Anhanguera blittersdorffi – Vanha paholainen – Brasilian taivaan kalastaja
Dino-kortti:
- Nimi: Anhanguera blittersdorffi
- Suomeksi: Vanha paholainen
- Nimen merkitys: Tupi-guaranin sanat añanga (paholainen tai eläinten henkisuojelija) ja wera (vanha); lajinimi blittersdorffi kunnioittaa von Blittersdorffia, joka antoi holotyypin tutkittavaksi
- Eli: Varhainen liitukausi (albi), noin 112–100 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Brasilia (Romualdo-muodostuma, Araripe-allas, Ceará)
- Siipien kärkiväli: Noin 4,6 metriä (vaihteluväli 4–5 metriä)
- Paino: Arviolta 15–25 kilogrammaa
- Ruokavalio: Kalansyöjä
- Tunnusmerkit: Pyöreä luuharja sekä yläleuan päällä että alaleuan alla, pitkä kapea kuono, kartiomaiset hampaat ruusukeasetelmassa kuonon kärjessä
Vanha paholainen on Etelä-Amerikan tärkein lentoliskolöytö ja yksi parhaiten tunnetuista varhaisen liitukauden lentoliskoista. Sen sukunimi tulee Brasilian alkuperäiskansan tupi-guaranin kielestä, jossa añanga tarkoittaa paholaista tai eläinten henkisuojelijaa ja wera tarkoittaa vanhaa tai menneisyydestä peräisin olevaa. Yhdessä nämä sanat viittaavat menneisyydestä tulleeseen henkiolentoon, mikä on kunnianosoitus brasilialaiselle mytologialle. Tällainen brasilialainen lentolisko on noussut koko maan paleontologian symboliksi.
Lajinimi blittersdorffi puolestaan kunnioittaa von Blittersdorffia, jonka kokoelmaan holotyyppi alun perin kuului ja joka antoi sen tutkijoiden käyttöön. Hakusanana Anhanguera lentolisko johtaa juuri tähän lajiin, joka oli erikoistunut merikalastaja ja liiti Gondwanan rannikkovesien yllä pitkillä ja kapeilla siivillään. Sen kaksoisharja, eli luinen uloke sekä yläleuan päällä että alaleuan alla, tekee siitä välittömästi tunnistettavan.
Löytö ja kuvaus
Holotyypin muodostaa kolmiulotteisesti säilynyt ja lähes täydellinen kallo, jonka Diogenes de Almeida Campos ja Alexander Kellner kuvasivat tieteellisesti vuonna 1985 brasilialaisessa tiedelehdessä. Kuvaus tehtiin Cearán osavaltion Romualdo-muodostumasta, jota on aiemmin kutsuttu myös Santana-muodostumaksi mutta jonka nykyaikainen nimi on Santana-ryhmän Romualdo-jäsen.
Holotyyppi on poikkeuksellisen hyvin säilynyt, sillä lentoliskojen kallot ovat tavallisesti puristuneet litteiksi fossiloitumisen aikana. Romualdon hienorakeinen kalkkikivi kuitenkin säilytti tämän yksilön kallon kolmiulotteisena, mikä on mahdollistanut yksityiskohtaisen anatomisen tutkimuksen, joka muutoin olisi ollut mahdotonta. Tällainen brasilialainen lentolisko on siksi antanut tutkijoille poikkeuksellisen tarkan kuvan lentoliskon pään rakenteesta. Kolmiulotteisesti säilyneet kallot ovat harvinaisia, ja juuri tämä tekee löydöstä erityisen arvokkaan.
Romualdo-muodostuma
Vanha paholainen löydettiin Brasilian koillisosasta Araripe-altaasta, joka on yksi maailman rikkaimmista lentoliskojen fossiilipaikoista. Muodostuma on tuottanut kymmeniä lentoliskolajeja poikkeuksellisen hyvin säilyneinä, ja joistakin näkyy pehmytkudosta, siipikalvoa ja jopa mahalaukun sisältöä. Fossiilit ovat säilyneet niin hyvin, koska eläimet hautautuivat nopeasti hienorakeiseen kalkkikiveen hapettomissa olosuhteissa, joissa hajoaminen oli vähäistä.
Romualdo-muodostuma on tuottanut hämmästyttävän kirjon erilaisia lentoliskoja tämän lajin ohella, kuten Tropeognathus, Tapejara, Tupuxuara, Thalassodromeus, Cearadactylus ja Maaradactylus. Tämä monimuotoisuus osoittaa, kuinka monipuolisia lentoliskot olivat varhaisella liitukaudella, sillä joukossa oli sekä pieniä että suuria lajeja, kalansyöjiä ja muita ruokavalioita, merilentäjiä ja sisämaan saalistajia. Kukin näistä lajeista oli erikoistunut hieman erilaiseen ravintoon tai elinympäristöön, mikä mahdollisti monen lajin rinnakkaiselon samalla alueella. Tällainen runsas lajisto kertoo, että alueen ekosysteemi oli erittäin tuottava ja monipuolinen.
Eläin ei siis suinkaan elänyt yksin, vaan se jakoi taivaan ja rannikkovedet monien muiden lentoliskojen kanssa. Osa näistä, kuten Tapejara ja Thalassodromeus, oli näyttävillä pääharjoilla varustettuja lajeja, kun taas Tropeognathus oli lähisukulainen, joka muistutti vanhaa paholaista suuresti mutta kasvoi vieläkin suuremmaksi. Tämä lajien runsaus samalla alueella herättää kysymyksen siitä, miten ne välttivät keskinäistä kilpailua, ja vastaus löytyy todennäköisesti niiden erilaisista ravinnonlähteistä ja saalistustavoista. Lisäksi alueella eli runsaasti kaloja, kilpikonnia ja varhaisia dinosauruksia, joten ekosysteemi oli kokonaisuutena hyvin rikas.
Kaksoisharja ja sen tehtävä
Tämän lajin tunnistaa heti sen ainutlaatuisesta kaksoisharjasta, eli pyöreästä luisesta ulokkeesta, joka kohoaa sekä yläleuan päältä että alaleuan alta kuonon etuosassa. Kaksoisharja on tyypillinen koko Anhangueridae-perheelle, mutta laji Anhanguera blittersdorffi on sen tunnetuin edustaja. Harjojen tarkoituksesta on esitetty vuosien varrella useita kilpailevia teorioita.
Perinteinen teoria ehdotti, että alaharja toimi eräänlaisena vesileikkurina, eli laji olisi lentänyt matalalla vedenpinnan yllä ja uittanut alaharjaansa vedessä napatakseen kaloja. Tämä ajatus perustui vertailuun nykyisen saksinokkalinnun ruokailutapaan. Myöhemmät biomekaaniset tutkimukset, kuten Humphriesin ja kollegoiden työ vuonna 2007, ovat kuitenkin osoittaneet, ettei tämä teoria toimi. Alaleuan vetovastus vedessä olisi ollut niin suuri, että se olisi pysäyttänyt lentoliskon tai jopa repinyt leuan irti, ja lisäksi harja on pyöreä eikä terävä, joten se ei sovellu leikkaamiseen.
Nykyisen käsityksen mukaan harjat olivat ennen kaikkea visuaalisia signaaleja, eli lajintunnistusmerkkejä ja seksuaalisen valinnan kohteita. Eläessään harjat saattoivat olla sarveisaineen peittämiä ja vieläkin suurempia kuin paljaat luut antavat ymmärtää. Vuonna 2022 julkaistu tutkimus paljasti tärkeän yksityiskohdan, sillä harjat muuttuivat eläimen kasvaessa. Nuorilla yksilöillä ei välttämättä ollut harjaa lainkaan, ja sen koko kasvoi iän myötä, mikä viittaa myös mahdolliseen sukupuolieroon urosten ja naaraiden välillä. Jos harjat olivat parittelukäyttäytymiseen liittyviä näyttörakenteita, ne kasvoivat todennäköisesti suurimmiksi vasta sukukypsillä aikuisilla. Tämä laji on siten myös hyvä esimerkki siitä, kuinka eläimen ulkonäkö saattoi muuttua merkittävästi sen elämän aikana.
Saalistus ja ruokavalio
Vanha paholainen oli erikoistunut kalansyöjä, jonka koko ruumiinrakenne oli sopeutunut elämään meren yllä. Sen pitkä ja kapea kuono sekä kartiomaiset hampaat olivat erikoistuneet liukkaiden kalojen pyydystämiseen. Kuonon kärjessä hampaat olivat asettuneet ruusukemaiseen muodostelmaan, mikä on tunnusomainen piirre koko Anhangueridae-perheelle.
Etummaiset hampaat olivat suurempia, eteenpäin suuntautuvia ja optimoituja saaliin tarttumiseen, kun taas takimmaiset hampaat olivat pienempiä ja pitivät saaliin paikallaan ennen nielemistä. Yläleuassa hampaita oli noin 24, ja koko kallo saattoi olla jopa 60 senttimetriä pitkä, mikä teki siitä tehokkaan kalanpyydystäjän. Tällainen hammasrakenne oli toimiva työkalu kalojen pyydystämiseen lennosta. Laji Anhanguera blittersdorffi saalisti todennäköisesti tarttumalla kaloihin vedenpinnasta liitäessään matalalla meren yllä, eikä se sukeltanut veden alle, sillä sen kevyt ja ontoista luista koostuva rakenne ei olisi kestänyt sukelluksen iskua. Saalistustaktiikka muistutti todennäköisesti nykyisten merilintujen tapaa napata kaloja pinnasta lennon aikana.
Saalistus avomeren yllä vaati erinomaista näköä ja kykyä havaita kalaparvet vedenpinnan alta. Pitkät ja kapeat siivet antoivat eläimelle mahdollisuuden liitää tuntikausia vähäisellä energiankulutuksella, mikä oli välttämätöntä laajojen merialueiden kattamiseen ruoan etsinnässä. Kun sopiva saalis havaittiin, eläin laskeutui nopeasti pyydystämään sen kuonon kärjessä olevilla hampaillaan. Tämä yhdistelmä pitkää liitolentoa ja täsmällistä iskua teki siitä tehokkaan merensaalistajan, joka oli hyvin sopeutunut elämään avoimen veden yllä.
Gondwanan merien lentäjä
Anhanguera eli varhaisella liitukaudella, aikana jolloin Etelä-Amerikka ja Afrikka olivat vasta eroamassa toisistaan. Atlantin valtameri oli tuolloin kapea, pikemminkin leveä salmi kuin valtameri, ja sen lämpimät vedet kuhisivat elämää. Laji Anhanguera blittersdorffi kalasti näitä vesiä pitkillä ja kapeilla siivillään, jotka soveltuivat erinomaisesti pitkiin liitolentoihin meren yllä. Siivet muistuttivat rakenteeltaan nykyisten albatrossien siipiä, mikä mahdollisti pitkät matkat vähäisellä energiankulutuksella.
Lajin lähisukulaisia tai mahdollisesti itse Anhangueraa on löydetty myös Marokon Kem Kem -kerrostumista ja mahdollisesti Australiasta. Tämä laaja levinneisyys osoittaa, että Anhangueridae-perheen lentoliskot olivat maailmanlaajuinen ryhmä, joka levittäytyi laajalle hyödyntäen mantereiden rannikkovesiä. Ne olivat liitukauden vastine nykyisille albatrosseille, eli pitkien matkojen lentäjiä, jotka eivät tunnustaneet mannerrajoja. Tällainen brasilialainen lentolisko saattoi siten liitää valtavia matkoja ruoan ja sopivien pesimäpaikkojen perässä. Elämä avomeren yllä vaati tehokasta lentoa ja kykyä löytää kalaparvia laajoilta vesialueilta.
Kuinka monta lajia on oikeasti
Anhanguera-suvun luokittelu on ollut pitkään kiistanalaista. Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa Felipe Pinheiro ja Taissa Rodrigues tarkastelivat uudelleen koko suvun lajimäärää ja totesivat, että monien lajien erottelu perustui harjan kokoon ja muotoon, eli piirteisiin, jotka voivat muuttua eläimen kasvaessa tai vaihdella sukupuolen mukaan.
Heidän johtopäätöksensä oli, että laji Anhanguera blittersdorffi on selvästi pätevä tyyppilaji, mutta useita muita suvun lajeja on pidettävä epävarmoina niminä, koska niiden tunnusmerkit eivät ole riittävän selkeitä. Sukuun on aikojen saatossa kuvattu kahdeksan lajia, mutta vain harvaa niistä pidetään nykyään kiistatta omana lajinaan. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on ottaa huomioon eläimen kasvuvaiheet ja yksilöiden välinen vaihtelu ennen uusien lajien nimeämistä. Sama ongelma toistuu monilla muillakin lentoliskoilla ja dinosauruksilla, joiden nuoret ja aikuiset yksilöt erosivat suuresti toisistaan. Tällainen brasilialainen lentolisko on siksi myös tärkeä tapausesimerkki lajien määrittelyn haasteista.
Tieteellinen perintö
Vanha paholainen edustaa lentoliskojen kukoistuskautta, eli aikaa jolloin nämä eläimet olivat vielä ilmatilan hallitsijoita ja linnut olivat pieniä ja vaatimattomia sivustakatsojia. Liitukauden kuluessa linnut kasvoivat ja monimuotoistuivat, ja lentoliskojen monimuotoisuus väheni vähitellen. Varhaisella liitukaudella, tämän lajin aikana, taivas kuului kuitenkin vielä kiistatta lentoliskoille.
Brasilian paleontologinen tutkimus on kasvanut merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja Romualdo-muodostuma on sen kruununjalokivi. Muodostumaan liittyy kuitenkin myös kiistoja, sillä laittomasti kerättyjä fossiileja on myyty kansainvälisillä markkinoilla, ja Brasilia on ryhtynyt toimiin perintönsä suojelemiseksi. Paleontologinen tutkimus ja kulttuuriperinnön suojelu kulkevat käsi kädessä, ja tämän lajin tarina muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on tutkia ja säilyttää nämä yli sata miljoonaa vuotta vanhat aarteet alkuperäisessä maassaan. Näin tieto karttuu samalla kun arvokas luonnonperintö säilyy tuleville sukupolville.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Anhanguera oli?
Anhanguera oli suurikokoinen kalansyöjä lentolisko, joka eli varhaisella liitukaudella noin 112–100 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Brasilian alueella. Sen siipien kärkiväli oli noin 4–5 metriä, ja se tunnetaan erityisesti kaksoisharjastaan ja erinomaisesti säilyneestä kallostaan.
Mihin Anhangueran kaksoisharjaa käytettiin?
Nykyisen käsityksen mukaan harjat olivat ennen kaikkea visuaalisia signaaleja eli lajintunnistus- ja parittelumerkkejä. Aiempi teoria, jonka mukaan alaharja olisi toiminut vesileikkurina kalastuksessa, on osoitettu vääräksi biomekaanisissa tutkimuksissa.
Mitä Anhanguera söi?
Se oli kalansyöjä, joka pyydysti kaloja vedenpinnasta liitäessään matalalla meren yllä. Sen pitkä kuono ja eteenpäin suuntautuvat kartiomaiset hampaat olivat tehokkaita liukkaiden kalojen tarttumiseen lennosta.
Miksi Anhangueran fossiilit ovat niin hyvin säilyneitä?
Romualdo-muodostuman hienorakeinen kalkkikivi säilytti kallot kolmiulotteisina, kun taas useimmat lentoliskojen kallot puristuvat litteiksi. Tämä on mahdollistanut poikkeuksellisen tarkan anatomisen tutkimuksen.
Lue lisää lentoliskoista:
- Pteranodon
- Quetzalcoatlus
- Dimorphodon
- Pterodactylus
- Rhamphorhynchus
- Kaikki lentoliskot →
- 🎧 Kuuntele DinojenMaailma YouTubessa →