Dimorphodon macronyx – Kaksimuotohammas – Mary Anningin lentävä lohikäärme
Dino-kortti:
- Nimi: Dimorphodon macronyx
- Suomeksi: Kaksimuotohammas
- Nimen merkitys: Kreikan di (kaksi), morphē (muoto) ja odon (hammas) viittaavat kahteen hammastyyppiin; lajinimi macronyx tulee sanoista makros (iso) ja onyx (kynsi)
- Eli: Varhainen jurakausi, noin 201–191 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Englanti (Blue Lias -muodostuma, Lyme Regis, Dorset)
- Siipien kärkiväli: Noin 1,4 metriä (vaihteluväli 1,2–1,7 metriä)
- Pituus: Noin 1 metri
- Paino: Arviolta 1–2 kilogrammaa
- Ruokavalio: Monipuolinen pikkupeto (hyönteisiä, pieniä selkärankaisia, mahdollisesti kaloja)
- Tunnusmerkit: Suhteettoman suuri pää, kaksi erilaista hammastyyppiä, pitkä jäykkä häntä, lyhyet leveät siivet, suuret käden kynnet
Kaksimuotohammas on yksi jurakauden erikoisimmista lentoliskoista, eli eläin, jonka ulkonäkö on niin omituinen, ettei sitä uskoisi todelliseksi. Sen pää on valtava suhteessa vartaloon, ikään kuin joku olisi liittänyt papukaijan ja krokotiilin yhdistelmäkallon pienen lepakkomaisen kehon päälle. William Buckland kuvasi sitä vuonna 1829 osuvasti hirviöksi, joka muistuttaa lähinnä tarujen ja vaakunoiden lohikäärmeitä. Tällainen Mary Anningin lentolisko on jäänyt historiaan yhtenä paleontologian ikonisimmista varhaisista löydöistä.
Sukunimi yhdistää kreikan sanat di (kaksi), morphē (muoto) ja odon (hammas), mikä viittaa eläimen kahteen erilaiseen hammastyyppiin. Lajinimi macronyx tulee puolestaan sanoista makros (iso) ja onyx (kynsi) ja viittaa käden suuriin kynsiin, ei hampaisiin. Tämä etymologinen kummallisuus johtuu siitä, että Mary Anningin löytämä alkuperäinen näyte oli kalloton, joten Buckland nimesi sen sen perusteella, mitä hän näki, eli suurten kynsien mukaan. Hakusanana Dimorphodon lentolisko johtaa juuri tähän lajiin.
Mary Anning ja Lyme Regisin lohikäärme
Tämä laji löydettiin joulukuussa 1828 Englannin Dorsetista, Lyme Regisin kuuluisilta fossiilirannoilta, samalta alueelta, jossa legendaarinen fossiilienkerääjä Mary Anning teki monia löytöjään. Anning itse löysi ensimmäisen tunnetun yksilön, holotyypin NHMUK PV R 1034, jolta valitettavasti puuttui kallo. Tämä oli ensimmäinen lentolisko, joka löydettiin Saksan ulkopuolelta, joten sillä oli suuri merkitys varhaiselle paleontologialle. Ennen tätä löytöä lentoliskoja tunnettiin lähinnä Saksan Solnhofenin kuuluisista kalkkikivistä.
Anningin kanssa työskennellyt geologi William Buckland esitti löydön Geologisen seuran kokouksessa helmikuussa 1829 ja luokitteli sen alun perin Pterodactylus-sukuun nimellä Pterodactylus macronyx. Eläin oli aikalaisille käsittämätön, sillä mitään vastaavaa ei ollut aiemmin nähty. Hauras ja ontoista luista koostuva luuranko muistutti samaan aikaan sekä lintua, lepakkoa että matelijaa, mikä teki sen luokittelusta vaikeaa. Tähän aikaan koko lentoliskojen olemassaolo oli vielä uusi ja hämmentävä havainto tieteelle.
Vuonna 1829 pappi George Howman maalasi tästä lajista ensimmäisen lentoliskon elinympäristörekonstruktion, akvarellin yöllisestä lohikäärmeestä. Kuva oli kaukana tarkasta paleontologisesta esityksestä, mutta se oli silti tieteenhistoriallisesti tärkeä virstanpylväs. Vasta 1850-luvulla löytyi yksilöitä, joissa kallo oli säilynyt, ja Richard Owen huomasi vuonna 1859, että Lyme Regisin lentoliskot olivat hyvin erilaisia kuin saksalaiset Pterodactylus-yksilöt. Vasta tällöin eläimen poikkeuksellinen hampaisto saatiin nähdä kunnolla. Owen loi uuden suvun nimeltä Dimorphodon kahden hammastyypin mukaan, ja näin syntyi Dimorphodon macronyx.
Kaksi hammastyyppiä
Sukunimi viittaa eläimen poikkeukselliseen hampaistoon, sillä sen suussa oli kahdenlaisia hampaita. Etuosassa oli pitkiä, teräviä ja eteenpäin suuntautuvia hampaita, jotka sopivat liukkaiden saaliiden tarttumiseen. Takahampaat olivat puolestaan pienempiä ja sopivat paremmin saaliin kiinni pitämiseen ja käsittelyyn. Tämä kahden hammastyypin yhdistelmä antoi eläimelle nimensä, jonka Owen valitsi juuri tämän selvästi havaittavan piirteen perusteella.
Tällainen kahden hammastyypin esiintyminen samassa suussa on harvinaista matelijoilla, joilla on yleensä keskenään samanlaiset hampaat. Se viittaa monipuoliseen ruokavalioon, sillä kaksimuotohammas söi todennäköisesti hyönteisiä, pieniä selkärankaisia, kaloja ja ehkä muita pieniä eläimiä. Lajilla Dimorphodon macronyx etuhampaat tarttuivat saaliiseen, kun taas takahampaat käsittelivät sen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka hampaiden muoto kertoo eläimen elintavoista ja ruokavaliosta.
Ylimitoitettu pää ja lento
Lajin Dimorphodon macronyx kallo oli noin 22 senttimetriä pitkä, eli lähes neljännes koko eläimen pituudesta. Suhteessa vartaloon se oli yksi suurimmista kalloista millään tunnetulla lentävällä selkärankaisella. Tämä herättää ilmeisen kysymyksen siitä, miten eläin pystyi lentämään niin suuren pään kanssa kaatumatta eteenpäin. Vastaus löytyy kallon rakenteesta.
Vaikka kallo oli suuri, se oli äärimmäisen kevyt, sillä se oli täynnä ilmaa sisältäviä onteloita ja ohutta luuta. Massiivinen ulkomuoto on siis harhaanjohtava, sillä todellinen paino oli vain murto-osa siitä, miltä kallo näyttää. Owen vertasi kallon rakennetta sillan kaariin, sillä se saavutti suuren lujuuden kevyellä rakenteella. Lisäksi pitkä ja jäykkä häntä toimi vastapainona ja auttoi tasapainottamaan raskaalta näyttävää etupäätä lennossa. Häntä on saattanut päättyä viuhkamaiseen purjeeseen kuten Rhamphorhynchuksella. Tämä sama rakenneperiaate eli kevyt mutta luja luusto on yhteinen kaikille lentoliskoille ja oli edellytys niiden lentokyvylle.
Jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, ettei kaksimuotohammas ollut erityisen taitava lentäjä, sillä sen lyhyet ja leveät siivet sopivat paremmin lyhyisiin lentopyrähdyksiin kuin pitkiin liitolentoihin. Se saattoi viettää enemmän aikaa kallioilla ja puissa kiipeillen kuin ilmassa, ja käyttää siipiään lähinnä lyhyisiin siirtymälentoihin. Sen suuret käden kynnet, joista lajinimi tulee, tukevat tätä kiipeilyhypoteesia. Tällainen Mary Anningin lentolisko saattoi siis olla yhtä paljon kiipeilijä kuin lentäjä.
Jurakauden Dorset
Tämän lentoliskon elinympäristö varhaisen jurakauden Englannissa oli hyvin erilainen kuin nykyinen. Dorsetin rannikko oli tuolloin trooppista merta, jonka rannoilla kasvoi saniaisia ja käpypalmuja. Meri oli täynnä kaloja, ammoniitteja, belemniittejä, kalaliskoja ja plesiosauruksia. Laji Dimorphodon macronyx lensi tämän maiseman yllä ja saalisti todennäköisesti rannoilta ja kalliojyrkänteiltä, joissa se saattoi hyödyntää nousevia tuulia lentoonlähtöön. Juuri samasta meriympäristöstä Mary Anning löysi myös monet kuuluisat kalaliskonsa ja plesiosauruksensa.
Tällainen Mary Anningin lentolisko eli siis monipuolisessa ja runsaassa rannikkoympäristössä, jossa riitti ravintoa pienelle pedolle. Rannikon kalliot tarjosivat sille sekä turvallisia kiipeilypaikkoja että hyviä lähtöpaikkoja lentoon. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että eläin saattoi olla parempi kiipeilijä kuin lentäjä. Varhaisen jurakauden ekosysteemit olivat juuri toipumassa edeltävän aikakauden suuresta sukupuutosta, ja lentoliskot olivat yksi niistä ryhmistä, jotka monipuolistuivat tänä aikana.
Lyme Regis ja Mary Anningin perintö
Lyme Regisin fossiilirannikko, joka tunnetaan nykyään Unescon maailmanperintökohteena nimeltä Jurassic Coast, on yhä yksi maailman parhaista paikoista jurakauden fossiilien löytämiseen. Mary Anningin perintö elää, sillä myös amatöörikerääjät löytävät yhä merkittäviä fossiileja rannan liuskekivistä, kun eroosio paljastaa uusia kerrostumia. Rannikon jatkuva kuluminen tuo esiin uutta aineistoa lähes vuosittain, ja alueelta löytyy yhä uusia lajeja ja yksilöitä.
Anning oli vasta noin 29-vuotias löytäessään tämän lentoliskon, eikä hänellä ollut muodollista tieteellistä koulutusta, vaan hän oppi paleontologian itse rannan kallioilta. Hän oli aikansa merkittävimpiä fossiilienkerääjiä, mutta hänen työtään ei aikanaan tunnustettu samalla tavalla kuin miespuolisten tutkijoiden. Tällainen Mary Anningin lentolisko on siksi myös muistutus siitä, kuinka tärkeä rooli aliarvostetuilla mutta taitavilla kerääjillä on ollut tieteen historiassa. Nykyään Anning tunnustetaan yhdeksi paleontologian uranuurtajista, ja hänen löytönsä muokkasivat pysyvästi käsitystä esihistoriallisesta elämästä. Hänen tarinansa on innoittanut lukuisia kirjoja, elokuvia ja näyttelyitä.
Lentolisko, ei dinosaurus
Kuten kaikki lentoliskot, myös kaksimuotohammas oli pterosauri eikä dinosaurus, vaikka se eli kauan ennen tunnetuimpia dinosauruksia. Lentoliskot olivat dinosaurusten sukulaisia, mutta ne muodostivat oman erillisen ryhmänsä ja kehittivät aktiivisen lennon jo varhain. Dimorphodon edustaa lentoliskojen varhaista vaihetta, jolloin monilla lajeilla oli vielä pitkä häntä ja hampaalliset leuat, toisin kuin myöhemmillä hampaattomilla lajeilla kuten Pteranodonilla. Nämä varhaiset lentoliskot olivat yleensä pienempiä kuin myöhemmät jättiläiset.
Tämä laji on tärkeä juuri siksi, että se edustaa lentoliskojen kehityksen varhaista vaihetta. Pitkä jäykkä häntä ja kahden tyyppiset hampaat ovat piirteitä, jotka erottavat varhaiset lentoliskot myöhemmistä lyhythäntäisistä muodoista. Tutkimalla tällaisia varhaisia lajeja tutkijat voivat ymmärtää, miten lentoliskot kehittyivät ja monipuolistuivat jurakauden aikana sekä miten niiden anatomia muuttui ajan myötä. Näin yksittäinen laji avaa ikkunan koko ryhmän pitkään evoluutiohistoriaan.
Usein kysytyt kysymykset
Kuka löysi Dimorphodonin?
Dimorphodonin löysi kuuluisa fossiilienkerääjä Mary Anning joulukuussa 1828 Lyme Regisin rannoilta Englannin Dorsetista. Se oli ensimmäinen lentolisko, joka löydettiin Saksan ulkopuolelta, ja sillä oli siksi suuri merkitys varhaiselle paleontologialle. Anning oli tuolloin vasta noin 29-vuotias.
Miksi Dimorphodonia kutsutaan kaksimuotohampaaksi?
Nimi viittaa eläimen kahteen erilaiseen hammastyyppiin. Suun etuosassa oli pitkiä ja teräviä hampaita saaliin tarttumiseen, kun taas takaosassa oli pienempiä hampaita saaliin käsittelyyn. Tällainen kahden hammastyypin yhdistelmä on harvinainen matelijoilla, ja se viittaa monipuoliseen ruokavalioon.
Osasiko Dimorphodon lentää hyvin?
Osa tutkijoista epäilee, ettei se ollut erityisen taitava lentäjä, sillä sen siivet olivat lyhyet ja leveät. Se saattoi olla parempi kiipeilijä kuin lentäjä ja käyttää siipiään lähinnä lyhyisiin pyrähdyksiin kallioilta ja puista. Sen suuret käden kynnet tukevat tätä tulkintaa.
Milloin Dimorphodon eli?
Se eli varhaisella jurakaudella noin 201–191 miljoonaa vuotta sitten. Tämä tekee siitä yhden varhaisimmista hyvin tunnetuista lentoliskoista, ja se edustaa ryhmänsä kehityksen varhaista vaihetta.
Lue lisää lentoliskoista:
- Pteranodon
- Quetzalcoatlus
- Pterodactylus
- Rhamphorhynchus
- Anhanguera
- Kaikki lentoliskot →
- 🎧 Kuuntele DinojenMaailma YouTubessa →