Pteranodon oli Liitukauden kuuluisin lentolisko ja sisämeren hallitsija
Dino-kortti:
- Nimi: Pteranodon longiceps
- Suomeksi: Hampaaton siipi
- Nimen merkitys: ”Hampaaton siipi” (kreikaksi pteron = siipi, an = ilman, odon = hammas)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, 86–84 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka (Kansas, Alabama, Nebraska, Wyoming)
- Siipien kärkiväli: 5,5–7,2 metriä
- Paino: 20–35 kiloa
- Ruokavalio: Kalansyöjä
- Tunnusmerkit: Hampaaton, pitkä terävä nokka, pitkä taaksepäin osoittava luinen pääharjas, lyhyt häntä, erittäin kevytluinen rakenne, ontot luut, siipiä kannatteleva neljäs sormi
Pteranodon on kaikkien aikojen tunnetuin lentolisko — ja samalla eläin, jonka lähes jokainen sekoittaa dinosaurukseen. Se ei ollut dinosaurus. Lentoliskot eli pterosaurit olivat dinosaurusten läheisiä sukulaisia — samaan arkosauriryhmään kuuluvia lentäviä matelijoita — mutta oma erillinen evoluutiolinjansa. Siinä missä dinosauruksista kehittyivät linnut, pterosaurit olivat ensimmäisiä selkärankaisia, jotka kehittivät aktiivisen lennon — kymmeniä miljoonia vuosia ennen lintuja.
Hampaaton siipi eli myöhäisellä liitukaudella noin 86–84 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa, aikana jolloin mantereen halkaisi leveä Läntinen sisämeri. Tämä lämmin, matala meri ulottui Meksikonlahdelta Jäämerelle ja kuhisi elämää — kaloja, ammoniitteja, merimatelioita ja valtavia haita. Pteranodon lensi tämän meren yllä ja kalasti sen pinnan alta, kuin esihistoriallinen albatrossi.
Siitä tunnetaan yli tuhat fossiilia — enemmän kuin mistään muusta lentoliskosta — mikä tekee siitä yhden parhaiten tunnetuista pterosaurseista. Ensimmäiset fossiilit löysi Othniel Charles Marsh vuonna 1870 Kansasista, ja laji kuvattiin tieteellisesti vuonna 1876.
Pääharjas — kruunu taivaalla
Hampaattoman siiven tunnetuin piirre nokan ohella on sen pitkä, taaksepäin osoittava luinen pääharjas. Harjan muoto ja koko vaihtelivat merkittävästi yksilöiden välillä, ja nykytutkimuksen mukaan vaihtelu johtuu sukupuolierosta: uroksilla oli pitkä, näyttävä harjas, naarailla lyhyempi ja vaatimattomampi.
Harjan tarkoitus on herättänyt keskustelua. Aerodynaamisen peräsimen teoria — harjas olisi toiminut lennon suuntavakauttajana — on suurelta osin hylätty, koska harjan muoto ei ole aerodynaamisen tehokas. Todennäköisemmin harjas oli seksuaalisen valinnan tulos: näyttävä koristus, jonka avulla urokset houkuttelivat naaraita ja kilpailivat toistensa kanssa. Eläessään harjas saattoi olla kirkkaan värinen tai verisuonitettu.
Lento ja kalastus
Hampaaton siipi oli erikoistunut liitolentäjä, joka vietti suurimman osan ajastaan ilmassa meren yllä. Sen siipien rakenne muistutti nykyistä albatrossia: pitkät, kapeat siivet, jotka soveltuvat pitkien matkojen liitolentoihin minimaalisella energiankulutuksella. Se saattoi lentää satoja kilometrejä päivässä ilman lepoa, hyödyntäen nousevia ilmavirtoja ja merenrannan tuulia.
Kalastustekniikka oli todennäköisesti pintapyyntiä: lentolisko liiti matalalla vedenpinnan yllä ja tarttui kaloihin pitkällä nokallaan lennosta. Toisin kuin nykyiset pelicaanit, se ei todennäköisesti sukeltanut veden alle — sen kevyt, ontto luusto olisi vaurioitunut sukelluksen iskusta. Hampaaton nokka sopi kalojen nielemiseen kokonaisina, ja joillakin tutkijoilla on teoria kurkun alueen ihopussista — kuten pelicaanilla — mutta tästä ei ole fossiilinäyttöä.
Maalla ja vedessä
Pterosaurien liikkuminen maalla on herättänyt pitkään keskustelua. Aiemmin uskottiin, että ne olivat kömpelöitä maassa — raahautuivat eteenpäin kuin haavoittuneet lepakot. Nykytutkimus on kuitenkin osoittanut, että pterosaurit — mukaan lukien hampaaton siipi — kävelivät neljällä jalalla suhteellisen tehokkaasti, etujalat (siivet) taitettuina ja nojaten ranteiden varaan. Jälkifossiilit vahvistavat tämän kävelytavan.
Hampaaton siipi vietti todennäköisesti merkittävän osan ajastaan maalla — erityisesti pesimäkausina. Fossiileja on löydetty kaukaa sisämaasta, mikä viittaa siihen, että pesimäpaikat olivat sisämaassa turvassa meripedoilta. Poikaset olivat todennäköisesti lentokyvyttömiä syntyessään ja kasvoivat nopeasti — saavuttaen lentokyvyn viikkojen tai kuukausien kuluessa.
Massakuolemat Kansasissa
Kansasin liitukivistä on löydetty valtavia määriä hampaattoman siiven fossiileja — joskus kymmeniä yksilöitä samasta paikasta. Nämä massakuolemat johtuivat todennäköisesti myrskyistä: meren yllä lentävät lentoliskot joutuivat trooppisten myrskyjen armoille ja hukkuivat mereen. Fossiilien runsaus on kuitenkin ollut paleontologeille aarreaitta, sillä se on mahdollistanut tilastolliset tutkimukset sukupuolieroista, kasvuvaiheista ja populaatiorakenteesta.
Hampaaton siipi ei ollut aikansa ainoa lentolisko — mutta se oli ylivoimaisesti yleisin. Se hallitsi Läntisen sisämeren ilmatilaa samaan tapaan kuin nykyiset albatrssit hallitsevat eteläisiä valtameriä: pitkiä matkoja liitävänä, tehokkaana kalastajana, jonka elämä oli kytketty mereen alusta loppuun.n.
Lue lisää lentoliskoista: Quetzalcoatlus · Dimorphodon · Pterodactylus · Rhamphorhynchus · Anhanguera · Kaikki lentoliskot →