Kentrosaurus — Stegosauruksen afrikkalainen sukulainen jolla oli enemmän piikkejä kuin levyjä
Dino-kortti:
- Nimi: Kentrosaurus aethiopicus
- Suomeksi: Piikkilisko
- Nimen merkitys: ”Piikkilisko” (kreikaksi kentron = piikki, sauros = lisko)
- Eli: Myöhäinen jurakausi, noin 155 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Afrikka (Tansania, Tendaguru-muodostuma)
- Pituus: 4,5–5 metriä
- Paino: Arviolta 700–1 000 kiloa
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: 7 paria pieniä selkälevyjä etuselässä, 8 paria pitkiä piikkejä keskitakaselässä ja hännässä, yksi pari erityisen pitkiä olkapääpiikkejä, pieni kallo, nelijalkaisesti kulkeva
Piikkilisko on Stegosauruksen afrikkalainen sukulainen — ja monella tapaa sen äärimmäisempi versio. Siinä missä kuuluisa pohjoisamerikkalainen serkku luottaa suurelta osin komeisiin selkälevyihin, Kentrosaurus vaihtoi levyt piikeiksi. Eläimen takaselkä, lantio ja häntä olivat kauttaaltaan pitkien, terävien luupiikkien peitossa — ja olkapäistä sojotti vielä pari poikkeuksellisen pitkää sivuttaispiikkiä, jotka tekivät siitä kävelevän piikkipuskan.
Kentrosaurus löydettiin saksalaisen paleontologisen tutkimusretken aikana Saksan Itä-Afrikasta — nykyisestä Tansaniasta — vuosina 1909–1912. Löytöpaikka, Tendaguru-muodostuma, on yksi Afrikan rikkaimmista jurakauden fossiilipaikoista. Samasta muodostumasta löydettiin myös valtava Giraffatitan — ja yhdessä nämä kaksi lajia antoivat ikkunan Afrikan myöhäisjurakauden ekosysteemiin, joka oli yllättävän samankaltainen kuin Pohjois-Amerikan Morrison-muodostuma.
Levyt edessä, piikit takana
Piikkiliskon panssaroinnin rakenne oli selvästi kaksijakoinen. Eläimen etupuolella — kaulan ja etuselän alueella — oli seitsemän paria pieniä, litteitä selkälevyjä, jotka muistuttivat Stegosauruksen levyjä mutta olivat huomattavasti vaatimattomampia kokoeltaan. Keski- ja takaselässä sekä koko hännässä levyt vaihtuivat piikeiksi — kahdeksaan pitkään, teräväkärkiseen luupiikkiin kummallakin puolella.
Tämä piikkien rivi hännässä ei ollut pelkkä ”thagomizer” kuten Stegosauruksella — se oli jatkuva piikkijono, joka ulottui lantiosta hännän kärkeen asti. Kentrosaurus saattoi heiluttaa häntäänsä sivulle ja iskeä petoja useilla piikeillä samanaikaisesti. Vaurio olisi ollut vakava, jopa suurelle petodinosaurukselle.
Piikkiliskon puolustusstrategia oli siis aktiivisempi kuin pelkkä passiivinen panssarointi. Se ei vain luottanut siihen, että pedot väsyisivät hyökkäyksissään — se hyökkäsi takaisin. Jos peto kävi käsiksi takapäähän, se kohtasi kahdeksan paria teräviä piikkejä. Jos se yritti hyökätä kyljeltä, olkapääpiikit olivat tiellä.
Kiistanalaiset olkapääpiikit
Piikkiliskon erikoisimmat piirteet ovat kaksi poikkeuksellisen pitkää piikkiä olkapäiden alueella. Ne sojottavat sivuille ja hieman eteenpäin, ja ne olivat jopa 70 senttimetriä pitkiä — pidempiä kuin useimmat hännän piikit. Näiden piikkien tarkka sijainti fossiililöytöjen perusteella on kuitenkin ollut paleontologien kiistakapula vuosikymmeniä.
Berliinin luonnonhistoriallisen museon rekonstruktiossa piikit on sijoitettu lanteille, eivät olkapäille — muodostaen toisen piikkiparin vartalon keskivaiheille. Modernimmat rekonstruktiot puolestaan ovat siirtäneet ne takaisin olkapäille, josta ne olisivat työntäneet petoja loitolle, jos hyökkäys olisi tullut sivusta.
Olkapääpiikkien oikea sijainti on yhä keskustelukysymys, koska alkuperäiset fossiilit ovat pääosin tuhoutuneet Berliinin luonnonhistoriallisen museon pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Tämä on menetys, jota paleontologit surevat yhä: Tendaguru-kokoelma oli yksi maailman tärkeimmistä jurakauden fossiilikokoelmista.
Afrikan jurakauden maisema
Piikkilisko eli aikakautena, jolloin Afrikka oli yhä osa Gondwana-supermanneretta. Tendaguru-alue oli tuolloin trooppinen rannikkoseutu, jossa kasvoi havupuita, saniaisia ja käpypalmuja. Eläin jakoi elinympäristönsä Giraffatitanin ja muiden sauropodien kanssa, ja sen pääasiallinen uhka oli todennäköisesti Ceratosaurus-sukuinen peto, joka myös tunnetaan Tendaguru-muodostumasta.
Piikkilisko oli matala laiduntaja. Sen pieni kallo ja lehdenmuotoiset hampaat sopivat matalan kasvillisuuden — saniaisten ja matalien kasvien — syömiseen. Kuten Stegosauruksella, aivot olivat pienet, mutta sen elämäntapa ei vaatinut korkeaa älyä. Syö, liiku hitaasti, näytä piikkejä.
Bone bed -löydöt
Tendaguru-muodostumasta on löydetty useita Kentrosauruksen yksilöitä samasta paikasta — osoitus siitä, että nämä eläimet eivät todennäköisesti olleet yksinäisiä. Pienet laumat tai perheryhmät ovat todennäköinen selitys näille luukerrostumille. Aikuiset yksilöt saattoivat suojata nuoria pedoilta, käyttäen piikkisarja panssarinaan.
Tämä on kiinnostava ero Stegosaurukseen, joka löydetään useimmin yksittäisinä fossiileina. Afrikkalainen sukulainen saattoi olla laumaeläin tavalla, jollaisen pohjoisamerikkalainen serkku ei ollut — mutta on myös mahdollista, että Tendagurun luukerrostumat johtuvat tulvista, jotka hautasivat useita yksilöitä samanaikaisesti.
Lue lisää panssaridinosauuruksista: Stegosaurus · Ankylosaurus · Euoplocephalus · Nodosaurus · Polacanthus · Kaikki panssaridinosauurukset →