Ichthyosaurus — Merien delfiiini 200 miljoonaa vuotta ennen delfiinien olemassaoloa
Dino-kortti:
- Nimi: Ichthyosaurus communis
- Suomeksi: Kalalisko
- Nimen merkitys: ”Kalalisko” (kreikaksi ichthys = kala, sauros = lisko)
- Eli: Varhainen jurakausi, noin 200–190 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Englanti (Dorset), Saksa, Belgia
- Pituus: 2–3 metriä (suku kokonaisuutena: Ichthyosauria-lahko 1–25 m)
- Paino: Arviolta 80–200 kiloa
- Ruokavalio: Kalansyöjä ja mustekalojen syöjä
- Tunnusmerkit: Delfiinimainen virtaviivainen vartalo, suuret pyöreät silmät (jopa 25 cm halkaisija suurimmilla lajeilla), selkäevä, puolikuun muotoinen häntäevä, pitkä hampainen kuono, elävänä synnyttävä
Ichthyosaurus on täydellinen esimerkki konvergenssievoluutiosta — ilmiöstä, jossa toisilleen sukua olemattomat eläimet kehittävät samanlaisen ruumiinrakenteen samanlaiseen elinympäristöön sopeutuessaan. Katsele Ichthyosauruksen siluettia, ja näet delfiinin. Virtaviivainen vartalo, pitkä kuono, selkäevä, puolikuun muotoinen häntäevä, räpylämäiset raajat. Mutta Ichthyosaurus ei ole delfiinin sukulainen — se oli matelija, joka kehitti delfiinimäisen muodon yli 200 miljoonaa vuotta ennen kuin ensimmäinen delfiini syntyi.
Ichthyosauruksen löytöhistoria alkaa Mary Anningista — samasta fossiilienkerääjästä, joka myöhemmin löysi ensimmäisen Plesiosauuruksen. Vuonna 1811, vain 12-vuotiaana, Anning ja hänen veljensä Joseph löysivät kokonaisen Ichthyosauruksen luurangon Lyme Regisin rannoilta. Se oli ensimmäinen tieteellisesti tunnistettu ichthyosaurus ja yksi paleontologian historian tärkeimmistä löydöistä.
Silmät kuin lautaset
Ichthyosaurien silmät olivat eläinkunnan suurimpia — suurimmilla lajeilla jopa 25 senttimetriä halkaisijaltaan, suunnilleen lautasen kokoiset. Edes sinivalaan silmä on pienempi. Silmän ympärillä oli luinen tukirengas — skleroottinen rengas — joka suojasi silmää vedenpaineen muutoksilta ja auttoi tarkentamista.
Jättiläissilmien tarkoitus oli valonkeruu: suurempi silmä kerää enemmän valoa, mikä mahdollistaa näkemisen hämärissä olosuhteissa. Kalaliskot olivat todennäköisesti aktiivisia syvässä vedessä tai yöaikaan, jolloin suuret silmät antoivat ratkaisevan edun saaliiden havaitsemisessa. Samasta syystä nykyisillä syvänmeren kaloilla ja jättiläismustekaloilla on poikkeuksellisen suuret silmät.
Elävinä syntyvät poikaset
Yksi hämmästyttävimmistä kalaliskon piirteistä on fossiilinäyttö elävänä synnyttämisestä. Useista fossiileista on löydetty sikiöitä emän ruumiin sisältä — joissakin tapauksissa poikanen on puoliksi ulkona synnytyskanavasta, tallennettuna kesken syntymän. Nämä fossiilit osoittavat kiistattomasti, etteivät kalaliskot munineet vaan synnyttivät eläviä poikasia vedessä — samaan tapaan kuin nykyiset delfiinit ja valaat.
Tämä oli välttämättömyys. Toisin kuin merikilpikonnat, jotka ryömivät rantaan munimaan, ichthyosaurit olivat niin pitkälle sopeutuneet merielämään, etteivät ne pystyneet enää palaamaan maalle. Niiden raajat olivat muuttuneet jäykiksi räpylöiksi, joilla maalla liikkuminen oli mahdotonta. Elävänä synnyttäminen ratkaisi ongelman — samalla tavalla kuin se on ratkaissut sen merikäärmeille, valailla ja manaateilla.
Nopein meren matelija
Niiden virtaviivainen vartalo oli suunniteltu nopeuteen. Sen häntäevä oli puolikuun muotoinen — sama tehokas muoto kuin tonnikaloilla ja nopeuteen erikoistuneilla hailla. Selkäevä — joka näkyy joissakin poikkeuksellisen hyvin säilyneissä fossiileissa pehmytkudoksen jäänteenä — vakauttaa eläimen liikkeen ja estää pyörimisen.
Biomekaniset arviot asettavat kalaliskojen maksiminopeudeksi 20–40 km/h lajista riippuen — nopeampia kuin useimmat plesiosaurit ja mosasaurit. Mutta niiden saalistusstrategia ei perustunut pelkkään nopeuteen vaan ketteryyteen: nopea kiihdytys, terävät käännökset ja tarkka näkö mahdollistivat kalaparven taitavan hyödyntämisen.
Sukupuuton mysteeri
Ichthyosaurit katosivat noin 90 miljoonaa vuotta sitten — yli 20 miljoonaa vuotta ennen suurta joukkosukupuuttoa. Tämä on yksi paleontologian mysteerejä: miksi merien tehokkain uimari kuoli sukupuuttoon niin aikaisin? Yksi teoria ehdottaa, etteivät ichthyosaurit kyenneet sopeutumaan liitukauden muuttuviin meriolosuhteisiin — erityisesti vedenpinnan vaihteluihin ja kalakantojen muutoksiin. Toinen teoria esittää, että mosasaurien nousu ajoi ne ahtaalle. Todennäköisesti syitä oli useita.
Kalalisko katosi, mutta sen ruumiinrakenne eli edelleen — uudelleen ja uudelleen. Delfiinit kehittivät lähes identtisen muodon 150 miljoonaa vuotta myöhemmin. Evoluutio ei keksi uutta, kun vanha toimii. Kalaliskon siluetti on niin tehokas vedessä, että luonto on tuottanut sen uudelleen — ja tuottaisi ehkä kolmannenkin kerran, jos aika riittäisi.
Lue lisää merihirviöistä: Mosasaurus · Plesiosaurus · Elasmosaurus · Kronosaurus · Liopleurodon · Kaikki merihirviöt →