Tanystropheus – triaskauden evoluution villi kokeilu
Dino-kortti
- Nimi: Tanystropheus longobardicus
- Suomeksi: Pitkäkaulainen (pitkäkaulaisin matelija koskaan)
- Nimen merkitys: ”Pitkä nikama” (kreikaksi tanystros = pitkä, pheus = nikama)
- Eli: Keski- ja myöhäinen triaskausi, noin 247–228 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Eurooppa (Sveitsi/Italia — Monte San Giorgio), Kiina, Lähi-itä
- Pituus: Noin 6 metriä
- Kaulan pituus: Noin 3 metriä (pidempi kuin muu ruumis yhteensä)
- Paino: Arviolta 150 kiloa
- Ruokavalio: Kalansyöjä (nuoret hyönteissyöjiä)
- Tunnusmerkit: Kaula pidempi kuin koko muu ruumis, vain 13 kaulanikamaa mutta jokainen yli 30 cm pitkä, EI dinosaurus vaan protorosauri, saalisti kaloja rannikkovesissä ”ongenvapana”, eri hammastyypit nuorilla ja aikuisilla
Tanystropheus on yksi paleontologisen historian oudoimmista eläimistä. Kun sen ensimmäiset fossiilit löydettiin 1800-luvulla, tutkijat olivat niin hämmentyneitä, että he luulivat kaulan luita sormien luiksi — ja arvelivat eläintä lentäväksi matelijaksi. Vasta kokonaisten luurankojen löytö vuonna 1886 paljasti totuuden: Tanystropheus oli matelija, jonka kaula oli pidempi kuin koko muun ruumiin pituus yhteensä. Suomeksi tätä lajia kutsutaankin yksinkertaisesti pitkäkaulaiseksi sen hämmästyttävän pitkän kaulan takia.
Pitkäkaulainen eli keski- ja myöhäisellä triaskaudella noin 247–228 miljoonaa vuotta sitten. Sen fossiilit löytyvät pääasiassa Euroopasta, erityisesti Sveitsin ja Italian rajamailta Monte San Giorgion alueelta, sekä myös Kiinasta ja Lähi-idästä. Se ei ollut dinosaurus — se kuului täysin erilliseen matelijaryhmään nimeltä protorosauriat.
Koko ja suhteet
Aikuinen pitkäkaulainen saavutti noin 6 metrin pituuden, mutta lähes puolet tästä oli pelkkää kaulaa. Kaulassa oli vain 13 nikamaa — sama määrä kuin monilla matelijoilla — mutta kukin nikama oli erittäin pitkä. Pisimmät kaulanikamat olivat yli 30 senttimetriä pitkiä. Vertailun vuoksi kirahvin kaulassa on 7 nikamaa, ja ne ovat paljon lyhyempiä suhteessa eläimen kokoon.
Ruumis itse oli suhteellisen pieni ja matala, häntä oli keskipitkä, ja jalat olivat lyhyet. Se ei siis ollut suuri eläin — sen massa oli paljon pienempi kuin sen pituudesta voisi päätellä.
Mysteeri — miten se edes toimi?
Tanystropheuksen kaulan anatomia on ollut tutkijoiden päänsärky yli sata vuotta. Miten sellainen rakenne edes pystyi toimimaan? Kaula oli niin pitkä ja kapea, että sen tukeminen vaati merkittävää voimaa. Kaulalihakset eivät kuitenkaan olleet erityisen suuret, mikä viittaa siihen, että Tanystropheus ei käyttänyt kaulaansa kuin kirahvi — nostamalla päätään korkealle.
Useita teorioita on esitetty Tanystropheuksen elintavoista:
- Vesisaalistaja: Kaula oli kevyempi vedessä kuin maalla, ja Tanystropheus saattoi seisoa rannassa pitäen päätään vedessä ja iskeä sieltä ohikulkevia kaloja. Tämä on nykyisin suosituin teoria.
- Puusaalistaja: Jotkut tutkijat ehdottivat, että Tanystropheus olisi elänyt puissa ja käyttänyt pitkää kaulaansa lintujen tapaan oksien välissä. Tämä teoria on jäänyt vähemmistön näkemykseksi.
- Kummallinen kasvinsyöjä: Harva tutkija on uskonut tähän, mutta teoria on noussut esiin — että Tanystropheus olisi käyttänyt kaulaansa puun latvojen lehtien syömiseen kuten varhainen sauropodi.
Vesisaalistaja — paras nykyteoria
Nykyinen paras teoria on, että se eli rannikkovesissä ja matalissa merissä. Sen fossiilikalojen jäänteitä on löydetty sen vatsaontelon alueelta, ja sen hampaat olivat teräviä ja hieman kaareutuvia — erinomaisesti sopeutuneet liukkaiden kalojen kiinnipitämiseen. Monte San Giorgion fossiilikerrostumat ovat alkuperältään merellisiä, mikä vahvistaa tämän teorian.
Saalistustapa oli todennäköisesti ainutlaatuinen: Hän saattoi seistä rannalla tai matalassa vedessä ja käyttää pitkää kaulaansa ”ongenvapana” — pitäen päätään vedessä odottamassa, kunnes kala ui ohi, ja iskemään sen pikaisesti. Ilman aaltojen häirintää, jotka olisivat paljastaneet sen liikkeet, kalat eivät olisi tienneet ulottumattomissa odottavasta saalistajasta.
Ei dinosaurus, mutta aikalainen
Tanystropheus eli samaan aikaan kuin varhaisimmat dinosaurukset — Eoraptor ja Herrerasaurus — mutta se kuului täysin eri eläinryhmään. Protorosauriat olivat erittäin erikoistunut matelijaryhmä, joka sukupuutti noin triaskauden lopussa. Ne olivat evoluutiollinen sivupolku, joka ei jättänyt eläviä jälkeläisiä.
Tämä on tärkeä muistutus siitä, että triaskaudella elämä kokeili monenlaisia ruumiinrakenteita. Dinosaurukset, pseudosuchukset kuten Postosuchus, synapsidit ja protorosauriat kilpailivat samoista ekologisista lokeroista. Useimmat näistä kokeiluista kuolivat sukupuuttoon, mutta jotkut — kuten dinosaurukset — menestyivät uskomattomasti.
Nuoret yksilöt — yllättävä sopeutuma
Vuonna 2020 julkaistu tutkimus osoitti mielenkiintoisen piirteen Tanystropheuksen elämänkierrosta. Nuorilla yksilöillä oli kolmikärkiset hampaat, jotka muistuttavat joidenkin nykyisten liskojen hyönteisiä pyydystäviä hampaita. Aikuisilla taas hampaat olivat yksinkertaiset ja sopivat kalasaaliin. Tämä viittaa siihen, että se eli eri ekologisessa lokerossa nuorena ja aikuisena — nuoret söivät hyönteisiä ja aikuiset kaloja.
Tämä on sama strategia, jota monet nykyiset eläimet käyttävät — sammakot ovat klassinen esimerkki, aikuisina lihansyöjiä ja nuijapäinä kasvinsyöjiä. Tanystropheus osoittaa, että tämä strategia oli jo käytössä 240 miljoonaa vuotta sitten.
Perintö paleontologiassa
Tanystropheus on yksi paleontologian klassisimpia mysteerieläimiä. Sen outo ruumiinrakenne on innostanut generaatioiden tutkijoita, ja se on säännöllisesti esillä dokumenteissa ja kirjoissa, kun käsitellään evoluution villeimpiä kokeiluja. Se muistuttaa meitä siitä, että luonnon kekseliäisyys ylittää mielikuvituksen — ja että todellinen eläinkunta on paljon omituisempi kuin mikään keksitty.
Monte San Giorgion fossiilialue Sveitsin ja Italian rajalla, josta Tanystropheuksen parhaat fossiilit on löydetty, on nimetty UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 2003 juuri sen ainutlaatuisten triaskauden merifossiilien vuoksi. Alueella on useita hyvin säilyneitä Tanystropheus-yksilöitä sekä muita harvinaisia triaskauden eläimiä. Tämä suojelu varmistaa, että tulevaisuuden tutkijatkin voivat tutkia triaskauden evoluution villiä kokeiluja — ja Tanystropheus on niistä yksi kiehtovimmista.
Lue lisää muista varhaisista eläimistä: