Brachylophosaurus canadensis – Lyhytharjalisko — paleontologian dinosaurusmumio
Dino-kortti
- Nimi: Brachylophosaurus canadensis
- Suomeksi: Lyhytharjalisko
- Nimen merkitys: ”Kanadan lyhytharjainen lisko” (sukunimi yhdistää kreikan brachys = ”lyhyt” + lophos = ”kypärän harja”; lajinimi canadensis viittaa Kanadaan, missä holotyyppi löytyi)
- Eli: Myöhäinen liitukausi (myöhäinen Campan-vaihe), noin 78–77 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka — Judith River -muodostuma (Montana), Oldman-muodostuma (Alberta, holotyypin sijainti), Wahweap-muodostuma (Utah)
- Pituus: noin 9 metriä
- Paino: arviolta 3 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Lyhyt, litteä lapiomainen harja otsalla (kiinteä luu), kuuluu Brachylophosaurini-heimoon Saurolophinae-alaheimossa, lähisukulainen Maiasauralle, kuuluisat mumiot ”Leonardo” ja ”Roberta”, 800 yksilön bonebed Maltassa, Montanassa, holotyyppi NMC 8893
Pitkä tutkimushistoria
Brachylophosaurus on paleontologian mullistavimpia lajeja fossiilihistorian kannalta. Sukunimi tarkoittaa ”lyhytharjaista liskoa” — yhdistäen kreikan sanat brachys (lyhyt) ja lophos (kypärän harja). Lajinimi canadensis viittaa Kanadaan, missä holotyyppi löytyi. Suomeksi tätä lajia voidaan kutsua lyhytharjaliskoksi.
Lyhytharjalisko eli myöhäisellä liitukaudella, myöhäisessä Campan-vaiheessa (noin 78–77 miljoonaa vuotta sitten), Pohjois-Amerikassa — Montanan, Albertan ja Utahin alueilla. Charles Mortram Sternberg (1885–1981) löysi holotypin (NMC 8893, kallo + osittainen luuranko) vuonna 1936 Stevevillen lähellä Albertasta. Aluksi hän epäili sen kuuluvan Gryposaurukseen (silloin Kritosaurukseen), mutta lisätutkimuksen jälkeen hän nimesi sen omaksi suvukseen vuonna 1953. Aikuinen yksilö oli noin 9 metriä pitkä ja painoi 3 tonnia — keskikokoinen saurolofiini.
HUOM: Charles Mortram Sternberg oli kuuluisien Sternbergin paleontologien suvun toisen sukupolven jäsen — eri henkilö kuin isänsä Charles H. Sternberg!
Toinen laji — synonyymi
Vuonna 1988 paleontologi John R. Horner kuvasi toisen lajin, B. goodwini, Judith River -muodostumasta Montanasta. Tämä laji on kuitenkin nykyään pidettävä B. canadensisin synonyymina — yksi yhtenäinen laji. Horner julkaisi myös ensimmäisen virallisen havainnon kolmannesta yksilöstä, FMNH PR 862, jonka George Fryer Sternberg (Charles M. Sternbergin veli!) löysi 9. syyskuuta 1922 Field Museum of Natural Historyn retkikunnan aikana Red Deer -joelle.
Lyhyt, litteä lapiomainen harja
Brachylophosauruksen tavaramerkki on sen lyhyt, litteä lapiomainen harja otsalla — kuin pieni hyllypylväs pään päällä. Harja on kiinteä (ei ontto kuten lambeosauriineilla) ja muodoltaan tasomainen, kuin pieni luulevy. Tämä erottaa sen muista saurolofiineista, joilla on joko piikki (Saurolophus), kyhmy (Gryposaurus) tai harjaton kallo (Edmontosaurus).
Harjan tarkoitus on ollut keskustelun aiheena. Koska se oli kiinteä, se ei voinut toimia resonanssikammiona kuten lambeosauriinien ontot harjat. Todennäköisimmät selitykset ovat:
- Lajintunnistusmerkki — auttoi erottamaan oman lajin sukulaisten kasvojen joukosta
- Sukupuolivalinnan koriste — lapiomainen harja saattoi olla peitetty värikkäällä sarveiskerroksella, joka teki siitä visuaalisesti näkyvän kaukaa
Filogeneettinen asema
Tämä laji kuuluu Saurolophinae-alaheimoon, tarkemmin Brachylophosaurini-heimoon, johon kuuluvat myös:
- Maiasaura peeblesorum — Brachylophosauruksen lähisukulainen, jonka kanssa se muodostaa kladin
- Probrachylophosaurus bergi (Freedman Fowler & Horner 2015) — vanhempi välimuoto, ”ennen Brachylophosaurusta”
- Acristavus gagslarsoni — toinen Brachylophosaurini-jäsen, ilman tunnistettavaa harjaa
Probrachylophosauruksen löytö 2015 oli erityisen mielenkiintoinen — sen nasaaliharja oli välivaiheessa Brachylophosauruksen lapiomaisen harjan ja Maiasauran pienen harjan välillä, valaisten harjan evoluutiota.
”Leonardo” — paleontologian aarteenvartija
Tämän lajin kuuluisin yksilö on ”Leonardo” — yksi parhaiten säilyneitä dinosauruksia koskaan. Se löydettiin 20. heinäkuuta 2000 Phillips Countystä, Pohjois-Montanasta, kun Judith River Dinosaur Instituten vapaaehtoinen havaitsi osittain paljastuneen lantion. Kaivaukset jatkuivat vuoden 2001 ajan, ja niitä johti paleontologi Nate Murphy.
Leonardon nimi tulee kaivauspaikan läheltä löydetyltä graffitilta: ”Leonard Webb loves Geneva Jordan 1916”. Nuori yksilö — noin 3–4-vuotias (ei 7-vuotias, kuten aiemmissa lähteissä), 7 metriä pitkä — kuoli noin 77 miljoonaa vuotta sitten ja muminoitui erityisten olosuhteiden ansiosta.
Leonardo on käytännössä dinosaurusmumio — fossiili, jossa on säilynyt:
- Iho ja sen yksityiskohtainen tekstuuri
- Lihaskudosta
- Sisäelimiä (lähes ennenkuulumatonta!)
- Lintumainen kupu (crop) niskassa — mahdollisesti ruoansulatusta varten
- Daspletosauruksen puremajälki — todiste saalistuksesta!
Tämä on äärimmäisen harvinaista; useimmista dinosauruksista tunnetaan vain luita.
Mosaiikkimainen iho ja vaihtelevat suomut
Leonardon ihossa on yhä nähtävissä suomut ja tekstuuri — eläimen iho oli mosaiikkimainen, pienillä suomuilla joiden koko vaihteli ruumiinosien välillä. Selässä oli suurempia kilpimäisiä suomuja, vatsassa pienempiä. Murphy, Trexler & Thompson 2006 julkaisivat alkuperäisen kuvauksen Kenneth Carpenterin toimittamassa ”Horns and Beaks: Ceratopsian and Ornithopod Dinosaurs” -kokoelmassa.
Tätä kautta paleontologit ovat voineet rekonstruoida elävän dinosauruksen ulkonäön paljon tarkemmin kuin pelkän luuston perusteella — Leonardo on ehdottomasti yksi tärkeimmistä lähteistä hadrosauridien ulkonäöstä eläessään.
Sisäelimet ja viimeinen ateria
Leonardon mumio on jopa säilyttänyt sisäelimiä — jotain lähes ennenkuulumatonta dinosaurusten kohdalla. Sen vatsaosasta löydettiin jäänteitä viimeisestä ateriastaan — kasvimateriaalia, joka paljasti tarkasti, mitä lyhytharjalisko söi juuri ennen kuolemaansa.
Tweet, Chin, Braman & Murphy 2008 julkaisivat tutkimuksen Palaios-lehdessä (23(9):624-635), otsikolla ”Probable gut contents within a specimen of Brachylophosaurus canadensis (Dinosauria: Hadrosauridae) from the Upper Cretaceous Judith River Formation of Montana”. Analyysi paljasti, että tämä laji söi monipuolisesti — saniaisia, havuneulasia, lehtiä ja siemeniä. Tämä vahvisti hadrosauridien rooliin monipuolisina selektiivisinä syöjinä, jotka eivät rajoittuneet yhteen kasvilajiin.
Vielä mielenkiintoisempaa: Tweet, Chin & Ekdale 2016 Journal of Paleontology -lehdessä (90(2):279-287) löysivät mahdollisten loisten jälkifossiileja Leonardon mahalaukun sisällössä! Tämä on harvinainen ikkuna muinaiseen ekologiaan ja parasitismin historiaan.
Leonardon ateria on yksi ensimmäisiä kertoja paleontologian historiassa, kun tutkijat ovat päässeet katsomaan ”dinosauruksen päivän valikkoa” — ja sen mahdollisia sisäisiä loisia.
Kuinka Leonardo muminoitui?
Leonardon säilymisen tarina on melkein uskomaton. Nuori yksilö kuoli jostain syystä joen rannalla noin 77 miljoonaa vuotta sitten. Discovery Channelin ”Secrets of the Dinosaur Mummy” -dokumenttiohjelma (2008) ehdotti dramaattista tapahtumaketjua: Daspletosauruksen hyökkäys (puremajälkien perusteella), pakeneminen halki joen, ja lopulta hukkuminen myrskyaallon vuoksi.
Erityiset olosuhteet — nopea peittäminen sedimentillä, vähän happea, kuiva ilmasto — estivät hajoamisen ja mahdollistivat pehmytkudoksen säilymisen. Useimmat dinosaurukset hajosivat nopeasti sen jälkeen kun ne kuolivat, jättäen jälkeensä vain luita. Leonardo oli paleontologian loton voittaja — yksi niistä harvoista yksilöistä, joiden pehmyt iho ja lihakset säilyivät miljoonia vuosia.
800 yksilön bonebed Maltassa
Leonardon lisäksi tämä laji on poikkeuksellinen siinä, että Maltan, Montanan lähellä on jopa 800 Brachylophosaurus-yksilön bonebed — yksi suurimmista hadrosauridien luukerroksista koskaan! Tämä viittaa siihen, että nämä eläimet liikkuivat suurissa laumoissa ja saattoivat kuolla joukkokuolemissa (esim. tulvat, tulivuoritoiminta).
Tämä bonebed on antanut paleontologeille poikkeuksellisen kuvan suuresta hadrosauridipopulaatiosta — voidaan tutkia ikäjakaumaa, sukupuolieroja ja yksilöllistä variaatiota niin kuin harvalla muulla lajilla.
Lyhytharjaliskon perintö
Tämä laji on paleontologian poikkeuksellisesti tärkeä laji Leonardon ansiosta. Se antaa meille parhaan mahdollisen näkökulman siitä, miltä elävät hadrosauridit todella näyttivät — ei vain luurankoina, vaan ihon, lihaksen, sisäelinten ja jopa loisten kanssa.
Tämä laji on lastenkirjoissa ja dokumentaareissa usein mukana juuri Leonardon tarinan vuoksi. Se on muistutus siitä, että paleontologia ei ole pelkkää luiden kaivamista — se on pyrkimystä ymmärtää muinaisten eläinten koko elämä: ulkonäkö, ruokavalio, liikkuminen, sairaudet ja jopa kuoleman olosuhteet.
Leonardon lisäksi tunnetaan toinenkin merkittävä yksilö, ”Roberta”, joka on myös auttanut tutkijoita täydentämään kuvaa siitä, miten tämä eläin eli, syöi ja selvisi myöhäisen liitukauden Montanassa. Yhdessä Probrachylophosauruksen (vanhempi välimuoto) ja Maiasauran (lähisukulainen) kanssa Brachylophosaurus muodostaa Brachylophosaurini-haaran, jonka luupohjaisten harjojen evoluutio on yksi parhaiten dokumentoituja tapauksia hadrosauridien fysiologiassa.
Lue lisää muista ankannokkaisista: