Pinacosaurus grangeri – Lankkulisko – Gobin aavikon parhaiten tunnettu ankylosauri
Dino-kortti:
- Nimi: Pinacosaurus grangeri
- Suomeksi: Lankkulisko
- Nimen merkitys: Kreik. pinax = lankku tai levy + sauros = lisko; nimi viittaa pään pieniin suorakulmaisiin osteodermeihin. Lajinimi grangeri kunnioittaa Walter Wallis Grangeria, American Museum of Natural Historyn paleontologia, joka osallistui 1923 Keski-Aasian retkikuntaan
- Eli: Myöhäinen liitukausi, campanian-vaihe, noin 80–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Mongolia – Gobin aavikko, Djadokhtan ja Alagteegin muodostumat; Kiina – Sisä-Mongolia, Bayan Mandahu -muodostuma; Shandongin maakunta (Wangshi-ryhmä)
- Pituus: Noin 5 metriä (aikuinen)
- Paino: 1,5–2 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Aasian parhaiten tunnettu ankylosauri (kymmeniä yksilöitä, mukaan lukien noin 100 Alag Teegistä), juvenilien joukkofossiilit todisteena laumakäyttäytymisestä, useita lisänenäonteloja, hyvin tunnettu kasvusarja vastasyntyneistä aikuisiin, mandus 5-sormeinen, pes 3-varpaaiset
Lankkulisko on Gobin aavikon tunnetuin ankylosauri ja Aasian parhaiten tunnettu panssaridinosaurus, jonka aineisto on poikkeuksellisen rikas. Suvun nimi tarkoittaa kreikan sanoista pinax (lankku, levy) ja sauros (lisko) – viitaten pään pieniin suorakulmaisiin osteodermeihin, jotka muistuttavat pieniä lankkuja tai laattoja. Lajinimi grangeri kunnioittaa Walter W. Grangeria, American Museum of Natural Historyn paleontologia, joka oli mukana vuoden 1923 Kolmannessa Keski-Aasian retkikunnassa Mongolian Gobin aavikolle.
Tämä laji eli myöhäisellä liitukaudella noin 80–75 miljoonaa vuotta sitten Mongolian ja Kiinan Sisä-Mongolian alueilla. Aikuinen yksilö oli noin 5 metriä pitkä ja painoi 1,5–2 tonnia – tyypillinen keskikokoinen ankylosauridi, mutta sen fossiiliaineisto on poikkeuksellisen rikas. Sen anatominen tieto on luonut perustan suurelle osalle nykyaikaista käsitystämme ankylosaurien kasvusta, kehityksestä ja käyttäytymisestä.
Löytö ja tutkimushistoria
Holotyyppi (AMNH 6523) löytyi vuonna 1923 Djadokhtan muodostumassa Gobin aavikolla, kuuluisalla ”Flaming Cliffs” -alueella eli Bayn Dzakissa (Shabarakh Usu). Suvun ensimmäisen näytteen löysi Walter Wallis Granger American Museum of Natural Historyn rahoittamalla Keski-Aasian retkikunnalla. Holotyyppi sisältää taphonomisesti vääristyneen kallon, alaleuan, atlasin, axisin (kaularangan ensimmäisen ja toisen nikaman) sekä joitakin osteodermejä – holotyypin kallo on edelleen suvun suurin tunnettu kallo. Charles Whitney Gilmore kuvasi lajin tieteellisesti virallisesti vuonna 1933 American Museum Novitates -julkaisussa.
Vuosikymmenten aikana Mongolian, Kiinan, Neuvostoliiton, Japanin, Belgian ja Kanadan retkikunnat ovat löytäneet runsaasti lisäaineistoa. Bayan Mandahussa Sisä-Mongoliassa tutkimustyö kiihtyi 1980-luvun lopulla, kun Phil Currie kollegoineen aloitti sen kaivamisen 1988 ja löysi useita juvenile-yksilöitä. Vuonna 1999 belgialaiset tutkijat Pascal Godefroit kollegoineen kuvasivat toisen lajin P. mephistocephalus, joka eroaa tyyppilajista pään panssarin yksityiskohdissa. Sen pätevyys on kuitenkin kiistanalainen – jotkut tutkijat (mukaan lukien Burns 2015) ovat ehdottaneet, että erot saattavat selittyä yksilöllisellä vaihtelulla tai ikäeroilla.
Useat aiemmin omiksi lajeikseen kuvatut yksilöt on sittemmin sulautettu tämän lajin synonyymeiksi. P. ninghsiensis Young 1935 ja Syrmosaurus viminocaudus Maleev 1952 ovat molemmat luokiteltu nykyisin tämän saman lajin synonyymeiksi. Arbour, Burns ja Sissons (2009) ehdottivat lisäksi, että Heishansaurus pachycephalus Bohlin 1953 olisi suvun junior-synonyymi, vaikka tämän tueksi olemassa oleva luuaineisto on huonosti säilynyttä.
Juvenilien joukkofossiilit – todiste laumakäyttäytymisestä
Tämän lajin merkittävin tieteellinen anti on juvenilien joukkofossiilit. Gobin aavikolta ja Sisä-Mongoliasta on löydetty useita joukkohautoja, joissa kussakin on useita nuoria yksilöitä – usein samanikäisiä, ilman aikuisten fossiileja. Erityisesti Alag Teegin lokaliteetilla Mongoliassa on löydetty jopa noin 100 yksilöä vuosien 1969–2006 retkikunnissa, ja suurin osa niistä on yhä kaivamatta. Neuvosto-Mongolialainen retkikunta löysi ensimmäiset 30 luurankoa 1969–1970, ja Mongolialais-japanilaiset sekä Kanadan retkikunnat lisäsivät vielä 70 yksilöä vuosina 1993–2006.
Tämä on vahva todiste siitä, että nuoret yksilöt elivät omissa laumoissaan – erillään aikuisista. Samanlaista käyttäytymistä tunnetaan nykyisillä krokotiileilla ja joillakin linnuilla, joissa nuoret muodostavat omia ryhmiä itsenäistymisen jälkeen. Erityisen tärkeää on huomata, että aikuisia ei ole löydetty näistä ryhmistä – vain juvenilit, mikä viittaa selvään ikäperusteiseen sosiaalisaatioon. Currie kollegoineen 2011 -tutkimus Acta Palaeontologica Polonica -lehdessä vahvisti tämän gregaarisen elämäntavan vahvan tulkinnan – nuoret yksilöt todella elivät ryhmissä.
Hiekkamyrsky tai mutaan vajoaminen
Joukkofossiilien selitys on todennäköisesti hiekkamyrsky tai mutaan vajoaminen. Gobin aavikon kuiva ympäristö tuotti voimakkaita hiekkamyrskyjä, jotka saattoivat haudata pieniä eläimiä elävältä. Erityisesti useimmat juvenile-yksilöt löydetään pystyasennossa, jalat suoraan alas – ei sivulleen kuten yleensä – mikä viittaa nopeaan hautautumiseen elävältä. Joko ne hautautuivat hiekkamyrskyssä (Jerzykiewicz et al. 1993) tai vajosivat mutaisiin altaisiin, joista eivät enää päässeet ylös (Currie et al. 2011).
Sama kuolintapa tunnetaan myös Protoceratopsilta ja Velociraptorilta Gobin aavikolta – kuuluisat ”Fighting Dinosaurs” -fossiilit ovat todennäköisesti hiekkamyrskyn uhreja. Hiekkamyrsky oli mesotsoisen Mongolian luonnonkatastrofi, joka paradoksaalisesti tuotti paleontologeille uskomattoman hyvin säilyneitä fossiileja – yksilöt hautautuivat niin nopeasti, että ne säilyttivät elävän asentonsa. Näiden yksilöiden raajojen artikulaatio on poikkeuksellisen tarkka, mikä on antanut paleontologeille ikkunan ankylosaurien jalkojen anatomiaan.
Erikoiset nenäontelot
Suvulla oli poikkeuksellinen nenärakenne – useita lisänenäonteloja (accessory nasal apertures), joita useimmilla muilla ankylosaureilla ei ole samalla tavalla kehittyneenä. Hill kollegoineen 2003 osoittivat, että suvulla on suuri premaxillaarinen sinus, ja Godefroit kollegoineen 1999 alun perin pitivät nenäaukkojen lukumäärää keskeisenä diagnostisena piirteenä lajien välillä. Myöhempi tutkimus (Burns et al. 2011) on osoittanut, että aukkojen lukumäärä vaihtelee yksilöittäin, joten se ei välttämättä toimi lajinmäärityksessä.
Nämä ontelot saattoivat toimia hajuaistin tehostajina tai ääniresonanssikamioina – laji saattoi tuottaa matalia ääniä kommunikaatioon. Tämä viittaa siihen, että ankylosaurit olivat sosiaalisempia kuin aiemmin luultiin. Mikäli laji käytti nenäonteloitaan kommunikaatioon, se tukee juvenilien joukkofossiilien todistamaa laumakäyttäytymistä.
Kasvusarja – vastasyntyneistä aikuisiin
Koska Pinacosaurus grangeri -lajista tunnetaan eri-ikäisiä yksilöitä vastasyntyneistä aikuisiin, paleontologit ovat voineet rekonstruoida sen kasvuhistorian yksityiskohtaisesti. Burns kollegoineen 2015 -tutkimus Alag Teegin juvenilien luista paljasti, että nuoret yksilöt olivat suhteellisen pitkäjalkaisia ja kevyitä – nopeita juoksijoita, jotka tarvitsivat nopeutta puolustukseen, koska niiden panssari ei ollut vielä täysin kehittynyt.
Aikuisina yksilöt muuttuivat hitaammiksi ja raskaammiksi – panssari paksuni ja häntänuija kehittyi vasta aikuisiässä. Tämä kasvun aikainen puolustusstrategian muutos – nopeudesta panssariin – on kiehtova evoluutiollinen sopeutuma, ja lankkulisko on yksi parhaita esimerkkejä siitä koko dinosaurusten parista. Sama tutkimus paljasti, että kaularenkaat (cervical half rings) muodostuivat vasta vähitellen, kun pienet osteodermit fuusioituivat suuremmiksi rakenteiksi. Juvenileilla pään panssari (caputegulae) ei ole vielä luutunut kalloon, joten sen sutuurat ovat näkyvissä – tämä on tehnyt suvusta erinomaisen mallieläimen ankylosaurien kallon kehityksen tutkimiselle.
Djadokhtan ekosysteemi
Tämä laji eli yhdessä monien tunnettujen Gobin aavikon dinosaurusten kanssa: Velociraptor, Protoceratops, Oviraptor, Saurolophus ja varhaiset nisäkkäät kuten Zalambdalestes. Djadokhtan muodostuma edustaa kuivaa, hiekkadyynien hallitsemaa ympäristöä, jossa elämä oli sopeutunut äärimmäisiin olosuhteisiin – kuumiin päiviin, kylmiin öihin ja äkillisiin hiekkamyrskyihin.
Tämä oli aikaa, jolloin Aasian ankylosauridit menestyivät merkittävästi – Pinacosaurus grangeri oli yksi useista lajeista, joihin myös Tarchia ja Saichania kuuluivat. Suvun laaja levinneisyys (Mongoliasta Sisä-Mongoliaan ja jopa Shandongin maakuntaan Itä-Kiinaan) viittaa siihen, että se oli yksi onnistuneimpia myöhäisliitukauden Aasian kasvinsyöjiä. Wangshi-ryhmästä Shandongista löydetty osittainen aineisto (oikea ilium, ristiluu, häntänikamia ja vasen reisiluu) on osoittanut suvun levinneen poikkeuksellisen laajalle.
Häntänuija ja muu panssarointi
Toisin kuin holotyypistä alun perin pääteltiin, Pinacosaurus grangeri on ensimmäinen tunnettu ankylosauridi, jolla oli täysimittainen häntänuija – varsi ja luukasvain yhdessä. Arbour & Currie 2015 -tutkimuksessa osoitettiin, että aikaisemmat ankylosauridit kuten Liaoningosaurus ja Gobisaurus ovat osoittaneet eri vaiheita häntänuijan evoluutiossa, mutta vasta tämän suvun ja sitä uudempien ankylosauridien parista löytyy kaikki häntänuijan rakenteelliset komponentit. Holotyypin AMNH 6523 mukana ei ollut häntänuijaa, mutta myöhempien yksilöiden (kuten P. mephistocephalus -näyte IMM 96BM3/1) yhteydestä häntänuija on löydetty.
Pään panssarointi koostuu juuri suvun nimen mukaisista pienistä, suorakulmaisista osteodermeistä – caputegulae – jotka sulautuivat kallon päälle aikuisiällä. Juvenileilla ne ovat yhä erillisiä luita, mikä on tehnyt suvusta poikkeuksellisen arvokkaan kalloanatomian tutkimisessa. Nuorten yksilöiden kalloista voidaan nähdä sutuurat ja erilliset luuyksiköt, joita aikuisilla ei voi enää erottaa. Tämä on antanut paleontologeille ainutlaatuisen ikkunan ankylosaurien kallon morfologian rakentumiseen.
Käsien ja jalkojen anatomia
Currie kollegoineen 2011 -tutkimus Alag Teegin aineistosta selvitti lankkuliskon käsien ja jalkojen tarkat rakenteet, jotka ovat olleet pitkään epävarmuuden lähteenä ankylosaureille. Manus (käsi) on viisisormeinen, sormiluiden määrät 2-3-3-3-2. Pes (jalka) on kuitenkin vain kolmivarpainen, mikä on harvinaista ankylosaureissa – varpaiden määrä on vähentynyt evoluution myötä. Sormiluiden määrä pesissä on X-3-3/4-3/4-X, ja merkillistä kyllä, kolmannessa ja neljännessä varpaassa määrä voi vaihdella jopa saman yksilön sisällä.
Tämä tarkka anatominen tieto on ollut mahdollinen vain Alag Teegin poikkeuksellisen monilukuisen aineiston ansiosta. Useimmilla muilla ankylosaureilla raajoja säilyttäneitä fossiileja on hyvin vähän, mutta tämän suvun aineisto on niin runsas, että jokainen luustojen yksityiskohta voidaan dokumentoida useilla yksilöillä ja varmistaa anatominen variaatio. Tämä on auttanut myös muiden Aasian ankylosauridien anatomian tulkitsemisessa.
Tieteellinen perintö
Pinacosaurus grangeri on panssaridinosaurusten sosiaalisen käyttäytymisen avainlaji – sen joukkofossiilit ovat suora todiste siitä, kuinka nuoret ankylosaurit elivät laumoissa. Se on myös Gobin aavikon dinosaurustutkimuksen kulmakivi ja Aasian eniten tunnettu ankylosauri kymmenien luurankojensa ansiosta – vain Pohjois-Amerikan Euoplocephalus on yhtä hyvin tunnettu.
Jokainen uusi suvun löytö Mongolian hiekasta paljastaa lisää tämän sosiaalisen panssaridinosauruksen elämästä – sen kasvusta, käyttäytymisestä, kommunikaatiosta ja jopa kuolemasta. Lankkulisko on muistutus siitä, että hiekkamyrskyn katastrofit voivat tuottaa paleontologeille uskomattomia ikkunoita menneisyyteen.