Giganotosaurus carolinii – Etelän jätti – Patagonian jättipeto
Dino-kortti:
- Nimi: Giganotosaurus carolinii
- Suomeksi: Etelän jätti
- Nimen merkitys: ”Jättiläinen etelän lisko” (kreikan gigas = jättiläinen + notos = eteläinen + sauros = lisko); lajinimi carolinii kunnioittaa löytäjäänsä
- Eli: Myöhäinen liitukausi (cenomankausi), noin 99–97 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Argentiina, Patagonia (Candeleros-muodostuma, Neuquén)
- Pituus: Noin 12–13 metriä
- Paino: Arviolta noin 6–8 tonnia
- Ruokavalio: Lihansyöjä (suuret kasvinsyöjät, kuten sauropodit)
- Tunnusmerkit: Valtava kallo, hoikat sahalaitaiset hampaat, vertailukelpoinen kooltaan suurimpiin petoihin – aito dinosaurus
Giganotosaurus carolinii on yksi suurimmista petoeläimistä, jotka ovat koskaan kävelleet maapallolla. Sen nimi tarkoittaa ”jättiläistä etelän liskoa”. Suomeksi se tunnetaan nimellä Etelän jätti.
Tämä eläin oli aito dinosaurus, tarkemmin valtava petodinosaurus eli teropodi. Se kuului karkarodontosauridien ryhmään, johon kuului useita jättimäisiä petoja. Tällainen patagonialainen jättipeto eli myöhäisellä liitukaudella noin 99–97 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Argentiinan alueella.
Aikuinen yksilö oli noin 12–13 metriä pitkä ja painoi arviolta kuudesta kahdeksaan tonnia. Sen löytö 1990-luvulla oli paleontologian suuri sensaatio. Se muutti käsitystä siitä, kuinka suuriksi petodinosaurukset saattoivat kasvaa.
Kyllä, yksi suurimmista petodinosauruksista
Tämä peto oli yksiselitteisesti dinosaurus, vieläpä yksi suurimmista lihansyöjistä. Se kuului petodinosauruksiin ja tarkemmin karkarodontosauridien perheeseen. Nämä olivat valtavia huippupetoja eteläisillä mantereilla.
Tällainen patagonialainen jättipeto oli ekosysteeminsä huipulla. Sen kokoiselle pedolle ei ollut alueella luonnollisia vihollisia. Se oli alueensa kiistaton huippusaalistaja.
Sen asema dinosauruksena on täysin kiistaton. Se on myös yksi tärkeimmistä eteläisen pallonpuoliskon petodinosauruslöydöistä. Juuri tämä tekee siitä niin merkittävän.
Amatöörin sensaatiolöytö
Tämän pedon fossiilit löysi argentiinalainen harrastaja 1990-luvun alussa. Hän huomasi suuren luun ajaessaan maastoajoneuvolla Patagonian alueella. Löytö osoittautui pian poikkeuksellisen tärkeäksi.
Löytäjä ilmoitti havainnostaan paikalliselle yliopistolle. Paleontologit lähetettiin tutkimaan paikkaa, ja kaivaukset paljastivat valtavan pedon luurangon. Eläin kuvattiin tieteellisesti vuonna 1995.
Lajinimi annettiin löytäjän kunniaksi. Holotyyppi on noin 70-prosenttisesti täydellinen, mikä on poikkeuksellista näin suurelle pedolle. Se on yksi parhaiten säilyneistä jättiteropodien fossiileista maailmassa.
Löytö on innoittava esimerkki siitä, kuinka harrastaja voi tehdä tieteellisesti merkittäviä havaintoja. Moni tärkeä fossiili on löytynyt juuri tarkkaavaisten harrastajien ansiosta, sillä he liikkuvat alueilla, joille tutkijat eivät aina ehdi. Etelän jätti on tästä kuuluisa esimerkki.
Vertailu suurimpiin petoihin
Lajia mainostettiin aikoinaan suurempana kuin yhtäkään aiemmin tunnettua petoa. Nykyiset arviot ovat tehneet vertailusta tarkemman. Vertailu suosittuun pohjoisamerikkalaiseen jättipetoon on erityisen kiinnostava.
Pituudeltaan nämä kaksi petoa olivat suunnilleen samankokoisia, noin 12–13 metriä. Painossa pohjoinen jättipeto oli kuitenkin yleensä raskaampi. Etelän jätti oli siis hieman hoikempirakenteinen.
Suurin ero oli kallossa ja hampaissa. Etelän jätin kallo oli pidempi mutta kapeampi, ja sen hampaat olivat hoikkia ja sahalaitaisia. Ne muistuttivat lihaa leikkaavia veitsiä.
Tämä ero kertoo erilaisesta saalistustavasta. Pohjoinen jättipeto käytti valtavaa puremaansa luiden murskaamiseen. Etelän jätti puolestaan leikkasi saaliinsa lihaa terävillä hampaillaan ja aiheutti syviä haavoja.
Karkarodontosauridien perhe
Etelän jätti kuului karkarodontosauridien perheeseen. Tämä jättipetojen ryhmä nousi tieteen huomioon 1990- ja 2000-luvuilla. Perheeseen kuului useita valtavia petoja eri puolilta maailmaa.
Yksi sen lähisukulaisista oli toinen argentiinalainen jättipeto, joka löydettiin samalta alueelta. Afrikassa eli toinen samankokoinen perheenjäsen. Myös muita jättimäisiä sukulaisia on kuvattu eri puolilta eteläisiä mantereita.
Nämä pedot hallitsivat eteläisiä mantereita. Samaan aikaan Pohjois-Amerikassa kehittyi oma, erillinen jättipetojen ryhmänsä. Eri perheiden jäsenet täyttivät saman huippupedon roolin eri mantereilla, vaikka ne eivät olleet läheistä sukua keskenään.
Tämä on hyvä esimerkki rinnakkaisesta kehityksestä. Toisistaan erillään kehittyneet ryhmät päätyivät samankaltaisiin ratkaisuihin. Tällainen patagonialainen jättipeto edustaa eteläisten mantereiden huippupetoja.
Mahdollinen laumasaalistus
Sen lähisukulaisesta on tehty kiinnostava löytö. Useita yksilöitä löydettiin samasta paikasta Argentiinasta. Tämä on herättänyt kysymyksen mahdollisesta laumakäyttäytymisestä.
Yksilöiden kerääntyminen samaan paikkaan on epäsuora viite yhdessä elämisestä. Se ei ole lopullinen todiste, mutta vahva vihje. Jos sama pätee Etelän jättiin, useat valtavat pedot olisivat voineet metsästää yhdessä.
Tämä on kuitenkin yhä spekulatiivista. Etelän jätin omasta lajista ei ole vastaavaa todistetta laumakäyttäytymisestä. Asia on siis avoin ja vaatii lisätutkimusta.
Valtava kallo ja hampaat
Sen kallo oli yksi sen vaikuttavimmista piirteistä. Se oli erittäin pitkä, mahdollisesti lähes kahden metrin mittainen. Tämä tekee siitä yhden suurimmista tunnetuista petodinosaurusten kalloista.
Kallo oli kuitenkin suhteellisen kapea ja kevytrakenteinen. Tämä erottaa sen leveäkalloisista, luita murskaavista pedoista. Giganotosaurus carolinii oli rakenteeltaan enemmän leikkaava kuin murskaava saalistaja.
Hampaat olivat litteitä, sahalaitaisia ja terävät. Ne sopivat erinomaisesti lihan viipalointiin. Tällaisilla hampailla peto pystyi aiheuttamaan suuria, verta vuotavia haavoja saaliiseensa.
Saalistustapa
Sen saalistustapa poikkesi luita murskaavista pedoista. Sen aseena olivat nopeus, koko ja terävät hampaat. Se ei pyrkinyt murskaamaan saalista vaan haavoittamaan sitä.
Suurta sauropodia vastaan tämä oli tehokas tapa. Toistuvat syvät purennat heikensivät saalista vähitellen. Näin se saattoi kaataa itseään huomattavasti suuremman kasvinsyöjän.
Voimakkaat takajalat tekivät pedosta liikkuvan ja ketterän kokoonsa nähden. Etujalat olivat sen sijaan pienet. Pääpaino saalistuksessa oli leuoissa ja hampaissa.
Aikalaiset ja saalis
Etelän jätti eli aikana, jolloin Patagonia oli jättiläisten maa. Sen elinympäristössä oli runsaasti suuria kasvinsyöjiä, etenkin pitkäkaulaisia sauropodeja. Ne olivat luultavasti sen tärkeintä ravintoa.
On tärkeää huomata, että kuuluisin jättisauropodi eli hieman myöhemmin kuin Etelän jätti. Etelän jätin aikalaisia olivat muut, hieman pienemmät sauropodit. Niiden saalistaminen vaati silti suurta voimaa ja taitavaa hyökkäystaktiikkaa.
Ympäristössä eli myös pienempiä petoja ja kasvinsyöjiä. Etelän jätti oli kuitenkin selkeästi ravintoketjun huipulla. Mikään muu peto alueella ei ollut lähellä sen kokoa.
Patagonian ekosysteemi
Sen elinalue oli rehevää ja monimuotoista. Siellä virtasi jokia, ja maisemaa hallitsivat tulvatasangot ja metsät. Ympäristö tarjosi runsaasti ravintoa suurille eläimille.
Tämä ekosysteemi oli erityisen rikas suurten kasvinsyöjien osalta. Siinä missä pohjoisessa hallitsivat sarvipäiset ja ankannokkaiset kasvinsyöjät, etelässä eli jatkuvasti suuria sauropodeja. Tällaiselle jättipedolle se oli ihanteellinen ravinnonlähde.
Runsas saaliskanta selittää osaltaan pedon valtavan koon. Suuret kasvinsyöjät tarjosivat riittävästi ravintoa myös jättimäiselle saalistajalle. Näin ympäristö ja peto olivat sopeutuneet toisiinsa.
Aivot ja aistit
Sen kallon rakennetta on tutkittu tarkasti. Tutkimukset viittaavat siihen, että sen hajuaisti oli erittäin hyvä. Haju oli todennäköisesti yksi sen tärkeimmistä aisteista.
Hyvä hajuaisti olisi ollut hyödyllinen avoimilla tasangoilla. Sen avulla peto saattoi paikantaa saalista tai haaskaa kaukaakin. Tämä sopii hyvin yhteen sen elinympäristön kanssa.
Näköön liittyvien aivojen osuus oli pienempi kuin joillakin muilla suurilla pedoilla. Tämä viittaa siihen, ettei se ehkä ollut yhtä terävänäköinen. Sen sijaan se luotti voimakkaasti hajuaistiinsa.
Eteläisten mantereiden hallitsija
Etelän jätti oli aikansa ja alueensa kiistaton hallitsija. Eteläisillä mantereilla karkarodontosauridit olivat huipulla. Ne hallitsivat ympäristöjään samalla tavalla kuin tyrannosauridit pohjoisessa.
Tämä huippupeto vaikutti koko ympäristöönsä. Huippupetona se sääteli kasvinsyöjien määrää ja käyttäytymistä. Näin se muovasi epäsuorasti koko ekosysteemiä.
Sen kokoluokan peto tarvitsi runsaasti ravintoa. Tämä edellytti suurta ja vakaata saaliskantaa. Patagonian rikkaat sauropodikannat tekivät tällaisen jättipedon olemassaolon mahdolliseksi.
Tutkimuksen merkitys
Etelän jätin löytö oli käännekohta eteläisen pallonpuoliskon paleontologialle. Se osoitti, että myös eteläisillä mantereilla eli aivan valtavia petoja. Tämä laajensi käsitystä jättipetojen levinneisyydestä.
Löytö myös vauhditti karkarodontosauridien tutkimusta. Pian sen jälkeen kuvattiin useita muita perheen jättiläisiä. Näin ymmärrys tästä petoryhmästä kasvoi nopeasti.
Hoikka mutta valtava
Etelän jätti yhdisti valtavan koon ja suhteellisen hoikan rakenteen. Vaikka se oli yksi pisimmistä tunnetuista pedoista, se ei ollut yhtä massiivinen kuin painavimmat lajit. Tämä teki siitä mahdollisesti melko liikkuvan kokoonsa nähden.
Hoikempi rakenne sopii yhteen sen saalistustavan kanssa. Nopeus ja terävät hampaat olivat tärkeämpiä kuin pelkkä massa. Näin eläin pystyi saalistamaan suuria mutta hitaita kasvinsyöjiä.
Kokoluokassaan se oli silti vaikuttava ilmestys. Useiden tonnien painoinen ja yli kymmenmetrinen peto oli ympäristönsä pelätyin eläin. Harva saaliseläin pystyi puolustautumaan sitä vastaan, ja vain suurimmat sauropodit olivat sille liian kookkaita saaliiksi.
Etelän jätin perintö
Etelän jätti on eteläamerikkalaisen paleontologian kuuluisuus ja yksi tärkeimmistä jättipetolöydöistä. Se mullisti aikoinaan käsityksen petojen enimmäiskoosta. Vaikka myöhempi tutkimus on tarkentanut vertailuja, se on yhä yksi suurimmista tunnetuista lihansyöjistä.
Löytö nosti eteläisen pallonpuoliskon dinosaurustutkimuksen kansainväliseen huomioon. Argentiina on edelleen yksi maailman tärkeimmistä dinosaurustutkimuksen maista. Tällainen patagonialainen jättipeto on tästä menestyksestä näkyvä symboli.
Eläin on tullut tunnetuksi myös elokuvien kautta. Tämä on tuonut sen laajan yleisön tietoisuuteen ympäri maailmaa. Vihdoin eteläinen jättiläinen on saanut ansaitsemansa aseman tunnetuimpien petojen rinnalla.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Giganotosaurus oli?
Giganotosaurus oli noin 12–13 metriä pitkä petodinosaurus myöhäiseltä liitukaudelta. Se oli yksi suurimmista koskaan eläneistä maapedoista. Se tunnetaan parhaiten valtavasta koostaan ja kallostaan.
Oliko Giganotosaurus dinosaurus?
Kyllä. Giganotosaurus oli aito dinosaurus, valtava petodinosaurus eli teropodi. Hakusana Giganotosaurus dinosaurus on siis täysin osuva, sillä kyseessä oli yksi suurimmista tunnetuista petodinosauruksista.
Oliko Giganotosaurus suurempi kuin kuuluisin pohjoinen jättipeto?
Pituudeltaan ne olivat suunnilleen samankokoisia. Painossa pohjoinen jättipeto oli kuitenkin yleensä raskaampi. Etelän jätti oli siis hieman hoikempirakenteinen mutta yhtä pitkä.
Mitä Giganotosaurus söi?
Se saalisti todennäköisesti suuria kasvinsyöjiä, etenkin pitkäkaulaisia sauropodeja. Sen hoikat sahalaitaiset hampaat sopivat lihan leikkaamiseen. Se aiheutti saaliilleen syviä haavoja terävillä hampaillaan.