosauriini, jonka otsasarvet kaartuivat sivuille ja ylöspäin. Sukunimi tarkoittaa yksinkertaisesti Utahin sarvinaamaa, ja lajinimi gettyi kunnioittaa Mike Gettyä, Natural History Museum of Utahin preparaattoria, joka löysi holotyypin ja oli avainasemassa Grand Staircase-Escalanten fossiilien talteenotossa. Tällainen eteläinen dinosaurus on osoittautunut keskeiseksi koko eteläisen Laramidian tutkimuksessa.
Utahceratops gettyi eli myöhäisellä liitukaudella kampani-vaiheessa, noin 76–74 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Utahin Kaiparowits-muodostumassa. Aikuinen yksilö oli noin 4,5–5 metriä pitkä ja painoi arviolta 2 tonnia, joten kyseessä oli kookas mutta ei jättiläismäinen chasmosauriini. Triceratops ja Torosaurus olivat huomattavasti suurempia, mutta tämä laji oli silti merkittävän kokoinen eläin, jonka pelkkä kallo oli yli puolitoista metriä pitkä. Hakusanana Utahceratops dinosaurus johtaa juuri tähän lajiin, joka hallitsi oman alueensa kasvinsyöjien joukkoa.
Löytö ja tutkimus
Holotyyppi UMNH VP 16784 on osittainen kallo, jonka Mike Getty löysi Kaiparowits-muodostumasta eteläisestä Utahista. Yhteensä laji tunnetaan kuudesta eri yksilöstä, joista kaksi on osittaisia kalloja. Yhdistettynä materiaali kattaa noin 96 prosenttia kallosta ja 70 prosenttia vartalon luurangosta, mikä on erittäin hyvä edustus chasmosauriineille. Tämä tekee lajista yhden parhaiten tunnetuista eteläisen Laramidian sarvidinosauruksista, sillä monet muut alueen lajit tunnetaan vain hyvin hajanaisesta aineistosta.
Lajin kuvasi seitsemän paleontologin tiimi, jota johti Scott Sampson, vuonna 2010 PLoS ONE -lehdessä julkaisussa, jonka aiheena oli Utahin uudet sarvidinosaurukset ja todisteet mantereen sisäisestä endeemisyydestä. Kuvaus oli osa laajempaa Grand Staircase-Escalanten tutkimusprojektia, joka mullisti aiemman käsityksen eteläisen Laramidian dinosauruseläimistöstä. Ennen tätä projektia Utahin sarvidinosaurukset olivat lähes tuntemattomia, joten löydöt avasivat kokonaan uuden tutkimusalueen. Tällainen eteläinen dinosaurus kuten Utahceratops gettyi on sittemmin noussut alueen tutkimuksen symboliksi.
Sivulle ja ylöspäin suunnatut sarvet
Utahinsarvinaaman otsasarvet olivat lyhyitä mutta vahvoja, soikean muotoisia ja tylppäkärkisiä, toisin kuin Triceratopsin pitkät ja suorat sarvet. Sarvet olivat suunnattuja sivulle ja ylöspäin, mikä antoi eläimelle leveän ja vaikuttavan profiilin. Tämä on yksi lajin tunnusomaisimmista piirteistä, ja se erottaa sen monista muista chasmosauriineista.
Nenäsarvi oli erikoisesti sijoittunut taaksepäin, lähes kokonaan ulkonenän takapuolelle, mikä on yksi lajin diagnostisista piirteistä alkuperäisessä kuvauksessa. Kaulus oli suuri ja pyöreä, ja sen reunoilla oli matalia mutta hyvin pitkiä reunaluita, joista jotkut olivat yli kymmenen senttimetriä pitkiä. Sivulle kaartuvat sarvet eivät olleet ihanteellisia suoraan hyökkäykseen, mutta ne sopivat hyvin sivuttaiseen mittelöön, jossa yksilöt painoivat toisiaan kyljittäin. Tämä eroaa esimerkiksi Anchiceratopsin eteenpäin suunnatuista otsasarvista, ja se osoittaa, kuinka monin eri tavoin sarvidinosaurukset käyttivät sarviaan. Sarvien muoto ja suuntaus kertovat siten paljon siitä, miten eläin todennäköisesti kilpaili lajitovereidensa kanssa ja näyttäytyi niille parittelukauden aikana.
Kosmoceratopsin naapuri
Tämä laji eli samassa ekosysteemissä Kosmoceratopsin kanssa, eli kaksi hyvin erilaista sarvidinosaurusta jakoi saman elinympäristön. Tämä laji oli suurempi ja yksinkertaisemmin koristeltu, kun taas Kosmoceratops oli pienempi mutta huomattavasti näyttävämpi viidentoista sarvensa ja koristeensa ansiosta. Molempien holotyypit kuvattiin samassa vuoden 2010 julkaisussa, mikä teki siitä yhden vuoden merkittävimmistä sarvidinosaurustutkimuksista. Kahden näin erilaisen lajin rinnakkaiselo täsmälleen samalla alueella on yksi Kaiparowits-muodostuman kiinnostavimmista piirteistä.
Kuinka kaksi suurta sarvidinosaurusta pystyi elämään rinnakkain samalla alueella? Todennäköisesti ne olivat erikoistuneet erilaiseen kasvillisuuteen tai eri elinympäristöihin. Tällainen eteläinen dinosaurus saattoi olla avointen tulvatasankojen laji, kun taas Kosmoceratops suosi metsäisempiä soita. Kaiparowits-muodostuman ympäristö oli laaja ja märkä tulvatasanko, jossa oli leveitä jokia ja turvepitoisia kosteikkoja. Sama periaate eli ravinnon ja elinympäristön jakautuminen selittää myös muiden eteläisten sarvidinosaurusten, kuten Agujaceratopsin, rinnakkaiselon sukulaislajiensa kanssa. Ravinnonjako mahdollisti sen, että useampi suuri kasvinsyöjä saattoi elää samalla alueella kilpailematta liikaa keskenään.
Grand Staircase-Escalante
Laji löydettiin Kaiparowits-muodostuman keskiosasta Kane- ja Garfield-piirikunnista eteläisestä Utahista, Grand Staircase-Escalante National Monumentin alueelta. Samalta muodostumalta tunnetaan myös Kosmoceratops, Nasutoceratops ja monia muita dinosauruksia, kuten hadrosauridit Gryposaurus ja Parasaurolophus, panssaroitu Akainacephalus, peto Teratophoneus sekä pienemmät teropodit Talos ja Hagryphus. Alue tarjoaa siten harvinaisen kattavan kuvan kokonaisesta myöhäisen liitukauden ekosysteemistä ja sen monimuotoisesta eläimistöstä.
Tämä alue on noussut 2000-luvulla yhdeksi koko maailman tärkeimmistä sarvidinosaurusten löytöpaikoista. Ennen Sampsonin tiimin tutkimuksia Utahin sarvidinosaurukset olivat lähes tuntemattomia, mutta projekti muutti tilanteen täysin. Tämä laji on erinomainen esimerkki siitä, kuinka järjestelmällinen ja pitkäjänteinen kenttätyö voi tuoda esiin kokonaisen aiemmin tuntemattoman eläinyhteisön. Kaiparowits-muodostuman tutkimus jatkuu yhä, ja uusia lajeja löydetään todennäköisesti tulevina vuosina.
Eteläisen Laramidian endeemisyys
Lajin tärkein tieteellinen merkitys liittyy mantereen sisäiseen endeemisyyteen, eli siihen, että eri alueilla kehittyi omat erilliset lajinsa. Utahinsarvinaama ja Kosmoceratops elivät Utahissa samaan aikaan, kun aivan toisenlaiset sarvidinosaurukset elivät Montanassa ja Albertassa. Tämä on vahva todiste siitä, että Pohjois-Amerikka oli jakautunut pohjoiseen ja eteläiseen dinosauruseläimistöön. Juuri tästä syystä vuoden 2010 julkaisun otsikossa korostettiin nimenomaan mantereen sisäistä endeemisyyttä, sillä se oli löytöjen tärkein johtopäätös.
Pohjoisella Laramidialla hallitsivat omat lajinsa, kun taas etelässä kehittyivät aivan erilaiset muodot. Jokin maantieteellinen tai ilmastollinen este rajoitti dinosauruslajien vaihtoa pohjoisen ja eteläisen alueen välillä myöhäisellä liitukaudella. Sama ilmiö näkyy myös muiden lajien, kuten Avaceratopsin ja Vagaceratopsin, levinneisyydessä. Tällainen eteläinen dinosaurus kuten Utahceratops gettyi on siksi tärkeä todiste siitä, kuinka maantieteellinen eristyneisyys voi tuottaa erillisiä eläinyhteisöjä jopa saman mantereen sisällä. Tämä havainto on muuttanut käsitystä siitä, kuinka monimuotoinen myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikka oli. Se osoittaa myös, että lajien levinneisyyttä ohjasivat samat tekijät kuin nykyisinkin, eli ilmasto, maantiede ja kilpailu.
Sukulaisuus ja sukupuu
Alkuperäisessä kuvauksessa laji sijoitettiin basaalisten chasmosauriinien haaraan yhdessä Pentaceratopsin kanssa, ja näiden kahden lajin todettiin olevan toistensa lähimpiä sukulaisia. Tämä on merkittävää, koska se osoittaa eteläisen Laramidian chasmosauriinit omaksi evolutiiviseksi haarakseen, joka oli erillinen pohjoisista sukulaisistaan. Basaalinen asema tarkoittaa, että laji edusti suhteellisen varhaista vaihetta chasmosauriinien kehityksessä.
Pentaceratops eli New Mexicossa hieman myöhemmin, ja sen läheinen sukulaisuus tämän lajin kanssa auttaa ymmärtämään tämän eteläisen sukupuun rakennetta. Yhdessä nämä kaksi lajia muodostavat kuvan eteläisen Laramidian omasta chasmosauriinihaarasta, joka kehittyi erillään pohjoisen lajeista. Sukulaisuussuhteiden selvittäminen on tärkeää, koska se kertoo, miten eri alueiden lajit ovat polveutuneet toisistaan ja kuinka koko ryhmä levisi mantereelle. Tämä auttaa myös ymmärtämään, milloin ja missä eteläiset ja pohjoiset haarat erkanivat toisistaan. Kladistinen tutkimus, jossa lajien piirteitä verrataan järjestelmällisesti, on keskeinen menetelmä näiden suhteiden selvittämisessä.
Tieteellinen perintö
Utahinsarvinaama on noussut eteläisen Laramidian eräänlaiseksi symboliksi ja todisteeksi siitä, kuinka maantieteellinen eristyneisyys tuotti omat erilliset dinosaurusyhteisönsä myöhäisellä liitukaudella. Se on myös merkittävä siksi, että sen kuvaus vuonna 2010 avasi kokonaan uuden tutkimusalueen, eli Utahin sarvidinosaurukset. Harva yksittäinen löytö on yhtä selvästi laajentanut käsitystä kokonaisen alueen eläimistöstä.
Tämä laji osoittaa, kuinka paljon dinosauruksia on vielä löytämättä jopa hyvin tutkituilla mantereilla. Holotyyppi on näytteillä Natural History Museum of Utahin Past Worlds Gallery -näyttelyssä Salt Lake Cityssä, jossa kävijät voivat nähdä omin silmin yhden Utahin tärkeimmistä paleontologisista löydöistä. Utahceratops gettyi säilyttää paikkansa yhtenä eteläisen Laramidian tärkeimmistä ja parhaiten tunnetuista sarvidinosauruksista, ja sen tarina jatkaa kiehtomistaan sekä tutkijoita että dinosaurusten ystäviä.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä dinosaurus Utahceratops oli?
Utahceratops oli kookas kasvinsyöjä sarvidinosaurus, joka eli myöhäisellä liitukaudella noin 76–74 miljoonaa vuotta sitten nykyisessä Utahissa. Se oli basaali chasmosauriini, jonka tunnistaa sivulle ja ylöspäin suunnatuista otsasarvistaan ja taakse sijoittuneesta nenäsarvestaan. Se kuului eteläisen Laramidian omaan chasmosauriinihaaraan.
Miksi Utahceratops on tieteellisesti tärkeä?
Se on yksi keskeisistä todisteista mantereen sisäisestä endeemisyydestä, eli siitä, että Pohjois-Amerikalla oli erilliset pohjoiset ja eteläiset dinosauruseläimistöt. Sen kuvaus vuonna 2010 avasi myös kokonaan uuden tutkimusalueen Utahin sarvidinosaurusten parissa, jotka olivat aiemmin lähes tuntemattomia.
Eli Utahceratops samaan aikaan muiden sarvidinosaurusten kanssa?
Kyllä, se eli samassa ekosysteemissä Kosmoceratopsin kanssa, joka oli pienempi mutta paljon näyttävämmin koristeltu. Kaksi suurta sarvidinosaurusta pystyi elämään rinnakkain todennäköisesti siksi, että ne olivat erikoistuneet eri kasvillisuuteen tai elinympäristöihin, jolloin ne eivät kilpailleet liikaa keskenään.
Mistä Utahceratops sai nimensä?
Sukunimi tarkoittaa Utahin sarvinaamaa ja viittaa osavaltioon, josta laji löydettiin. Lajinimi gettyi kunnioittaa Mike Gettyä, joka löysi holotyypin ja oli tärkeässä roolissa alueen fossiilien talteenotossa.