Osasivatko dinosaurukset uida — fossiilien todisteet veden hallitsemisesta
Vaikka dinosaurukset olivat maaeläimiä, vesi ei ollut niille vieras. Osasivatko dinosaurukset uida? Vastaus on yksiselitteinen kyllä — useimmat osasivat. Kysymys ei ole siitä, osasivatko ne uida, vaan siitä, kuinka paljon eri lajit viettivät vedessä aikaa. Joillakin se oli koko elämäntapa, toisille satunnainen pakomekanismi tai jokien ylityksiä.
Nykyiset matelijat ja linnut osaavat lähes poikkeuksetta uida ainakin alkeellisella tasolla. Krokotiilit ovat erinomaisia uimareita, leguaanit ja varaanit pärjäävät hyvin vedessä, ja monet linnut pystyvät uimaan tai sukeltamaan. Dinosaurukset perivät tämän monikäyttöisen perusanatomian Archosauria-esi-isiltään, joten lähes kaikki niistä kykenivät ainakin tasapainottelemaan ja liikkumaan veden varassa.
Spinosaurus — vesieläin par excellence
Yksi vakuuttavimmista todisteista siihen, että dinosaurukset osasivat uida, on Spinosaurus aegyptiacus. Tämä Pohjois-Afrikassa myöhäisliitukaudella elänyt jättiläinen oli pitkään mysteeri, kunnes Nizar Ibrahimin tutkimusryhmä julkaisi vuonna 2014 Sciencessä uudet löydökset.
Spinosauruksella oli:
- Krokotiilimaiset leuat kalansaalistukseen
- Lyhyet takajalat ja pitkät etujalat — sopiva uintiin
- Tiivisluuset (pachyostotic) luut — auttoivat upoutumaan veteen
- Melan kaltainen vahva häntä — pituutta 5 metriä, sopiva veden työntämiseen
Vuonna 2020 Ibrahim ym. julkaisivat Nature-lehdessä lisää todisteita: Spinosaurus oli ensimmäinen tunnettu semi-aquaattinen dinosaurus, joka vietti suuren osan ajastaan vedessä — todennäköisesti kuin krokotiili tai jättiläissaukko. Sen pituus oli 14–18 m, paino 7–20 t. Hassler ym. (2018, Gondwana Research) vahvistivat hampaiden happi-isotooppianalyysillä, että Spinosaurus söi pääosin makean veden kaloja.
Sauropodit jokien ylityksissä
Pitkään ajateltiin, että jättiläissauropodit olisivat olleet vesieläimiä, koska niiden valtava paino ”tarvitsisi” veden tukea. Tämä käsitys hylättiin 1970-luvulla, kun tutkijat osoittivat, että sauropodit kestivät hyvin painonsa maalla. Mutta jälkifossiilit kertovat toista tarinaa veden suhteen.
Texasin Glen Rosesta on löydetty sauropodien jälkiä, joissa näkyy vain etujalkojen jäljet — tutkijat tulkitsevat tämän osoittavan, että eläimet kahlasivat tai uivat veden läpi, käyttäen etujalkojaan työntämiseen. Tämä todistaa, että jättisauropodit osasivat uida ja ylittivät joet usein. Sama on havaittu Wyomingissa, Marokossa ja Sveitsissä.
Teropodit kahlailivat
Useat teropodi-jälkifossiilit osoittavat kahlaamista ja uimista. Sauropelta-kokoiset jäljet osoittavat, että jopa kymmenien tonnien dinosaurukset uivat joissa ja järvissä — vaikka eivät pysyneet vedessä pitkiä aikoja.
Tämä todistaa, että osasivatko dinosaurukset uida -kysymyksen vastaus pätee laajalle joukolle lajeja. Erityisesti pienet ja keskikokoiset lihansyöjät pystyivät uimaan ainakin lyhyitä matkoja saaliin perässä tai pakoon tulvavesien yli.
Hadrosaurit — uintimestareita?
Hadrosauridit eli ”ankannokkaiset” — kuten Edmontosaurus ja Parasaurolophus — saattoivat olla erityisen hyviä uimareita. Niiden litteät nokat ja pitkät, sivuttaislittistyneet hännät muistuttavat semi-aquaattisten eläinten anatomiaa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat eläneet vedessä — pikemminkin että ne pystyivät pakenemaan petoja syöksymällä veteen ja uimalla pois. Tämä strategia on yleinen suurissa kasvinsyöjissä — myös nykyajan vesisarvet ja virtahevot turvautuvat veteen petojen edessä.
Lentoliskot eivät ole dinosauruksia
Pterosaurit kuten Pteranodon eivät olleet dinosauruksia, vaikka niitä usein samaistetaan niihin. Useat pterosaurilajit kalastivat lennossa, mutta jotkut harvinaisemmat (kuten Boreopterus) saattoivat sukeltaakin. Erityisesti rannikoilla lentäneet jätit kuten Pteranodon laskeutuivat veteen ja olivat erinomaisia uimareita — todennäköisesti samaan tapaan kuin nykyajan pelikaanit.
Eivät kaikki olleet uimareita
Vaikka osasivatko dinosaurukset uida -kysymyksen vastaus on yleisesti kyllä, kaikki lajit eivät olleet yhtä hyviä uimareita. Hyvin raskaspanssariset Ankylosaurus-tyyliset lajit ovat löydetty joistakin paikoista ylösalaisin merikerrostumista — todennäköisesti niiden ruumiit huuhtoutuivat mereen ja kaatuivat painonsa puolesta ylösalaisin. Tämä on tunnettu nimellä ”ankylosaur roll” ja se viittaa siihen, että nämä raskaat eläimet eivät kestäneet aktiivista uintia kovin pitkään.
Yhteenvetona: dinosaurukset osasivat pääosin uida, mutta erilaisilla tasoilla. Spinosaurus eli vedessä, sauropodit ylittivät jokia, hadrosaurit pakenivat petoja vedessä — vain raskaimmat panssarilajit pysyttäytyivät tukevasti maalla.
Polaaridinosaurusten vesieläminen
Yksi kiehtovimpia uusia tutkimusalueita liittyy Australian ja Alaskan polaaridinosauruksiin. Etelämantereen ja Alaskan myöhäisliitukauden esiintymät paljastavat lajeja, jotka eivät eläneet vain kylmillä vuodenajoilla, vaan myös jokien ja järvien ympäristössä, jotka jäätyivät osan vuotta. Kysymys siitä, osasivatko dinosaurukset uida tuolloin, on saanut uutta valoa: jälkifossiilit Victorian alueelta Australiasta osoittavat, että pienet ornithopodit kahlasivat säännöllisesti vesistöjen yli. Tämä on muistutus siitä, että vesi oli osa dinosaurusten elämää myös kylmissä ympäristöissä, ei vain trooppisissa.
Hadrosaurien sormirakenne — räpyläinä?
Hadrosaurien etujalkojen sormiluut ovat yllättävän pitkiä ja niitä yhdistää joillakin lajeilla ihokalvomaisia rakenteita. Bell ym. (2014) tutkivat Edmontosaurus-fossiilia, jonka pehmytkudokset olivat säilyneet, ja havaitsivat sormien välillä ohuita kalvoja, jotka muistuttavat lievästi vesilintujen räpylöitä. Tämä ei tarkoita että nämä lajit olisivat olleet vesieläimiä — pikemminkin että ne pystyivät käyttämään etujalkojaan vedessä työntämiseen. Kysymys siitä, osasivatko dinosaurukset uida tehokkaasti, saa siten yhä yksityiskohtaisempia vastauksia eri lajiryhmien anatomian valossa.
Suomeen ja Itämereen liittyvät spekulaatiot
Vaikka Suomesta ei ole löydetty dinosaurusfossiileja, mesotsoinen Itämeren alue oli osa Eurooppaa, jossa myöhäisliitukauden meri (Kreidemeri) peitti suuren osan nykyisestä Pohjois-Saksasta ja Etelä-Skandinaviasta. Bornholmin Dromaeosauroides bornholmensis (Christiansen & Bonde 2003) on lähin tunnettu dinosaurus, ja sen elinympäristö oli rannikko — eläin pystyi todennäköisesti ainakin kahlaamaan rannikkovesissä. Niinpä myös pohjoiseurooppalaiset dinosaurukset olivat osa vesistöjen ekologiaa.
Uintitekniikan vertailuja
Erilaiset dinosauruslajit käyttivät erilaisia uintitekniikoita. Spinosaurus käytti lateraalista häntäuintia kuten krokotiilit. Hadrosaurit työnsivät vettä takaraajoillaan kuten ankat. Sauropodit todennäköisesti kävelivät pohjalla, käyttäen etujalkojaan veden työntämiseen. Tämä monimuotoisuus osoittaa, että vaikka kysymys ”osasivatko dinosaurukset uida” saa yleisesti myönteisen vastauksen, käytännön toteutus vaihteli paljon lajiryhmien välillä — kuten nykyisilläkin eläimillä. Lintujen ja krokotiilien välillä on yhtä suuri ero uintitekniikassa: linnut käyttävät pääosin jalkojaan, krokotiilit häntäänsä, ja kumpikin on tehokasta omassa ympäristössään. Dinosaurusten kohdalla evoluutio kokeili kaikkia näitä variaatioita rinnakkain, mikä selittää, miksi vesieläinten anatomiat dinosaurusten joukossa olivat niin monimuotoisia ja paikoin yllättäviäkin tutkijoille.
Tutustu myös: Pystyivätkö dinosaurukset kiipeämään puihin · Saalistivatko dinosaurukset öisin · Jurassic World Rebirth — totta vai fiktiota · Pystyivätkö dinosaurukset hyppäämään · Asteroidi joka tappoi dinosaurukset · Dinosaurusten historiaa · DinojenMaailma Youtubessa