Prosaurolophus maximus – Esi-piikkiharja — Saurolophuksen edeltäjä?
Dino-kortti
- Nimi: Prosaurolophus maximus (mahdollisesti myös P. blackfeetensis Horner 1992 — usein pidetään P. maximusin synonyymina)
- Suomeksi: Esi-piikkiharja
- Nimen merkitys: ”Suurin Saurolophuksen edeltäjä” (sukunimi yhdistää latinan/kreikan pro = ”ennen” + Saurolophuksen nimen — viittaa siihen, että Brown näki sen Saurolophuksen edeltäjänä; lajinimi maximus = latinaa ”suurin”)
- Eli: Myöhäinen liitukausi (myöhäinen Campan-vaihe), noin 75,7–74 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka — Dinosaur Park -muodostuma (Alberta), Two Medicine -muodostuma (Montana), Bearpaw-muodostuma (juveniili-yksilöt, Alberta)
- Pituus: noin 7,6–9 metriä (keskimäärin 8 m)
- Paino: arviolta 1–4 tonnia (keskimäärin ~2,5 t)
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Pieni piikkimäinen luinen harja silmien edessä (paired nasal bones), kuvattu Brown 1916, holotyyppi AMNH 5836, vähintään 25–29 yksilöä tunnetaan! (yksi parhaiten tunnetuista hadrosauridoista), harja kasvaa isometrisesti (Drysdale et al. 2018)
Pitkä tutkimushistoria
Prosaurolophus on ankannokkaisten evolutionaarinen välimuoto — laji, joka osoittaa, miten myöhäisemmän Saurolophuksen tunnusomainen piikkiharja saattoi kehittyä pienemmästä esi-isästä. Sukunimi tarkoittaa ”Saurolophusta edeltävää” — yhdistäen latinan/kreikan pro (ennen) ja Saurolophuksen nimen. Lajinimi maximus on latinaa ja tarkoittaa ”suurin”. Suomeksi tätä lajia voidaan kutsua esi-piikkiharjaksi.
Esi-piikkiharja eli myöhäisellä liitukaudella, myöhäisessä Campan-vaiheessa, noin 75,7–74 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa — Albertassa ja Montanassa. Barnum Brown kuvasi lajin tieteellisesti vuonna 1916 julkaisussa ”A new crested trachodont dinosaur Prosaurolophus maximus” Bulletin of the American Museum of Natural History 35:701–708. Aikuiset yksilöt olivat 7,6–9 metriä pitkiä ja painoivat 1–4 tonnia — keskikokoisia saurolofiineja.
Holotyyppi ja runsas aineisto
Holotyyppi on AMNH 5836 (American Museum of Natural History), kallo + osittainen luuranko, jonka Barnum Brown keräsi vuonna 1915 Red Deer -joelta Stevevillen lähellä Albertasta. Brown vertaili sitä Saurolophukseen ja huomasi, että vaikka kallot ovat hyvin samankaltaiset, Saurolophuksen kallo on pienempi. Tästä syntyi nimi Prosaurolophus, ”ennen Saurolophusta”.
Tästä lajista on löydetty huomattava määrä materiaalia: vähintään 25–29 yksilöä, mukaan lukien kymmenen täydellistä, artikuloitunutta kalloa Dinosaur Park -muodostumasta, sekä useita postcraniaalisia luurankoja. McGarrity, Campione & Evans 2013 -tutkimus Zoological Journal of the Linnean Societyssa tutki näitä kymmentä kalloa yksityiskohtaisesti ja loi ensimmäisen hypoteettisen ontogeneettisen sarjan tälle lajille — kallon kokoluokka vaihtelee jopa puoli metriä!
Tämä fossiilirikkaus tekee tästä lajista yhden parhaiten tunnetuista saurolofiineista, vaikka se on kooltaan pienempi ja vähemmän näyttävä kuin kuuluisa sukulaisensa Saurolophus.
Toinen laji — vai vain ekotyyppi?
Jack Horner kuvasi vuonna 1992 toisen lajin, P. blackfeetensis, Two Medicine -muodostumasta Montanasta. Hänen mukaansa siinä on:
- Jyrkempi, korkeampi kasvojen profiili
- Harja, joka siirtyy taaksepäin kohti silmiä eläimen kasvaessa
Mutta uudemmat tutkimukset ovat pitäneet näitä eroja riittämättöminä kahden lajin erottamiseksi. Nykyisin monet paleontologit pitävät P. blackfeetensisia P. maximusin synonyymina — eli laji-kysymys on edelleen avoin.
Pieni piikkiharja silmien edessä
Tämän lajin tavaramerkki on pieni piikkimäinen harja silmien edessä (ei päällä, kuten käyttäjä esittää) — paljon pienempi kuin Saurolophuksen taaksepäin suuntautuva piikki. Harja muodostuu paired nasal bones -luista (kahdesta nenäluusta), jotka kohoavat kolmiomaiseksi kohoumaksi silmien edessä, konkaaveine sivupainautumineen. Kallo on noin 90 cm pitkä.
Harja oli kiinteää luuta, kuten muillakin saurolofiineilla. Se oli matala ja lyhyt, kuin pieni kärki nenän yllä. Brown 1916 -alkuperäisessä havainnossa tämä rakenne nähtiin Saurolophuksen kehittymättömänä versiona — siitä myös nimi.
Drysdale et al. 2018 — paradigmamuutos
Vuonna 2018 Drysdale, Bell, Currie, Holmes, Williamson & Zanno julkaisivat tärkeän tutkimuksen Journal of Vertebrate Paleontologyssa: he kuvasivat juveniili-yksilöt Bearpaw-muodostumasta (meriympäristön sedimenteistä!) ja tutkivat harjan kasvua. Heidän mullistava löytönsä oli:
🔬 Esi-piikkiharjan harja kasvaa ISOMETRISESTI (suhteellisesti samana pysyvänä) eläimen kasvaessa — EI positiivisesti allometrisesti kuten lambeosauriinien harjat!
Tällä on suuri merkitys sukupuolivalinta-hypoteesille:
- Jos harja kasvaa isometrisesti, se ei sovi tyypilliseen sukupuolivalintamekanismiin (jossa näyttävät rakenteet kasvavat suhteellisesti suuremmiksi aikuisilla)
- Tutkijat ehdottavat, että luinen harja itse ei ollut sukupuolivalintatuote
- Sen sijaan harjan ympärillä saattoi olla pehmytkudosrakenteita — kuten puhallettavia nenäpusseja — joita käytettiin näyttöön ja ääntelyyn
Tämä muuttaa perinteistä kuvaa esi-piikkiharjasta visuaalisena näyttelijänä — luinen rakenne saattoi olla vain pehmytkudosrakenteen kiinnityskohta, ei itse näyttelyelementti.
Filogeneettinen asema — kiistanalainen
Käyttäjän alkuperäinen näkemys tämän suvun edustajista Saurolophuksen suorana esi-isänä on kiistanalainen:
- Brown 1916 -alkuperäinen näkemys: Prosaurolophus on Saurolophuksen lähisukulainen ja todennäköinen edeltäjä
- Wagner 2001: ehdotti suvun olevan suoraan Saurolophuksen synonyymi (P. maximus = S. maximus) — mutta tätä ei ole yleisesti hyväksytty
- Hu et al. 2001 ja Prieto-Márquez et al. 2013 (Acta Palaeontologica Polonica): pitävät Prosaurolophusta omana sukunaan, mutta sukulaisuus Saurolophuksen kanssa on löysä — saattaa olla lähempänä Brachylophosaurusta, Edmontosaurusta, Gryposaurusta ja Maiasauraa
Eli ”esi-piikkiharja” on nimensä veroinen vain rajoittuneesti — modernit filogeneettiset analyysit eivät vahvista suoraa esi-isä-asemaa Saurolophukseen, vaikka morfologinen samankaltaisuus säilyykin.
Hyvin säilyneitä yksilöitä — laumakäyttäytymistä
Tästä suvusta tunnetaan vähintään 25 yksilöä, mikä on poikkeuksellista hadrosauridoille. Montanan ja Albertan fossiilialueilta on löytynyt kokonaisia luurankoja, mukaan lukien useita lähes täydellisiä kalloja. Lisäksi tunnetaan joitakin ihonjälkiä (erityisesti Horseshoe Canyon -muodostumasta).
Erityisen mielenkiintoinen löytö on Two Medicine -muodostuman bonebed — yksi luukerros, joka sisältää useita yksilöitä. Tämä viittaa siihen, että nämä eläimet saattoivat liikkua laumoissa, kuten muutkin hadrosauridit. Suuret laumat antoivat suojaa saalistajia vastaan ja tehokkuutta ravinnonhakuun.
Pohjois-Amerikan hadrosauri-yhteisö
Esi-piikkiharja eli aikakaudella, jolloin Pohjois-Amerikka oli hadrosauridien kultakausi. Sen aikalaisia Dinosaur Park -muodostumassa olivat:
- Lambeosaurus magnicristatus — kirvesharjainen lambeosauriini
- Corythosaurus casuarius — kypäräpäinen lambeosauriini
- Gryposaurus notabilis — kyhmynenäinen saurolofiini
- Parasaurolophus walkeri — torviharjainen lambeosauriini
- Centrosaurus apertus, Chasmosaurus belli — sarvidinosauruksia
- Gorgosaurus libratus — tyrannosauridi-saalistaja
Two Medicine -muodostumassa lähistöllä elivät Maiasaura peeblesorum ja Hypacrosaurus stebingeri.
Nämä lajit muodostivat monimuotoisen ekosysteemin, jossa jokainen hadrosauri oli erikoistunut omaan ekologiseen lokeroonsa. Erot harjamuodoissa auttoivat niitä tunnistamaan oman lajin jäsenet ja välttämään turhia konflikteja.
Esi-piikkiharjan perintö
Tämä laji on tärkeä paleontologisessa tutkimuksessa monestakin syystä:
- Runsas fossiiliaineisto (25+ yksilöä) tekee siitä yhden parhaiten tunnetuista saurolofiineista
- McGarrity et al. 2013 -ontogeneettinen sarja on ensimmäinen yksityiskohtainen kuvaus saurolofiinin kasvusta
- Drysdale et al. 2018 -isometrisen kasvun löytö muutti käsitystä saurolofiinien sukupuolivalintabiologiasta — pehmytkudosrakenteet saattoivat olla luista harjaa tärkeämpiä
- Se osoittaa, että samalla muodostumalla (Dinosaur Park) saattoi elää monta eri hadrosauridia samaan aikaan — ekologinen lokeroituminen tärkeä elementti
Esi-piikkiharja on yksi niistä vähemmän kuuluisista dinosauruksista, joiden tieteellinen arvo on paljon suurempi kuin niiden julkisuus lapsille. Nykyiset 3D-skannaustekniikat ja digitaaliset rekonstruktiot ovat tehneet sen tutkimisesta entistä tarkempaa, ja Albertan, Montanan ja Bearpaw-muodostuman fossiilialueet tuottavat edelleen uusia yksilöitä, jotka auttavat selvittämään sen suhdetta sukulaisiinsa.
Lue lisää muista ankannokkaisista: