Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota vuoden 2025 elokuvassa
Heinäkuun 2. päivänä 2025 ensi-illan saanut Jurassic World Rebirth on franchise-sarjan seitsemäs osa ja Universal Studiosin viimeisin yritys herättää dinosaurusinnostus eloon. Mutta minkä verran elokuvassa on todellista tiedettä ja mikä on Hollywoodin sepitettyä? Tämä Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota -tarkastelu pureutuu elokuvan paleontologisiin yksityiskohtiin lajitasolla.
Mistä elokuvassa on kyse?
Gareth Edwardsin ohjaama elokuva sijoittuu viisi vuotta Dominion-elokuvan jälkeen. Maapallon ekologia on muuttunut, ja jäljellä olevat dinosaurukset elävät vain trooppisilla vyöhykkeillä päiväntasaajan tuntumassa. Scarlett Johanssonin esittämä Zora Bennett johtaa tehtäväryhmää, joka pyrkii keräämään DNA:ta kolmesta suurimmasta lajista — maalta, mereltä ja ilmasta — sydäntautilääkkeen kehittämistä varten. Käsikirjoituksen takana on alkuperäisen Jurassic Parkin (1993) käsikirjoittaja David Koepp, mikä antaa elokuvalle nostalgisen sävyn.
Distortus rex — fiktiivinen hybridi
Elokuvan päähirviö on Distortus rex (D-rex) — kuusijalkainen tyrannosaurushybridi. Onko tällainen mahdollinen? Tämä Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota -kysymys on yksinkertainen: ei. Selkärankaisilla eläimillä on aina enintään neljä raajaa, koska niiden anatomia perustuu nelijalkaiseen perusrakenteeseen. Kuuden raajan kehittyminen vaatisi kokonaisen evoluutiollisen uudelleenkirjoituksen, joka ei ole ainakaan tunnetussa biologiassa mahdollinen.
D-rex on puhtaasti elokuvallinen luomus, samaan tapaan kuin Indominus rex (Jurassic World, 2015) ja Indoraptor (Fallen Kingdom, 2018). Se viihdyttää, mutta tieteellisesti se ei kuvaa mitään, mikä todella olisi voinut olla olemassa. Elokuvan tuottajat ovat avoimesti myöntäneet, että D-rex on Hox-geenimanipulaation tulos — mikä on biologisesti epärealistista, sillä tällainen mutaatio olisi käytännössä aina kohtalokas.
Mosasaurus — koossa fiktiota
Elokuvan vesieläin on Mosasaurus. Lähtökohta on hyvä — Mosasaurus oli todellinen myöhäisliitukauden merien hallitsija. Mutta elokuvassa esitetty koko (jopa 25–30 m) on liioiteltu. Modernit arviot (Lindgren ym. 2010) pitävät Mosasaurus hoffmannia noin 12–13 metrin pituisena, vaikka jotkin vanhemmat arviot ulottuivat 17 metriin.
Tämä Jurassic World -elokuvasarja on rakentanut Mosasauruksesta jättiläishirviön, jollaista ei oikeasti elänyt. Aito Mosasaurus oli silti pelottava — yli kuusi tonnia painava, vahvojen leukojen merensaalistaja, joka söi haita, plesiosaureja ja muita mosasaureja. Sen leuat olivat sivusuunnassa joustavat kuin käärmeillä, mikä mahdollisti suurten saalispalojen nielemisen kokonaisina.
Titanosaurus — oikea suku
Elokuvan maaeläin on Titanosaurus — ja tässä elokuva on lähempänä todellisuutta. Titanosaurit olivat oikea sauropodisukulinja, joka kukoisti liitukaudella erityisesti Etelä-Amerikassa. Argentinosaurus, Patagotitan ja Dreadnoughtus kuuluivat tähän ryhmään.
Mutta huomio: laji nimeltä ”Titanosaurus” on taksonominen ongelma. Alkuperäinen Titanosaurus indicus, joka nimettiin 1877 Intiasta löydetyistä luista, ei ole enää validi laji — sen tyyppinäyte on liian fragmentaarinen erottuakseen muista titanosaurilajeista. Elokuva siis käyttää nimeä, jota paleontologit yleisesti eivät enää tunnusta.
Lentävät dinosaurukset — pterosaurit eivät ole dinosauruksia
Elokuvassa esiintyy myös lentäviä matelijoita, jotka kuvataan ”dinosauruksina”. Tämä on klassinen virhe. Pterosaurit eivät olleet dinosauruksia vaan oma sukuhaaransa Archosauria-ryhmän sisällä. Ne ovat dinosaurusten sisaroksa — yhteinen esi-isä eli triaskaudella, mutta ne kehittyivät erikseen.
Mukosaurus, Aquilops ja muut sivulajit
Elokuvassa esiintyy myös pienempiä lajeja, joita media on kutsunut ”Mukosauruksiksi” ja ”Aquilopseiksi”. Aquilops americanus on oikea pieni ceratopsi (n. 105 mya, Montana, n. 60 cm pitkä), joka kuvattiin Farke ym. 2014 PLOS ONE. Tässä elokuva tekee yllättäen tieteellistä työtä — Aquilops on nykypaleontologian todellinen löytö, ja sen sisällyttäminen elokuvaan on hieno tunnustus tutkimukselle.
Ekologinen perusta — ovatko trooppiset vyöhykkeet realistisia?
Elokuvan oletus, että dinosaurukset selviäisivät vain trooppisilla alueilla, perustuu reaalibiologiaan. Suurin osa nykyisistä matelijoista on kylmäverisinä rajoittunut lämpimiin alueisiin, ja koska elokuvan dinosaurukset on geneettisesti muokattuja sekoituksia, ne saattaisivat olla termotoleranssiltaan rajoittuneempia kuin alkuperäiset. Tämä on yksi niistä kohdista, joissa Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota kallistuu tieteellisesti uskottavaan suuntaan.
Käyttäytyminen ja äänet — fiktion alueet
Yksi suurimmista elokuvallisista vapauksista koskee dinosaurusten ääniä ja käyttäytymistä. Elokuvassa T. rex karjuu sammakkomaisesti, raptorit kommunikoivat monimutkaisesti ja titanosaurit liikkuvat kuin elävät katedraalit. Tieteellisesti emme tunne dinosaurusten ääniä — pehmytkudoksen säilymismahdollisuudet ovat olemattomat. Tällä hetkellä vahvin teoria nojaa fylogeneettiseen vertailuun: koska linnut ja krokotiilit eivät karju, dinosaurukset todennäköisesti ulvoivat, murahtelivat tai matalataajuuksilla jyrisivät — eivät karjuneet kuten elokuvissa.
Senter (2008) ehdotti, että jotkin dinosaurukset käyttivät matalia infraäänitaajuuksia kommunikointiin, samoin kuin norsut tänä päivänä. Parasaurolophus-hadrosauridi saattoi tuottaa harmoonista resonanssia kallon kammioissa. Tämä Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota -keskustelu on siis kompleksisempi kuin pelkkä ”elokuva valehtelee”.
Tieteen kommunikointi vai viihde?
Yksi olennaisimpia kysymyksiä on, mikä on franchise-elokuvien rooli paleontologisen tiedon levittämisessä. Vaikka Jurassic World Rebirth — mikä on totta, mikä fiktiota -analyysissa löytyy paljon virheitä, elokuvat ovat herättäneet kokonaisten sukupolvien kiinnostuksen dinosauruksia kohtaan. Monet nykyiset paleontologit kertovat, että alkuperäinen Jurassic Park (1993) sytytti heidän kipinänsä alalle.
Tämän valossa on perusteltua katsoa elokuvaa kahdesta linssistä: viihdyttävänä tarinankerronta ja samanaikaisesti porttina oikeisiin lajeihin. Elokuvan jälkeen kannattaa siis tutustua oikeaan paleontologiseen kirjallisuuteen — vaikkapa Suomen Luonnontieteellisen museon tai dinojenmaailma.fi-sivuston kautta — ja katsoa, miten elokuvan dramaattiset versiot eroavat oikeasta tutkimuksesta.
Höyhenten puute — elokuvallisuus voittaa tieteen
Yksi suurin tieteellinen virhe koko Jurassic World -franchise-sarjassa on höyhenten puuttuminen dromaeosauridi-lajeista, kuten Velociraptorista ja muista raptoreista. 2000-luvun puolivälistä lähtien on osoitettu vakuuttavasti, että nämä lajit olivat täysin höyhenpeitteisiä, ja niiden ulkonäkö muistutti enemmän suuria, maassa juoksevia lintuja kuin sileänahkaisia liskoja.
Elokuvantekijät ovat puolustaneet päätöstään brändi-jatkuvuudella — alkuperäinen Jurassic Park (1993) loi tietyn visuaalisen kielen, jota on vaikea muuttaa kesken sarjan. Tämä on kuitenkin yksi niistä kohdista, joissa elokuva kallistuu selvästi fiktion puolelle. Tieteellisesti rehellisempi versio näyttäisi raptorit värikkäinä, höyhenpeitteisinä olentoina — paljon vähemmän pelottavina, mutta paljon todenmukaisempina ja anatomisesti tarkkoina paleontologian uusimman tutkimuksen mukaisesti.
Tutustu myös: Dinosaurusten historiaan · DinojenMaailma Youtubessa