Pachycephalosaurus Dino-kortti:
- Nimi: Pachycephalosaurus wyomingensis
- Suomeksi: Paksupäälisko
- Nimen merkitys: ”Paksupäinen lisko” (kreikaksi pachys = paksu, kephale = pää, sauros = lisko)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, 70–66 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka (Wyoming, Montana, Etelä-Dakota)
- Pituus: 4–5 metriä
- Paino: Arviolta 2–3 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä tai kaikkiruokainen
- Tunnusmerkit: 25 cm paksu luukupoli kallon päällä, pieniä nystyröitä ja piikkejä kupolin reunoilla, pitkä jäykkä häntä, pienet lehdenmuotoiset hampaat
Pachycephalosaurus on paksupäisten dinosaurusten kuningas — ryhmän suurin, tunnetuin ja mysteerisin edustaja. Tämä erikoinen kasvinsyöjä — tai mahdollisesti kaikkiruokainen — eli aivan liitukauden lopussa Pohjois-Amerikassa, samoilla alueilla ja samoihin aikoihin kuin Tyrannosaurus rex ja Triceratops. Se oli yksi viimeisistä dinosauruksista, jotka kävelivät maan päällä ennen Chicxulub-asteroidin iskua 66 miljoonaa vuotta sitten.
Pachycephalosauruksen tunnistaa yhdestä ainoasta piirteestä: sen kallon huipulla kohoavasta massiivisesta luukupolista. Kupoli oli kiinteää luuta — ei onttoa kuten monilla muilla dinosaurusten päärakenteilla — ja se saattoi olla jopa 25 senttimetriä paksu. Vertailun vuoksi: ihmisen kallon paksuus on keskimäärin alle senttimetrin. Pachycephalosauruksen kallo on paksuin mikään eläimellä koskaan kehittämä rakenne suhteessa eläimen kokoon.
Kupolin ympärillä oli pieniä luunystyröitä ja piikimäisiä ulokkeita, jotka tekivät päästä entistä näyttävämmän. Nämä koristeet vaihtelivat todennäköisesti yksilöiden välillä — ja erityisesti eri ikävaiheiden välillä. Tämä yksityiskohta on johtanut yhteen paleontologian kiistanalaisimmista kysymyksistä: ovatko Pachycephalosaurus, Stygimoloch ja Dracorex itse asiassa sama laji eri ikävaiheissa?
Kupolin käyttötarkoitus — vuosikymmenten kiista
Perinteinen teoria on, että Pachycephalosaurus käytti kupolia puskuaseena — kuten nykyiset vuohet tai pässit. Kaksi urosta olisi törmännyt toisiinsa otsaedellä kilpaillessaan parittelukumppaneista tai reviireistä. Kupolin massiivinen luukerros olisi toiminut iskunvaimentimena, joka suojasi aivoja törmäyksen voimalta.
Mutta kaikki tutkijat eivät hyväksy tätä teoriaa. Kuuluisa paleontologi Jack Horner on esittänyt, että kupoli ei ollut rakenteellisesti sopiva suoriin puskuiskuihin. Kupolin pinta on pyöreä ja sileä, mikä tarkoittaisi, että kaksi puskevaa päätä liukuisi helposti sivuun sen sijaan että ne osuisivat suoraan — toisin kuin vuohilla, joiden sarvet lukittuvat toisiinsa. Lisäksi Pachycephalosauruksen niskanikamissa ei näy vahvistumia, joita odottaisi, jos eläin olisi ottanut vastaan voimakkaita puskuiskuja.
Vaihtoehtoinen teoria on, että kupoli toimi visuaalisena signaalina — tunnistusmerkkinä ja seksuaalisena houkuttimena. Samaan tapaan kuin peuran sarvet tai riikinkukon pyrstösulat, suuri ja hyvin kehittynyt kupoli olisi viestinyt terveydestä ja geneettisestä laadusta vastakkaiselle sukupuolelle. Kupoli saattoi olla eläessään kirkkaan värinen tai verisuonitettu, mikä olisi korostanut sen näyttävyyttä.
Kolmas, kompromissiteoria ehdottaa, että Pachycephalosaurus puski kylkiin eikä päähän — kuten kirahvit tekevät kaulojensa kanssa. Kylkeen puskeminen ei vaadi samanlaista niskavahvistusta, ja pyöreä kupoli toimisi tehokkaammin kylkiiskussa kuin suorassa puskussa. Jotkut fossiileista löydetyt patologiset vammat — luunmurtumia ja infektioita kupolin alueella — tukevat ajatusta siitä, että kupolia todella käytettiin jonkinlaiseen kontaktiin.
Pachycephalosaurus, Stygimoloch ja Dracorex — kolme lajia vai yksi?
Vuonna 2009 Jack Horner ja Mark Goodwin julkaisivat tutkimuksen, joka ravisteli paleontologian maailmaa. Heidän mukaansa Stygimoloch — piikipäinen paksupäinen — ja Dracorex — litteäpäinen, piikikäs ”lohikäärmekuningas” — eivät olleet erillisiä lajeja lainkaan. Sen sijaan ne olivat Pachycephalosauruksen eri ikävaiheita.
Hornerin ja Goodwinin teorian mukaan kehitys etenisi näin: nuorena eläin näyttäisi Dracorexilta — litteä pää ilman kupolia mutta pitkiä piikkejä. Teini-ikäisenä se muistuttaisi Stygimolochia — kehittyvä kupoli ja yhä näyttäviä piikkejä. Aikuisena piikit kutistuisivat ja kupoli kasvaisi täyteen kokoonsa, jolloin eläin näyttäisi klassiselta Pachycephalosaurukselta.
Tämä teoria on saanut sekä vahvaa tukea että voimakasta kritiikkiä. Tukijat huomauttavat, että kaikki kolme ”lajia” on löydetty samasta ajasta ja samalta alueelta, mikä on epätavallista — yleensä läheisiä sukulaislajeja ei elä täsmälleen samassa paikassa samaan aikaan. Vastustajat puolestaan huomauttavat, ettei yhdestäkään Pachycephalosaurus-fossiiilista ole löydetty selkeää ikävaiheittaista siirtymää, ja että jotkut Dracorex-fossiilit näyttävät olevan aikuisia yksilöitä eivätkä nuoria.
Kiista jatkuu yhä, ja se on erinomainen esimerkki siitä, kuinka vaikeaa dinosaurusten luokittelu voi olla — varsinkin kun fossiileja tunnetaan vain kallon osista.
Ruumiinrakenne ja elintavat
Pachycephalosaurus oli kaksijalkainen dinosaurus, jonka vartalo muistutti muiden pienten ja keskikokoisten ornithischioiden vartaloa. Sen etujalat olivat lyhyet ja todennäköisesti vähäisessä käytössä — ne eivät yltäneet maahan. Takajalat olivat vahvat ja suhteellisen pitkät, mikä viittaa kohtuulliseen juoksunopeuteen. Häntä oli pitkä ja jäykkä, ja se toimi todennäköisesti vastapainona raskasta päätä.
Ruokavalio on epävarma. Pachycephalosauruksen hampaat olivat pieniä ja lehdenmuotoisia — sopivia pehmeän kasviaineksen leikkaamiseen mutta eivät kovan kasviaineksen jauhamiseen. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että se saattoi olla kaikkiruokainen — syöden kasvien lisäksi hyönteisiä, pieniä liskoja ja muita pieniä eläimiä. Tämä olisi epätavallista näin suurelle ornitischidelle, mutta hampaat eivät sulje sitä pois.
Pachycephalosaurus eli myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikassa yhdessä historian tunnetuimpien dinosaurusten kanssa. Sen naapureita olivat T. rex, Triceratops, Edmontosaurus ja Ankylosaurus. Se eli Laramidian läntisellä maakaistaleella, joka oli tuolloin erotettu Pohjois-Amerikan itäosasta leveällä sisämerellä.
Fossiililöydöt ja tunnettuus
Pachycephalosaurus nimettiin vuonna 1943, mutta sen ensimmäiset fossiilit löydettiin jo 1850-luvulla — tosin ne tunnistettiin vasta myöhemmin. Pitkään siitä tunnettiin vain kallon osia, mikä on tyypillistä paksupäisille — niiden luukupolit säilyvät hyvin, mutta muut luut hajoavat helpommin.
Vasta 2000-luvulla on löydetty osittaisia postcranialifossiileja — kehon luita — jotka ovat antaneet paremman kuvan eläimen ruumiinrakenteesta. Silti Pachycephalosaurus tunnetaan yhä suhteellisen huonosti verrattuna moniin muihin myöhäisen liitukauden dinosauruksiin.
Populaarikulttuurissa Pachycephalosaurus on tuttu Jurassic Park ja Jurassic World -elokuvista, joissa se on kuvattu puskevana, itsepäisenä olentona. Tämä mielikuva on jäänyt elämään, vaikka tieteellinen totuus saattaa olla monimutkaisempi.
Lue lisää paksupäisistä dinosauruksista: Stygimoloch · Dracorex · Homalocephale · Prenocephale · Wannanosaurus · Stegoceras · Kaikki paksupäiset dinosaurukset → Kuuntele dino-äänisarjaa