Quetzalcoatlus northropi – Höyhenkäärmeenjumala – kaikkien aikojen suurin lentävä eläin
Dino-kortti:
- Nimi: Quetzalcoatlus northropi
- Suomeksi: Höyhenkäärmeenjumala
- Nimen merkitys: Sukunimi viittaa mesoamerikkalaiseen Quetzalcoatl-jumalaan eli höyhenkäärmeeseen; lajinimi northropi kunnioittaa lentokonesuunnittelija Jack Northropia
- Eli: Myöhäinen liitukausi (Maastricht), noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat, Texas (Javelina-muodostuma, Big Bend National Park)
- Siipien kärkiväli: Noin 10–11 metriä
- Korkeus maassa: Noin 5 metriä, eli kirahvin korkuinen
- Paino: Arviolta 70–250 kilogrammaa (kiistanalainen)
- Ruokavalio: Saalistaja (pieniä eläimiä maalta)
- Tunnusmerkit: Valtava siipien kärkiväli, pitkä jäykkä kaula, terävä hampaaton nokka, pieni pää, Azhdarchidae-perheen jäsen
Höyhenkäärmeenjumala on eläin, joka tuntuu lähes mahdottomalta. Sen siipien kärkiväli oli noin 10–11 metriä, eli laajempi kuin monen pienlentokoneen siivet, ja silti se oli aktiivinen lentäjä. Maassa seisoessaan se oli kirahvin korkuinen, ja silti se lensi. Tällainen suurin lentolisko on saanut nimensä mesoamerikkalaisesta höyhenkäärmejumalasta Quetzalcoatlista, jota asteekit, mayat ja tolteekit pitivät taivaan jumalana. Sen olemassaolo haastaa koko käsityksemme siitä, mikä on fysikaalisesti mahdollista lentävälle eläimelle.
Lajinimi northropi kunnioittaa lentokonesuunnittelija Jack Northropia, joka kehitti 1940-luvulla siipirungottomia lentokoneita. Yhteys on kuvaava, sillä eläin oli pään ja vartalon osalta pieni mutta siiviltään valtava, aivan kuten Northropin suunnittelemat siipirungottomat lentokoneet. Hakusanana Quetzalcoatlus lentolisko johtaa juuri tähän lajiin, joka eli aivan liitukauden lopussa, noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Texasin alueella.
Lawsonin löytö
Holotyypin TMM 41450-3 löysi vuonna 1971 Douglas Lawson, geologian jatko-opiskelija University of Texas Austinista, Big Bend National Parkin Javelina-muodostumasta. Holotyyppi koostui vain osittaisesta siivestä, eikä kalloa ole koskaan löydetty. Tämä tekee lajin koon arvioinnista vaikeaa, ja juuri siksi arviot ovat vaihdelleet vuosien varrella huomattavasti. Säilyneet luut olivat kuitenkin niin suuria, että Lawson kuvasi löytönsä jo alusta alkaen suurimmaksi tunnetuksi lentäväksi eläimeksi.
Vuosina 1972–1974 Lawson löysi toisen paikan noin 40 kilometrin päästä, josta hän ja Wann Langston kaivoivat useita paljon pienempiä yksilöitä erilliseltä löytöpaikalta. Lawson kuvasi suvun ja lajin Science-lehdessä vuonna 1975 kahdessa erillisessä julkaisussa, ja nimen virallinen pätevyys vaati lopulta jopa kansainvälisen eläintieteellisen nimistötoimikunnan erillisen päätöksen vuonna 2019. Laji Quetzalcoatlus northropi sai siten poikkeuksellisen monivaiheisen nimeämishistorian.
Pitkään pienempiä yksilöitä pidettiin tämän lajin nuorina yksilöinä. Vuonna 2021 Brian Andres, Langston ja muut julkaisivat laajan tarkistuksen ja kuvasivat ne uudeksi lajiksi nimeltä Quetzalcoatlus lawsoni, jonka kärkiväli oli vain noin 4,5 metriä. Samassa työssä kuvattiin myös kolmas Big Bendin lentoliskolaji. Tuoreemmat tutkimukset ovat tosin esittäneet, että lawsoni saattaa lopulta kuulua omaan sukuunsa, joten luokittelu elää yhä. Tämä laaja monografia oli ensimmäinen kerta, kun suku kuvattiin todella perusteellisesti, vaikka itse jättiläislaji tunnetaankin yhä vain niukasta aineistosta.
Miten höyhenkäärmeenjumala lensi?
Tämä on kysymys, joka on vaivannut tutkijoita vuosikymmeniä. Kuinka jopa 250 kiloa painava eläin yli kymmenen metrin siivillä pääsi ilmaan ja pysyi siellä? Vastaus löytyy biomekaniikasta. Mike Habibin ja Mark Wittonin tutkimukset esittivät vuonna 2010 mullistavan teorian, jonka mukaan lentoliskot laukaisivat itsensä ilmaan etujaloillaan toisin kuin linnut.
Tässä nelijalkaisessa laukaisussa lajin Quetzalcoatlus northropi voimakkaat siipivarret ponnauttivat eläimen ilmaan yhdellä tehokkaalla ponnistuksella. Tällainen suurin lentolisko olisi tämän mallin mukaan voinut hypätä useita metrejä korkeuteen lentoonlähdössä. Menetelmä on paljon tehokkaampi kuin lintujen takajaloilla tapahtuva laukaisu, ja se selittää, miten niin suuri eläin ylipäätään pääsi ilmaan. Ilman tätä ratkaisua jättiläiskokoinen lentolisko olisi tuskin kyennyt nousemaan lentoon lainkaan. Eturaajojen valtava lihasvoima oli siten avain koko eläimen lentokykyyn.
Ilmassa eläin oli liitolentäjä, joka hyödynsi nousevia ilmavirtoja ja lämpökupliä pysyäkseen ilmassa hyvin vähäisellä energialla. Samaan tapaan kuin nykyiset kondorit ja albatrossit, se olisi voinut lentää satoja kilometrejä päivässä lähes räpyttämättä siipiään lainkaan. Sen ontot ja ilmaa sisältävät luut tekivät siitä äärimmäisen kevyen kokoonsa nähden, sillä luuston paino oli vain murto-osa eläimen kokonaispainosta.
Painonarvio yhä kiistanalainen
Lajin massan arviot vaihtelevat dramaattisesti, ja kysymys on yksi paleontologian sitkeimmistä. Donald Henderson arvioi vuonna 2010 painoksi noin 70 kilogrammaa, kun taas Witton ja Habib päätyivät samoihin aikoihin selvästi suurempaan arvioon, noin 200–250 kilogrammaan. Ero on valtava, ja se johtuu erilaisista lähestymistavoista, kuten matemaattisesta mallintamisesta, vertailusta nykylintuihin ja biomekaanisista rajoista. Koska lajista Quetzalcoatlus northropi tunnetaan vain osittainen siipi, painon arviointi on poikkeuksellisen hankalaa.
Tämä on yksi paleontologian aktiivisimmista keskusteluista. Jos eläin painoi 250 kiloa, se oli ehdoton fysikaalinen rajatapaus, joka oli joidenkin tutkijoiden mielestä jopa epäilyttävän raskas lentokyvylle. Jos taas paino oli vain 70 kiloa, eläin mahtui mukavasti aerodynaamisten rajojen sisälle. Totuus on todennäköisesti jossakin näiden ääripäiden välissä, mutta kysymys on edelleen täysin avoin. Painon arviointia vaikeuttaa erityisesti se, ettei lajista tunneta kokonaista luurankoa.
Kirahvi joka lentää
Maassa seisoessaan höyhenkäärmeenjumala näytti uskomattomalta. Se käveli neljällä jalalla, etujalat eli taitetut siivet tukenaan ja pitkä kaula kohotettuna. Eläin oli noin viisi metriä korkea, eli suunnilleen kirahvin luokkaa, ja se saalisti todennäköisesti kävellen kuten jättiläismäinen haikara. Tämä maassa saalistamisen teoria on nykyään vallitseva käsitys lajin elintavoista. Pitkät raajat ja jäykkä kaula soveltuivat erinomaisesti maastossa liikkumiseen ja saaliin nappaamiseen ylhäältä alaspäin.
Toisin kuin pienempi Pteranodon, joka kalasti merien yllä, tällainen suurin lentolisko eli sisämaassa ja saalisti maalla. Vuoden 2021 tutkimuksessa paljastui, että aiemmat kuvat tylpästä kuonosta olivat virheellisiä, sillä ne perustuivat toisen lentoliskolajin leukamateriaalin sekoittamiseen tähän lajiin. Todellinen nokka oli terävä, sirppimäinen ja hampaaton, eräänlaiset jättiläisen pinsetit.
Ajatus on häkellyttävä, sillä viisi metriä korkea siivekäs lentolisko käveli liitukauden tasangoilla ja nappasi pieniä dinosauruksia, nisäkkäitä ja vasta kuoriutuneita poikasia. Se oli eläin, joka näyttäisi fantasiaelokuvasta otetulta, mutta se oli täysin todellinen osa myöhäisen liitukauden eläimistöä. Sen elintapa muistuttaa enemmän nykyistä maalla saalistavaa lintua kuin merten yllä liitävää kalastajaa. Tutkijat vertaavat sitä usein nykyiseen marabuhaikaraan, joka kävelee tasangoilla ja syö lähes mitä tahansa sopivan kokoista saalista.
Azhdarchidien perhe
Laji Quetzalcoatlus northropi kuuluu Azhdarchidae-perheeseen, joka oli jättiläislentoliskojen ryhmä ja hallitsi myöhäisen liitukauden ilmatilaa ympäri maailmaa. Samaan perheeseen kuuluu romanialainen Hatzegopteryx, joka oli lähes yhtä suuri ja toimi oman saarensa huippupetona kääpiödinosaurusten keskellä. Azhdarchideja on löydetty kaikilta mantereilta, joten kyseessä oli todella maailmanlaajuinen ryhmä. Niiden menestys osoittaa, että lentoliskot olivat liitukauden lopulla yhä laajalle levinnyt ja vahva eläinryhmä.
Tälle perheelle oli tyypillistä erittäin pitkä ja jäykkä kaula, suhteellisen pieni pää sekä pitkät raajat, jotka soveltuivat hyvin maalla liikkumiseen. Tällainen suurin lentolisko edusti tämän ryhmän äärimmäistä kokoluokkaa, jollaista ei ole koskaan nähty missään muussa lentävässä eläimessä. Azhdarchidien menestys osoittaa, että lentoliskot olivat aivan liitukauden loppuun saakka monimuotoinen ja menestyvä ryhmä, joka kykeni erikoistumaan hyvin erilaisiin elintapoihin ja kokoluokkiin.
Viimeiset lentoliskot
Tämä laji eli aivan liitukauden lopussa, ja se oli yksi viimeisistä lentoliskoista. Lentoliskojen monimuotoisuus oli vähentynyt liitukauden loppua kohti, ja suuret azhdarchidien kaltaiset jättiläiset olivat harvoja jäljellä olleita ryhmiä. Höyhenkäärmeenjumala käveli samoilla tasangoilla kuin Tyrannosaurus rex ja Triceratops, ja se kohtasi lopulta saman kohtalon kuin nämä kuuluisat dinosaurukset. Holotyyppi on itse asiassa yksi nuorimmista koskaan löydetyistä lentoliskofossiileista, mikä korostaa lajin asemaa ryhmänsä viimeisten edustajien joukossa.
Kun Chicxulub-asteroidi iski 66 miljoonaa vuotta sitten, se tuhosi kaikki lentoliskot ja päätti samalla yli 150 miljoonaa vuotta kestäneen lentoliskojen aikakauden. Lentoliskojen perintö elää kuitenkin tavallaan edelleen, ei suoraan, sillä linnut kehittyivät dinosauruksista eivätkä lentoliskoista, mutta taivaan ekologisissa rooleissa. Siellä missä tämä laji kerran liiti, lentävät nykyään albatrossit, kondorit ja kotkat, joten taivas ei ole koskaan jäänyt tyhjäksi.
Usein kysytyt kysymykset
Kuinka suuri Quetzalcoatlus oli?
Quetzalcoatlus oli kaikkien aikojen suurin tunnettu lentävä eläin. Sen siipien kärkiväli oli noin 10–11 metriä, ja maassa seisoessaan se oli noin viisi metriä korkea, eli suunnilleen kirahvin korkuinen. Sen paino on arvioitu noin 70–250 kilogrammaksi, joskin tarkka luku on yhä kiistanalainen.
Oliko Quetzalcoatlus dinosaurus?
Ei ollut. Quetzalcoatlus oli lentolisko eli pterosauri, joka kuului dinosaurusten läheisiin sukulaisiin mutta omaan erilliseen matelijoiden ryhmäänsä. Se eli kuitenkin samaan aikaan ja samoilla alueilla kuin monet kuuluisat dinosaurukset, kuten Tyrannosaurus ja Triceratops.
Miten niin suuri eläin pystyi lentämään?
Tutkimusten mukaan se laukaisi itsensä ilmaan neljällä jalalla käyttäen voimakkaita etujalkojaan, toisin kuin linnut. Ilmassa se oli liitolentäjä, joka hyödynsi nousevia ilmavirtoja ja oli onttojen luidensa ansiosta erittäin kevyt kokoonsa nähden.
Mitä Quetzalcoatlus söi?
Vallitsevan käsityksen mukaan se saalisti maalla kävellen ja nappasi pieniä eläimiä, kuten dinosauruksia, nisäkkäitä ja liskoja, terävällä hampaattomalla nokallaan. Se ei siis ollut ensisijaisesti kalastaja, toisin kuin monet muut lentoliskot.
Lue lisää lentoliskoista:
- Pteranodon
- Dimorphodon
- Pterodactylus
- Rhamphorhynchus
- Anhanguera
- Kaikki lentoliskot →
- 🎧 Kuuntele DinojenMaailma YouTubessa →