Tylosaurus proriger – Kyhmynenälisko – Kansasin sisämeren kuningas
Dino-kortti:
- Nimi: Tylosaurus proriger
- Suomeksi: Kyhmynenälisko
- Nimen merkitys: ”Kyhmylisko” (suku yhdistää kreikan tylos = kyhmy + sauros = lisko); lajinimi proriger on latinaa ja tarkoittaa keulankantajaa, viitaten keulamaiseen kuonoon
- Eli: Myöhäinen liitukausi (coniaci- ja kampakausi), noin 85–78 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Yhdysvallat (Kansas, Niobraran muodostuma) ja Kanada
- Pituus: Noin 12–14 metriä
- Paino: Arviolta 7–8 tonnia
- Ruokavalio: Lihansyöjä, merten huippupeto
- Tunnusmerkit: Yksi suurimmista mosasauruksista, keulamainen kuono, haimainen pyrstöevä, neljä räpylää, merimatelija – ei dinosaurus
Tylosaurus proriger oli yksi suurimmista ja pelottavimmista mosasauruksista, joita tunnetaan. Sen nimi tarkoittaa kyhmyliskoa, ja suomeksi sitä voi kutsua kyhmynenäliskoksi sen kuonon päässä olevan erikoisen luisen rakenteen mukaan. Se oli aikansa merten kiistaton hallitsija.
On hyvä tietää heti, ettei kyseessä ollut dinosaurus. Tämä jättimäinen mosasaurus oli merimatelija, joka kuului liskojen sukuun ja eli kokonaan vedessä. Kyhmynenälisko eli myöhäisellä liitukaudella noin 85–78 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikkaa halkoneessa sisämeressä. Aikuinen yksilö oli noin 12–14 metriä pitkä ja painoi seitsemästä kahdeksaan tonnia.
Ei dinosaurus vaan merimatelija
Vaikka tämä eläin eli samaan aikaan kuin dinosaurukset, se ei ollut dinosaurus. Se kuului mosasauruksiin, suureen meressä eläneeseen matelijaryhmään. Nämä eläimet olivat sukua nykyisille varaaneille ja käärmeille ja polveutuivat maalla eläneistä liskoista, jotka olivat siirtyneet kokonaan veteen.
Dinosaurukset hallitsivat maata, kun taas tällainen jättimäinen mosasaurus hallitsi meriä. Se oli mosasaurusten joukossa yksi suurimmista ja tehokkaimmista. Se oli täydellisesti sopeutunut vesielämään, eikä se koskaan noussut maalle.
Keulamainen kuono
Lajin tunnusomaisin piirre oli sen kuono. Sen kärjessä oli pitkä, hampaaton ja keulamainen jatke, joka työntyi eteenpäin hammasrivin ohi. Juuri tämä rakenne antoi eläimelle nimensä, ja se muistutti laivan keulaa.
Tutkijoiden mukaan tätä keulamaista kuonoa saatettiin käyttää aseena. Osasta fossiileja on löydetty parantuneita vammoja kuonon alueella, mikä viittaa siihen, että eläin saattoi iskeä saalistaan tai kilpailijoitaan kuonollaan. Tällainen törmäysisku saattoi tainnuttaa saaliin ennen lopullista puremaa.
Tämä tulkinta on yhä osittain avoin, mutta se sopii hyvin yhteen löytöjen kanssa. Vastaavaa käyttäytymistä tunnetaan myös joiltakin nykyisiltä suurilta merieläimiltä, jotka käyttävät päätään saaliin tainnuttamiseen. Keulamainen kuono teki tästä pedosta entistä vaarallisemman.
Kansasin sisämeri
Eläimen elinympäristö oli laaja matala sisämeri, joka kattoi suuren osan nykyisestä Pohjois-Amerikan keskustasta. Tämä meri ulottui etelästä pohjoiseen ja oli täynnä elämää. Se oli yksi liitukauden rikkaimmista ja vaarallisimmista elinympäristöistä.
Meressä eli suuria kaloja, haita, ammoniitteja ja muita merimatelijoita. Eräs alueen jättikaloista on tunnettu kuuluisasta fossiilista, jossa sen vatsassa on kokonainen toinen suuri kala. Tämä viimeiseksi jäänyt ateria osoittaa, kuinka ankaraa elämä näissä vesissä oli.
Tällaisessa ympäristössä kyhmynenälisko oli huipulla. Se oli sisämeren ylin peto, samaan tapaan kuin suuret pedot hallitsivat maalla. Kansasin kalkkikivikerrostumista on löydetty satoja mosasaurusten fossiileja, ja tämä laji on niiden joukossa yksi yleisimmistä suurista saalistajista.
Kaikkiruokainen peto
Eläimen vatsansisällöstä on saatu poikkeuksellisen tarkkaa tietoa sen ruokavaliosta. Yhdestä yksilöstä on löydetty samanaikaisesti useiden eri eläinten jäänteitä, mikä kertoo hyvin monipuolisesta ruokavaliosta. Tämä peto söi käytännössä kaikkea, mihin se ylsi.
Löydösten joukossa on ollut kalojen luita, haiden jäänteitä, pienemmän mosasauruksen osia sekä pitkäkaulaisen plesiosauruksen palasia. Lisäksi vatsasta on löytynyt sukeltavan, lentokyvyttömän merilinnun jäänteitä ja merikilpikonnan kilpeä. Tällainen kirjo kertoo äärimmäisen joustavasta saalistajasta.
Monipuolisuus oli yksi sen menestyksen salaisuuksista. Se pystyi sukeltamaan jahtaamaan kaloja, saalistamaan lintuja pintavesissä ja hyökkäämään jopa muiden suurten petojen kimppuun. Tällainen jättimäinen mosasaurus ei ollut nirso, vaan hyödynsi kaikkia ympäristönsä tarjoamia mahdollisuuksia.
Uinti ja keho
Kyhmynenäliskon keho oli pitkä ja virtaviivainen, ja se oli täydellisesti sopeutunut nopeaan uintiin. Pyrstön päässä oli haimainen evä, joka tuotti varsinaisen työntövoiman. Tämä on uudempi käsitys, joka korvasi vanhan ajatuksen pelkästä käärmemäisestä aaltoilusta.
Pyrstö liikkui voimakkain iskuin, kun taas vartalo pysyi suhteellisen vakaana. Neljä räpylää toimivat ohjaimina, joiden avulla eläin kääntyi ja säädteli asentoaan vedessä. Tällainen rakenne teki siitä nopean ja ketterän uimarin, joka pystyi liikkumaan tehokkaasti.
Eläin hengitti ilmaa, joten sen oli noustava pintaan hengittämään. Silti se kykeni sukeltamaan ja viipymään veden alla pitkiäkin aikoja saalistaessaan. Yhdistelmä voimaa, nopeutta ja sopeutumiskykyä teki siitä erinomaisen merimetsästäjän.
Mosasaurusten evoluutio
Mosasaurukset kehittyivät maalla eläneistä liskoista, jotka siirtyivät mereen liitukauden aikana. Ne sopeutuivat vesielämään hämmästyttävän nopeasti ja monipuolistuivat lyhyessä ajassa moneksi eri kokoiseksi muodoksi. Liitukauden lopulla ne olivat merten hallitsevia petoja kaikkialla maailmassa.
Se edustaa tämän kehityksen huippua. Se oli yksi suurimmista mosasauruksista ja täydellisesti vesielämään sopeutunut huippupeto. Sen menestys osoittaa, kuinka tehokkaasti tämä eläinryhmä valtasi meret.
Mosasaurusten valtakausi päättyi äkillisesti. Kun suuri asteroidi iski maapalloon noin 66 miljoonaa vuotta sitten, myös nämä eläimet katosivat samassa mullistuksessa kuin dinosaurukset ja lentoliskot. Merten huippupedon paikka jäi pitkäksi aikaa avoimeksi.
Löytöhistoria
Lajin tarinaan liittyy kuuluisa tutkijoiden kilpailu. Edward Drinker Cope kuvasi ensimmäisen yksilön vuonna 1869 antaen sille toisen nimen. Suvun nimen Tylosaurus pystytti kuitenkin hänen kilpailijansa Othniel Charles Marsh vuonna 1872. Cope ei koskaan hyväksynyt tätä nimeä, mikä kertoo aikakauden kiihkeästä kilpailusta.
Tämä sekava nimeämishistoria on osa kuuluisaa luusotana tunnettua kilpailua kahden tutkijan välillä. Heidän kiivas kilpailunsa tuotti lukuisia uusia löytöjä mutta myös paljon sekaannusta. Lopulta nimi Tylosaurus vakiintui ja on käytössä yhä tänä päivänä.
Kansasin virallinen fossiili
Kyhmynenälisko on saanut erityisen kunnian, sillä se on valittu Kansasin osavaltion viralliseksi merifossiiliksi. Se nimettiin tähän asemaan yhdessä suuren lentoliskon kanssa vuonna 2014. Yhdessä nämä kaksi edustavat liitukauden Kansasin merta ja taivasta.
Tämä valinta kertoo, kuinka tärkeä laji on alueen luonnonhistorialle. Kansasin kalkkikivikerrostumat ovat yksi maailman parhaista liitukauden merifossiilien löytöpaikoista. Niitä on tutkittu jo yli 150 vuoden ajan, ja alueelta on kerätty tuhansia fossiileja.
Aistit ja saalistus
Huippupetona tämä eläin tarvitsi terävät aistit. Sen silmät olivat suuret, ja se kykeni todennäköisesti havaitsemaan saaliin liikkeet myös hämärässä syvyydessä. Hyvä näkö oli tärkeä apu nopealle saalistajalle, joka iski yllättäen.
Saalistustapa perustui voimaan ja yllätykseen. Eläin saattoi lähestyä saalista ja iskeä sitten nopeasti voimakkailla leuoillaan. Keulamainen kuono saattoi auttaa tainnuttamaan saaliin ennen lopullista puremaa. Tällainen jättimäinen mosasaurus oli vaarallinen vastustaja kenelle tahansa meren asukkaalle.
Suuri koko ja voimakkaat leuat tekivät siitä lähes voittamattoman. Harvalla aikalaisella oli mahdollisuuksia sitä vastaan, ja se pystyi saalistamaan jopa muita suuria petoja. Juuri tämä teki siitä sisämeren kiistattoman hallitsijan.
Sisämeren maailma
Sisämeri, jossa tämä peto eli, oli jatkuvassa muutoksessa. Merenpinnan korkeus vaihteli, ja meren laajuus muuttui miljoonien vuosien kuluessa. Tällaiset muutokset vaikuttivat siihen, millaiset eläimet kulloinkin menestyivät.
Meressä eli useita erilaisia mosasauruksia, jotka olivat erikoistuneet eri tavoin. Toiset olivat pienempiä ja saalistivat pientä saalista, toiset taas olivat suuria huippupetoja. Juuri Tylosaurus proriger oli näistä yksi suurimmista ja hallitsi ravintoketjun huippua.
Erikoistuminen mahdollisti monen petomuodon rinnakkaiselon. Kun eri pedot keskittyivät eri saaliiseen, ne eivät kilpailleet suoraan keskenään. Näin sisämeri pystyi elättämään useita suuria saalistajia samanaikaisesti, ja se oli yksi liitukauden monimuotoisimmista elinympäristöistä.
Merten kuningas
Kaikki nämä piirteet yhdessä tekivät tästä pedosta todellisen merten kuninkaan. Sen koko, voima ja sopeutumiskyky olivat omaa luokkaansa, eikä sillä ollut juuri luonnollisia vihollisia. Se oli ekosysteeminsä huipulla aina sukupuuttoonsa saakka.
Tällaisen pedon katoaminen muutti merten elämää perusteellisesti. Kun se ja muut suuret saalistajat hävisivät, koko ravintoketju järjestyi uudelleen. Vasta paljon myöhemmin merten huipulle nousivat aivan toiset eläimet, mutta harva niistä yltää samaan mittakaavaan.
Niobraran fossiiliaarre
Alue, jolta tämän pedon fossiilit löytyvät, on yksi maailman merkittävimmistä muinaisten merten ikkunoista. Sen vaaleat kalkkikivikerrostumat syntyivät pienten merieliöiden jäänteistä, jotka vajosivat meren pohjaan miljoonien vuosien ajan. Tähän pohjaan hautautuivat myös suurten petojen jäänteet.
Olosuhteet olivat fossiloitumiselle poikkeuksellisen suotuisat. Hienojakoinen pohja peitti ruhot nopeasti ja suojasi ne hajoamiselta, joten luut säilyivät usein erinomaisessa kunnossa. Tämän ansiosta alueelta on saatu kokonaisia luurankoja ja jopa vatsansisältöjä, jotka kertovat tarkasti muinaisesta elämästä.
Juuri tällaiset löydöt tekevät alueesta korvaamattoman tutkimuskohteen. Ne ovat antaneet tutkijoille harvinaisen tarkan kuvan siitä, millaista elämä liitukauden meressä oli. Tutkimus jatkuu yhä, ja uudet löydöt täydentävät kuvaa kerta toisensa jälkeen.
Kyhmynenäliskon perintö
Tylosaurus on yksi liitukauden merten ikonisimmista pedoista. Sen valtava koko, keulamainen kuono ja monipuolinen saalistus tekivät siitä sisämeren kiistattoman kuninkaan. Se on yksi parhaiten tunnetuista mosasauruksista ja esiintyy lähes jokaisessa aihetta käsittelevässä teoksessa.
Samalla se on muistutus liitukauden merten monimuotoisuudesta. Meriä eivät hallinneet dinosaurukset vaan merimatelijat, joista tämä peto oli yksi vaikuttavimmista. Kyhmynenälisko yhdistää näin tieteen, luonnonhistorian ja muinaisten merten kiehtovan tarinan yhdeksi kokonaisuudeksi.
Usein kysytyt kysymykset
Mikä Tylosaurus oli?
Tylosaurus oli yksi suurimmista mosasauruksista, eräänlainen valtava merimatelija, joka eli myöhäisellä liitukaudella Pohjois-Amerikan sisämeressä. Se oli aikansa merten huippupeto ja jopa 14 metriä pitkä.
Oliko Tylosaurus dinosaurus?
Ei. Vaikka Tylosaurus eli dinosaurusten aikaan, se oli merimatelija eikä dinosaurus. Hakusana Tylosaurus dinosaurus on yleinen, mutta tarkalleen ottaen kyseessä oli meressä elänyt liskojen sukulainen, ei dinosaurus.
Kuinka iso Tylosaurus oli?
Suurimmat hyvin tunnetut yksilöt olivat noin 12–14 metriä pitkiä ja painoivat seitsemästä kahdeksaan tonnia. Tämä teki siitä yhden suurimmista koskaan eläneistä mosasauruksista.
Mitä Tylosaurus söi?
Se oli kaikkiruokainen huippupeto. Sen vatsasta on löydetty kaloja, haita, pienempiä mosasauruksia, plesiosauruksia, sukeltavia lintuja ja jopa merikilpikonnia.