Velociraptor Dino-kortti:
- Nimi: Velociraptor mongoliensis
- Suomeksi: Nopea varas
- Nimen merkitys: ”Nopea varas” (latinasta velox = nopea, raptor = varas/ryöstäjä)
- Eli: Myöhäinen liitukausi, 75–71 miljoonaa vuotta sitten
- Löytöpaikka: Mongolia ja Kiina (Gobin aavikko)
- Pituus: Noin 2 metriä (nenästä häntään)
- Korkeus: 0,5 metriä lonkan kohdalla
- Paino: 15–20 kiloa
- Ruokavalio: Lihansyöjä
- Tunnusmerkit: 6,5 cm sirppikynsi toisessa varpaassa, kauttaaltaan höyhenpeitteinen, pitkä jäykkä häntä tasapainon ylläpitämiseen, pitkä kapea kuono, terävät kaarevat hampaat
Velociraptor on yksi maailman tunnetuimmista dinosauruksista — ja samalla yksi väärinymmärretyimmistä. Jurassic Park -elokuva teki siitä maailmankuulun vuonna 1993, mutta elokuvan ”raptorit” muistuttavat todellista Velociraptoriav suunnilleen yhtä paljon kuin leijonakuningas Simba muistuttaa todellista leijonaa. Todellinen koko olikin kalkkunan kokoinen, kauttaaltaan höyhenpeitteinen ja huomattavasti pienempi kuin elokuvissa — mutta se oli myös paljon kiinnostavampi eläin kuin fiktiivinen versionsa.
Lihansyöjädinosaurus eli 75–71 miljoonaa vuotta sitten Mongolian ja Kiinan aavikoilla — alueella, joka oli myös tuolloin kuiva ja hiekkainen. Gobin aavikon kuumat, kuivat olosuhteet ovat säilöneet fossiileja poikkeuksellisen hyvin, ja Velociraptor on yksi parhaiten tunnetuista dromaeosaurideista eli ”raptoreista”.
Elokuvan raptorit — väärä eläin, oikea nimi
Jurassic Parkin ”Velociraptoreissa” on lähes kaikki väärin. Elokuvan raptorit ovat ihmisen kokoisia — todellinen lihansyöjädinosaurus oli kalkkunan kokoinen. Elokuvan raptorit ovat suomuisia — todellinen Velociraptor oli höyhenpeitteinen. Elokuvan raptorit avaavat ovenripoja — todellinen Velociraptor painoi 15 kiloa eikä olisi pystynyt avaamaan juuri mitään.
Michael Crichtonin alkuperäisessä romaanissa raptorit perustuivat itse asiassa Deinonychukseen — huomattavasti suurempaan pohjoisamerikkalaiseen dromaeosauridiin, joka oli noin 3,4 metriä pitkä ja 80 kiloa painava. Crichton käytti nimeä ”Velociraptor” koska se kuulosti dramaattisemmalta. Paleontologi Gregory Paul oli juuri julkaissut kirjan, jossa hän ehdotti Deinonychuksen yhdistämistä Velociraptor-sukuun — ehdotus, jota muut tutkijat eivät hyväksyneet, mutta joka inspiroi Crichtonia.
Todellinen lihansyöjädinosaurus ansaitsee kuitenkin oman maineensa. Se oli pienikokoinen mutta äärimmäisen tehokas saalistaja, jonka anatomia paljastaa kiehtovia yksityiskohtia dromaeosauridien saalistusstrategiasta.
Sirppikynsi — pysäytysase
Raptoridinosauruksen tunnetuin piirre on sen toisen varpaan sirppikynsi — noin 6,5 senttimetriä pitkä, kaareva ja teräväkärkinen. Kynsi pystyi kääntymään ylös kävellessä, jotta se ei kuluisi maata vasten, ja iskemään alas nopeasti saaliin kimppuun.
Pitkään uskottiin, että sirppikynttä käytettiin saaliin vatsaontelon avaamiseen pitkällä viiltoliikkeellä. Mutta biomekaniset tutkimukset ovat osoittaneet, ettei kynsi ollut riittävän terävä leikkaamaan läpi paksua ihoa ja lihasta. Sen sijaan nykyteoria on, että kynttä käytettiin pidätysaseena: raptori hyppäsi saaliin selkään, painoi sirppikynnet ihon läpi kiinnipitoa varten ja alkoi repiä lihaa suullaan samalla kun saaliseläin oli vielä elossa.
Tämä saalistustapa muistuttaa nykyisiä petolintuja — haukka tai kotka tappaa saaliinsa pitämällä sitä kiinni kynsissään ja repimällä nokallaan, ei yhdellä tappavalla iskulla. Tätä voisi ajatella eräänlaisena maassa juoksevana haukan versiona.
Taisteleva pari — paleontologian kuuluisin fossiili
Vuonna 1971 mongolialais-puolalainen tutkimusretki löysi Gobin aavikolta fossiilin, joka on yksi paleontologian kaikkien aikojen dramaattisimmista: Velociraptor ja Protoceratops tallennettuna kesken taistelun. Velociraptoriin sirppikynsi on painettu Protoceratopsin kaulaan, ja Protoceratops on purrut kiinni Velociraptoriin käsivarteen. Molemmat kuolivat taisteluun — todennäköisesti hiekkapyörteen hautaamina kesken kamppailun.
Tämä fossiili on suora todiste Velociraptoriin saalistuskäyttäytymisestä: se hyökkäsi aktiivisesti oman kokoistaan saalista vastaan ja käytti sirppikynttä kaulaan — haavoittuvaan kohtaan. Se myös osoittaa, ettei saalistus ollut riskitöntä: Protoceratops puri takaisin ja olisi saattanut tappaa ilman hiekkapyörrettä.
Höyhenet — lopullinen todiste
Höyhenpeitteen todiste on taas kiistaton. Vuonna 2007 julkaistu tutkimus osoitti, että sen kyynärluissa on pieniä nystyreitä — quill knobs — jotka ovat höyhenenkiinnityskohtia. Samat nystyrät löytyvät nykyisistä linnuista, joilla on hyvin kehittyneet siipihöyhenet. Tämä tarkoittaa, ettei sillä ollut vain untuvahöyheniä vaan myös pitkiä, rakenteellisia höyheniä eturaajoissaan.
Hän ei kuitenkaan lentänyt — se oli liian suuri ja sen etujalat liian lyhyet. Höyhenet palvelivat muita tarkoituksia: lämmöneristystä, parittelunäyttöjä, munien hautomista ja mahdollisesti tasapainon ylläpitämistä juostessa. Jälkimmäinen teoria — ”wing-assisted incline running” — ehdottaa, että höyhenpeitteisest etujalat auttoivat häntä juoksemaan jyrkkiä pintoja ylös samaan tapaan kuin nykyiset chukar-pyyt-poikaset käyttävät siipiään.
Älykkyys ja laumakäyttäytyminen
Raptoridinosauruksen aivot olivat suhteessa vartalon kokoon suuremmat kuin useimpien muiden dinosaurusten, mikä viittaa suhteellisen hyvään älykkyyteen. Sen aivot muistuttivat nykyisten petolintujen aivoja — mikä on loogista, koska linnut ovat dromaeosauridien sukulaisia.
Jurassic Parkin kuvaus raptorien koordinoidusta laumasaalistuksesta on kiinnostava mutta kiistanalainen. Todisteita laumakäyttäytymisestä on vähän — useimmat fossiilit ovat yksittäisiä yksilöitä. Mutta on mahdollista, että raptoridinosaurukset saalistit pareittain tai pienissä ryhmissä, kuten monet nykyiset petolinnut.
Lue lisää lihansyöjistä dinosauruksista: Tyrannosaurus rex · Spinosaurus · Allosaurus · Carnotaurus · Dilophosaurus · Kaikki lihansyöjä dinosaurukset → Kuuntele dino-äänisarjaa
