Argentinosaurus huinculensis – Argentiinan lisko – historian raskain maaeläin?
Dino-kortti:
- Nimi: Argentinosaurus huinculensis
- Suomeksi: Argentiinan lisko
- Nimen merkitys: Sukunimi yhdistää sanan Argentina ja kreikan sauros (lisko); lajinimi huinculensis viittaa Huinculin muodostumaan, josta holotyyppi löytyi
- Eli: Liitukausi (kenomani–turonikausi), noin 96–94 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Argentiina (Patagonia, Neuquénin provinssi, Huinculin muodostuma)
- Pituus: Arviolta noin 30–35 metriä (joidenkin arvioiden mukaan jopa 40)
- Paino: Arviolta 65–80 tonnia, rohkeimmissa arvioissa jopa 100
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Yksi historian suurimmista maaeläimistä, valtavat selkänikamat (yli 1,5 m korkeat), järeät raajaluut, titanosaureille tyypillinen leveä vartalo
Argentinosaurus huinculensis tarkoittaa käytännössä yhtä asiaa: äärimmäistä kokoa. Tämä eteläamerikkalainen jättiläinen on yksi vahvimmista ehdokkaista historian raskaimman maaeläimen tittelille. Jo sen yksittäinen selkänikama on suurempi kuin aikuisen ihmisen ylävartalo. Tällaisen eläimen mittakaavaa on vaikea edes käsittää, ja sen rinnalla nykyajan suurimmatkin eläimet vaikuttavat vaatimattomilta.
Suomeksi laji tunnetaan nimellä Argentiinan lisko, ja se oli liitukaudella elänyt patagonialainen titanosauri. Sen tarina on kuitenkin myös varoittava esimerkki siitä, kuinka vaikeaa jättiläisen todellista kokoa on arvioida, kun fossiileja tunnetaan vain kourallinen. Lajin löysi vuonna 1987 paikallinen maanviljelijä, joka luuli aluksi löytäneensä kivettyneen puunrungon – kunnes ”runko” osoittautui jättimäiseksi raajaluuksi. Tutkijat José Bonaparte ja Rodolfo Coria kuvasivat lajin tieteellisesti vuonna 1993.
Valtavat luut, valtavat epävarmuudet
Argentiinan liskosta tunnetaan vain muutamia luita: kuutisen selkänikamaa, muutama kylkiluu, osa ristiluusta ja yksi raajaluu. Tämä on murto-osa kokonaisesta luurangosta, mutta luut ovat niin valtavia, ettei eläimen mittavuutta voi epäillä. Yksi selkänikama on yli puolitoista metriä korkea. Pelkkä yksi tällainen luu painaa enemmän kuin moni kokonainen nykyeläin, eikä sitä voi sekoittaa mihinkään pieneen eläimeen.
Kuuluisin yksittäinen luu on noin 1,55 metriä pitkä pohjeluu. Se kuvattiin alun perin sääriluuksi, mutta myöhemmin tutkijat tunnistivat sen pohjeluuksi. Pelkkä tämä ”pienempi” raajaluu on pidempi kuin monen muun suuren dinosauruksen koko jalka.
Näistä luista tehdyt kokoarviot vaihtelevat suuresti menetelmästä riippuen. Varovaiset arviot asettavat painon noin 65–80 tonniin, kun taas rohkeimmat yltävät jopa 100 tonniin. Pituudeksi arvioidaan tavallisesti 30–35 metriä, joskus enemmänkin. Vaihtelu on suurta, koska harvoista luista on vaikea päätellä koko eläimen mittoja luotettavasti. Juuri tämä epävarmuus on osa lajin viehätystä. Koko on silti kiistaton, vaikka tarkat luvut horjuvat.
Patagotitan – paremmin tunnettu kilpailija
Argentiinan liskon suurin haaste on vertailu. Toinen patagonialainen titanosauri, Patagotitan mayorum, tunnetaan paljon paremmin: siitä on löydetty useita yksilöitä ja kymmeniä luita, joten sen koko voidaan arvioida luotettavammin. Useat yksilöt antavat paljon tarkemman kuvan kuin yksittäiset luut.
Patagotitanin painoksi on arvioitu noin 55–77 tonnia eri tutkimuksissa. Tämä tekee siitä luotettavammin mitatun ehdokkaan maailman suurimman dinosauruksen tittelille. Argentiinan lisko saattoi silti olla yhtä suuri tai suurempi – varmuutta ei vain ole, koska sen luita tunnetaan niin vähän. Vertailu paljastaa, kuinka paljon kokoarvioissa on liikkumavaraa.
Titanosaurit – Gondwanan jättiläiset
Tämä laji kuuluu titanosaureihin, liitukauden hallitsevaan sauropodiryhmään. Titanosaurit olivat sauropodien viimeinen suuri kukoistus: ne kehittyivät liitukauden alkupuolella eteläisellä Gondwana-mantereella ja levisivät lopulta jokaiselle mantereelle ennen sukupuuttoaan. Ne hallitsivat eteläisten mantereiden maisemia kymmeniä miljoonia vuosia ja olivat liitukauden tunnusomaisimpia kasvinsyöjiä.
Kaikki titanosaurit eivät olleet jättiläisiä. Esimerkiksi Magyarosaurus oli vain noin kuusimetrinen kääpiölaji, joka kehittyi eristyneellä saarella. Patagonian titanosaurit sen sijaan kasvoivat historian suurimmiksi maaeläimiksi. Saarilla koko saattoi siis kutistua, mantereilla taas kasvaa valtavaksi. Eristyksellä oli suuri merkitys koon kehitykselle.
Miksi juuri Patagonia tuotti näin suuria eläimiä? Selitys liittyy Etelä-Amerikan eristymiseen liitukaudella. Manner irtosi muista ja muuttui saarimantereeksi, jossa titanosaurit kehittyivät omaan tahtiinsa. Eristyminen ja runsas kasvillisuus tarjosivat otolliset olot äärimmäisen koon kehittymiselle.
Liitukauden Patagonia
Tämä jättiläinen eli aikana, jolloin Patagonia oli vehreä ja lämmin. Huinculin muodostuma kerrostui jokien ja tulvatasankojen alueelle, jossa kasvoi runsaasti havupuita ja muuta kasvillisuutta. Maisema muistutti monin paikoin laajaa, lämmintä jokitasankoa, joka ruokki valtavia kasvinsyöjälaumoja. Patagonia oli liitukaudella aivan toisenlainen kuin nykyinen kuiva aro.
Samassa ekosysteemissä eli muitakin jättiläisiä sekä suuria petoja. Argentinosaurus huinculensis oli alueensa suurin kasvinsyöjä, mutta se ei ollut yksin: ympärillä vilisi pienempiä sauropodeja, petodinosauruksia ja monenlaista muuta eläimistöä. Tällainen yhteisö kertoo poikkeuksellisen runsaasta ja monipuolisesta ympäristöstä, joka muuttui vähitellen vuodenaikojen ja aikakausien myötä.
Miten 70-tonninen eläin toimi?
Argentiinan liskon koko herättää väistämättä kysymyksen: miten näin valtava eläin ylipäätään pystyi toimimaan? Sen paino oli yli kymmenkertainen afrikkalaiseen norsuun verrattuna, joten jalkojen tukirakenteiden oli oltava biomekaaninen ihme.
Sauropodien ratkaisu oli pylväsmäiset jalat: suorat, pystyt tukirakenteet, jotka kannattelivat painoa samaan tapaan kuin sillan pilarit. Toisin kuin nisäkkäiden koukistuneet jalat, sauropodien suorat jalat säästivät lihasvoimaa paikallaan seisottaessa. Rakenne oli kuin elävä silta, joka kantoi oman valtavan painonsa. Kevyt luusto oli suorastaan edellytys näin suurelle eläimelle.
Lisäksi sauropodien luut olivat onttoja ja ilmatäytteisiä eli pneumaattisia, mikä kevensi luurankoa merkittävästi. Sama rakenne tekee nykyisten lintujen luista kevyitä.
Tämä jättiläinen myös kasvoi nopeasti. Luiden kasvuvyöhykkeet kertovat, että titanosaurit saavuttivat lähes täyden kokonsa noin 20–30 vuodessa – paljon nopeammin kuin yhtä suuri nisäkäs kasvaisi. Nopea kasvu oli eloonjäämisstrategia: mitä pikemmin poikanen ehti aikuisen kokoon, sitä lyhyemmän ajan se oli alttiina pedoille, kuten samalla alueella eläneelle Mapusaurukselle. Aikuisena se oli jo lähes haavoittumaton.
Munasta jättiläiseksi
Hämmästyttävin yksityiskohta titanosaurien elinkaaressa on sen alku. Titanosaurien munat olivat suhteellisen pieniä, halkaisijaltaan noin 13–15 senttimetriä eli suunnilleen greipin kokoisia. Vastakuoriutunut poikanen painoi vain muutaman kilon, kun aikuinen eläin painoi kymmeniä tonneja.
Kasvu munasta aikuiseksi tarkoitti siis painon moninkertaistumista tuhansia kertoja – yksi suurimmista tunnetuista kasvukertoimista koko eläinkunnassa. Ero munan ja aikuisen välillä on niin suuri, että sitä on vaikea kuvitella. Pieni alku teki jokaisesta poikasesta erittäin haavoittuvaisen. Patagonian Auca Mahuevon löytöpaikalta tunnetaan tuhansia titanosaurien munia ja jopa sikiöitä, joista osasta on säilynyt fossiloitunutta ihoa kuvioineen. Nämä löydöt ovat avanneet ainutlaatuisen ikkunan jättiläisten varhaiselämään. Se on yksi maailman tärkeimmistä dinosaurusten lisääntymisen tutkimuskohteista.
Valtava kokoero aikuisen ja poikasen välillä tarkoitti todennäköisesti sitä, etteivät vanhemmat hoitaneet jälkeläisiään – aikuinen olisi voinut vahingossa tallata oman poikasensa. Poikaset kasvoivat omillaan, mahdollisesti pienissä ryhmissä, ja siirtyivät kasvaessaan yhä suurempiin kokoluokkiin ja erilaisiin elintapoihin. Tämä elinkaaristrategia oli sauropodeille tyypillinen.
Mitä jättiläinen söi?
Lajin hampaita ei tunneta, joten sen ruokavaliota päätellään sukulaislajien ja ympäristön perusteella. Tällainen patagonialainen titanosauri oli lähes varmasti kasvinsyöjä, joka söi valtavia määriä havupuita ja muuta kasvillisuutta. Kasvillisuutta riitti, sillä ilmasto oli lämmin ja kostea, ja ravinnonsaanti määräsi pitkälti eläimen päivärytmin.
Kuten muutkin sauropodit, se ei pureskellut ruokaansa vaan nieli sen kokonaisena. Valtava suolisto hoiti ruoansulatuksen bakteerien avulla. Niin suuri eläin tarvitsi satoja kiloja ravintoa joka päivä pelkästään pysyäkseen hengissä. Ruoansulatus oli hidas mutta perusteellinen, ja energiantarve valtava ja jatkuva.
Mapusaurus – jättiläisten metsästäjä?
Samasta Huinculin muodostumasta tunnetaan suuri petodinosaurus Mapusaurus, joka kuvattiin tieteellisesti vuonna 2006. Erikoista on, että useiden yksilöiden luita löytyi samasta paikasta – joukkohauta on petodinosauruksilla poikkeuksellinen löytö.
Löytö on antanut harvinaisen vihjeen petojen mahdollisesta sosiaalisuudesta. Tämä on saanut tutkijat pohtimaan, saalistivatko nämä pedot laumoina. Yksittäinen peto tuskin pystyi kaatamaan täysikasvuista patagonialainen titanosauri -kokoluokan jättiläistä, mutta ryhmä olisi voinut. Jos näin oli, kyseessä olisi yksi vaikuttavimmista petokäyttäytymisen esimerkeistä koko dinosaurusten historiassa. Varmuutta ei kuitenkaan ole. Tämä tekee Huinculin muodostumasta erityisen kiinnostavan tutkimuskohteen.
Pitkä elämä jättiläisenä
Tarkkaa elinikää ei tiedetä, mutta näin suuret eläimet elivät todennäköisesti pitkään. Luiden kasvurenkaiden perusteella titanosaurit saattoivat saavuttaa useiden vuosikymmenten iän; kasvurenkaat toimivat hieman kuin puun vuosirenkaat, ja niiden tulkinta perustuu luiden mikroskooppiseen tutkimukseen. Kun täysi koko oli saavutettu, eläimellä oli enää harvoja luonnollisia vihollisia.
Pitkä elämä ja valtava koko muodostivat yhdessä menestyksekkään yhdistelmän. Jättiläiskoko suojasi pedoilta, ja kevyt mutta vahva luusto teki liikkumisesta mahdollista. Yhdessä nämä piirteet selittävät, miksi sauropodit menestyivät yli sadan miljoonan vuoden ajan. Koko ja kestävyys kulkivat käsi kädessä.
Maailman suurin?
Oliko Argentiinan lisko siis maailman suurin dinosaurus? Rehellinen vastaus on, ettei kukaan tiedä varmasti. Se on vahva ehdokas, mutta samaa titteliä tavoittelevat myös muun muassa Patagotitan, Dreadnoughtus ja eräät vieläkin huonommin tunnetut lajit. Kilpailu suurimman tittelistä jatkuu yhä uusien löytöjen myötä. Mittakaavat ovat niin suuria, että vertailukin on hankalaa.
Juuri epätäydellisyys tekee tästä lajista kiehtovan. Luita on tarpeeksi osoittamaan, että kyseessä oli todellinen jättiläinen, mutta liian vähän tarkan koon määrittämiseen. Niin kauan kuin täydellisempiä luurankoja ei löydy, Argentiinan lisko säilyttää salaperäisen maineensa yhtenä kaikkien aikojen suurimmista eläimistä. Jokainen uusi luu voi muuttaa kuvaa kertaheitolla, ja salaisuus saattaa joskus paljastua odottamatta.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Argentinosaurus oli?
Argentinosaurus oli jättimäinen kasvinsyöjäsauropodi, joka eli noin 96–94 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Argentiinan alueella. Se kuului titanosaureihin ja on yksi historian suurimmista tunnetuista maaeläimistä.
Oliko Argentinosaurus dinosaurus?
Kyllä. Toisin kuin lentoliskot tai merimatelijat, se oli aito dinosaurus – sauropodien ryhmään kuuluva kasvinsyöjä. Hakusana Argentinosaurus dinosaurus osuu siis tällä kertaa oikeaan, sillä kyseessä oli todellinen dinosaurus.
Oliko Argentinosaurus maailman suurin dinosaurus?
Se on yksi vahvimmista ehdokkaista, mutta asiaa ei voi varmistaa. Koska luita tunnetaan vain vähän, sen koko perustuu arvioihin. Myös esimerkiksi Patagotitan kilpailee samasta tittelistä.
Miten niin suuri eläin pystyi liikkumaan?
Sen jalat olivat pylväsmäisiä ja vahvoja, ja sen luut olivat onttoja ja ilmatäytteisiä, mikä kevensi luurankoa. Näiden ansiosta valtava paino jakautui tehokkaasti.
Lue lisää pitkäkaulaisista:
Maailman jättiläiset – titanosaurukset:
Morrisonin jurakauden jättiläiset:
Omalaatuiset pitkäkaulaiset: