Lambeosaurus lambei – Lamben lisko – Kirveskallo, Kanadan liitukauden ankannokkaisten ikoni
Dino-kortti:
- Nimi: Lambeosaurus lambei
- Suomeksi: Lamben lisko
- Nimen merkitys: Kunnioittaa kanadalaista paleontologia Lawrence Lambea; lajinimi lambei on tämän henkilönimen genetiivimuoto
- Eli: Myöhäinen liitukausi, kampanian aika, noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Pohjois-Amerikka – Dinosaur Park -muodostuma, Alberta, Kanada
- Pituus: Noin 7–9 metriä
- Paino: Arviolta 2,5–3,3 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä
- Tunnusmerkit: Kirveen muotoinen kaksiosainen pään harja – leveä etuosa ja taaksepäin osoittava lieriömäinen takaosa, ontto rakenne ääntä tuottavin ilmakanavin, harjan koko kasvoi iän myötä, neljä sormea joista kolme ”kintaassa” ja pikkusormi erillinen
Lambeosaurus on yksi omaleimaisimmista ankannokkaisista dinosauruksista – sen pään päällä kohosi kirveen muotoinen luuharja, joka teki siitä yhden tunnistettavimmista hahmoista koko myöhäisen liitukauden Pohjois-Amerikassa. Leveä, terämäinen etuosa ja taaksepäin osoittava lieriömäinen takaosa muodostivat siluetin, jota ei voi sekoittaa mihinkään muuhun ankannokkaiseen. Harjan sisällä kulki ontto ilmakanavasto, joka todennäköisesti tuotti matalia, kumisevia ääniä lajin yksilöiden välistä viestintää varten.
Lamben lisko eli noin 76–75 miljoonaa vuotta sitten nykyisen Albertan alueella Kanadassa, paikoissa joista on sittemmin tullut maailman tunnetuimpia liitukauden fossiilipaikkoja. Sen tutkimushistoria ulottuu yli vuosisadan taakse ja on yksi paleontologian sotkuisimmista taksonomisista käännekohdista: ennen kuin nykyinen sukunimi vakiintui vuonna 1923, kaksi kanadalaista tutkijaa ehti antaa samalle eläimelle kolme eri sukunimeä.
Löytöhistoria – Trachodonista Stephanosaurukseen ja Lambeosaurukseen
Lambeosauruksen tarina alkaa kanadalaisen paleontologin Lawrence Lamben löydöistä 1890-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Lambe keräsi irrallisia fossiileita Albertan eteläosista – Red Deer -joen jyrkänteistä, alueelta josta tuli myöhemmin Dinosaur Provincial Park. Vuonna 1902 hän nimesi nämä luut Trachodon marginatusiksi, koska parempaa tietoa ei vielä ollut – Trachodon oli aikansa ”kaatopaikkasuku”, johon ahdettiin kaikki vaikeasti tunnistettavat ankannokkaisten luut.
Käänne tuli vuonna 1913, kun amerikkalainen fossiilinetsijä Charles H. Sternberg löysi samalta alueelta kolme ankannokkaisen luurankoa, kaksi niistä osittaisin kalloin – ensimmäistä kertaa kunnon näytteet, joista harjan muodon saattoi tunnistaa. Sternbergin löydöt mullistivat tilanteen, sillä Lamben aiempi kuvaus perustui yksinomaan irrallisiin raajaluihin ja leukafragmentteihin (GSC 419, GSC 1092), joista oli mahdotonta päätellä pään muotoa.
Vuonna 1914 Lambe nimesi materiaalin uudelleen Stephanosaurus marginatusiksi, koska harja oli niin omaleimainen, ettei se mahtunut Trachodonin alle. Amerikkalainen Barnum Brown kritisoi nimeä välittömästi: hän huomautti, että alkuperäinen 1902-materiaali oli liian fragmentaarinen toimiakseen sukunimen pohjana, eikä uusien kalloiden voitu varmuudella sanoa kuuluvan samaan eläimeen.
Lopullisen sanan sanoi William Parks Toronton yliopistosta vuonna 1923. Hän osoitti, että Lamben aiempi materiaali oli liian fragmentaarista pohjustamaan nimiä, ja loi kokonaan uuden suvun – Lambeosaurus lambei – kunnioituksena edesmennyttä Lambea kohtaan, joka oli kuollut neljä vuotta aiemmin keuhkokuumeeseen Ottawassa vain 55-vuotiaana. Myöhemmin sukuun lisättiin L. magnicristatus (suuriharjainen) ja L. clavinitialis, jotka Charles M. Sternberg (Charles H. Sternbergin poika) nimesi vuonna 1935 – joskin clavinitialis nähdään nykyään usein L. lambein naarasmuotona.
Kirveen muotoinen harja
Lamben liskon tavaramerkki on sen kaksiosainen pään harja. Etuosa oli leveä, kirveen terän muotoinen, ja takaosa oli lieriömäinen luinen uloke, joka kurotti taaksepäin kuin tuon kirveen kahva. Koko rakenne muistutti voimakkaasti kirvestä, jonka pää osoitti eteenpäin ja varsi taaksepäin. Sivusta katsoen harja oli ohut sivusuunnassa mutta jämerä pituus- ja korkeussuunnissa.
Kuten Parasaurolophuksen torvi ja Corythosauruksen kypärä, myös Lambeosauruksen harja oli sisältä ontto. Sen läpi kulki monimutkainen ilmakanavasto, joka oli yhteydessä sieraimiin ja nenäonteloon. Harja oli siis osa hengitysteitä – ei pelkkä koriste.
Lajien välillä oli silmiinpistäviä eroja. L. lambein harja oli klassinen kirveen muotoinen, mutta L. magnicristatuksen harja oli vielä kookkaampi ja pyöreämpi – kirveen sijaan se muistutti enemmänkin litistettyä palloa. Lajinimi magnicristatus tarkoittaakin ”suuriharjaista”. Nämä erot olivat niin selviä, että lajit voitiin erottaa pelkän kallon perusteella, vaikka loput luustosta olivat lähes identtisiä.
Harjan tehtävä – ääni ja tunnistus
Onton harjan tärkein tehtävä oli todennäköisesti äänen tuottaminen. Hengitettäessä ilma virtasi mutkittelevien kanavien läpi ja sai ne resonoimaan – samaan tapaan kuin huiluinstrumentissa. Tuloksena oli matalia, kumisevia ääniä, jotka kantoivat pitkiä matkoja jokialankojen sankassa kasvillisuudessa, jossa näköetäisyys oli rajallinen.
Toinen tehtävä oli visuaalinen tunnistus. Erilaiset ankannokkaiset – Lambeosaurus, Corythosaurus, Parasaurolophus, Hypacrosaurus – elivät usein samoilla alueilla, ja kunkin harja oli erimuotoinen. Ne toimivat eräänlaisina ”kyltteinä”, jotka kertoivat välittömästi, mitä lajia toinen yksilö edusti. Tämä ehkäisi turhia konflikteja eri lajien välillä ja ohjasi parinvalintaa oman lajin sisälle.
Iän mukaan muuttuva harja
Lambeosauruksen harja kasvoi eläimen ikääntyessä. Nuorilla yksilöillä se oli pieni ja yksinkertainen kohouma kallon päällä, mutta aikuisuuden saavutettuaan se kehittyi täyteen kirvesmuotoonsa. Tämä on sama ilmiö, jonka näemme nykyisissä hirvieläimissä: sarvien koko ja muoto kertovat eläimen iästä ja sukukypsyydestä.
Iänmukainen kehitys aiheutti pitkään sekaannusta tieteessä. Eri-ikäisten yksilöiden harjat näyttivät niin erilaisilta, että tutkijat luokittelivat ne aluksi omiksi suvuikseen ja lajeikseen. Pieniharjaiset poikaset päätyivät nimien Procheneosaurus (Matthew 1920), Tetragonosaurus (Parks 1931) ja jopa Corythosaurus frontalis (Parks 1935) alle, ennen kuin myöhempi tutkimus tunnisti ne kaikki Lambeosauruksen nuoriksi yksilöiksi. Tämä on klassinen esimerkki paleontologian sudenkuopasta: yksittäinen fossiili voi olla harhaanjohtava, jos sitä ei tarkastella laajemmassa kehityskontekstissa.
Mahdollinen sukupuoliero tuli sekaannukseen mukaan: L. clavinitialis, jonka Charles M. Sternberg nimesi 1935, saatetaan nykyään tulkita L. lambein naarasmuodoksi sen pienemmän, vaatimattomamman harjan perusteella. Varmuutta tästä ei kuitenkaan ole, koska dinosaurusten sukupuolen tunnistaminen pelkistä luista on lähes mahdotonta ilman munia tai medullaarisia luumerkkejä – ja varmuudella tunnistettuja naaraita tunnetaan vain kourallinen koko dinosaurustutkimuksessa.
Hammaspatteri ja ruokavalio
Lamben lisko oli tehokas kasvinsyöjä. Sen leuoissa oli ankannokkaisille tyypillinen hammaspatteri – satoja hampaita tiheästi pakattuina kahdeksi jauhinpinnaksi, jotka toimivat kuin myllyn kivet. Vanhojen hampaiden kuluessa uudet työntyivät tilalle alta, ja jokainen yksilö korvasi hampaansa läpi elämänsä. Pureskellessaan Lambeosaurus liikutti yläleukaansa sivuille (pleurokineettinen rakenne), jolloin ylä- ja alahampaat hioivat toisiaan.
Ruokavalio koostui todennäköisesti havupuiden neulasista, saniaisista, kortteesta ja varhaisista kukkakasveista, joita oli alueella runsaasti. Etujalat olivat takajalkoja lyhyemmät mutta täysin kävelykunnossa: niissä oli neljä sormea, joista kolme keskimmäistä oli pakattu tiukkaan lihaksiseen ”kintaaseen”, kun taas pikkusormi oli erillinen ja kykeni jonkinlaiseen tarttumisotteeseen. Lambeosaurus kykeni kävelemään sekä kahdella että neljällä jalalla – matalaa laidunta varten neljä jalkaa, korkeampia oksia varten nousu kahdelle.
Dinosaur Park – subtrooppinen jokialanko
Myöhäisen kampanian Alberta oli paikkana täysin erilainen kuin nykyinen. Dinosaur Park -muodostuma oli matalan reliefin jokialankoa, jossa meanderoivat lukuisat joet ja levittäytyivät laajat tulvatasangot kohti idässä laajenevaa Länsi-Sisämerta. Ilmasto oli huomattavasti nykyistä lämpimämpi, käytännössä pakkasvapaa, ja vuodenajat vaihtelivat märän ja kuivan kauden välillä – ei kylmän ja kuuman, kuten nykyään.
Kasvillisuus muodostui havupuiden latvuskerroksesta, jonka aluskasvillisuutena kasvoivat saniaiset, puumaiset saniaiset ja koppisiemeniset kukkakasvit. Tässä viidakkomaisessa ympäristössä Lambeosaurus eli rinta rinnan muiden ankannokkaisten kanssa: Corythosaurus, Parasaurolophus, Prosaurolophus ja Gryposaurus. Sarvidinosaurukset Centrosaurus, Styracosaurus ja Chasmosaurus jakoivat samat tulvatasangot, samoin panssaridinosaurukset Edmontonia ja Euoplocephalus.
Gorgosaurus ja muut uhat
Dinosaur Park -muodostuman huippupeto ei ollut Albertosaurus, kuten usein luullaan – se eli myöhemmin Horseshoe Canyon -muodostumassa noin 70 miljoonaa vuotta sitten. Lambeosauruksen aikalainen huippupeto oli Gorgosaurus libratus, kevyemmin rakennettu tyrannosauridi, joka kulki läpi koko muodostuman ja oli ainoa suuri saalistaja samalla alueella koko sen kerrostumiskauden ajan. Toinen, hieman harvinaisempi tyrannosauridi oli Daspletosaurus, joka oli järeämpi mutta esiintyi sporadisemmin.
Aikuinen Lambeosaurus oli liian iso jopa Gorgosaurukselle yksittäisenä saaliina, mutta poikaset ja sairaat yksilöt olivat helppoa ravintoa. Puolustuksena lauma luotti valppauteen, lukumäärään ja kokoonsa: lihaksinen häntä saattoi iskeä voimakkaasti, ja ankannokkaiset olivat juoksijoina kohtuullisen nopeita kahdella jalalla. Joistakin Lambeosauruksen fossiileista on löydetty parantuneita murtumia ja luuvaurioita, jotka kertovat eletystä elämästä – peto-otteluista, mahdollisesti lajin sisäisistä yhteenotoista tai kaatumisista.
Pienempiä uhkia olivat lukuisat dromaeosauridit ja troodontidit, jotka olivat kooltaan ihmistä pienempiä mutta saalistivat aktiivisesti poikasia ja munia. Lambeosauruksen pesimäkäyttäytymisestä ei ole säilynyt suoraa fossiilitodistetta toisin kuin Maiasauralla, mutta läheinen sukulainen Hypacrosaurus tunnetaan yhdyskuntapesinnästään – mikä viittaa siihen, että koko lambeosauriinien ryhmä saattoi pesiä samaan tapaan.
Sukulaiset ja lambeosauriinien tyyppisuku
Lambeosaurus on antanut nimensä koko ankannokkaisten alaheimolle: Lambeosaurinae. Tähän kuuluvat kaikki ne ankannokkaiset, joilla oli onttoja äänielinharjoja – Parasaurolophus, Corythosaurus, Hypacrosaurus, Olorotitan ja monet muut. Toinen päähaara, Saurolophinae (johon kuuluvat muun muassa Edmontosaurus ja Maiasaura), koostuu pääosin harjattomista tai kiinteäharjaisista lajeista.
Aiemmin Lambeosaurus-sukuun luettiin myös L. laticaudus, valtava Meksikon Baja Californiasta löydetty laji, mutta vuonna 2012 se siirrettiin omaan sukuunsa Magnapaulia. Nykyään sukuun luetaan luotettavasti L. lambei ja L. magnicristatus sekä mahdollisesti L. clavinitialis erillisenä lajina tai L. lambein sukupuolimuotona. Lamben lisko on yksi paleontologian klassisista esimerkkilajeista – sukulaisten määrittäjä, taksonomisen historian taideteos ja ankannokkaisten ”kirveskallo”, jota ei voi sekoittaa muuhun. Sen tarina muistuttaa myös siitä, ettei tieteellinen luokittelu ole koskaan valmis: kun aineisto karttuu, vanhat nimet saavat uusia merkityksiä ja sukupuut muotoutuvat uudelleen.