Edmontosaurus annectens – Edmontonin lisko – Liitukauden loppuhuippu, harjaton ankannokkainen jättiläinen
Dino-kortti:
- Nimi: Edmontosaurus annectens
- Suomeksi: Edmontonin lisko
- Nimen merkitys: ”Edmontonin lisko” (Edmonton-muodostuman mukaan, nykyisin Horseshoe Canyon Formation); annectens = lat. ”yhdistävä”
- Eli: Maastrichtin aika, noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten
- Sisarlaji: Edmontosaurus regalis (varhaisempi, noin 73–71 mya, Alberta)
- Löytöpaikat: Pohjois-Amerikka – Hell Creek (Montana, Dakotat), Lance (Wyoming), Frenchman (Saskatchewan), Prince Creek (Alaska)
- Pituus: Jopa 12 metriä, suurimmat yksilöt 15 m
- Paino: Arviolta 4 tonnia
- Ruokavalio: Kasvinsyöjä – havupuiden neulasia, saniaisia, kukkakasveja
- Tunnusmerkit: Yksi suurimmista hadrosaurideista, ei luista harjaa (E. regalisilla pehmytkudoskampa), hammaspatteri sadoilla hampailla, eli suurissa laumoissa, yksi viimeisistä ei-lintumaisista dinosauruksista
Kun meteoriitti iskeytyi nykyiseen Meksikonlahteen 66 miljoonaa vuotta sitten, suuri osa myöhäisen liitukauden viheriöivistä rannikkotasangoista kaikui yhden eläimen askelten tahdissa: Edmontosauruksen. Tämä massiivinen ankannokkainen oli liitukauden lopun nautakarja – jättimäinen, lukumäärältään valtava, monipuolisesti syövä laidunkasvinsyöjä, joka eli yhtä lailla Wyomingin lämpimillä jokitasangoilla kuin Alaskan napa-alueen pimeissä metsissä. Edmontonin lisko oli se laji, joka oli yhä elossa, kun mesotsooinen aikakausi päättyi.
Vaikka Edmontosaurusta on tutkittu poikkeuksellisen perusteellisesti, sen tarina on saanut viime vuosikymmenten aikana yllättäviä käänteitä. Vuonna 2013 löytynyt pehmytkudoksesta tehty kampa muutti käsityksen ”tylsästä, harjattomasta” hadrosauridista, ja Alaskan napa-alueen löydöt ovat paljastaneet, että se kykeni elämään olosuhteissa, joiden ei pitänyt sopia kylmäveriselle matelijalle. Tämä on Edmontonin liskon tarina – paleontologian parhaiten dokumentoidun dinosauruksen elämä, koko ja sukupuutto.
Löytöhistoria – Marshista Lambeen
Edmontosaurus-suvun nimeämisen tarina alkaa kauempaa kuin moni luulee. Yhdysvaltalainen paleontologi Edward Drinker Cope kuvasi vuonna 1871 myöhemmin Edmontosaurukseen liitettyjä luita yleisluonteena Trachodon-sukuna eli niin sanottuna kokoojataksonina, kun aikakauden taksonominen sekaannus oli pahimmillaan. Vuonna 1892 toinen amerikkalaisjättiläinen Othniel Charles Marsh nimesi Wyomingin Lance-muodostumasta löytyneen lajin Claosaurus annectens – sama dinosaurus, jonka tunnemme nyt Edmontosaurus annectensina. Marsh valitsi epiteetin annectens, ”yhdistävä”, koska piti lajia evolutiivisena välimuotona muiden ankannokkaisten välillä.
Itse Edmontosaurus-suku syntyi vasta 1917, kun kanadalainen paleontologi Lawrence Lambe kuvasi kaksi osittaista luurankoa Albertan Red Deer -joen Horseshoe Canyon -muodostumasta (silloin nimeltään Edmonton Formation). Tyyppinäyte NMC 2288 oli löytynyt jo vuonna 1912, ja sen löysi Levi Sternberg, yksi Kanadan paleontologian merkkihahmoista. Lambe nimesi lajin Edmontosaurus regalis – ”kuninkaallinen Edmontonin lisko” – muodostuman mukaan, joka taas oli nimetty Albertan pääkaupungin Edmontonin kunniaksi. Myöhempi tutkimus liitti Marshin annectensin samaan sukuun, ja näin syntyi nykymuotoinen kahden lajin Edmontosaurus-suku.
Anatomia ja vaikuttava koko
Edmontosaurus oli yksi suurimmista hadrosaurideista. Tavanomaiset aikuiset olivat 9–12 metriä pitkiä, mutta poikkeuksellisen suuret yksilöt kuten Museum of the Rockiesin näytteet ”Becky’s Giant” (MOR 1609) ja ”X-rex” (MOR 1142) olisivat täydellisinä ulottuneet jopa 15 metriin – kookkaampia kuin samaan aikaan elänyt Tyrannosaurus rex. Tyypillinen aikuinen paino oli noin 4 tonnia, suurimmilla yksilöillä huomattavasti enemmän.
Vartalo oli vahva ja kompakti. Takaraajat olivat voimakkaat ja eturaajat huomattavasti lyhyemmät, mutta yllättävä yksityiskohta paljastui hyvin säilyneistä etukäpälistä: kaksi keskimmäistä sormea oli kietoutunut yhteen lihaiseen ”tumppukinttaaseen”, kun taas peukalo ja pikkusormi olivat erillään. Pyrstö oli lihaksikas ja jäykistynyt, ja jalkaterien jälkifossiilit osoittavat, että Edmontosaurus liikkui sekä kahdella että neljällä jalalla.
Vuoden 2013 yllätys – pehmytkudoksesta tehty kampa
Pitkään Edmontosaurusta pidettiin ”tasapäisenä” ankannokkaisena – sukulaislajiensa, kuten Parasaurolophuksen tai Corythosauruksen, näyttävien luuharjojen rinnalla se vaikutti yksinkertaiselta. Tämä käsitys romutettiin joulukuussa 2013, kun paleontologi Phil Bell tutkijaryhmineen julkaisi Current Biology -lehdessä erikoisen löydön. Bell oli kollegojensa Federico Fantin, Philip Currien ja Victoria Arbourin kanssa preparoimassa Wapiti-muodostumasta Grande Prairien lähistöltä löytynyttä mumifioitunutta E. regalis -kalloa, kun talttansa osui pään päällä olevaan rakenteeseen, joka ei ollut luuta.
CT-kuvaus paljasti täyspehmytkudoksesta koostuvan kampamaisen rakenteen pään päällä – kuin kukon harja. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pelkästään pehmytkudoksesta tehty kraniaalinen rakenne on löydetty dinosaurukselta. Bell arveli sen olleen sukupuolinäyttöön, ehkäpä värikäs ja koiraille tyypillisempi suurempana. Löytö pakottaa pohtimaan, kuinka monta muutakin ”tylsää” dinosaurusta on todellisuudessa kantanut pehmeitä korvakoristeita, joista ei jää koskaan jälkeä fossiileihin.
”Dakota” – mumifoitunut Edmontosaurus Pohjois-Dakotasta
Edmontosaurus on yksi harvoja dinosauruksia, joiden ”mumiot” ovat säilyneet. Kuuluisin niistä on ”Dakota” (NDGS 2000), jonka löysi 16-vuotias lukiolainen Tyler Lyson vuonna 1999 setänsä karjatilalta Marmarthin lähistöltä, lounaisesta Pohjois-Dakotasta. Lyson löysi pienen palan fossiloitunutta ihoa, mutta varsinaiset kaivaukset alkoivat vasta 2004, kun hän oli aloittanut paleontologian opinnot Yalessa. Kansainvälisen tutkimusryhmän johtoon nousi brittiläinen paleontologi Phillip Manning.
Dakota ei ole pelkkä luuranko vaan mumifioitunut eläin Hell Creek -muodostumasta, jossa on säilynyt laajoja iho-alueita, hooveiksi luokiteltavia etujalkojen kavioita ja jopa pyrstön keskilinjassa kulkenut rivi piikkimäisiä rakenteita. Pyrstöalue paljasti, että Edmontosauruksen häntä oli aiemmin ajateltua selvästi lihaksikkampi, mikä on muuttanut käsityksiä lajin liikkumistavasta. Iholla erottuvat raapimajäljet kertovat lisäksi siitä, että ruho virui pitkään raadonsyöjäpetojen ulottuvilla ennen tulvamutaista hautaa – tutkijat ovat tunnistaneet jälkiä ainakin kahdesta eri petoeläimestä.
Hammaspatteri ja monipuolinen ruokavalio
Edmontosauruksella oli yksi geologisen historian tehokkaimmista pureskelusysteemeistä. Sen suussa oli hammaspatteri – tiheästi pakattujen, jatkuvasti uusiutuvien hampaiden muodostama jauhinpinta – jossa saattoi olla samanaikaisesti useita satoja toiminnallisia hampaita. Kun yksi hammas kului, uusi nousi paikalle. E. annectensilla kallo oli pitempi ja kapeampi kuin E. regalisilla, mikä viittaa hieman erilaisiin syöntitottumuksiin.
Mahalaukun sisällöt – joita Edmontosauruksen mumiosta on tunnistettu – paljastavat monipuolisen kasvinsyöjän: havupuiden neulasia, saniaisia, siemeniä ja liitukauden ensimmäisiä kukkakasveja. Tämä monipuolisuus selittää sen menestyksen niin Wyomingin lämpimillä jokitasangoilla kuin Alaskan napa-alueen pimeillä metsissä. Edmontosaurus pystyi vaihtamaan ruokavaliota olosuhteiden mukaan, mikä on yksi ekologisen joustavuuden tunnusmerkkejä.
Alaskan jätit – liitukauden poro
Yksi Edmontosauruksen hämmästyttävimmistä piirteistä on, että se eli aina napapiirin tuntumassa. Alaskan pohjoisrinteen Prince Creek -muodostuman Liscomb Bonebed -luupohjasta on löydetty satoja Edmontosaurus-yksilöiden luita. Liitukauden lopulla alue oli noin 80 pohjoisen leveysasteen tuntumassa, ja vaikka ilmasto oli nykyistä lauhempi, talvet olivat pitkiä, pimeitä ja kylmiä – lämpötilat saattoivat painua nollan alapuolelle.
Vuonna 2015 Hirotsugu Mori, Pat Druckenmiller ja Gregory Erickson nimesivät Liscomb Bonebedin hadrosauridit omaksi suvuksi Ugrunaaluk kuukpikensis, mutta vuonna 2020 Ryuji Takasakin johtama kansainvälinen tutkimusryhmä osoitti PLOS ONE -lehdessä, että erot johtuvat lähinnä yksilöiden nuoresta iästä, ja luokitteli ne takaisin Edmontosaurus-sukuun. Lempinimi ”liitukauden poro” tuli näistä massiivisesta laumoista, jotka olivat sopeutuneet jäätävän kylmiin oloihin – mikä tukee teoriaa siitä, että ankannokkaiset olivat ainakin osittain endotermisiä eli kykenivät tuottamaan oman ruumiinlämpönsä itse.
Massalaumat ja muutto
Edmontosauruksen fossiilikertymät kuuluvat paleontologisten ihmeiden joukkoon. Wyomingin Lance-muodostumassa ja Etelä-Dakotan Hell Creekissä on löydetty ”luupuoteja”, joissa on satoja Edmontosaurus-yksilöiden luita samassa kerrostumassa. Tällaiset joukkohautaukset syntyvät yleensä tulvien tai mutavyöryjen seurauksena: koko lauma hautautuu samassa katastrofissa. Wyomingin yksi tunnetuimmista luupohjista sisältää arviolta yli 1 000 yksilön luita.
Tämä viittaa siihen, että laji muutti laumoissa, jotka saattoivat koostua kymmenistä tuhansista yksilöistä – samaan tapaan kuin pohjoisamerikkalaiset biisonit 1800-luvulla tai afrikkalaiset villikarjat nykyään. Laumat saattoivat vaeltaa pitkiä matkoja vuodenaikojen mukaan, hyödyntäen eri alueiden kasvillisuutta. Edmontosaurus-lauman ohimarssi oli täytynyt olla yksi liitukauden näyttävimmistä näkymistä.
T. rexin saalispala
Edmontosaurus oli Tyrannosaurus rexin päädieettiä, ja siitä on jäänyt kouriintuntuvia jälkiä. Vuonna 2013 Robert DePalma tutkijaryhmineen julkaisi Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä paleontologian ”pyhän graalin”: Etelä-Dakotan Hell Creek -muodostumasta löytyneen Edmontosauruksen pyrstön nikamasta löytyi paikoilleen jäänyt T. rexin hampaan kruunu, ja sen ympärille oli kasvanut parantunutta luuta. Eläin oli toisin sanoen selvinnyt hyökkäyksestä – vahva todiste siitä, että T. rex todella saalisteli, eikä pelkästään raadonsyönyt.
Toinen tunnettu tapaus on Bruce Rothschildin ja DePalman vuonna 2013 kuvaama Edmontosaurus-kallo, jossa on oikean silmän ympärillä parantuneita hammasvetojen jälkiä – todennäköisesti tyrannosaurin pureman jälkiä, jotka eläin selvitti hengissä. Yhdessä nämä löydöt ovat poikkeuksellisia: harvoin saadaan suoraa fossiilista todistetta dinosaurusten välisistä kohtaamisista.
Kaksi lajia – regalis ja annectens
Edmontosaurus jaetaan nykyään kahteen lajiin. E. regalis (”kuninkaallinen”) eli noin 73–71 miljoonaa vuotta sitten Albertan Horseshoe Canyon -muodostumassa, ja sillä oli lyhyempi, jykevämpi kallo sekä – vuoden 2013 löydön mukaan – pehmytkudoksesta tehty kampa pään päällä. E. annectens (”yhdistävä”) puolestaan eli liitukauden viimeisiä hetkiä noin 68–66 miljoonaa vuotta sitten Hell Creek-, Lance- ja Frenchman-muodostumien alueilla, ja sillä oli pitempi ja kapeampi kallo. Pehmytkudoskampaa ei annectensilla ole vahvistettu.
E. annectens on dinosaurustutkimuksen parhaiten dokumentoiduista lajeista – sen luita on tuhansittain museokokoelmissa. Aiemmin samaan ryhmään luokitellut Anatosaurus, Anatotitan ja todennäköisesti Ugrunaaluk ovat kaikki Edmontosauruksen synonyymejä. Tämä taksonominen yksinkertaistus on osa nykyaikaista hadrosauridien tutkimusta, jossa kallon muoto on osoitettu muuttuvan voimakkaasti eläimen vanhetessa.
Viimeisten dinosaurusten joukossa
Edmontosaurus oli yksi liitukauden lopun hallitsevista kasvinsyöjistä. Se eli samaan aikaan T. rexin, Triceratopsen, Ankylosauruksen ja Pachycephalosauruksen kanssa – viimeisessä dinosaurusekosysteemissä ennen meteoriitin iskua. Kun Chicxulubin asteroidi iskeytyi nykyiseen Meksikonlahteen 66 miljoonaa vuotta sitten, Edmontosaurus oli ekologisesti tähtensä huipulla – ja katosi silmänräpäyksessä yhdessä muiden ei-lintumaisten dinosaurusten kanssa.
Sen fossiilinen perintö on kuitenkin antelias: tänä päivänä tiedämme Edmontonin liskosta enemmän kuin lähes mistään muusta dinosauruksesta. Sen kallo, iho, mahalaukun sisältö, kasvunopeus, sosiaalinen rakenne ja jopa pehmeät päärakenteet ovat tieteen käytettävissä – ja niiden kautta voimme ymmärtää, kuinka ankannokkaiset hallitsivat liitukauden metsiä, tasankoja ja jopa Arktisen napa-alueen pimeyttä.