Tylocephale gilmorei – Korkeapää – Mongolian korkein kupu
Dino-kortti:
- Nimi: Tylocephale gilmorei
- Suomeksi: Korkeapää
- Nimen merkitys: Kreikan tylē (paisunut) ja kephalē (pää) – ”paisunut pää”; lajinimi gilmorei kunnioittaa amerikkalaista paleontologia Charles W. Gilmorea
- Eli: Myöhäinen liitukausi, noin 72–71 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Mongolia (Barun Goyot -muodostuma, Khulsan, Gobin autiomaa)
- Pituus: Noin 1,4 metriä (osa arvioista jopa 2 metriä)
- Paino: Noin 40 kg (epävarma)
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Korkein tunnettu kupu koko paksupäisten ryhmässä, takaa katsottuna kolmikulmainen kallo, vain yksi yksilö tunnetaan
Korkeapää on yksi Mongolian omaleimaisimmista paksupäisistä. Sukunimi tarkoittaa ”paisunutta päätä”: se yhdistää kreikan sanat tylē (paisunut) ja kephalē (pää) ja viittaa eläimen poikkeukselliseen kupuun. Lajinimi gilmorei taas kunnioittaa Charles W. Gilmorea (1874–1945), amerikkalaista paleontologia, joka kirjoitti ensimmäisen yksityiskohtaisen kuvauksen paksupäisen kallosta. Suomeksi lajia voidaan kutsua sen ainutlaatuisen päänmuodon mukaan.
Tylocephale gilmorei eli myöhäisellä liitukaudella noin 72–71 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Mongolian alueella. Tämä Mongolian dinosaurus oli pienikokoinen mutta hyvin tunnistettava: sen kupu kohosi korkeammalle kuin yhdelläkään muulla tunnetulla paksupäisellä. Juuri tämä tekee siitä yhden ryhmän kiinnostavimmista lajeista, vaikka koko eläin tunnetaan vain yhdestä ainoasta kallosta. Lajin tarkka ikä on jossain määrin kiistanalainen: osa tutkijoista sijoittaa sen myöhäiseen kampaniin, osa varhaiseen maastrichtiin, mutta joka tapauksessa se eli aivan dinosaurusten aikakauden loppupuolella.
Löytö Gobin autiomaasta
Tämän lajin holotyyppi (ZPAL MgD-I/105) löydettiin vuonna 1971 puolalais-mongolialaisen tutkimusretkikunnan kaivauksissa. Fossiili kerättiin Khulsanin alueelta Gobin autiomaasta, Barun Goyot -muodostumasta. Kyseessä on vahingoittunut kallo, jossa on säilynyt useita yläleuan hampaita, sekä siihen liittyvä alaleuka. Muuta luustoa ei ole löytynyt, joten koko eläimen rakenne joudutaan päättelemään sukulaislajien perusteella. Puolalais-mongolialaiset retkikunnat 1960- ja 1970-luvuilla olivat poikkeuksellisen tuottoisia, ja ne toivat tieteen tietoon useita aiemmin tuntemattomia Gobin dinosauruksia.
Lajin kuvasivat puolalaiset paleontologit Teresa Maryańska ja Halszka Osmólska vuonna 1974 merkittävässä julkaisussa, joka esitteli paksupäiset omana ryhmänään. Samassa työssä he kuvasivat kerralla peräti kolme uutta mongolialaista paksupäistä: tämän lajin lisäksi litteäpäisen Homalocephalen ja pyöreäkupuisen Prenocephalen. Tämä julkaisu loi pohjan koko paksupäisten ryhmän myöhemmälle tutkimukselle.
Lajinimi gilmorei on samalla kunnianosoitus tieteenhistorialle. Charles W. Gilmore oli yksi paksupäistutkimuksen uranuurtajista, ja hänen työnsä tarjosi pohjan, jolle myöhemmät tutkijat saattoivat rakentaa. Näin Tylocephale gilmorei kantaa nimessään sekä löytöalueensa eksoottisuutta että tieteen pitkää jatkumoa. Tällainen nimeämistapa on paleontologiassa tavallinen tapa kunnioittaa edeltäjiä ja tallentaa heidän panoksensa pysyvästi lajien nimistöön.
Korkein kupu koko ryhmässä
Korkeapään tavaramerkki on sen korkea, taaksepäin kohoava kupu. Korkein kohta sijaitsee kallon takaosassa, mikä antaa päälle takaa katsottuna kolmikulmaisen muodon: leveimmillään kallo on poskiluiden kohdalta ja kapenee huipuksi kuvun yläosassa. Tämä on korkein tunnettu kupu koko paksupäisten ryhmässä, ja se erottaa lajin selvästi kaikista sukulaisistaan. Vaikka monilla paksupäisillä on selvä, pyöristynyt kupu, harvalla se kohoaa yhtä jyrkästi ja korkealle kuin tällä lajilla.
Kallon rakenne poikkeaa esimerkiksi Sphaerotholuksen pallomaisesta kuvusta ja monien muiden paksupäisten matalammasta muodosta. Kupu oli lisäksi pinnaltaan karhea ja epätavallisen paksu, ei sileä. Tämä viittaa siihen, että sitä peitti eläessä todennäköisesti sarveiskerros tai muu pehmytkudos. Tällainen pinta on kiinnostava vihje siitä, että kupu saattoi olla myös näkyvä signaalirakenne eikä pelkkä luinen isku-ase. Juuri kuvun poikkeuksellinen korkeus tekee Tylocephale gilmorei -lajista helposti tunnistettavan ja antaa sille oman paikkansa paksupäisten kirjossa. Kuvun muoto kertoo paljon siitä, miten monipuolisesti tämä eläinryhmä muokkasi kupujaan eri tarpeisiin.
Onko holotyyppi nuori yksilö?
Vuonna 2009 Robert Sullivan teki tärkeän huomion: ainoa tunnettu yksilö saattaa olla nuori, ei täysin kasvanut eläin. Hän kuvasi kallon profiilin välimuotona litteäpäisen Homalocephalen ja täysin kupolimaisen Prenocephalen välillä, ja arveli, että kuvun korkea ja kapea muoto saattaa osittain johtua yksilön iästä ja näytteen vääristymisestä. Holotyyppi on nimittäin melko pieni, huonosti säilynyt ja jonkin verran painunut kasaan, mikä vaikeuttaa sen tulkintaa.
Tällä huomiolla on suuri merkitys. Jos holotyyppi on nuori yksilö, kuvun korkea profiili voi olla osittain ikävaiheen piirre eikä pelkkä lajiominaisuus, ja aikuiset yksilöt voisivat olla vieläkin korkeampikupuisia. Samalla lajin tarkka asema jää epävarmaksi, koska aineistoa on niin niukasti. Tämä on paksupäisille tuttu ongelma: sama kysymys nousi esiin myös kuuluisassa Dracorexin, Stygimolochin ja Pachycephalosauruksen tapauksessa, jossa eri ”lajit” osoittautuivat saman lajin kasvuvaiheiksi. Niin kauan kuin Tylocephale gilmorei tunnetaan vain yhdestä yksilöstä, näitä kysymyksiä ei voida lopullisesti ratkaista.
Biomekaniikkaa varovasti
Vuonna 2008 Eric Snively ja Adam Cox julkaisivat tutkimuksen paksupäisten kallon biomekaniikasta. He käyttivät kaksi- ja kolmiulotteisia simulaatioita, joskin ensisijaisesti Stegoceras validumin kallon pohjalta. Tutkimuksen mukaan paksupäisten kallo kesti voimakkaita iskuja, ja korkeat kuvut olisivat voineet jakaa iskuvoimat tehokkaasti kallon pituussuunnassa.
Kun nämä havainnot yleistetään tähän lajiin, voidaan olettaa, että sen korkea ja taaksepäin kalteva kupu olisi voinut olla erityisen tehokas suoraan edestä tulevassa puskuiskussa. Yhdistettynä vahvaan niskaan tällainen kupu olisi ollut hyvä sopeutuma päänpuskemiseen. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei juuri tästä lajista ole tehty omia biomekaanisia tutkimuksia, joten päätelmät ovat varovaisia. Eri paksupäisten kupumuodot saattoivat olla optimoituja eri tarkoituksiin, aivan kuin erilaiset kypärämallit: korkea kupu suoraan edestä tulevaan iskuun, matala ja leveä kupu jakamaan voimaa laajemmalle, pallomainen kupu kestämään iskuja mistä tahansa suunnasta. Tämän lajin korkea muoto sopisi tähän ajatteluun hyvin.
Pieni kasvinsyöjä Gobissa
Vaikka tästä lajista tunnetaan vain kallo, sen lähisukulaisten perusteella voidaan luonnostella, millainen eläin se oli. Kyseessä oli pieni, kaksijalkainen kasvinsyöjä, jolla oli lyhyt kaula, pienet eturaajat, pitkät takajalat ja paksu, jäykkä häntä tasapainon ylläpitämiseksi. Ruumiinrakenne oli ketterä ja kevyt, ja eläin pystyi todennäköisesti liikkumaan hyvin nopeasti petoeläimiä paetessaan.
Ravinto koostui matalasta kasvillisuudesta, kuten lehdistä, versoista ja hedelmistä. Liitukauden lopulla Gobin alue ei ollut yhtä kuiva autiomaa kuin nykyään, vaan siellä esiintyi myös kosteampia jaksoja ja runsaampaa kasvillisuutta, vaikka ilmasto oli ajoittain ankara. Pieni koko oli tällaisessa ympäristössä etu, sillä se mahdollisti elämän paikoissa, joihin suuremmat lajit eivät päässeet, ja vähensi ravinnontarvetta niukkoinakin aikoina. Tällaiset pienet kasvinsyöjät olivat usein tärkeä osa ekosysteemiä, sillä ne muodostivat ravintoa monille saalistajille ja auttoivat osaltaan levittämään myös kasvien siemeniä ympäristössään.
Mongolian paksupäisten yhteisö
Korkeapää kuului mongolialaisten paksupäisten joukkoon, johon lukeutuivat myös Prenocephale ja Homalocephale. Nämä lähisukulaiset kuvattiin samassa vuoden 1974 julkaisussa, ja ne tunnetaan läheisistä Mongolian kerrostumista. Lajit erosivat toisistaan koon, kuvun muodon ja todennäköisesti ekologisen lokeroitumisen perusteella, mikä mahdollisti useamman sukulaislajin elämisen samalla seudulla. Mongolian liitukauden lopun ekosysteemit olivatkin yllättävän monimuotoisia paksupäisten osalta, mikä kertoo ryhmän menestyksestä Aasiassa.
Ilmiö muistuttaa ankannokkaisia dinosauruksia, joilla pään harjan muoto erotti samalla alueella eläneet lajit toisistaan. Paksupäisillä kuvun muoto toimi vastaavana tunnusmerkkinä: se oli sekä fyysinen isku-ase että näkyvä lajin tunnuskuva. Tällainen Mongolian dinosaurus saattoi siis tunnistaa oman lajinsa edustajat jo kuvun muodon perusteella, mikä vähensi turhia yhteenottoja eri lajien välillä. Lajintunnistus on tärkeää erityisesti silloin, kun useita lähisukuisia lajeja elää samalla alueella ja sekaannukset voisivat johtaa hukattuun energiaan tai vääriin pariutumisyrityksiin.
Niukan aineiston haaste
Tästä lajista tunnetaan edelleen vain yksi osittainen kallo ja alaleuka. Muita luuston osia ei ole löytynyt, joten arviot kokonaiskoosta perustuvat vertailuun lähisukulaisten, kuten Stegocerasin, Homalocephalen ja Prenocephalen, kanssa. Holotyyppi ZPAL MgD-I/105 on yhä lajin ainoa tunnettu yksilö. Sitä säilytetään Puolan tiedeakatemian paleobiologian instituutissa Varsovassa, jonne puolalais-mongolialaisten retkikuntien arvokkaat löydöt aikanaan kuljetettiin.
Vaikka uusia löytöjä on toivottu jo yli viisikymmentä vuotta, Barun Goyotin alueelta ei ole löytynyt lisää yksilöitä. Tämä tekee lajista paleontologisesti harvinaisen ja arvokkaan mutta myös vaikean tutkia. Jokainen tulkinta kuvun muodosta tai eläimen elintavoista joudutaan tekemään tämän yhden, osin vääristyneen kallon pohjalta, mikä korostaa lisälöytöjen merkitystä. Yksikin uusi, paremmin säilynyt yksilö voisi ratkaista monta avointa kysymystä – esimerkiksi sen, oliko holotyyppi todella nuori eläin ja kuinka korkeaksi aikuisen kupu lopulta kasvoi.
Korkeapään perintö
Tämä laji on yksi tutkituimmista mongolialaisista paksupäisistä, ja sen korkea kupu on antanut tutkijoille arvokasta tietoa ryhmän monimuotoisuudesta ja puskukäyttäytymisen biomekaniikasta. Tämä Mongolian dinosaurus on osa sitä joukkoa, jonka tutkimus on muuttanut käsitystämme koko paksupäisten ryhmän alkuperästä ja kehityksestä.
Pitkään Aasiaa pidettiin paksupäisten alkukotina, josta ryhmä levittäytyi myöhemmin Pohjois-Amerikkaan. Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin esittäneet, että ryhmä saattoi syntyä myös Pohjois-Amerikassa ja levitä sieltä Aasiaan. Tämä on yhä avoin kysymys, ja juuri tällainen Mongolian dinosaurus on keskeinen todiste keskustelussa. Vaikka tästä lajista tunnetaan vain yksi kallo, sen poikkeuksellinen kupu pitää sen yhä paksupäistutkimuksen kiinnostavimpien lajien joukossa. Mongolian fossiilirikkaat kerrostumat tarjoavat tulevaisuudessa varmasti lisää aineistoa, joka voi auttaa ratkaisemaan ryhmän alkuperän arvoituksen.