Liaoningosaurus paradoxus – Liaoninginpanssari – Paradoksaalinen ankylosauri Kiinasta
Dino-kortti:
- Nimi: Liaoningosaurus paradoxus
- Suomeksi: Liaoninginpanssari
- Nimen merkitys: Sukunimi viittaa löytöalueen Liaoningin maakuntaan + kreikan sauros = lisko; lajinimi paradoxus (latinasta, kreikan paradoxon) viittaa lajin epätavallisiin piirteisiin, jotka sekoittavat nodosauridi- ja ankylosauridi-piirteitä
- Eli: Varhainen liitukausi (myöhäinen barremian – varhainen aptian), noin 125,4–118,9 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Kiina – Liaoningin maakunta (Liaoxi), Yixian- ja Jiufotang-muodostumat
- Pituus: Holotyyppi noin 34 cm (juvenile-yksilö, mahdollisesti alle 12 kk vanha)
- Paino: Arviolta 0,5–2 kg
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä – mahdollisesti kalansyöjä tai sekasyöjä (kiistanalainen tulkinta)
- Tunnusmerkit: Pienin tunnettu ankylosaurinäyte, mahdollinen ulkoinen mandibulaarinen fenestra (ainoa ankylosaureissa), haarukanmuotoiset hampaat, premaxillaarihampaat, vatsasta löydetyt kalafossiilit (XHPM-1206), mahdollinen vatsapanssari tai iho-painanne
Liaoningosaurus paradoxus on yksi oudoimpia dinosauruksia, joita on löydetty – pieni ankylosauri, joka saattoi syödä kalaa. Sen lajinimi kertoo kaiken: tämä eläin on paradoksi. Sukunimi viittaa löytöalueen koillisen Kiinan maakuntaan, jossa fossiilit löydettiin. Lajinimi paradoxus on latinaa kreikan paradoxon -sanasta ja viittaa lajin yllättäviin ja ristiriitaisiin anatomisiin piirteisiin – siinä on sekoitus nodosauridi- ja ankylosauridi-tunnusmerkkejä, jollaista ei ole löydetty muista panssaridinosauruksista.
Laji eli varhaisella liitukaudella noin 125,4–118,9 miljoonaa vuotta sitten Koillis-Kiinassa – samalla kuuluisalla fossiilialueella, josta tunnetaan Microraptor, Sinosauropteryx ja kymmeniä muita höyhenpeitteisiä dinosauruksia. Tunnetut yksilöt ovat vain noin 34 senttimetriä pitkiä – pienempiä kuin kotikoira. Tämä tekee siitä pienimmän tunnetun ankylosaurinäytteen koko maailmassa, vaikka tämä koko saattaa heijastaa pelkästään juvenile-vaihetta.
Löytö ja tutkimushistoria
Lajin holotyyppi (IVPP V12560) kerättiin Baicaigoun lokaliteetista Yixian-muodostuman Dawangzhangzi-jäsenestä. Lajin kuvasivat tieteellisesti Xu Xing, Wang Xiao-Lin ja You Hai-Lu vuonna 2001. Holotyyppi on lähes täydellinen, artikuloitu juvenile-yksilö, joka säilyi vatsapuoli ylöspäin liuskekivilevyllä – yksi paremmin säilyneitä ankylosaurifossiileja koko maailmassa, vaikka onkin pieni. Eläin oli kuvauksen aikaan tunnettu pienimpänä ankylosaurinäytteenä.
Vuosien aikana yli 20 yksilöä on löydetty Yixian- ja Jiufotang-muodostumista neljästä eri lokaliteetista. Merkillistä on, että kaikki tunnetut yksilöt ovat juvenilejä – mukaan lukien vahvistetusti alle 12 kuukauden ikäisiä poikasia. Aikuista yksilöä ei ole vielä virallisesti tunnistettu, mikä on yksi tämän lajin suurimmista mysteereistä. Vuoden 2019 Kanadan Society of Vertebrate Palaeontology -konferenssin tiivistelmäkokoelmassa mainittiin noin 20 yksilön kerätyn neljästä Yixianin lokaliteetista ja yhdestä lähistöllä olevasta Jiufotangin lokaliteetista.
Vuonna 2016 Ji Qiang, Wu Xiaochun, Cheng Yennien, Ten Fangfang, Wang Xuri ja Ji Yannan kuvasivat uuden yksilön (XHPM-1206) Journal of Geology (Chinese) -lehdessä. Tämä näyte kerättiin Yixian-muodostuman Jianshangou-jäsenestä noin 160 km länteen holotyypin löytöpaikasta. Yksilön vatsaontelosta löydettiin kalafossiilien jäänteitä – havainto, joka mullisti käsityksen lajin ekologiasta. Vuonna 2018 Wenjie Zheng julkaisi mikroanatomisen tutkimuksen, joka vahvisti holotyypin olleen alle 12 kuukauden ikäinen kuollessaan.
Vuoden 2022 tutkimuksessa Zhou Chang-Fu, Liu Qing, Wang Xinyue ja Zhang Honggang kuvasivat uuden, lähes täydellisen yksilön (PMOL-AD00105) Jiufotang-muodostumasta. Tämä laajensi suvun stratigrafisen levinneisyyden – laji oli läsnä useissa eri kerrostumissa lännessä pidemmän ajanjakson kuin aiemmin tiedettiin.
Pieni vai nuori? – Iän kiistanalaisuus
Liaoninginpanssari on yksi pienimpiä tunnettuja ankylosaureja – valtava kontrasti Zuulin 6 metriin ja Ankylosauruksen 8 metriin. Tämän pienen koon selitykset jakavat paleontologeja kahteen leiriin.
Leiri 1: Juvenilit yksilöt. Vakiintunut tulkinta on, että kaikki tunnetut yksilöt ovat juvenilejä, jotka olisivat kasvaneet aikuisina huomattavasti suuremmiksi. Tätä tukee selkänikamien neurocentral-saumojen sulamattomuus – selvä merkki nuoresta vielä kasvavasta kehitysvaiheesta. Zhengin 2018 mikroanatominen tutkimus vahvisti tämän tulkinnan holotyypin osalta vahvasti.
Leiri 2: Semiaquaattinen sopeutuma. Ji Qiang kollegoineen ehdottivat vuoden 2016 tutkimuksessaan, että nikamien sulamattomuus voi liittyä semiaquaattiseen elämäntapaan eikä nuoreen ikään – joten yksilöt voisivat olla aikuisia kääpiöankylosaureja. Lisäksi lantion ja ristiluun välinen löysä yhteys voisi olla vesielämään sopeutuneen eläimen piirre. Mikäli tulkinta pitää paikkansa, Liaoningosaurus paradoxus olisi siten pienin tunnettu ornithischian dinosaurus ja toistaiseksi ainoa semiaquaattinen thyreofori.
Keskustelu jatkuu, mutta kumpi kanta tahansa pitää paikkansa, paradoksaalisesta dinosauruksesta puuttuu yhä aikuisen kiistaton anatominen kuvaus.
Kalaa syövä panssaridinosaurus?
Liaoninginpanssarin hämmästyttävin piirre on kalafossiilit sen vatsassa. XHPM-1206 -yksilön vatsaontelossa oli säilynyt useiden pienten kalojen jäänteitä, mikä viittaa siihen, että laji söi kalaa tai muita pieniä vesieläimiä. Tämä on vallankumouksellinen havainto: kaikki muut tunnetut ornithischian dinosaurukset ovat kasvinsyöjiä tai sekasyöjiä, joten Liaoningosaurus paradoxus olisi ainoa tunnettu selvästi lihaa syövä ankylosauri.
Kalansyöntiteoriaa tukevat lisäksi haarukanmuotoiset, pitkät hammasnystyrät (fork-like denticles) poskihampaiden kruunuissa, jotka soveltuvat liukkaiden kalojen pyydystämiseen, terävät kynnet sekä käsissä että jaloissa – toisin kuin muilla ankylosaureilla, joilla on tylsät kynnet – ja se että pes (jalka) on yli kaksi kertaa pidempi kuin manus (käsi), mahdollinen sopeutuma uimaliikkeisiin. Ji et al. 2016 vertasivat eläintä modernien kilpikonnien tapaan, joka uisi ja saalistaisi pieniä kaloja.
Scientific American kirjoitti 2016 tästä tulkinnasta laajan artikkelin, jossa Ji Qiang kollegoineen esittivät kolme mahdollista selitystä kalafossiilien esiintymiselle vatsaontelossa: 1) eläin saalisti ja söi kalat (suosituin tulkinta), 2) kalat hakeutuivat kuolleen dinosauruksen sisälle ja kuolivat siellä, tai 3) yhteisesiintyminen on sattumaa. Tämä kiista on yhä ratkaisematta, ja vaihtoehtoinen selitys – että kalat päätyivät vatsaan kuoleman jälkeen hajoamisprosessin aikana – on yhä avoinna.
Vatsapanssari – luuta vai ihoa?
Vaikka tämä laji oli pieni, sillä oli osteodermilevyjä selässä ja kyljissä. Mutta sen erikoisin piirre on ainutlaatuinen kilpimäinen rakenne vatsan alueella – aluksi tulkittu massiiviseksi vatsapanssariksi, jota ei ole löydetty mistään muusta dinosauruksesta.
Ji et al. 2016 tulkitsivat tämän kuorimaisen rakenteen luiseksi vatsapanssariksi, joka olisi suojannut eläintä alta tulevilta hyökkäyksiltä – täydellinen sopeutuma vesielämään. Kasvinsyöjäankylosaurit eivät tarvinneet vatsapuolen panssaria, koska saalistajat hyökkäsivät yleensä ylhäältä.
Kuitenkin Arbour et al. 2014b uudelleentulkitsi rakenteen iho-painanteena (skin impression) eikä luuna, koska murtuneista reunoista ei näy luuhistologiaa. Zheng 2018 puolestaan ehdotti välitulkintaa: rakenne saattaa muodostua ventraalisesta lantion luukilvestä, jonka päällä on epidermiksen suomupeitto. Tämä keskustelu on yhä auki, ja se osoittaa hyvin, kuinka erilaisia tulkintoja sama fossiili voi tuottaa.
Anatomian erityispiirteet
Kuonon ja kallon anatomiassa on useita epätavallisia piirteitä, jotka jäävät selittämättä muiden tunnettujen ankylosaurien yhteydessä. Mahdollinen ulkoinen mandibulaarinen fenestra – aukko alaleuassa – on poikkeuksellinen löydös, koska sellainen puuttuu kaikilta muilta tunnetuilta ankylosaureilta. Myös antorbitaalisten fenestrojen (silmäkuopan etupuolella oleva aukko) mahdollinen säilyminen on harvinaista. Nämä piirteet tulkitaan tyypillisesti primitiivisiksi, mikä viittaa lajin asemaan basaalisena ankylosaurina.
Hampaisto on niin ikään epätavallinen. Eläimellä on premaxillaarihampaita – etuhampaita kuonon kärjessä – joita useimmilta myöhempien ankylosaurien lajeilta puuttuu (niiden tilalla on sarvinokka). Hammaskruunuissa on cingulum-niminen hyllymäinen rakenne tyvellä, ja kruunun kärjessä on pitkät, terävät haarukanmuotoiset hammasnystyrät. Tämä yhdistelmä – etuhampaat, cingulum, ja haarukkanystyrät – on aivan ainutlaatuinen ankylosaurien parissa.
Raajojen rakenne tukee semiaquaattisuus-hypoteesia: takaraajat ovat pitkät, ja sormien sekä varpaiden kärjessä on teräviä kynsiä – ei tylsiä kavioita kuten useimmilla muilla ankylosaureilla. Käsi (manus) on hyvin lyhyt verrattuna jalkaan (pes), suhdeluku on yli 1:2. Tämä on harvinainen yhdistelmä, joka muistuttaa nykyisten semiaquaattisten matelijoiden suhteita.
Häntänuijan varhaisin vaihe
Yksilön IVPP V12560 distaalisten häntänikamien prezygapofyysit menevät yli edellistä nikamaa noin 50 % nikamarungon pituudesta – aivan kuten myöhempien ankylosauridien häntänuijan varressa. Tämä on huomionarvoinen havainto: kun primitiivisillä ankylosaureilla (Mymoorapelta) ja nodosaurideilla (Sauropelta) sekä basaalisilla ankylosaurideilla (Gastonia) prezygapofyysit menevät korkeintaan 25 % yli, tämä laji ja Gobisaurus osoittavat puolimittaista limittäisyyttä.
Hypoteesi (Arbour & Currie 2015) on, että ankylosaurien häntänuija kehittyi vaiheittain: ensin häntä jäykistyi (kuten tällä lajilla), sitten kehittyi varsi (Gobisaurus-vaihe), ja lopulta täysmittainen lyömäase nupin kanssa (Pinacosaurus eteenpäin). Liaoninginpanssari edustaa siis varhaisinta tunnettua vaihetta häntänuijan kehityksessä – evoluution avain, joka näyttää, miten myöhempien ankylosaurien ikoninen ase syntyi.
Yixian – Kiinan fossiiliparatiisi
Yixian-muodostuma on yksi maailman tärkeimpiä paleontologisia alueita – sieltä on löydetty satoja eri lajeja, mukaan lukien höyhenpeitteiset dinosaurukset Microraptor, Sinosauropteryx, Caudipteryx, ja varhaiset linnut kuten Confuciusornis. Alueen vulkaaninen tuhka hautasi eläimiä nopeasti ja säilytti jopa höyheniä, ihokudosta ja vatsasisältöjä – jotain mikä yleensä häviää kokonaan fossilisaation prosessissa. Tämä on tehnyt Jehol-biotasta yhden maailman merkittävimmistä Lagerstätte-kohteista.
Tämä laji on yksi alueen merkittävimpiä löytöjä juuri siksi, että Yixianin poikkeukselliset säilymisolosuhteet mahdollistivat pehmytkudoksen ja vatsasisällön säilymisen. Ilman vulkaanista tuhkaa kalansyöntihypoteesia ei koskaan olisi voitu testata, eikä vatsapanssarin tulkinta olisi noussut keskusteluun. Jehol-biotassa eli rikas vesistöjen ja metsien ekosysteemi: järviä, virtaavia jokia, kosteikkoja ja luonnonkasvillisuutta, joka tarjosi elintilaa pienelle, vesistöjen läheisyydessä viihtyvälle ankylosaurille.
Tieteellinen perintö
Liaoninginpanssari on paleontologian paradoksi – pieni, mahdollisesti kalaa syövä ankylosauri, joka rikkoo kaikki säännöt. Se on muistutus siitä, kuinka yllättäviä evoluution ratkaisut voivat olla – panssaridinosauruksista tuli yleensä suuria kasvinsyöjätankkeja, mutta tämä kiinalainen miniatyyri meni aivan toiseen suuntaan – mahdollisesti vesistöihin pieninä kalansyöjinä.
Jokainen uusi tutkimus Liaoningosaurus paradoxus -lajista saattaa mullistaa käsityksemme panssaridinosaurusten ekologiasta. Jos vain joskus löytyisi kiistaton aikuinen yksilö, useimmat tämän paradoksaalisen lajin kysymyksistä saataisiin vihdoin vastattua – sekä koon että elämäntavan osalta.
Toistaiseksi tämä on yksi paleontologian avoimimpia mysteereitä, ja jokainen uusi näyte tästä Kiinan paradoksaalisesta ankylosaurista voi muuttaa kokonaiskuvaa olennaisesti uudella tavalla.