Hesperosaurus mjosi – Länsimaanlisko – pyöreälevyinen stegosauri Wyomingista
Dino-kortti:
- Nimi: Hesperosaurus mjosi
- Suomeksi: Länsimaanlisko
- Nimen merkitys: Kreik. hesperos = läntinen + sauros = lisko, viittaa löytöpaikkaan Yhdysvaltain länsiosista; lajinimi kunnioittaa Ronald G. Mjosia, joka osallistui fossiilin keräämiseen ja preparointiin sekä järjesti museokopion Denverin luonnonhistorialliseen museoon (DMNH 29431)
- Eli: Myöhäinen jurakausi (varhainen kimmeridgian), noin 156 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat – Wyoming (Johnson County) ja Montana, Morrison-muodostuman alaosa (Windy Hill -jäsen / Lower Salt Water Wash -jäsen)
- Pituus: 6–7 metriä
- Paino: 2–3,5 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Stegosauruksen lähisukulainen, pidemmät mutta matalammat selkälevyt, ensimmäinen keratiinipinnoitteen ihojälki stegosaurilla (Christiansen & Tschopp 2010), mahdollisesti Stegosaurus-suvun synonyymi
Länsimaanlisko on Stegosauruksen läheisin tunnettu sukulainen – stegosauri, joka eli samalla alueella mutta hieman aiemmin ja erosi selkälevyjen muodoltaan. Suvun nimi tarkoittaa ”läntistä liskoa” kreikan sanoista hesperos (läntinen) ja sauros (lisko). Lajinimi mjosi kunnioittaa Ronald G. Mjosia, Western Paleontological Laboratoriesin tutkijaa, joka osallistui holotyypin keräämiseen ja preparointiin sekä järjesti museokopion Denverin luonnonhistorialliseen museoon (DMNH 29431).
Laji eli myöhäisellä jurakaudella noin 156 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Wyomingin ja Montanan Morrison-muodostumassa. Aikuinen yksilö oli 6–7 metriä pitkä ja painoi 2–3,5 tonnia – hieman pienempi kuin Stegosaurus mutta selvästi samaa kokoluokkaa. Vuonna 2001 kuvauksen aikaan se edusti vanhinta tunnettua Pohjois-Amerikan stegosauria.
Löytö ja tutkimushistoria
Holotyyppi (alun perin HMNH 001, sittemmin HMNS 14, ja nykyisin FPDM-V9674 Japanin Fukuin maakunnan dinosaurusmuseossa) löytyi vuonna 1985, kun fossiilinetsijä Patrick McSherry havaitsi stegosaurin jäänteet S. B. Smithin maatilalla Johnson Countyn Wyomingissa. Koska kalliomatriksi oli kovaa, McSherry pyysi apua Western Paleontological Laboratoriesin tutkijoilta Ronald G. Mjosilta ja Jeff Parkerilta sekä Brigham Youngin yliopiston paleontologilta Dee Hallilta.
Aluksi fossiili oletettiin Stegosauruksen yksilöksi. Mutta preparoinnin aikana Clifford Miles huomasi anatomiset erot ja päätteli, että kyseessä oli täysin uusi laji. Vuonna 2001 Kenneth Carpenter, Clifford Miles ja Karen Cloward kuvasivat lajin tieteellisesti nimellä Hesperosaurus mjosi Carpenterin toimittamassa kokoomateoksessa The Armored Dinosaurs (Indiana University Press, sivut 55–75).
Holotyyppi koostuu lähes täydellisestä disartikuloidusta kallosta, alaleuasta, hyoidi-luusta, 13 kaularangan nikamasta, 13 selkänikamasta, 3 ristinikamasta, 44 häntänikamasta, useimmista kaulan ja selän kylkiluista, useista chevroneista, 10 selkälevystä, molemmista iliumeista, istuinluista ja häpyluista sekä osittaisesta vasemmasta lapaluusta. Tämä on yksi täydellisimmistä tunnetuista stegosaureista, ja sen ansiosta lajin anatomia on dokumentoitu erittäin tarkasti.
Vuosien aikana suvusta on löydetty useita muita yksilöitä sekä Wyomingissa että Montanassa. Sveitsiläisen Sauriermuseum Aathalin kokoelmissa on useita Hesperosauruksena tunnistettuja yksilöitä, joita pidettiin alun perin Stegosauruksen edustajina. Vuonna 2018 julkaistu tutkimus kuvasi uuden yksilön Montanan Livingstoniin lähellä – kallon, nikamia, raajaluita ja yhden selkälevyn. Tämän myötä lajin tunnettu maantieteellinen levinneisyys laajeni Wyomingista Montanaan.
Pidemmät, matalammat selkälevyt
Tämän lajin tavaramerkki on sen pidemmät mutta matalammat selkälevyt verrattuna Stegosauruksen korkeisiin kolmiomaisiin levyihin. Toisin kuin yleisesti kuvataan, sen levyt eivät ole ”pyöreämpiä” – ne ovat soikeampia, pidempiä edestä taakse mitattuna mutta matalampia korkeudelta. Tämä ero on merkittävä, koska se viittaa mahdollisesti eri tehtävään.
Stegosauruksen korkeat levyt olivat todennäköisesti lajintunnistus- ja lämmönsäätelyelimiä, mutta tämän lajin pidemmät ja matalammat levyt saattoivat toimia hieman eri tavoin – joko enemmän suojarakenteina tai erilaisena lajintunnistusmerkkinä. Selkälevyjä oli kahdessa rivissä, mahdollisesti vuoroittain järjestettyinä, ja hännän päässä oli neljä piikkiä – sama ”thagomizer”-rakenne kuin Stegosauruksella.
Vuoden 2015 PLoS ONE -tutkimus (Saitta) ehdotti, että suvussa olisi mahdollisesti seksuaalinen dimorfismi – koiraat ja naaraat olisivat eronneet selkälevyjen muodossa. Tämä on kiehtova hypoteesi, mutta se kaipaa lisätutkimusta ja vahvistusta useammilta yksilöiltä.
Ensimmäinen keratiinipinnoitteen jälki
Vuonna 2010 Christiansen ja Tschopp julkaisivat erinomaisesti säilyneestä Länsimaanlisko-yksilöstä tutkimuksen Swiss Journal of Geosciences -lehdessä. Tutkijat löysivät selkälevyssä pehmytkudosjälkiä, jotka osoittivat keratiinisarvitupen olemassaolon – eli levyt eivät olleet pelkkiä paljaita luita, vaan ne oli päällystetty vahvalla keratiinikerroksella, kuten nykyisten lehmien sarvet.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun keratiinisarvi todistettiin paleontologisesti stegosaurilla. Se mullisti käsitystämme stegosaurien selkälevyjen ulkonäöstä – eläminä levyt olisivat olleet pidempiä, terävämpiä ja mahdollisesti voimakkaammin värjättyjä kuin paljaat luut antaisivat ymmärtää. Tämä koskee todennäköisesti myös Stegosaurus-suvun lajeja, vaikka heillä ei ole vastaavia ihofossiileja säilyneenä.
Sama tutkimus paljasti myös kuusikulmaisia, soikeita suomuja – pieni rivi konvekseja suomuja iholla, sekä isompia keskussuomuja muissa ruumiinosissa, kun taas joissain kohdissa pinta oli sileä ja juovikas. Tämä detaljisuus on harvinainen stegosaureilla ja antaa tarkimman tunnetun ikkunan stegosaurin ihon todellisesta ulkonäöstä. Keratiinitupen olemassaolo tarkoittaa myös, että levyt olisivat olleet eläimellä eläessään huomattavasti pidempiä kuin pelkät luut antavat ymmärtää – mahdollisesti jopa kolmanneksen pidempiä. Tämä lisää selkälevyjen vaikuttavuutta sekä mahdollisina näytöselemenitteinä että lämmönsäätelyalueina, koska keratiini on hyvä lämmöneriste.
Stegosauruksen synonyymi?
Länsimaanliskon taksonominen asema on kiistanalainen. Jotkut paleontologit pitävät sitä Stegosauruksen synonyyminä – saman suvun varianttina, jonka selkälevyjen muoto vaihtelee yksilöittäin tai sukupuolittain. Toiset pitävät sitä itsenäisenä sukuna perustuen levyjen ja muiden anatomisten yksityiskohtien eroihin.
Susannah Maidment kollegoineen ehdotti vuonna 2008, että tämä laji tulisi liittää Stegosaurus-sukuun nimellä Stegosaurus mjosi. Carpenter kollegoineen kuvasi alun perin kuitenkin kolme autapomorfiaa eli lajille ainutlaatuista piirrettä: 11 selkänikamaa (Stegosauruksella enemmän), neljäs ristinikama ei ole sulautunut ristiluuhun, ja selkälevyt ovat pidempiä kuin korkeita. Nämä piirteet voivat erottaa Hesperosaurus mjosi -lajin Stegosauruksesta tilastollisesti merkitsevästi.
Vuoden 2018 tutkimus viittaa siihen, että tämä laji saattaisi olla pienempi kuin Stegosaurus stenops – anatomisesti erottuva, joten suvun erottelu on yhä perusteltavissa. Tämä kiista on samankaltainen kuin Torosaurus–Triceratops-keskustelu – ovatko kaksi samannäköistä dinosaurusta saman lajin eri ikävaiheita vai eri lajeja? Paleontologia ei aina anna selkeitä vastauksia, ja molemmat tulkinnat ovat tieteellisesti perusteltavissa. Tyypillisesti tällaiset kysymykset ratkaistaan vasta sitten, kun löydetään riittävän monta yksilöä, että tilastollisesti merkitsevää eroavaisuutta voidaan analysoida luotettavasti – tähän asti useimmat tutkijat ovat varovaisia jommankumman kannan ottamisessa.
Morrison-muodostuman stegosaurit
Suvun edustajat elivät Morrison-muodostumassa – samalla alueella kuin Stegosaurus, Allosaurus ja lukuisat sauropodit kuten Diplodocus ja Apatosaurus. Morrison-muodostuma on Pohjois-Amerikan tärkein jurakauden fossiilikerrostuma, ja sieltä tunnetaan kymmeniä dinosauruslajeja jokainen sopeutunut erilaiseen ekologiseen markkinarakoon.
Mielenkiintoista kuitenkin on, että Hesperosaurus mjosi eli muodostuman vanhemmissa kerroksissa kuin Stegosaurus stenops – se on muutaman miljoonaa vuotta vanhempi. Jos lajit ovat erillisiä, tämä viittaa siihen, että ne olivat ajallisesti eriytyneitä eivätkä eläneet samaan aikaan rinnakkain. Tämä on tärkeä erotus alkuperäiseen oletukseen, että ne olisivat eläneet rinnan. Holotyypin löytöpaikka sijaitsi noin 5 metrin korkeudella Morrison-muodostuman pohjasta, biostratigrafisessa vyöhykkeessä 1, joka edustaa muodostuman varhaisinta osaa ja jonka kerrostumia tutkitaan paleontologisesti aktiivisesti yhä tänäänkin.
Anatomian yksityiskohdat
Kallon morfologia on yksi tämän lajin erottavista piirteistä. Carpenter rekonstruoi alun perin disartikuloidun kallon hyvin koveraksi, mallintaen sen muodon perusteella Huayangosauruksen rakenteen mukaan. Myöhemmissä rekonstruktioissa muotoa on tarkennettu, mutta kallon perustyyppi on lyhyempi ja korkeampi kuin Stegosauruksella. Hampaat ovat pieniä ja lehdenmuotoisia, sopeutuneet pehmeämpien kasvien syömiseen.
Selkälevyjen tarkka muoto on vaikeasti määritettävissä eroosion vuoksi. Eri yksilöistä löydetyt levyt ovat tuottaneet osittain ristiriitaisia tulkintoja, ja eri tutkijoiden kuvaukset ovat toisinaan eronneet toisistaan. Holotyypin levyjen lukumäärää eri tutkijat ovat tulkinneet eri tavoin – 10 levyä on yleisesti hyväksytty määrä, mutta tarkat sijainnit kehossa ovat olleet keskustelun kohteena. Tämä on tyypillinen ongelma stegosaureilla, joiden levyrivit eivät yleensä säily artikuloituina.
Hännän thagomizer-rakenne koostui neljästä piikistä – nimitys ”thagomizer” tulee Gary Larsonin Far Side -sarjakuvasta, jossa luolaihminen kertoo, että rakenne on nimetty ”edesmenneen Thag Simmonsin mukaan”. Termi otettiin myöhemmin tieteelliseen käyttöön. Piikit olivat tärkeä puolustusase suuria allosauroideja kuten Allosaurusta ja Ceratosaurusta vastaan – todennäköisesti riittävän tehokas isku saalistajan kylkeen tai jalkaan jopa vammauttamaan tai tappamaan sen.
Morrison-muodostuman ekosysteemi
Morrison-muodostuma edustaa myöhäisen jurakauden Pohjois-Amerikan ekosysteemiä, joka oli kuiva ja kausiluonteinen – nykyisin kuvattu lauhkeaksi savanniksi, jossa oli tulvajokien rannoilla viheriöivää kasvillisuutta mutta laajat alueet olivat kuivia ja niukkakasvustoisia. Tämä lyhyiden vihreiden kausien ja pitkien kuivien kausien vuorottelu muovasi koko kasvinsyöjäfaunaa.
Stegosauridit, sauropodit, basaaliset ornithopodit ja teropodit elivät yhdessä monimuotoisessa rinnakkaiselossa. Tämä laji oli yksi ensimmäisistä Morrisonin stegosaureista; sittemmin tunnetut Stegosaurus, Alcovasaurus ja muut suvun edustajat elivät hieman myöhemmin samalla alueella mutta eri kerrostumissa. Tämä viittaa siihen, että stegosaurit olivat menestyksekäs ryhmä Morrison-aikana ja kehittyivät useaksi lajiksi kymmenien miljoonien vuosien aikana.
Tieteellinen perintö
Länsimaanlisko on stegosaurien monimuotoisuuden todiste ja anatomisen tutkimuksen merkkipaalu – laji, jonka erinomaisesti säilyneet ihofossiilit antoivat ensimmäisen vahvistuksen siitä, että stegosaurien selkälevyt olivat keratiinipinnoitettuja. Sen kiistanalainen asema Stegosauruksen mahdollisena synonyyminä tekee siitä jatkuvan tutkimuskysymyksen – ja jokainen uusi fossiililöytö voi muuttaa tilannetta.
Hesperosaurus mjosi on yksi niistä lajeista, joka muistuttaa meitä siitä, kuinka paljon paleontologiassa on vielä ratkaistavaa. Stegosaurien monimuotoisuus Morrison-muodostumassa oli todennäköisesti suurempi kuin aiemmin ymmärrettiin, ja eri lajit saattoivat erikoistua eri ekologisiin markkinarakoihin tai eri kasvilajien syömiseen. Tulevaisuuden löydökset todennäköisesti vahvistavat tätä kuvaa myöhäisen jurakauden Pohjois-Amerikan stegosauridien rikkaasta evoluutiosta.