Lambeosaurus – Kirveskallo — Kanadan liitukauden erikoisuus
Dino-kortti
- Nimi: Lambeosaurus lambei
- Suomeksi: Lamben lisko
- Nimen merkitys: ”Lamben lisko” (kanadalaisen paleontologin Lawrence Lamben mukaan)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka (Alberta, Dinosaur Provincial Park)
- Pituus: Noin 9–10 metriä
- Paino: Arviolta 2,5–3 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Ainutlaatuinen kirveen muotoinen pään harja — leveä etuosa ja lieriömäinen takaosa, ontto harja sisälsi ääntä tuottavia ilmakanavia, harjan koko ja muoto kehittyi iän mukana, hammaspatteri satojen hampaiden kanssa
Lambeosaurus on yksi omaleimaisimmista ankannokkaisista dinosauruksista — sen pään päällä kohosi kirveen muotoinen luuharja, joka teki siitä helpottavan tunnistettavan sekä paleontologille että populaarille yleisölle. Lambeosauruksen nimi tulee kanadalaisen paleontologin Lawrence Lamben mukaan, ja se kuvattiin ensimmäisen kerran tieteellisesti vuonna 1923. Suomeksi tätä dinosaurusta voidaan kutsua Lamben liskoksi paleontologin mukaan, jonka kunniaksi se on nimetty.
Lambeosaurus eli myöhäisellä liitukaudella noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Kanadan Albertan maakunnassa. Fossiileita on löydetty pääasiassa kuuluisasta Dinosaur Provincial Parkista, joka on yksi maailman rikkaimmista liitukauden fossiilipaikoista. Aikuinen Lamben lisko saavutti noin 9–10 metrin pituuden ja painoi arviolta 2,5–3 tonnia.
Kirveen muotoinen harja
Lamben liskon tavaramerkki on sen kaksiosainen pään harja. Sen etuosa oli leveä, kirveen terän muotoinen, ja takaosa oli lieriömäinen luinen uloke, joka kurotti taaksepäin. Koko rakenne näytti kirveeltä, josta kahva osoitti taaksepäin. Tämä on niin omaleimainen rakenne, ettei sitä voi sekoittaa mihinkään muuhun ankannokkaiseen.
Kuten Parasaurolophuksen torvi ja Corythosauruksen kypärä, myös Lambeosauruksen harja oli ontto ja sisälsi ilmakanavia. Se oli osa hengitysteitä ja toimi luultavasti äänielimenä. Matalat, kumisevat äänet kantoivat pitkiä matkoja metsäisessä maastossa ja auttoivat lauman yhteydenpidossa.
Ikäsidonnainen harja
Lambeosauruksen harja kasvoi eläimen ikääntyessä. Nuorilla yksilöillä se oli pieni ja yksinkertainen, mutta aikuisuuden saavutettuaan se kehittyi täyteen muotoonsa. Tämä on sama ilmiö, jonka näemme nykyisissä biisoneilla ja hirvillä: sarvien tai torvien koko kertoo eläimen iästä ja sukukypsyydestä.
Tutkijat ovat aluksi luokitelleet Lambeosauruksen nuoret yksilöt omiin lajeihinsa juuri harjan eri muotojen takia. Myöhemmät tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että kyseessä on yksi laji, jonka harja vain kehittyi iän myötä. Tämä opettaa tärkeän paleontologisen läksyn: yksittäiset fossiilit voivat olla harhaanjohtavia, jos niitä ei tarkastella laajemmassa kehityskontekstissa.
Sukupuolierot
Kuten muillakin ankannokkaisilla, myös Lambeosauruksella oli luultavasti sukupuolista dimorfismia harjan muodossa. Koiraiden harja oli todennäköisesti suurempi ja näyttävämpi, kun taas naarailla se oli pienempi ja vaatimattomampi. Tätä ei voi täysin varmistaa fossiileista, koska ankannokkaisten sukupuolten tunnistaminen on vaikeaa ilman pehmytkudosjäänteitä tai munia.
Koirien ja naaraiden välinen ero olisi kuitenkin hyödyllinen laumassa: se auttoi lajin sisäisessä viestinnässä ja kumppanin valinnassa. Lauma saattoi tunnistaa aikuiset koiraat kaukaa harjan koon perusteella, mikä vähensi turhia konflikteja.
Ruokavalio ja hammaspatteri
Lamben lisko oli tehokas kasvinsyöjä. Sen suussa oli ankannokkaisille tyypillinen hammaspatteri — satoja hampaita tiheästi pakattuina kahdeksi jauhinpinnaksi, jotka toimivat kuin myllyn kivet. Pureskellessaan Lambeosaurus liikutti leukojaan sivuttaisessa suunnassa, mikä mahdollisti kasvimateriaalin perusteellisen hiomisen pienempiin osiin.
Ruokavalio koostui todennäköisesti havupuiden neulasista, saniaisista, kortteesta ja liitukauden kukkakasveista. Lamben lisko kykeni kävelemään sekä kahdella että neljällä jalalla — kahdella jalalla se saattoi nousta ylemmäksi puihin, neljällä jalalla se laidunsi matalaa kasvillisuutta tehokkaasti.
Elinympäristö — Kanadan subtrooppinen viidakko
Liitukauden lopulla nykyinen Alberta oli aivan erilainen kuin nyt. Se oli subtrooppinen alue, jossa oli rehevää kasvillisuutta, rantakaistaleita, jokialankoja ja metsiä. Lämpötila oli huomattavasti nykyistä korkeampi, ja alue muistutti enemmän nykyistä Floridaa kuin Kanadan tundraa.
Tässä ympäristössä Lambeosaurus eli yhdessä muiden ankannokkaisten kanssa — Corythosauruksen, Parasaurolophuksen ja muiden lajien. Nämä lajit erosivat toisistaan ennen kaikkea harjojensa muodon ja luultavasti ravintonsa perusteella, välttäen suoraa kilpailua toistensa kanssa.
Petoja ja puolustus
Lambeosauruksen aikuinen yksilö oli liian suuri useimmille petoeläimille, mutta ei kaikille. Albertosaurus — Tyrannosaurus rexin pienempi sukulainen — oli Alberta-alueen huippupeto ja todennäköinen saalistaja ainakin nuorten ja heikkojen Lambeosaurusten osalta. Puolustuksena Lambeosaurus luotti lauman valppauteen, nopeuteen ja kokonsa voimaan.
Fossiilisia merkkejä taisteluista on löydetty — parantuneita murtumia ja luun hankauksia, jotka viittaavat sekä peto-otteluihin että mahdollisesti lajin sisäisiin kamppailuihin. Sukupuolivalinta saattoi johtaa koirien välisiin kilpailuihin, joissa ne käyttivät päätään ja kokoaan.
Löytöhistorian mysteerit
Lambeosauruksen tutkimushistoria on täynnä mielenkiintoisia käänteitä. Vuosikymmenten ajan eri-ikäisiä ja eri sukupuolten yksilöitä luokiteltiin eri lajeiksi tai jopa eri suvuiksi niiden harjan muodon erojen takia. Lawrence Lambe kuvasi ensimmäisen yksilön vuonna 1902 nimellä Stephanosaurus, ja vasta 1923 William Parks ymmärsi, että useat ”eri lajit” olivatkin saman lajin eri kehitysvaiheita — ja antoi sukulle uuden nimen Lambeosaurus kollegansa kunniaksi.
Tämä kaoottinen taksonominen historia on jättänyt perinnöksi monia synonyymeiksi osoittautuneita nimiä: Didanodon, Procheneosaurus ja osa Corythosaurus-löydöistä ovat itse asiassa Lambeosauruksen nuoria yksilöitä. Viimeisimmät analyysit ovat vähentäneet lajien määrää, ja nykyisin tunnustetaan kaksi Lambeosaurus-lajia: L. lambei ja L. magnicristatus, jolla on erityisen suuri harja.
Lambeosauruksen perintö
Lamben liskon löytö auttoi määrittämään koko ankannokkaisten suuralan lambeosaurin alaryhmän — ankannokkaiset, joilla oli ontot, äänielinä toimivat harjat. Tähän kuuluvat myös Parasaurolophus, Corythosaurus ja Hypacrosaurus. Lambeosaurus on siis lajiryhmänsä ”prototyyppi” ja yksi tutkituimmista ankannokkaisista.
Lue lisää muista ankannokkaisista: