Hanssuesia sternbergi – Suesin kupu – paleontologin kunniaksi nimetty paksupäinen
Dino-kortti:
- Nimi: Hanssuesia sternbergi
- Suomeksi: Suesin kupu
- Nimen merkitys: Sukunimi Hanssuesia kunnioittaa paleontologi Hans-Dieter Suesia; lajinimi sternbergi viittaa Charles Mortram Sternbergiin, joka löysi holotyypin vuonna 1928
- Eli: Myöhäinen liitukausi (myöhäinen kampani), noin 77,5–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka – Oldman- ja Dinosaur Park -muodostumat (Alberta, Kanada) sekä Judith River -muodostuma (Montana, Yhdysvallat)
- Pituus: Arviolta 2 metriä (vain kupu tunnetaan, joten arvio on epävarma)
- Paino: Arviolta 40 kg (epävarma)
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Leveä ja matala kupu, leveä ja syvästi loveutunut kuvun takareuna, suvun pätevyys kiistanalainen
Suesin kupu on yksi pohjoisamerikkalaisista paksupäisistä, jotka ovat saaneet nimensä merkittävän tutkijan kunniaksi. Sukunimi viittaa Hans-Dieter Suesiin, saksalais-amerikkalaiseen paleontologiin, joka on tutkinut paksupäisiä vuosikymmenten ajan. Lajinimi sternbergi taas kunnioittaa Charles Mortram Sternbergiä, kanadalaista paleontologia, joka löysi alkuperäisen holotyypin vuonna 1928. Suomeksi lajia voidaan kutsua Suesin kuvuksi.
Kyseessä on siis kahdella tapaa paleontologin mukaan nimetty dinosaurus: sekä suku että laji kantavat tiedemiehen nimeä. Hanssuesia sternbergi eli myöhäisellä liitukaudella noin 77,5–75 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Kanadan Albertan ja Yhdysvaltojen Montanan alueilla. Vaikka eläimestä tunnetaan vain kallon kupu, sen tarina on yksi paksupäisten värikkäimmistä – täynnä nimenvaihdoksia ja yhä jatkuvaa tieteellistä väittelyä. Harva fossiili on ehtinyt vaihtaa nimeään yhtä monta kertaa kuin tämä yksi ainoa kupu.
Mutkikas nimihistoria
Tämän lajin historia on poikkeuksellisen mutkikas: se on kulkenut useamman eri suvun kautta nykyiseen nimeensä. Charles Mortram Sternberg löysi holotyypin – frontoparietaalisen kuvun (CMN 8817) – vuonna 1928 Stevevillen lähistöltä eteläisessä Albertassa. Vasta vuonna 1943 Barnum Brown ja Erich Maren Schlaikjer kuvasivat fossiilin tieteellisesti ja antoivat sille nimen Troodon sternbergi. Tämä oli tyypillistä aikakaudelle, jolloin monia hajanaisia löytöjä yhdistettiin samaan tunnettuun sukuun ennen tarkempaa tutkimusta.
Luokitus oli aikansa tuote. Tuolloin Troodon oli niin sanottu roskakoritaksoni, johon kasattiin monenlaista sekalaista aineistoa. Vuonna 1945 Charles M. Sternberg itse – sama henkilö, jonka mukaan laji oli nimetty – siirsi sen Stegoceras-sukuun nimellä Stegoceras sternbergi. Tällä nimellä laji tunnettiin vuosikymmeniä, kunnes Robert Sullivan osoitti vuonna 2003, että kuvun rakenne poikkesi Stegocerasin tyyppilajista niin selvästi, että se ansaitsi oman sukunsa.
Näin syntyi uusi suku, jonka Sullivan nimesi Hans-Dieter Suesin kunniaksi. Alkuperäisessä julkaisussa kirjoitusasu oli vahingossa ”Hanssuessia”, mutta Sullivan korjasi sen samana vuonna oikeaan muotoon. Kun ottaa huomioon kaikki nimen vaiheet, kyseessä on harvinaisen perusteellisesti paleontologin mukaan nimetty dinosaurus – nimi muistuttaa kahdesta eri tutkijasta yhtä aikaa.
Holotyyppi ja niukka aineisto
Kaikki tieto tästä lajista perustuu pääosin sen kupuun. Holotyyppi (CMN 8817) on lähes täydellinen frontoparietaalinen kupu, joka muodostuu otsa- ja päälakiluiden yhteenkasvamasta. Sen lisäksi tunnetaan muutamia muita kuvun kappaleita samoilta alueilta, mutta kokonaista kalloa, leukoja tai luurankoa ei ole löydetty. Tämän vuoksi kaikki Hanssuesia sternbergi -lajin koko- ja painoarviot ovat varovaisia ja perustuvat lähinnä sukulaislajien mittasuhteisiin.
Aineiston niukkuus on paksupäisille tyypillistä, mutta se on erityisen harmillista juuri tämän lajin kohdalla, koska sen luokituksesta kiistellään yhä. Kun käytettävissä on vain kupu, tutkijoiden on vaikea sanoa varmasti, edustaako se omaa sukuaan vai jonkin tunnetumman lajin kasvuvaihetta. Juuri tämä epävarmuus on tehnyt lajista paksupäistutkimuksen mielenkiintoisen koetinkiven. Kuvut ovat kuitenkin niin tiheitä ja kestäviä, että ne säilyvät fossiileina hennompaa luustoa paremmin, mikä selittää, miksi koko ryhmä tunnetaan pääosin juuri päälaen perusteella.
Leveä ja matala kupu
Tämän lajin tavaramerkki on sen leveä ja matala kupu, joka poikkeaa selvästi esimerkiksi Pachycephalosauruksen korkeasta kuvusta tai Sphaerotholuksen pallomaisesta muodosta. Kupu oli pituussuunnassa pidempi kuin leveyssuunnassa ja korkeudeltaan matalampi kuin useimmilla sukulaisilla, mikä antoi sille omaleimaisen, litteän kypärän ilmeen. Tieteellisesti laji erotetaan muista ennen kaikkea leveän ja syvästi loveutuneen kuvun takareunan perusteella.
Tällainen muoto on paksupäisille epätavallinen. Useimmat lajit kehittivät korkeita ja pyöristyneitä kupuja, mutta tämä eläin otti toisen suunnan. Leveä rakenne saattoi palvella jotakin erityistä tarkoitusta – ehkä iskuvoiman jakautumista laajemmalle alueelle tai näyttävämpää signaalia edestä katsottuna. Varmaa vastausta ei kuitenkaan ole, sillä yksittäisen kuvun perusteella eläimen käyttäytymisestä voidaan tehdä vain valistuneita arvauksia. Kuvun muoto on silti tärkein vihje, jonka avulla tutkijat yrittävät erottaa tämän lajin sukulaisistaan ja päätellä, mihin ryhmän haaraan se kuului.
Suvun pätevyys kiistanalainen
Lajin asema on noussut viime vuosina uudelleen keskusteluun. Caleb Dyer, Mark Powers ja Philip Currie esittivät vuonna 2020 tekemässään tutkimuksessa, että Suesin kupu saattaa itse asiassa olla Stegoceras validumin kasvu- tai sukupuolimuoto eikä lainkaan oma sukunsa. Heidän mukaansa kuvun muodon erot voivat selittyä sillä, miten kallo muuttui eläimen vanhetessa ja erosi urosten ja naaraiden välillä.
Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, Suesin kupu olisi vain aikuisempi tai eri sukupuolta edustava Stegoceras validum -yksilö. Kyseessä on hyvin samankaltainen kiista kuin kuuluisassa tapauksessa, jossa Dracorexin, Stygimolochin ja Pachycephalosauruksen epäillään olevan saman lajin kasvuvaiheita. Tämä on yksi paksupäistutkimuksen aktiivisimmista keskusteluista, ja se osoittaa, kuinka vaikeaa lajeja on erottaa pelkkien kupujen perusteella. Toiset tutkijat pitävät Hanssuesia sternbergi -lajia edelleen pätevänä sukuna, joten asiasta ei vallitse yksimielisyyttä.
Ratkaisu edellyttäisi enemmän ja täydellisempää aineistoa – mieluiten useita eri-ikäisiä yksilöitä, joista voitaisiin seurata, miten kupu muuttui kasvun myötä. Niin kauan kuin tunnetaan vain kourallinen kupuja, kysymys jää avoimeksi. Tämä tilanne ei kuitenkaan ole epäonnistuminen vaan osa tieteen normaalia työtä: hypoteesit asetetaan, niitä testataan ja ne tarkentuvat uuden tiedon myötä.
Hans-Dieter Sues – paksupäisten tutkija
Hans-Dieter Sues on yksi maailman merkittävimmistä paksupäisten tutkijoista. Saksassa syntynyt ja Yhdysvalloissa Smithsonian Institutionissa työskennellyt paleontologi on julkaissut lukuisia tutkimuksia paksupäisistä ja muista lintulantioisista dinosauruksista. Hän kuvasi yhdessä Peter Galtonin kanssa kuuluisan Stygimolochin vuonna 1983, ja heidän laaja katsauksensa vuodelta 1987 paksupäisten kuvun rakenteesta ja oletetusta puskukäyttäytymisestä on ollut alan tutkimuksen kulmakiviä. Hänen työnsä on vaikuttanut käytännössä jokaiseen myöhempään paksupäistutkimukseen, joten suvun nimeäminen juuri hänen mukaansa on hyvin perusteltu kunnianosoitus.
Suvun nimeäminen tutkijan kunniaksi on tieteen klassinen kunnianosoitus. Monet dinosaurusnimet noudattavat samaa kaavaa: esimerkiksi Lambeosaurus on nimetty Lawrence Lamben mukaan. Tällainen paleontologin mukaan nimetty dinosaurus on samalla tapa tallentaa tieteenhistoriaa itse nimistöön, niin että kunkin tutkijan panos jää elämään lajien nimissä vielä pitkään hänen jälkeensä.
Dinosaur Parkin elämä
Tämä laji eli Dinosaur Park- ja Oldman-muodostumissa Albertassa sekä Judith River -muodostumassa Montanassa – fossiilirikkailla alueilla, joilta tunnetaan monenlaisia paksupäisiä. Sen aikalaisiin kuuluivat muun muassa yleinen Stegoceras validum, pienikupuinen Foraminacephale sekä Gravitholus – kaikki pieniä kupupäisiä dinosauruksia, jotka erottuivat toisistaan ennen kaikkea kuvun muodon perusteella. Tällainen monilajisuus samalla alueella on kiinnostavaa, sillä se kertoo, että lähisukuiset paksupäiset pystyivät elämään rinnakkain ilman, että ne kilpailivat liikaa samoista resursseista.
Samalla alueella eli myös suuria kasvinsyöjiä, kuten torvipäistä Corythosaurusta ja sarvipäistä Centrosaurusta, sekä pelättyjä petoja, kuten Gorgosaurusta. Tässä monimuotoisessa ekosysteemissä tämä laji oli pieni kasvinsyöjä, jonka selviytyminen perustui todennäköisesti laumaan, nopeuteen ja tarkkaavaisuuteen pikemmin kuin järeisiin puolustuskeinoihin. Pieni koko teki siitä haavoittuvan saaliin, mutta myös ketterän pakenijan. Todennäköisesti se vietti aikaansa matalan kasvillisuuden suojissa, jossa se saattoi sekä etsiä ravintoa että väistää suurempia eläimiä – niin petoja kuin kömpelömpiä kasvinsyöjiäkin.
Kupujen monimuotoisuus
Tämän lajin olemassaolo on todiste siitä, että paksupäiset olivat evoluutioltaan monimuotoinen ryhmä jo lähes 77 miljoonaa vuotta sitten. Samaan aikaan eli useita lajeja, joilla oli keskenään erilaisia kupuja – leveitä, korkeita, pyöreitä ja taaksepäin kohoavia. Tämä viittaa siihen, että kupu oli voimakkaan sukupuolivalinnan kohde, joka suosi uusia ja toisistaan poikkeavia muotoja.
Sama ilmiö nähdään nykyisissä linnuissa: pyrstösulkien muodot ja värit voivat erota lähisukulaisilla hyvinkin dramaattisesti, koska niitä ohjaa voimakas sukupuolivalinta. Paksupäisten kuvut olivat todennäköisesti vastaava rakenne, jonka avulla lajit ja yksilöt tunnistivat toisensa ja kilpailivat kumppaneista. Jos jokainen suku kehitti oman tunnusmerkkinsä, kuvun muodon kirjo kertoo vilkkaasta evoluutiosta – mutta tekee samalla lajien erottelusta tutkijoille hankalaa. Tämä on paksupäisten tutkimuksen keskeinen jännite: sama piirre, joka teki eläimistä niin monimuotoisia, tekee niiden luokittelusta poikkeuksellisen vaikeaa miljoonien vuosien jälkeen.
Tieteellinen merkitys
Olipa Suesin kupu lopulta oma sukunsa tai vain Stegoceras validumin muunnos, sen tarina valaisee hienosti paksupäistutkimuksen luonnetta. Yksi ainoa kupu on ehtinyt kantaa useita eri nimiä ja kulkea monen suvun kautta, ja sen lopullinen asema on yhä auki. Tämä kertoo, kuinka herkkää ja jatkuvasti tarkentuvaa tiedettä luokittelu on – ja kuinka paljon yhdestä luunkappaleesta voidaan väitellä.
Hanssuesia sternbergi on myös muistutus tieteen inhimillisestä puolesta. Sen nimi yhdistää kaksi sukupolvea kanadalaista ja kansainvälistä paleontologiaa: löytäjän Sternbergin ja ryhmän tutkijan Suesin. Tällainen paleontologin mukaan nimetty dinosaurus kunnioittaa tutkijoiden työtä konkreettisella tavalla, ja vaikka itse lajin asema saattaa vielä muuttua, sen nimeen tallennettu tieteenhistoria säilyy. Juuri siinä on osa paksupäisten erityistä viehätystä: ne ovat yhtä paljon tarinoita eläimistä kuin niitä tutkineista ihmisistä.