Ankylosaurus — Liitukauden elävä tankki joka pystyi murskaamaan T. rexin sääriluun
Dino-kortti:
- Nimi: Ankylosaurus magniventris
- Suomeksi: Jäykkälisko
- Nimen merkitys: ”Jäykkä lisko” (kreikaksi ankylos = jäykkä/yhteen liittynyt, sauros = lisko)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, 68–66 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka (Montana, Wyoming, Alberta)
- Pituus: 7–8 metriä
- Paino: 5–8 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Kauttaaltaan luulevyjen peittämä iho, hännän päässä massiivinen luinen nuija, leveä litteä vartalo, lyhyet vahvat jalat, jopa silmäluomet panssaroidut, pieni kolmiomainen kallo sarvineen
Ankylosaurus on dinosaurusten maailman elävä tankki — eläin, joka rakennettiin puolustautumaan. Kauttaaltaan luulevyjen peittämä, leveäsivuinen ja matalalla kulkeva, jäykkäliskon ulkonäkö kertoo kaiken olennaisen sen elämäntavasta. Kun Tyrannosaurus rex hallitsi liitukauden lopun Pohjois-Amerikan tasankoja, ainoa suuri kasvinsyöjä, jolla oli todellinen mahdollisuus selviytyä T. rexin hyökkäyksestä, oli Ankylosaurus.
Tämä myöhäisen liitukauden ikoninen panssaridinosauurukset eli vuodesta 68 miljoonaa vuotta sitten aivan sukupuuttoon asti 66 miljoonaa vuotta sitten. Se jakoi elinympäristönsä T. rexin, Triceratopsin, Edmontosauruksen ja Pachycephalosauruksen kanssa — ja oli yksi viimeisistä dinosauruksista, jotka kävelivät maan päällä ennen Chicxulub-asteroidin iskua. Amerikkalainen paleontologi Barnum Brown kuvasi lajin tieteellisesti vuonna 1908.
Panssari kauttaaltaan
Ankylosauruksen panssarointi oli niin kattava, että lähes jokainen näkyvä kohta ruumiista oli suojattu. Selkää, kylkiä, kaulaa ja jopa häntää peittivät osteodermit — ihon sisälle kehittyneet luulevyt. Joitakin levyjä oli suuria ja litteitä, toiset olivat piikimäisiä ja sojottavia. Yhdessä ne muodostivat saumattoman panssarikerroksen.
Hämmästyttävin yksityiskohta oli silmäluomien panssarointi. Jopa liikkuvat silmäluomet olivat suojattu pienellä luulevyllä, joka liukui paikalleen silmän kiinni mennessä. Tämä varmisti, ettei edes silmiä voitu haavoittaa hyökkäyksessä. Ilman tätä pientä yksityiskohtaa Ankylosauruksen panssaroitu ulkonäkö olisi pelkkää teatteria — yksi avoin kohta olisi riittänyt kuolemaan.
Luunuija — dinosaurusten voimakkain puolustusase
Jäykkäliskon hännän päässä oli luinen nuija — massiivinen, yhteen liittyneistä luulevyistä ja hännän kärkipuolen nikamista muodostunut rakenne. Nuija oli jopa 50 senttimetriä halkaisijaltaan ja painoi arviolta 20–30 kiloa. Hännän lihakset olivat voimakkaita ja häntä jäykkä mutta liikkuva tyvestään — rakenne, joka mahdollisti nopean ja voimakkaan sivuttaisiskun.
Biomekaaniset laskelmat ovat osoittaneet nuijaiskun olevan tuhoisa. Vuonna 2009 julkaistu tutkimus arvioi, että täysvoimainen nuijaisku pystyi murtamaan suuren petodinosaurin sääriluun. Tämä tarkoittaa, että T. rex — historian kovimman puruvoiman omaava peto — saattoi joutua kohtaamaan saaliseläimen, joka pystyi pysäyttämään hyökkäyksen yhdellä iskulla. Hyökkäys jäykkäliskoa vastaan ei ollut vailla riskiä.
Nuijan toinen käyttötarkoitus saattoi olla lajinsisäinen taistelu — kaksi urosta olisi voinut kamppailla nuijistaan samaan tapaan kuin vuohet sarvillaan. Jotkut fossiilit osoittavat parantuneita murtumia sivuluissa, jotka täsmäävät nuijan iskuihin.
Matalakulkuinen strategia
Jäykkäliskon ruumiinrakenne oli optimoitu puolustukseen. Se kulki matalalla — vatsa lähes maata vasten — ja sen jalat olivat lyhyet mutta äärimmäisen vahvat. Tämä asento esti petoja kaatamasta eläintä kumoon, mikä oli paksun yläpanssaroinnin ainoa todellinen heikkous. Jos peto olisi saanut eläimen selälleen, vatsan pehmeä iho olisi ollut haavoittuva.
Mutta jäykkäliskoa ei ollut helppo kaataa. Sen painopiste oli matalalla, sen jalat olivat tukevat ja levähdyttyinä levittäen, ja sen massa oli keskittynyt vartalon alimpaan kolmannekseen. Se oli käytännössä mahdoton kaataa kumoon — vertailukohtana nykyinen sarvikuono, joka on yksi maapallon vaikeimmin kaadettavista eläimistä.
Se liikkui hitaasti — arviolta 6–10 km/h — mutta sen ei tarvinnutkaan nopea olla. Sen puolustusstrategia perustui paikallaan pysymiseen, panssaroituun yläpuoleen ja hännännuijan aktiiviseen käyttöön.
Pähkinän kokoiset aivot ja kasvinsyönti
Kuten useimmilla panssaridinosauuruksilla, jäykkäliskon aivot olivat pienet suhteessa ruumiin kokoon. Tämä ei ollut ongelma sen elintavan kannalta: matala laiduntaja, joka liikkui hitaasti ja luotti puolustuksessa panssaroituun ulkopuoleen, ei tarvinnut korkeaa älykkyyttä.
Sen hampaat olivat pieniä ja lehdenmuotoisia — sopivia pehmeiden kasvien leikkaamiseen mutta eivät kovan puuaineksen jauhamiseen. Jäykkälisko söi todennäköisesti matalaa kasvillisuutta: saniaisia, matalaa lehtikasvillisuutta ja mahdollisesti varhaisia kukkakasveja, jotka olivat juuri tulossa osaksi maailman kasvillisuutta myöhäisellä liitukaudella.
Viimeisistä viimeinen
Ankylosaurus oli yksi viimeisistä dinosauruksista. Sen fossiileja on löydetty Hell Creek -muodostumasta — samasta kerrostumasta, joka sisältää viimeisten T. rexien ja Triceratopsien jäänteet. Kun asteroidi iski 66 miljoonaa vuotta sitten, jäykkälisko oli vielä elinvoimainen ja yleinen. Sen panssari suojasi kaikkea paitsi kaikkein tuhoisinta voimaa — globaalia ydintalvea, joka katkaisi ravintoketjun perustan. Edes paksuin panssari ei riittänyt siihen.
Lue lisää panssaridinosauuruksista: Stegosaurus · Kentrosaurus · Euoplocephalus · Nodosaurus · Polacanthus · Kaikki panssaridinosauurukset →