Stegosaurus — Jurakauden ikoninen pantsaroitu jättiläinen ja sen mystiset selkälevyt
Dino-kortti:
- Nimi: Stegosaurus stenops
- Suomeksi: Kattolevylisko
- Nimen merkitys: ”Kattolevylisko” (kreikaksi stegos = katto, sauros = lisko)
- Eli: Myöhäinen jurakausi, 155–145 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka (Colorado, Utah, Wyoming), Portugali
- Pituus: 7–9 metriä
- Korkeus: 4 metriä selkälevyjen yläreuna
- Paino: 3,5–5 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: 17 suurta luulevyä selässä kahdessa vuorottelevassa rivissä, hännän päässä neljä pitkää piikkiä (”thagomizer”), pieni kallo, pähkinän kokoiset aivot, etujalat takajalkoja lyhyemmät
Stegosaurus on yksi dinosaurusten maailman ikonisimmista siluetista — eläin, jonka lähes jokainen tunnistaa välittömästi. Kaksi vuorottelevaa selkälevyriviä, neljä pitkää piikkiä hännän päässä, pieni pää ja massiivinen kaarevaselkäinen vartalo: yhdistelmä on niin erottuva, ettei sitä voi sekoittaa mihinkään muuhun dinosaurukseen. Ja silti — tai juuri siksi — Stegosauruksen ympärillä on yhä avoimia kysymyksiä enemmän kuin lähes minkään muun tunnetun dinosauruksen kohdalla.
Laji eli myöhäisellä jurakaudella Morrison-muodostuman aikana, samoilla alueilla ja samaan aikaan kuin Brachiosaurus, Diplodocus, Apatosaurus ja Allosaurus. Othniel Charles Marsh kuvasi sen tieteellisesti vuonna 1877 ”luusodan” kiivaimmassa vaiheessa. Stegosaurus oli Marshille tärkeä löytö: nimi ”kattolevylisko” viittasi siihen, että Marsh alun perin luuli levyjen makaavan litteinä eläimen selässä kuin katon paanut.
17 levyä — mutta miksi?
Stegosauruksen selkälevyt ovat paleontologian kestävimpiä mysteerejä. Niitä oli 17 kappaletta, ja ne olivat järjestyneet kahteen vuorottelevaan riviin — ei vastakkain vaan ristiin. Suurimmat levyt olivat jopa 60 senttimetriä korkeita ja leveitä, ja ne sijaitsivat eläimen keskivartalon yllä.
Alkuperäinen teoria oli, että levyt toimivat panssarina — suojana petojen hyökkäyksiltä. Mutta lähempi tarkastelu paljasti ongelman: levyt ovat liian ohuita ja hauraita ollakseen tehokas panssari. Lisäksi ne suojaavat vain selkää, mikä jättäisi vatsan ja kyljet avoimiksi. Panssariteoria on pitkälti hylätty.
Toinen teoria on lämmönsäätely. Levyt ovat täynnä verisuonten kanavia, ja niiden leveä pinta-ala voisi toimia radiaattorina — päästäen ylimääräistä lämpöä ruumiista tai keräten lämpöä auringonsäteilystä. Tämä ”aurinkopaneeli”-teoria oli suosittu 1970–80-luvuilla, mutta tuoreempi tutkimus on osoittanut, etteivät kanavat välttämättä olleet lämmönsäätelyä varten vaan vain ravinnon tuomista kasvaville luille.
Nykyinen johtava teoria on visuaalinen signaali — lajintunnistusmerkki ja seksuaalisen valinnan kohde. Levyt saattoivat punastua verenvirtauksen kasvaessa, ja ne olivat nähtävissä pitkän matkan päästä. Yksi laji — Stegosaurus — erottui muista vastaavista panssaridinosauurustista juuri omaleimaisten levyjensä ansiosta.
Thagomizer — neljä piikkiä kuolemaksi
Siinä missä selkälevyjen tarkoitus on kiistanalainen, hännän piikkien tarkoituksesta ei ole epäilystä. Neljä pitkää piikkiä — kukin jopa metrin pituinen — muodostivat hännän päässä tappavan aseen. Tämä rakenne sai virallisen nimen ”thagomizer” Gary Larsonin The Far Side -sarjakuvasta, jossa vitsaillaan mainitsemalla ”the tail end of the late Thag Simmons”.
Piikit olivat aidosti kuolettavia. Fossiililöydöt osoittavat, että piikkejä käytettiin aktiivisesti taisteluihin — Allosauruksen selkärangasta on löydetty parantunut puhkaisuhaava, joka täsmää täsmälleen kattolevyliskon piikkiin. Myös kattolevyliskon omissa piikkeissä on kulumisjälkiä, jotka viittaavat iskuihin kovia pintoja vastaan.
Häntä oli erittäin liikkuva — paljon liikkuvampi kuin useimpien muiden dinosaurusten hännät. Nikamien rakenne mahdollisti laajan sivuttaisheilutuksen, ja massiiviset hännänlihakset tuottivat voimakkaan iskun. Kattolevylisko saattoi pyörähtää paikallaan ja iskeä hännällään sivulle — tehokas puolustus, joka piti petoja etäällä.
Pienet aivot, suuri tehtävä
Stegosauruksen aivot ovat yksi sen tunnetuimmista piirteistä — kuuluisat pähkinän kokoiset aivot. Tämä on kirjaimellisesti totta: eläimen aivot olivat noin 70–80 grammaa painava, verrattavissa saksanpähkinään. Näin pieni aivokoko näin suuressa eläimessä oli jo aikansa tutkijoille hämmästyttävä.
1800-luvun lopulla syntyi teoria ”toisesta aivosta” — ajatus, että kattolevyliskolla olisi ollut erillinen aivokeskus lantion alueella hallitsemassa takaraajoja ja häntää. Tämä teoria perustui ristiluussa olevaan suureen onteloon. Myöhemmin tutkijat ymmärsivät, ettei ontelo ollut aivoa vaan glykogeenirauhanen — energiavarasto, joka on yleinen nykyisillä linnuilla ja joka auttoi lihasten nopeassa aktivoinnissa.
Pienet aivot eivät tarkoittaneet, että kattolevylisko olisi ollut mitenkään epätoimiva. Sen elintapa — syödä kasveja, liikkua hitaasti, puolustautua hännällä — ei vaatinut korkeaa älyllistä kapasiteettia. Evoluutio ei kehitä enempää aivoja kuin elämäntapa vaatii.
Portugalin eurooppalainen sukulainen
Stegosauruksen fossiileja on löydetty myös Portugalista — todisteena siitä, että Pohjois-Amerikan ja Euroopan välillä oli ajoittain maayhteyksiä myöhäisellä jurakaudella. Portugalilainen laji Stegosaurus amburgensis eli samoihin aikoihin kuin pohjoisamerikkalaiset sukulaisensa ja muistutti niitä ulkonäöltään.
Eurooppalainen esiintyminen tekee Stegosauruksesta yhden harvoista dinosauruksista, joiden todistetaan levinneen kahdelle mantereelle. Se oli menestynyt laji — niin menestynyt, että sen siluetti on jäänyt dinosaurusten yleissymboliksi satoja miljoonia vuosia myöhemmin.
Lue lisää panssaridinosauuruksista: Ankylosaurus · Kentrosaurus · Euoplocephalus · Nodosaurus · Polacanthus · Kaikki panssaridinosauurukset →