Pterodactylus antiquus – Siipisormi – paleontologian ensimmäinen lentolisko
Dino-kortti:
- Nimi: Pterodactylus antiquus
- Suomeksi: Siipisormi
- Nimen merkitys: Kreikan pteron (siipi) ja daktylos (sormi) viittaavat pidentyneeseen neljänteen sormeen, joka kannatti siipikalvoa; lajinimi antiquus on latinaa ja tarkoittaa muinaista
- Eli: Myöhäinen jurakausi (titoni), noin 150,8–145 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Saksa (Solnhofenin kalkkikivi, Eichstätt, Baijeri)
- Siipien kärkiväli: Aikuisilla noin 1,04 metriä (nuorilla vain noin 50 senttimetriä)
- Pituus: Noin 30–60 senttimetriä
- Paino: Arviolta 0,5–2 kilogrammaa
- Ruokavalio: Kalansyöjä ja hyönteissyöjä
- Tunnusmerkit: Pienikokoinen, lyhyt häntä, pitkä kapea kuono pienillä hampailla, matala luinen pääharja aikuisilla, pehmytkudosharja sen yläpuolella
Pterodactylus on nimi, jonka lähes jokainen tunnistaa, mutta harva tietää, mitä se todella tarkoittaa. Arkikielessä sanaa käytetään yleisnimenä kaikille lentoliskoille, mutta tieteessä se on hyvin tarkka suku, eli pieni jurakauden lentolisko, joka löydettiin Saksasta 1700-luvulla ja joka aloitti koko lentoliskojen tutkimuksen. Tällainen ensimmäinen lentolisko on siksi paleontologian historian kannalta poikkeuksellisen tärkeä, sillä ilman sen löytöä emme ehkä tietäisi lentoliskoista juuri mitään. Sen löytö avasi kokonaan uuden tutkimusalan ja muutti käsitystä esihistoriallisesta eläimistöstä.
Sukunimi yhdistää kreikan sanat pteron (siipi) ja daktylos (sormi), mikä viittaa eläimen pidentyneeseen neljänteen sormeen, joka kannatti siipikalvoa. Lajinimi antiquus on latinaa ja tarkoittaa muinaista tai vanhaa, mikä on kunnianosoitus sille, että tämä on tieteen ensimmäinen tunnistettu lentolisko. Hakusanana Pterodactylus lentolisko johtaa juuri tähän lajiin, vaikka arkikielessä sanaa käytetäänkin paljon laajemmin.
Paleontologian alkupiste
Historian ensimmäisen siipisormen fossiilin eli holotyypin BSP AS.I.739 tarkkaa löytövuotta ei tiedetä, mutta se kaivettiin esiin Eichstättin litografisesta kalkkikivilouhoksesta Baijerissa 1700-luvun loppupuolella. Fossiili päätyi Mannheimin luonnonhistorialliseen kokoelmaan, joka oli modernin luonnontieteellisen museon varhainen edeltäjä. Kokoelma oli aikansa merkittävä keskus harvinaisten luonnonkappaleiden tutkimukselle. Tähän aikaan fossiilien tieteellinen tutkimus oli vasta ottamassa ensiaskeliaan, eikä kukaan vielä tiennyt, että lentäviä matelijoita oli koskaan ollut olemassa.
Italialaissyntyinen tutkija Cosimo Collini, joka työskenteli kokoelman kuraattorina, kuvasi fossiilin tieteellisesti vuonna 1784 mutta ei ymmärtänyt, mikä se oli. Hän ehdotti, että kyseessä oli meressä uiva eläin, jonka pitkät sormet kannattelivat evää. Tällainen ensimmäinen lentolisko oli aikalaisille niin outo, ettei sen oikeaa luonnetta osattu aluksi tunnistaa lainkaan. Ajatus lentävästä matelijasta oli tuolloin niin vieras, ettei sitä pidetty edes mahdollisena.
Ranskalainen anatomi Georges Cuvier tunnisti eläimen oikein lentäväksi matelijaksi vuonna 1801 ja antoi sille nimen Ptéro-Dactyle vuonna 1809. Nimi latinisoitiin myöhemmin muotoon Pterodactylus, ja Samuel Sömmerring antoi lajille nimen antiquus vuonna 1812. Pitkään monet tutkijat uskoivat eläimen olleen lentävä nisäkäs tai jonkinlainen nisäkkään ja linnun välimuoto, ja vasta vähitellen sen matelijaluonne hyväksyttiin laajalti. Cuvierin oivallus oli aikanaan merkittävä, sillä se osoitti, että maapallolla oli joskus elänyt eläimiä, joita ei enää ollut olemassa, mikä oli tuolloin vielä uusi ja kiistelty ajatus.
Solnhofenin kalkkikivi
Tämän lajin fossiilit ovat erityisen hyvin säilyneitä, koska Solnhofenin kalkkikivi on poikkeuksellinen säilyttäjä. Myöhäisellä jurakaudella alue oli matala trooppinen laguuni, jonka pohja oli hapeton, mikä esti hajoamisen ja säilöi eläimet uskomattoman yksityiskohtaisesti. Fossiileista näkyy luuston lisäksi siipikalvon jäänteitä, pehmytkudoksen ääriviivoja ja joskus jopa mahalaukun sisältöä. Hienojakoinen kalkkiliete hautasi eläimet nopeasti ja säilytti jopa kaikkein hauraimmat rakenteet.
Tämä säilymisen tarkkuus on paljastanut yksityiskohtia, joita tavallisesta fossiilista ei koskaan saataisi. Siipisormen siipikalvo ulottui eturaajan neljännestä sormesta aina takajaloille asti, ja se oli ohut nahkakalvo, jota verisuonet, lihassäikeet ja jäykät elastiset kuidut vahvistivat. Kalvo oli joustava ja todennäköisesti elastinen, mikä mahdollisti aktiivisen lennon hallinnan ja siiven muodon säätelyn lennon aikana. Nämä fossiilit ovat antaneet tutkijoille harvinaisen tarkan kuvan siitä, millainen lentoliskon siipi todella oli.
Pieni mutta merkittävä
Tämä laji oli pieni lentolisko, sillä sen siipien kärkiväli oli aikuisilla noin 1,04 metriä ja nuorilla vain noin 50 senttimetriä, ja paino oli vain noin 0,5–2 kilogrammaa. Verrattuna jättiläismäisiin Quetzalcoatlukseen tai Pteranodoniin se oli hyvin vaatimaton, mutta kokonsa puolesta se muistutti monia nykyisiä merilintuja, kuten tiiroja tai lokkeja. Tämä kokoluokka oli tyypillinen monille jurakauden lentoliskoille, jotka olivat selvästi pienempiä kuin liitukauden myöhemmät jättiläiset.
Laji Pterodactylus antiquus eli myöhäisellä jurakaudella Solnhofenin laguunin ympäristössä ja söi todennäköisesti pieniä kaloja ja hyönteisiä. Sen hampaat olivat pieniä ja kartiomaisia, mikä sopi liukkaiden saaliseläinten tarttumiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että aikuisilla yksilöillä oli matala luuharja kallon päällä, toisin kuin aiemmin oletettiin, ja sen yläpuolella ulottui pehmytkudoksesta muodostunut harja. Lisäksi niskan takana oli pieni ihopoimu, jonka varhaiset tutkijat panivat merkille. Tällaiset pehmytkudoksen yksityiskohdat ovat säilyneet vain Solnhofenin poikkeuksellisten olosuhteiden ansiosta.
Nuoret ja aikuiset
Siipisormi on hyvä esimerkki paleontologian ikävaihekiistoista, eli samoista ongelmista, joita on nähty myös eräillä dinosauruksilla. Christopher Bennett osoitti vuonna 1996 mullistavassa tutkimuksessa, että useat aiemmin omiksi lajeiksi nimetyt yksilöt olivat itse asiassa saman lajin eri ikävaiheita. Tämä havainto muutti merkittävästi käsitystä lajin Pterodactylus antiquus monimuotoisuudesta. Aiemmin lajeja oli kuvattu huomattavasti enemmän kuin mitä nykyään pidetään pätevinä, ja osa näistä nimistä on sittemmin hylätty tai yhdistetty.
Nuoret yksilöt näyttivät hyvin erilaisilta kuin aikuiset, sillä niillä oli erilainen hampaiston muoto, eri kallon mittasuhteet ja joko pienempi pääharja tai ei harjaa lainkaan. Nämä erot johtivat siihen, että saman lajin eri-ikäisiä yksilöitä nimettiin virheellisesti omiksi lajeikseen. Tällainen ensimmäinen lentolisko on siksi myös opettavainen esimerkki siitä, kuinka tärkeää on ymmärtää eläimen kasvuvaiheet ennen uusien lajien nimeämistä. Vastaava ilmiö tunnetaan monilta muiltakin esihistoriallisilta eläimiltä, joiden nuoret ja aikuiset yksilöt erosivat suuresti toisistaan. Siksi tutkijat pyrkivät nykyään tarkastelemaan mahdollisimman monta yksilöä ennen johtopäätösten tekemistä.
Lentolisko, ei dinosaurus
Arkikielessä sanaa pterodactyyli käytetään mistä tahansa lentoliskosta, mutta tieteessä termi on epätarkka. Oikea yläkäsite on lentoliskot eli pterosaurit, joka on ryhmä, johon kuuluu yli 200 tunnettua lajia triaskaudelta liitukauden loppuun. Laji Pterodactylus antiquus on vain yksi näistä, eli pieni jurakauden lentolisko, joka sattui löytymään ensimmäisenä ja antoi siten koko ryhmälle arkikielen nimen. Tämä ryhmä oli olemassa yli 150 miljoonan vuoden ajan, ja sen jäsenet vaihtelivat varpusenkokoisista olennoista aina pienlentokoneen kokoisiin jättiläisiin.
Lentoliskot eivät myöskään olleet dinosauruksia, vaan oma erillinen lentävien matelijoiden ryhmänsä. On hieman kuin kutsuisi kaikkia koiria yhden rodun nimellä vain siksi, että se sattui tulemaan tutuksi ensimmäisenä. Laji Pterodactylus antiquus on historiallisesti hyvin tärkeä, mutta se on silti vain yksi haara lentoliskojen laajassa ja monimuotoisessa sukupuussa. Tämän erottelun ymmärtäminen auttaa hahmottamaan, kuinka monimuotoinen ja pitkäikäinen lentoliskojen ryhmä todellisuudessa oli. Monet myöhemmät lentoliskot olivat tätä lajia huomattavasti suurempia ja erikoistuneempia.
Solnhofenin rikas eläimistö
Siipisormi ei suinkaan ollut ainoa lentolisko Solnhofenin taivaalla. Samalla alueella eli aikalaisina muun muassa Rhamphorhynchus, Anurognathus, Ctenochasma ja Germanodactylus, eli yli kymmenen lentoliskolajia jakoi saman elinympäristön. Kukin niistä oli erikoistunut hieman erilaiseen ravintoon tai elintapaan, mikä mahdollisti monen lajin rinnakkaiselon samalla alueella ilman liiallista kilpailua. Esimerkiksi Ctenochasmalla oli runsaasti pitkiä ja tiheitä hampaita pienen ravinnon siivilöintiin, kun taas tällä lajilla oli vähemmän mutta järeämpiä hampaita.
Tämä lajirunsaus tekee Solnhofenista yhden maailman tärkeimmistä paikoista lentoliskojen tutkimukselle. Saman laguunin kerrostumista on löydetty myös kuuluisa Archaeopteryx, eräs varhaisimmista linnuista, mikä tekee alueesta erityisen tärkeän lentämisen evoluution tutkimukselle. Tällainen ensimmäinen lentolisko ja sen monet aikalaiset antavat yhdessä poikkeuksellisen kattavan kuvan myöhäisen jurakauden ekosysteemistä. Solnhofenin fossiilit ovat siten muokanneet käsitystämme esihistoriallisesta elämästä enemmän kuin lähes mikään muu yksittäinen löytöpaikka. Alueen louhoksia on hyödynnetty litografiseen painamiseen jo vuosisatojen ajan, ja juuri tämä toiminta on tuonut esiin lukemattomia fossiileja.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Pterodactylus oikeastaan oli?
Pterodactylus oli pieni lentolisko, joka eli myöhäisellä jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Saksan alueella. Se oli tieteen ensimmäinen tunnistettu lentolisko, ja sen siipien kärkiväli oli aikuisilla noin metrin verran. Se söi todennäköisesti pieniä kaloja ja hyönteisiä.
Onko Pterodactylus sama asia kuin pterodactyyli?
Ei aivan. Arkikielessä pterodactyyli tarkoittaa mitä tahansa lentoliskoa, mutta tieteessä Pterodactylus on yksi tarkka suku. Oikea yläkäsite kaikille näille eläimille on lentoliskot eli pterosaurit, joihin kuuluu yli 200 tunnettua lajia eri kokoluokissa.
Oliko Pterodactylus dinosaurus?
Ei ollut. Pterodactylus oli lentolisko eli pterosauri, joka kuului dinosaurusten sukulaisiin mutta omaan erilliseen matelijoiden ryhmäänsä. Lentoliskot kehittivät aktiivisen lennon jo kauan ennen lintuja.
Miksi Pterodactyluksesta nimettiin niin monta lajia?
Monet aiemmin omiksi lajeiksi nimetyt yksilöt osoittautuivat saman lajin eri ikävaiheiksi. Nuoret ja aikuiset yksilöt näyttivät niin erilaisilta, että niitä luultiin pitkään eri lajeiksi, kunnes tutkimukset korjasivat virheen. Nykyään tunnetaan vain yksi pätevä laji.
Lue lisää lentoliskoista:
- Pteranodon
- Quetzalcoatlus
- Dimorphodon
- Rhamphorhynchus
- Anhanguera
- Kaikki lentoliskot →
- 🎧 Kuuntele DinojenMaailma YouTubessa →